Molly Brant

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Molly Brant
Mary "Molly" Brantin nimikirjoitus
Mary "Molly" Brantin nimikirjoitus
Henkilötiedot
Syntynyt 1735 tai 1736
New Yorkin provinssi
Kuollut 16. elokuuta 1796
Kingston, Ontario
Kansalaisuus Mohawk
Puoliso William Johnson
Muut tiedot
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Molly Brant (noin 1736 – 16. huhtikuuta 1796), tunnettu myös nimillä Mary Brant, Konwatsi'tsiaienni ja Degonwadonti, oli vaikutusvaltainen mohawk-nainen Amerikan vallankumouksen aikakaudella. Hän tuli tunnetuksi myös Sir William Johnsonin puolisona.

Yhdysvaltain itsenäisyyssodassa Molly Brant taisteli lojalistien puolella siirtokuntia vastaan. Vuonna 1986 hän sai oman postimerkin tunnustuksena vaikuttavasta työstään Pohjois-Amerikan siirtomaahistoriassa. Vuonna 1989 Kanadan anglikaanikirkko lisäsi hänen nimensä vuosittaisiin juhlapäiviin.

Varhaiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joseph Brant. George Romneyn maalaama muotokuva vuodelta 1776.

Molly Brantin varhaisista vuosista on melko niukasti tietoa. Hänen alkuperäinen ristimänimensä oli todennäköisesti Mary, joka sai puhuttelumuodon "Molly". Hän syntyi vuonna 1735 tai 1736 joko mohawkien Canajoharien kylässä New Yorkin provinssin pohjoisosassa tai lännempänä Ohiolaaksossa. Hänen mohawkinkieliset nimensä olivat Konwatsi'tsiaienni (Joku ojentaa hänelle kukan) ja Degonwadonti (kaksi yhtä vastaan). Ensimmäinen nimistä oli todennäköisesti syntymänimi, jälkimmäinen puolestaan annettu tytön vartuttua naiseksi.[1] Molly itse kertoi, että oli syntynyt vuonna 1736, mutta häneen sopivaa kastetodistusta ei ole löytynyt tuon vuoden ajalta. Sen sijaan on jäljitetty todistus, jonka mukaan Margaretiksi ja Cannasswareksi nimetty pariskunta sai huhtikuussa 1735 tytön, joka ristittiin Maryksi.[2]

Joidenkin lähteiden mukaan Mollyn vanhemmat olivat rikkoneet irokeesien klaanijärjestelmän sääntöjä, ja joutuneet muuttamaan Ohioon, jossa Molly vietti lapsuutensa intiaanien ja uudisasukkaiden kulttuurien sekoittuessa toisiinsa.[3] Vuonna 1743 Molly sai pikkuveljen Thayennedanagean, jonka isä kuoli pian pojan syntymän jälkeen. Lasten äiti Margaret palasi kotikyläänsä Canajoharieen ja avioitui mohawkien klaanipäällikkö Brant Kanagaradunkwan kanssa vuonna 1753. Näin Molly ja hänen veljensä tai velipuolensa Joseph Brant saivat sukunimensä. Isäpuoleltaan omaksumiensa eurooppalaisten tapojen ja lähetyskoulun turvin Molly oppi puhumaan ja kirjoittamaan englantia.[4]

Kiinnostus politiikkaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Molly Brant oli nuoresta pitäen kiinnostunut politiikasta. Hänen poliittinen uransa alkoi jo hänen ollessaan noin 18-vuotias. 1754–1755 hän pääsi matkustamaan Philadelphiaan mohawkien vanheimpainneuvoston mukana. Käsiteltävinä olleet siirtolaisten maanpetoksia koskevat asiat toimivat hänelle koulutuksena irokeesiperinteeseen, jossa naisten valta (matroonat) oli suuri. Naiset eivät ainoastaan valinneet päälliköitä, vaan heillä oli myös taloudellista valtaa ja he hallitsivat maatalousmaiden käyttöä. Halutessaan heidän oli helppo omaksua poliittinen rooli.[5]

