Muna (tuoli)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kangasverhoiltu Muna-tuoli.
Jacobsenin Muna- ja Joutsen-tuoleja.

Muna eli Egg on tanskalaisen arkkitehti Arne Jacobsenin suunnittelema nojatuoli, josta on tullut kansainvälinen muotoiluklassikko. Jacobsen suunnitteli tuoli vuonna 1958 osaksi suunnittelemansa Kööpenhaminan SAS Royal -tornihotellin sisustusta. Hotellia varten syntyi alun perin myös toinen samanhenkinen tuoli, Joutsen.

Ulkopinnaltaan linnunmunan muotoa muistuttavaa korkeaselkäistä, pyörivää ja kallistuvaa lepotuolia valmistetaan sekä nahka- että kangasverhoiltuna. Tuolin istuinosan sisus muodostuu teräs- ja lasikuituvahvisteisesta polyuretaanirungosta. Tähtimäinen jalkaosa on alumiinia. Jacobsen suunnitteli tuolin lisäksi myös samaa muotokieltä noudattavan korkeaselkäisen sohvan, mutta sitä on valmistettu vain vähän. Tuolin saumattomaan nahkaverhoiluun tarvitaan yksi kokonainen naudanvuota tuolin molemmin puolin, kun taas sohvan verhoilupinnat piti tehdä kahdesta vierekkäisestä vuodasta ja niitä yhdistävästä ommellusta saumasta sohvan keskellä. Tuolin lisäksi on saatavissa samanhenkinen rahi. Niitä, kuten muitakin aitoja Jacobsenin kalusteita valmistaa Fritz Hansen.

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäiset artikkelit: en:Egg (chair) & de:Ei (Sessel)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]