Moriorit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Moriorit
Moriorien lippu.
Moriorien lippu.
Väkiluku Uuden-Seelannin lippu Uusi-Seelanti 945[1]
Merkittävät asuinalueet
Canterbury 192 [1]
Auckland 129 [1]
Wellington 93 [1]
Southland 84 [1]
Kielet englanti, maori, moriori
Uskonnot kristinusko
Sukulaiskansat muut polynesialaiset kansat

Moriorit ovat Tyynellämerellä Uuden-Seelannin pääsaarten itäpuolella sijaitsevien Chathamsaarten alkuperäisasukkaita. Maorit surmasivat moriorit lähes kokonaan 1830–1860-luvuilla, ja viimeinen puhdasverinen moriori, Tommy Solomon, kuoli vuonna 1933. Itsensä morioreiksi kokevia, lähinnä eurooppalaisiin ja maoreihin sekoittuneita morioreiden jälkeläisiä elää kuitenkin edelleen. Vuoden 2006 väestönlaskennassa 945 uusiseelantilaista ilmoitti kuuluvansa morioreihin. Eri tavalla morioreista polveutuvia ihmisiä saattaa kuitenkin olla jopa useita tuhansia[2].

Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chathamsaarten kartta.

Morioreiden alkuperästä ei ole varmaa tietoa, mutta erään teorian mukaan he olisivat tulleet Uuden-Seelannin Eteläsaarelta vuoden 1000 jälkeen[3] luultavasti 1500-luvun paikkeilla[4]. Ensimmäiset merkit ihmisasutuksesta saarella on ajoitettu ajankohtaan 450-400 vuotta ennen nykyhetkeä[5]. Vaikka moriorit toden­näköisesti ovat sukua maoreille, kaksi kansaa elivät vuosi­satoja eristyksissä toisistaan eivätkä edes tienneet toistensa olemassa­olosta.[3]

Morioreiden perimätiedon mukaan Chathamsaarilla oli asukkaita jo ennen heitä. Legendan mukaan Rongomaitere-niminen mies oli matkannut Uuteen-Seelantiin ja antanut purjehdusohjeet Chathamsaarille. Saaren aikaisempia asukkaita kutsuttiin nimellä hamata ja heitä kuvailtiin erittäin pitkiksi. Toisaalta perimätietona kulkee myös tarinoita, joiden mukaan saarella ei ollut asukkaita ennen morioreita. Ensimmäinen uusiseelantilainen saarella oli Kahu, joka perimätiedon mukaan vieraili saarella muttei jäänyt sinne. Joissakin tarinoissa moriorit polveutuvat hänen jälkeläisistään.[4] Toinen tarina morioreiden alkuperästä kertoo polynesialaisessa perimätiedossa esiintyvästä Hawaikista, joka oletettavasti oli heidän esi-isiensä asuinpaikka. Perimätiedon mukaan Hawaikissa käytiin sota, jonka takia osa hawaikilaisista lähti pakoon Chathamsaarille. Perimätieto kertoo myös toisesta muuttoaallosta, joka ajettiin pois saarilta sodan jälkeen. Tämän jälkeen sotiminen ja ihmislihan syönti kiellettiin. Sotimiskielto tunnettiin Nunukun lakina sotimisen kieltäneen päällikkö Nunuku-whenuan mukaan.[6]

Ennen maorivalloitusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moriorien puukaiverrus Chathamsaarilla.

Maorit olivat maan­viljelijöitä, mutta koska heidän viljelys­kasvinsa eivät menestyneet paljon karummilla Chatham­saarilla, moriorit olivat palanneet keräily­- ja metsästystalouteen.[3] Suurimmillaan saarella asui noin 2 000 asukasta, jotka kuuluivat yhdeksään eri heimoon. Nämä olivat nimeltään hamata, wheteina, eitara, etiao, harua, makao, matanga, poutama ja rauru. Väestömäärän hallitsemiseksi saarella kastroitiin joitakin poikia, ja sisäsiittoisuuden välttämiseksi suhteet serkkujen välillä olivat kiellettyjä. Heimopäälliköt (ieriki) valittiin heidän ruoankeräämiskykyjensä perusteella.[7]

Marraskuussa 1791 brittiläinen alus Chatham joutui sivuun kurssiltaan ja ajautui Chathamsaarille. Luutnantti William Broughton julisti saaren kuuluvaksi Isolle-Britannialle ja nimesi saaret Chathamsaariksi. Paikallisten ja brittien välillä tapahtui yhteenotto, ja britit ampuivat Tamakaroro-nimisen moriorimiehen, joka oli puolustanut kalastusverkkojaan.[8]

Maorivalloitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Morioreja 1800-luvun loppupuolella otetussa valokuvassa.

