Muhin taistelu
| Muhin taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Mongolien valloitusretkiä | |||||||
 | |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
noin 80 000 |
noin 100 000 | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
ei tunneta |
noin 60 000 | ||||||
Muhin taistelu oli 11. huhtikuuta 1241 käyty taistelu Unkarin kuningaskuntaan hyökänneiden mongolien ja unkarilaisten välillä. Subutain johtamat mongolit saivat ratkaisevan voiton Béla IV:n johtamista unkarilaisista ja he hävittivät voittonsa jälkeen maata aiheuttaen huomattavia tuhoja. Mongolit vetäytyivät kuitenkin Unkarista kesällä 1241 suurkaani Ögödein kuoltua ja Béla IV alkoi jälleenrakentaa maatansa huomattavin yhteiskunnallisin muutoksin.
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Unkarin kuningaskunta oli 1200-luvulla feodaaliyhteiskunta, jonka hallitsija oli isänsä Andreas II:n jälkeen vuonna 1235 valtaistuimelle noussut Béla IV. Kuninkaana Béla pyrki keskittämään kuninkaiden aikaisemmin menettämää vaikutusvaltaa takaisin kuninkaalle, mikä oli johtanut Unkarin ylimystön vastustukseen ja maan hajanaisuuteen. Myös Eurooppa laajemmin oli hajaannuksen tilassa, sillä keisari Fredrik II ja paavi Gregorius IX olivat samaan aikaan riidoissa keskenään ja näin Unkarille ei ollut tiedossa ulkopuolista apua mongoleja vastaan.[1]
Mongolit olivat alkaneet levittää valtakuntaansa Tšingis-kaanin johdolla 1200-luvulla. Mongolit valtasivat nopeasti alueita aina Amur-joelta Intiaan ja Iraniin, sekä edelleen Mustallemerelle saakka. Vuonna 1240 mongolit valloittivat Kiovan ja olivat näin jo Puolan ja Unkarin kynnyksellä. Unkarissa tiedettiin mongolien saapumisesta jo etukäteen. Tarinan saapuvista mongoleista oli kuullut esimerkiksi Magna Hungariaa Uralin ja Kaspianmeren välisellä alueella tutkinut munkki Julianus. Mongolit olivat myös ajaneet tieltään turkkilaisiin kansoihin kuuluneita kumaaneja, joita Béla piti mahdollisina liittolaisinaan. Pakenevien kumaanien sallittiin asettua Unkarin tasangolle. Mongolien uhan kasvaessa kumaaneihin alettiin kuitenkin suhtautua yhä suuremmalla epäilyllä, ja lopulta unkarilainen väkijoukko surmasi erään kumaaniruhtinaan joukkoineen. Kumaanien kuningas lähti tapauksen jälkeen Unkarista tuhoten maita mennessään.[1]
Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mongolit etenivät Karpaattien solien läpi useana eri kiilana talvella 1240–1241. Mongolien hyökkäystä kohti Eurooppaa johti Subutai ja Karpaattien läpi edenneitä mongoliosastoja Tšingis-kaanin pojanpoika Batu ja hänen veljensä Šiban. Béla IV määräsi yleisen liikekannallepanon Unkarissa huhtikuussa 1241, mutta järjestelyjä haittasi unkarilaisen ylimystön vastustus. Kuningasta syytettiin esimerkiksi sodan puhkeamisesta. Kuitenkin kun mongolit olivat edenneet jo Pestin edustalle, sekä kuningas että unkarilainen ylimystö lankesivat mongolien järjestämään ansaan. Subutai määräsi joukkonsa teeskentelemään pakoa, jolloin nyt voitosta varmat unkarilaiset lähtivät linnoituksistaan jahtaamaan mongoleja. Kaksi päivää myöhemmin 11. huhtikuuta 1241 käytiin varsinainen taistelu Muhissa Sajó-joen varrella jonkin matkaa nykyisestä Miskolcin kaupungista alavirtaan.[1]