Elämä William Johnsonin puolisona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1750-luvun aikana Molly muutti sir William Johnsonin kartanoon. Hänellä oli uskallusta poiketa irokeesien perinteistä ja astua maailmaan, jossa vieras kulttuuri hallitsi. Molly saattoi ottaa taloudenhoitajan paikan vuonna 1753 kuolleelta Caroline Hendrickiltä, joka asui kartanossa ja oli tehnyt Johnsonille kolme lasta.[6] Johnsonin pitkäaikaisena (1739–1759} puolisona tunnettiin vielä tuolloin saksalaissyntyinen Catherine Weisenberg, jolla oli niin ikään kolme lasta Johnsonin kanssa. Weisenbergin kuollessa 1759 Molly siirtyi hänen paikalleen Johnsonin avovaimoksi, vaikka hänet esiteltiin vieraille lähinnä kartanon taloudenhoitajana. Syyskuussa 1759 Molly synnytti ensimmäisen lapsensa Peter Johnsonin. Tämän jälkeen pariskunta sai vielä seitsemän lasta. Newyorkilaisten suhtautuminen Mollyyn muuttui suopeammaksi, ja myöhemmin ihmiset tunnustivat hänet yleisesti "ruskeaksi lady Johnsoniksi".[7]

Irokeesien lähetystö kokoontuneena Johnson Halliin. Edward Lawson Henryn maalaus.

Vaikka Molly oli tyytyväinen siirtomaa-ajan yhteiskuntaan, piti hän samalla yllä hyviä suhteita mohawkeihin, eikä unohtanut juuriaan. Myös irokeesiliiton läntisimmät kansat kuten senecat alkoivat arvostaa Mollyä ja nähdä hänet liittokunnan johtavana matroonana. Hänen uutteraa työtään irokeesien ja brittien yhteisen tulevaisuuden rakentamiseksi ihailtiin ja monet irokeesien johtajat käyttivät häntä asianajajanaan.[7]

Molly joutui elämään kahdessa eri maailmassa oman ja eurooppalaisen kulttuurin välillä.[8] Johnsonin maatilan taloudenhoitajan työn ohella hän vastasi palvelijoista ja orjatyövoimasta. Johnsonin voimien alkaessa ehtyä 1770-luvun alussa Molly kuljetti miestään monilla terveyslähteillä ja hoiti tätä erilaisilla luonnonlääkkeillä.[7] Samalla Molly nousi yhä huomattavampaan asemaan Johnsonin kartanossa. Hän huolehti Johnson Hallin kymmenistä tärkeistä tilaisuuksista jossa vieraat, niin intiaanit kuin valkoiset, kokoontuivat neuvottelemaan merkittävistä poliittisista ja maiden myyntiin liittyvistä ratkaisuista irokeesien liittokunnan ja Englannin siirtokuntien välillä.

Amerikan vallankumouksen pyörteissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lojalistipakolaisia (mahdollisesti Molly Brant) matkalla Kanadaan. Howard Pylen maalaus.

Sir William Johnson kuoltua Molly lapsineen siirtyi asumaan Canajoharien mohawk-kylän takana olevaan taloon. Kartano jäi Johnsonin ja hänen ensimmäisen vaimonsa pojalle John Johnsonille. Perintönä mieheltään Molly sai jonkun verran rahaa, jonka turvin hän piti yllä pientä kauppaa. Joidenkin lähteiden mukaan Molly myi rommia lisätäkseen tulojaan. Vaikka Johnson oli määrännyt vaimolleen testamentissaan 1 200 puntaa, tämä ei välttämättä saanut rahoista kuin pienen osan.[9]

Mollyn yrittäessä järjestää irokeesiliiton asioita kuntoon hänen veljensä Joseph Brant matkusti Englantiin tapaamaan kuningas Yrjö III:a. Palattuaan takaisin Joseph pyrki saamaan kaikki irokeesit Englannin puolelle siirtokuntia vastaan. Kongressi lähetti samoihin aikoihin irokeesiliitolle viestin, jossa se pyysi liiton jäsenkansoja pysymään puolueettomina. Vaikka suurin osa irokeeseista oli aluksi valmis taipumaan vaatimukseen, niin Brantien vankkumaton brittimielisyys vaikutti irokeesien klaanien ja sukujen tekemiin päätöksiin.