Vuonna 1835 eräs Uuden-Seelannin pohjoisrannikolle saapunut australialainen hylkeenpyynti­alus toi pääsaarten maoreille tiedon saarista, joissa oli ”runsaasti kaloja ja äyriäisiä, ankeriaita täynnä olevia järviä ja karakapuun marjoja”. Lisäksi heille kerrottiin, että saarten asukkailla ei ollut aseita eikä sodan­käynti­taitoa.[9] Tästä kuultuaan maorit päättivät välittömästi valloittaa nämä saaret. Noin 500 aseistautunutta maoria saapuikin Chathamsaarille 19. marraskuuta ja vielä 400 lisää 5. joulukuuta 1835. Moriorit olivat tottuneet ratkaisemaan keskinäiset kiistansa rauhan­omaisesti, ja he päättivät tarjota maoreillekin rauhaa ja rikkauksien jakoa, mutta maorit eivät tarjousta hyväksyneet vaan alistivat moriorit orjikseen. Vasta­rintaan ryhtyneet tapettiin, monet jopa syötiin.[10] Vuonna 1862 vain 101 morioria oli enää jäljellä. Moriorit vapautettiin maorien orjuudesta vuonna 1863. Kiistat maasta jatkuivat kuitenkin maorien kanssa, kunnes 1870-luvulla oikeus päätti antaa lähes kaiken maan maoreille, joista monet olivat siihen mennessä jo lähteneet saarilta takaisin Uuteen-Seelantiin.[8]

1860-luvun lopussa Alexander Shandi keräsi moriori Hirawanu Tapun avulla tietoa morioreiden perinteistä ja kielestä. Tietojen pohjalta julkaistiin kirja The Moriori people of the Chatham Islands: their history and traditions vuonna 1911. Tapun avulla kerätty aineisto muodostaa jopa 90 prosenttia siitä, mitä moriorin kielestä ja kulttuurista nykyisin tiedetään.[11]

Uusi nousu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1900-luvulta eteenpäin morioreiden asema alkoi koheta. Menestyneitä morioreita olivat esimerkiksi Tommy Solomon, yrittäjä ja maanviljelijä 1920–1930-luvuilla, sekä Davisin ja Preecen suvut, jotka vaikuttivat paikallispolitiikassa. Varsinainen kulttuurillinen herääminen alkoi Uudessa-Seelannissa vuonna 1980 tuotetusta TV-dokumentista, joka todisti vääriksi useita morioreista esitettyjä väitteitä, kuten että he olisivat kaikki kuolleet tai kuuluisivat muista polynesialaisista kokonaan erilliseen rotuun. Vuonna 1988 moriorit tunnustettiin saaren alkuperäisasukkaiksi, mikä toi heille oikeuksia esimerkiksi kalastuksen suhteen. Vuonna 1991 morioreilla oli kaksi heitä edustavaa järjestöä, jotka yhdistyivät vuonna 2001 Hokotehi Moriori Trust -nimiseksi järjestöksi. Moriorin kieltä on pyritty herättämään henkiin keräämällä kokoon vanhoja sanoja, joista muodostettiin arkisto vuonna 2001. Moriorinkielinen tervehdys ”me rongo” on tullut yleiseen käyttöön.[12] Väestönlaskennoissa moriorien katsotaan olevan yksi maorien iwi eli heimo[1].

Merkittäviä morioreita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Diamond, Jared: Tykit, taudit ja teräs – Ihmisen ihmiskuntien kohtalot. Suom. Pietiläinen, Kimmo. Helsinki: Terra Cognita, 2003. ISBN 952-5202-56-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Facts and figures Te Ara. Viitattu 14.9.2010. (englanniksi)
  2. Moriori Culture Virtual New Zealand. Viitattu 14.9.2010. (englanniksi)
  3. a b c Diamond, s. 58
  4. a b Origins of the Moriori people Te Ara. Viitattu 14.9.2010. (englanniksi)
  5. McFadgen, B. G.: Archaeology and holocene sand dune stratigraphy on Chatham Island Journal of the Royal Society of New Zealand. Taylor & Francis. Viitattu 14.9.2010. (englanniksi)
  6. The migrations from Hawaiki Te Ara. Viitattu 14.9.2010. (englanniksi)
  7. Moriori life Te Ara. Viitattu 14.9.2010. (englanniksi)
  8. a b The impact of new arrivals Te Ara. Viitattu 14.9.2010. (englanniksi)
  9. Diamond, s. 61
  10. Diamond, s. 57
  11. King, Michael: Tapu, Hirawanu ? - 1900 Dictionary of New Zealand Biography. Viitattu 14.9.2010. (englanniksi)
  12. The second dawn Te Ara. Viitattu 14.9.2010. (englanniksi)