Mortiis

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mortiis

Mortiis, oikealta nimeltään Håvard Ellefsen, (s. 25. heinäkuuta 1975) on norjalainen muusikko, joka on työskennellyt esimerkiksi ambientin, black metalin ja muun metallimusiikin parissa.

Mortiis oli 1990-luvulla black metal -yhtye Emperorin basistina, mutta hän jäi pois yhtyeestä jo ennen ensimmäisen täyspitkän albumin nauhoitusta, koska hänellä oli huonot välit yhtyeen rumpalin kanssa. Soolouransa Mortiis aloitti 1990-luvun alussa keskittyen aluksi fantasiavaikutteiseen ambient-musiikkiin, jota hän teki vuoteen 2001 asti. Tällöin Mortiis julkaisi albumin The Smell of Rain, joka oli ensimmäinen Mortiis-albumi, joka oli toteutettu oikean bändin kanssa. Tällä levyllä mukaan astuivat sähkökitarat sekä konetehosteet. Mortiis itse toimi vokalistina albumilla. Levyn myötä Mortiis nousi suurempaan suosioon musiikkiskenessä. Livekonserteissa biisejä jouduttiin muuttamaan hieman rankemmiksi käyttäen voimakkaampia sähkökitara-soundeja ja muokkaamalla Mortiisin laulua aggressiivisemmaksi.

Seuraava albumi, vuonna 2005 julkaistu The Grudge muutti musiikkisuuntaa entistä rankemmaksi. Tällä kertaa musiikki muistutti enemmän industrialia, ottaen vaikutteita muun muassa Nine Inch Nailsilta.

Mortiisin imago on helppo tunnistaa lateksisen, pohjoismaisesta mytologiasta vaikutteita ottaneen peikkomaskin ja pitkien suippokorvien ansiosta. Myöhemmin Mortiis on alkanut näyttäytyä julkisuudessa myös ilman naamiota, kuten uusimmassa musiikkivideossaan Decadent & Desperatessa.

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mortiis (Ohjelmointi, laulu, syntetisaattori)
  • Levi Gawron (kitara)
  • Leo Troy (rummut)

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Asmund Sveinunggard (kitara, jätti yhtyeen 2006)

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Song of a Long Forgotten Ghost (demo) (1993)
  • Født Til å Herske (1993)
  • Ånden Som Gjorde Opprør (1994)
  • Keiser Av En Dimensjon Ukjent (1995)
  • Blood and Thunder -EP (1995)
  • The Crypt of the Wizard (1999)
  • The Stargate (1999)
  • The Smell of Rain (2001)
  • The Grudge (2004)
  • The Grudge (single) (2004)
  • Decadent & Desperate (single) (2005)
  • Perfectly Defect (2010)
  • The Great Deceiver (2016)
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.