Musa (Pori)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Musa
Kaupunki Pori
Suuralue Läntinen Maa-Pori
Kaupunginosa nro 23
Väkiluku 1 014 [1] (2013)
Postinumerot 28610
Länsi-Porin Prisma.

Musa (ruots. Mossa[2]) on Porin 23. kaupunginosa, joka sijaitsee Länsi-Porissa. Musan naapurikaupunginosat ovat Valtatie 2:n toisella puolella Käppärä, Vähäraumantien ja Musantien toisella puolella Vähärauma ja Liikastentien toisella puolella Liinaharja, Valtatie 8:n toisella puolella on Isomäki.[3]

Musan nimi tulee ruotsin suota tarkoittavasta sanasta måss. Aikoinaan maan kohotessa Musan alueella sijaitsi laajoja suoalueita, jotka vähitellen kuivattiin ja raivattiin viljelykselle. Musan alue on suurimmaksi osaksi asuinaluetta. Kaupunginosassa sijaitsee myös muun muassa Prisma ja Lidl.

Musaan kuuluu 1900-luvun alussa rakennettu Paviljongin asuinalue, joka muodostui silloisten kaupunginrajojen ulkopuolelle. Paviljonki liitettiin Porin kaupunkiin 1940-luvulla, ja se sulautui Musan kaupunginosaan. Paviljongin ajoista on muistuttamassa vanhojen asuintalojen lisäksi ravintola Musan Paviljonki.[4]

Jalkapalloseura Musan Salama pelaa kotiottelunsa Musan kentällä. Seura on parhaimmillaan pelannut jalkapallon Ykköstä kolmen kauden ajan, vuosina 1999, 2000 ja 2001.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Konsernihallinto, Taloushallinto: Porin kaupungin tilastollinen vuosikirja 2013 (PDF) (3.6 Väestö osa-alueittain ja kaupunginosittain vuosina 2004–2013, sivut 14–15) toukokuu 2013. Porin kaupunki. Viitattu 29.11.2013.
  2. Waldenström, Stellan: Björneborgs svenska ortnamn, s. 136. Pori: Svenska Kulturfonden i Björneborg, 2007. ISBN 978-952-92-2742-6. (ruotsiksi)
  3. Porin kaupungin karttapalvelu Viitattu 12.3.2013.
  4. Poritieto Viitattu 12.3.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.