Mongolit olivat pystyttäneet leirin metsäiselle kukkulalle joen itäpuolelle. Unkarilaisia oli heidän saapuessaan joen vastarannalle mongoleja enemmän.[2] Yhden arvion mukaan unkarilaisia oli noin 100 000 ja mongoleja 80 000.[3] Mongoleja uhkasi etenkin laadukkaana pidetty unkarilainen ratsuväki. Unkarilaiset rakensivat puolustusvarustuksen mukanaan olleista vaunuista ja he jäivät joen länsipuolelle. Joen yli kulki Muhissa silta. Subutai laati suunnitelman, jonka mukaan Batu johtaisi yhdessä komentaja Boraldain kanssa hyökkäyksen sillan yli, kun taas Subutai itse johtaisi osan joukoista alavirtaan, ylittäisi joen kauempana ja yllättäisi unkarilaiset näiden selustasta. Mongolien hyökkäys sillalle alkoi keskiyön jälkeen. Unkarilaisten puolella siltaa puolusti kuningas Bélan veli Kálmán. Unkarilaiset puolustajat pakottivat mongolit vetäytymään ja Batu oli menettänyt yli 30 raskaasti aseistettua soturiaan. Mongolit hyökkäsivät kuitenkin uudestaan, tällä kertaa käyttäen tukenaan räjähteitä laukaisevia katapultteja ja lopulta heidän onnistui vallata silta unkarilaisilta. Samaan aikaan alavirralla Subutain joukot rakensivat ponttoonisiltaa joen yli. Sillan rakentaminen oli myöhästynyt korkealla olleen veden takia, mutta se valmistui aamu seitsemän paikkeilla. Unkarilaiset vetäytyivät rakentamaansa vaunuvarustukseen, jota mongolit alkoivat ampua katapulteillaan ja jousillaan. Mongolit olivat piirittäneet varustuksen, mutta piiritysrenkaaseen jätettiin tarkoituksella aukko. Pian osa unkarilaisista pakeni aukon läpi ja lopulta pakeni koko armeija. Pakenijoita jahtaavat mongolit surmasivat kiinni saamansa, mutta kuningas Béla pääsi pakenemaan. Hänen veljensä Kálmán menehtyi myöhemmin saamiinsa vammoihin.[2]
Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Unkarilaiset olivat menettäneet taistelussa erään arvion mukaan 60 000 miestä, kun taas mongolien tarkempia tappioita ei tunneta.[3] Muhin ratkaisutaistelun jälkeen Unkari oli jäänyt avoimeksi mongolien hyökkäykselle. Mongolien aiheuttamat tuhot Unkarissa olivat mittavat. Joidenkin arvioiden mukaan jopa 15–20 % unkarilaisista sai surmansa joko mongolien käsissä, tai näiden hyökkäystä seuranneisiin kulkutauteihin ja nälänhätään.[1] Toisaalta myös mongolien sotajoukko oli kärsinyt merkittäviä tappioita. Batu ja muut ruhtinaat olivat nyt vetäytymisen kannalla, mutta Subutai päätti jatkaa sotaretkeä.[2] Mongolit vetäytyivät kuitenkin kesällä 1242, kun mongolivaltakunnan suurkaani Ögödei kuoli.[1] Mukanaan Unkarista mongolit veivät mittavan sotasaaliin, johon kuului esimerkiksi Unkarin kuninkaan teltta, jossa Batu otti sittemmin kaanina vastaan ulkomaalaisia lähetystöjä.[2] Unkarista vetäydyttyään mongolit eivät enää kuitenkaan uudestaan uhanneet yhtä vakavasti läntistä Eurooppaa.[3]
Unkari oli hävitysten jäljiltä rakennettava uudelleen. Ylimystön lepyttelemiseksi kuningas Béla jakoi avokätisesti maita ja hävitetyille alueille asutettiin siirtolaisia, kuten nyt takaisin kutsuttuja kumaaneja, sekä valakialaisia, slovakkeja, ruteeneja ja länsieurooppalaisia. Etenkin kaupunkeihin muodostui huomattava saksalainen väestönosa. Väestömenetykset paransivat myös nyt arvokkaammaksi käyneiden talonpoikien asemaa ja maaorjuuden vanhat muodot alkoivat hävitä.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f Juhani Huotari ja Olli Vehviläinen: Unkari - Maa, kansa, historia, s. 42–44. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-252-2.
- ↑ a b c d Christopher P. Atwood: Encyclopedia of Mongolia and the Mongol Empire, s. 392. Facts On File, 2004. ISBN 0-8160-4671-9. (englanniksi)
- ↑ a b c Charles Phillips: Battle of Mohi (Sajo River) Encyclopædia Britannica. Viitattu 14.9.2018. (englanniksi)