Multimediakonsultit

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Multimediakonsultit oli turkulainen rockyhtye, joka toimi 2000-luvun alkuvuosista noin vuoteen 2011 ja levytti kolme albumia.

Multimediakonsulttien jäsenet työskentelivät it- ja media-alalla ja yhtyeen laulut kertovatkin nykyajan työelämästä: koodaajista, pätkätyöstä, turhista palavereista ja vieraantumisesta.[1] Desibeli.netin Tero Lyytikäisen ja Mika Rothin mukaan heidän musiikkinsa on ”omituinen yhdistelmä Alivaltiosihteerin virallista jäyhyyttä ja Lapinlahden Lintujen luovaa hulluutta”.[2] Yhtyeen tuotantoa kuvailtiin myös ”moderniksi työväenmusiikiksi”[3] tai ”valkokauluspunkiksi”.[4]

Yhtyeen kokoonpano oli melkein sama kuin 1990-luvun alussa toimineessa ryhmässä Jyrki Kuri & Kommunistit.[3] Siihen kuuluivat alun perin Manne Santala (basso, ammatiltaan lomakesuunnittelija), Mikko Kuusto (kitara, mikrotukihenkilö), Riku Ahlsten (kitara, äänittäjä), Jura Sivonen (rummut, mediainsinööri) ja Jarmo Lundgren (laulu ja rytmikitara, multimediasuunnittelija) [5][6] Sanoituksia yhtyeelle teki myös muun muassa Miska Rantanen.[3] Yhtyeen tulkinnassa Rauno Lehtisen Georg Otsille säveltämästä ”Kun päättyy työ”-laulusta vieraili laulusolistina Helge Kontio, ja kakkosalbumin yhdellä raidalla lauloi Tuula Amberla.[7]

Yhtyeen jäsenet olivat haastateltavina Ylen Voimala-kulttuuriohjelmassa elokuussa 2005. Jakson esittelyteksti kuului ”Saame-rapia, pätkätyöläisjumppaa ja Multimediakonsulttien toimistorockia. Kaksi-kolmekymppiset virittelevät vastarannan verkostoja riistoyhteiskunnalle”.[8]

Yhtye tuotti lauluistaan myös monia musiikkivideoita, usein mustavalkoisia. Vierailevan solistin Helge Kontion laulama cover-versio Rauno Lehtisen ja Juha Vainion laulusta ”Kun päättyy työ” sekä sen 1970-luvun työläisrealismia henkivä video saivat kehuja Levyraadissa toukokuussa 2005 ja sijoittuivat jakson kakkossijalle.[9]

Levytyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2003: Multimediakonsultit (Kenolamusic MAMMUCD 0116)
  • 2004: Multimediakonsultit 2 (Kenolamusic MAMMUCD 0126), sisältää CD-ROM-ohjelman[7]
  • 2006: Uimahallilta Ostostielle (Kenolamusic MAMMUCD 0147)[10][1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Mikko Lamberg: Multimediakonsultit: Uimahallilta Ostostielle, levyarvio, Desibeli.net 2.12.2006. Viitattu 12.4.2014.
  2. Mika Roth ja Tero Lyytikäinen: Kupittaa, Multimediakonsultit, Haarakiila, 21.10.2004 Semifinal/Helsinki, Desibeli.net 2004. Viitattu 12.4.2014.
  3. a b c Multimediakonsultit Muusikoiden.net:in haastattelussa, Muusikoiden.net 19.08.2003. Viitattu 12.4.2014.
  4. Kenolamusic, Arsnet. Viitattu 12.4.2014.
  5. 003: Multimediakonsultit – Siintävä etäisyys, Komitea.fi. Viitattu 12.4.2014.
  6. Mari Ylänen: Musiikkia konttorirotille, Multimediakonsultit soittaa rockpoppia tietotyöläisten arjesta, Taloussanomat 21.1.2004. Viitattu 12.4.2014.
  7. a b Multimediakonsultit 2, Fono.fi. Viitattu 12.4.2014.
  8. Vuosi 2005, Voimala, Yle TV1. Viitattu 12.4.2014.
  9. Multimediakonsultit: "Kun päättyy työ" Levyraadissa 2005, YouTube. Viitattu 12.4.2014.
  10. Uimahallilta ostostielle (Album), Cdon.com. Viitattu 12.4.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]