Moskova (Petsamo)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Moskovan kylää Alexander Borisovin öljymaalauksessa vuodelta 1896.

Moskova oli lähinnä kolttien asuttama[1] kylä Petsamossa Suomen Neuvostoliitolle vuonna 1944 luovuttamalla alueella. Kylä sijaitsi Petsamonjoen varrella Yläluostarilta etelään. Matkaa Petsamonvuonon perukkaan kertyi noin 50 kilometriä. Moskova oli Petsamon kolttien (yhden kolmesta Petsamon alueen kolttasiidoista) talvikylä.[2] Vuonna 1886 uudelleen perustetun Petsamon luostarin munkit antoivat kylälle nimen Moskova.[2] Hieman kylän eteläpuolella Petsamonjoen ja Puskajoen yhtymäkohdassa sijaitsi pienempi Puskakylän kolttakylä.[3] Moskova ja Puskakylä luettiin varsinkin Petsamon kunnan loppuvuosina yhdeksi kyläksi, jota kutsuttiin Lapinkyläksi. Virallisesti Moskova tuli kuulumaan valtioneuvoston vuonna 1930 hyväksymän Petsamon kyläjaon mukaan Jokikylän kyläkuntaan.[4] Moskovaan johti maantie Yläluostarilta ja edelleen Moskovasta johti talvitie etelään Suonikylään.[5] Moskovan kylän vieressä oli laaja ja tasainen tunturikoivikkoa kasvava kangasalue, johon rakennettiin Petsamon lentokenttä vuonna 1939.[6]

Nykyisin suunnilleen vanhan Moskovan kylän paikalla on Uuden-Luostarin kylä ja sen välittömässä läheisyydessä on lentokenttä. Kylästä Yläluostarille johtava tie on edelleen olemassa, jonka lisäksi Murmanskista Nikkeliin johtava rautatie kulkee kylän kautta.[7]

Talvikylä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolttasaamelaiset olivat olleet aikaisemmin puolipaimentolaisia, jotka vaihtoivat asuinpaikkaa kyläalueen sisällä vuodenajan mukaan. Talvikylä sijaitsi sisämaassa ja siellä asuttiin noin neljä kuukautta sydäntalvella. Petsamon kolttasiidan talvikylän paikka oli sijainnut Petsamonjoen varrella mäntymetsän keskellä 1600-luvulta lähtien. Talvikylän paikaksi vakiintui 1800-luvun alussa Moskovan kylän paikka. Talvikylä oli kolttakyläyhteisön sosiaalinen kohtaamispaikka, jossa kerättiin verot, käytiin oikeutta ja järjestettiin yhteisiä juhlia. Muun osan vuotta kyläyhteisön perheet viettivät erillään omilla pyyntialueillaan.

Jokaisella perheellä oli merenrannalla omat kalapaikat ja syksyin kylän miehet lähtivät sukujen järville kalastamaan. Monesti naiset jäivät kyliin syksyllä hoitamaan lapsia ja koti askareita.

Petsamon koltansaamen murre on erittäin harvinainen. Puhujat ovat jo vanhoja. Vain muutama nuori osaa enää Petsamon koltansaamen murretta. Yleisin murre on Suonikylän murre jonka pohjalta on tehty myös koltansaamen kielioppi ja sanakirjat.[2]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moskova oli lähes kokonaan Petsamon ortodoksisten kolttien asuttama kylä. Vuoden 1929 henkikirjoituksen mukaan kylässä oli 102 asukasta, joista 94 oli ortodoksisia kolttasaamelaisia ja kahdeksan luterilaisia saamelaisia.[4]

Asukasluvun kehitys:

Suuret muutokset Moskovan asukasluvussa johtuvat siitä, ettei kolttia Petsamon kunnan alkuvuosien väestönlaskuissa pystytty laskemaan kovin tarkoin.[8]

Koulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomeen liittämisen jälkeen Petsamon kolmea kolttayhteisöä varten suunniteltiin kiertävää alakoulua, joka olisi kolmasosan vuotta sijainnut Yläluostarilla ja palvellut Moskovan kylän kolttia. Koulun toiminta rajoittui kuitenkin alusta alkaen kahteen paikkaan eikä näin ollen palvellut Moskovan kylää. Yläluostaria ei pidetty sopivana paikkana koulun toiminnalle luostarin munkkilaisvaikutteiden vuoksi. Moskovan lapset tulivat kuulumaan Parkkinan koulupiiriin ja koska kouluun oli niin pitkä matka joutuivat he asumaan koulun asuntolassa suomalaislasten keskellä.[9]

Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodan syttyessä Moskovan kolttien evakuointi myöhästyi ja Neuvostoliitto kuljetti heidät Kuolan niemimaalle Luujärven metsäkombinaatin yhteydessä toimineeseen vankileiriin.[10] Rauhan tultua Moskovan koltat pääsivät palaamaan Suomeen. Moskovan kylä oli kuitenkin pahoin vaurioitunut.[9] Lisäksi kolttien karja jäi rauhan tultua Neuvostoliittoon. Moskovan talojen jälleenrakentaminen aloitettiin kun koltat olivat palanneet vankeudesta takaisin Suomeen. Jälleenrakennuksen aikana koltat asuivat turvekammeissa, teltoissa tai turpeesta, pellistä ja laudoista kyhäytyissä hökkeleissä. Jälleenrakentamista haittasi pula rakennusmateriaalista.[10]

Moskovan kylä piti kuitenkin jättää uudelleen jatkosodan lopulla vuonna 1944. Tällä kertaa syyskuun alkupuolella alkanut evakuointi tavoitti myös Moskovan koltat. Taloudellisesti lähtö oli koltille raskas, sillä kolttien porokarja oli hajallaan metsissä, eikä niitä voitu ottaa mukaan. Evakuoinnin alkaessa mukaan sai ottaa arvokkaimman henkilökohtaisen omaisuuden. Loput oli tarkoitus kuljettaa turvaan myöhemmin, mutta autojen vähäisen määrän vuoksi tätä ei pystytty toteuttamaan.[10]

Koltat asuivat vuosina 1946–1948 Luttojoen varrella, jonne heidät oli tarkoitus myös aluksi asuttaa. Alue ei kuitenkaan olisi pystynyt elättämään kaikkia Petsamon kolmea kolttayhteisöä. Ja niinpä heidät asutettiin useampaan paikkaan Inarin kunnan alueeelle. Moskovan koltat hajaantuivat Nellimiin ja Sevettijärvelle.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Onnela Samuli & Vahtola Jouko (toim.): Turjanmeren maa, Petsamon historia 1920–1944. Rovaniemi: Petsamo-Seura r.y., 1999. ISBN 952-91-0873-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pieni tietosanakirja III, s. 770. Helsinki: Otava, 1927. Project Runeberg (viitattu 14.7.2009).
  2. a b c Alavuotunki Jouni: Petsamon historia yhteisalueen jaosta ensimmäiseen maailmansotaan, s. 35–37. Teoksessa: Vahtola Jouko & Onnela Samuli (toim.) Turjanmeren maa, Petsamon historia 1920–1944. Rovaniemi: Petsamo-seura, 1999. ISBN 952-91-0873-7.
  3. Petsamon kartta. Maanmittauslaitos, 1920-luvun alku.
  4. a b c Kuusikko Kirsi: Petsamolainen yhteiskunta, s. 125–126. Teoksessa: Vahtola Jouko & Onnela Samuli (toim.) Turjanmeren maa, Petsamon historia 1920–1944. Rovaniemi: Petsamo-seura, 1999. ISBN 952-91-0873-7.
  5. Petsamon kartta. Maanmittauslaitos, 1943.
  6. Matilainen Ville: Lentokenttää rakentamassa vakoilun varjossa, s. 557. Teoksessa: Vahtola Jouko & Onnela Samuli (toim.) Turjanmeren maa, Petsamon historia 1920–1944. Rovaniemi: Petsamo-seura, 1999. ISBN 952-91-0873-7.
  7. Karjala – Autoilijan tiekartta 1:800 000. Helsinki: Karttakeskus Oy, 1996. ISBN 951-593-537-7.
  8. a b c d e f Onnela 1999, s. 107–108
  9. a b Lehtola Veli-Pekka: Petsamon kolttasaamelaiset, s. 157 ja 163. Teoksessa: Vahtola Jouko & Onnela Samuli (toim.) Turjanmeren maa, Petsamon historia 1920–1944. Rovaniemi: Petsamo-seura, 1999. ISBN 952-91-0873-7.
  10. a b c d Nyyssönen Jukka: Pois Petsamosta, s. 629–631 ja 651–653. Teoksessa: Vahtola Jouko & Onnela Samuli (toim.) Turjanmeren maa, Petsamon historia 1920–1944. Rovaniemi: Petsamo-seura, 1999. ISBN 952-91-0873-7.