Kun Amerikan vallankumous alkoi, irokeesit sotivat kahdella puolella rintamaa. Molly tuki Englannin kruunulle uskollisia lojalisteja ja hankki näille ruokaa ja tarvikkeita. Neljä irokeesiliiton kansakuntaa soti brittien riveissä siirtokuntien patriootteja vastaan. Vallankumouksen aikana elokuussa 1777 irokeesiliiton oneidat, jotka tukivat Yhdysvaltoja, tunkeutuivat keskellä yötä Mollyn asuntoon ja ryöstivät kaiken irtaimiston. Molly pakeni lastensa ja palvelijoidensa kanssa Onondagaan (lähellä nykyistä Syracusea), joka oli irokeesien kansakuntien yhteinen neuvottelupaikka.[10]

Mollyn merkittävin teko tapahtui onondagassa hyvin pian hänen saapumisensa jälkeen. Irokeesien heimoneuvoston kokoontuessa vuosittaiseen neuvotteluunsa pohtimaan liittokuntansa syvää kriisiä, Molly puhui Englannin kruunun puolesta. Johtava sotapäällikkö halusi vetää kansansa pois brittien puolelta. Paikalla olleen intiaaniasiamies Daniel Clausin mukaan Molly kritisoi voimakkaasti päällikön puhetta ja muistutti miten britit olivat tukeneet irokeeseja aiempina vuosina. Heimoneuvosto kunnioitti Mollyn ja hänen entisen miehensä vaikutusvaltaa ja päätti yksimielisesti elää ja kuolla Englannin kuninkaan uskollisina liittolaisena.[11]

Syksyllä 1777 britit kutsuivat Mollyn Fort Niagaraan, joka oli lojalistien päätukikohta New Yorkissa itsenäisyystaistelujen aikana. Molly työskenteli linnakkeessa diplomaatin ja valtionaisen tehtävissä ja varmisti irokeesiliiton uskollisuuden Englannin kruunulle. Brittikomentajat tiesivät, "että yksi sana Mollyltä riittää pitämään irokeesit brittien puolella paremmin kuin yhdenkään valkoisen miehen pitkät puheet."[12].

Loppuvuodesta 1777 Molly koki raskaan menetyksen hänen vanhimman poikansa Peterin menehtyessä taistelussa amerikkalaisia vastaan. Kun siirtokuntien armeija tuhosi irokeesien kylät kesällä 1779, Molly liittyi kodittomiin irokeesien pakolaisiin, ja antoi heille tukeaan samaan aikaan kun hänen nuorimmat lapsensä kävivät koulua Montrealissa.[13]

Viimeiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näkäöala Cataraquin satamaan 1785.

1780-luvun alussa Molly asui irokeesien ja brittien joukossa St. Lawrence-joella sijaitsevalla Carleton Islandilla, jossa hänellä oli viihtyisä mökki ja paljon palvelijoita.[14] Vallankumouksen jälkeen kenraali Frederick Haldimand, joka toimi brittijoukkojen komentajana Kanadassa, rakennutti Mollylle ja hänen lapsilleen talon Cataraquihin (nykyinen Kingstonin) sataman länsirannalle Joseph Brantin talon viereen.[14] Haldimand palkitsi myös Mollyn tämän ansioista sodan aikana ja järjesti hänelle eläkkeen, joka teki 100 puntaa vuodessa.[15]

1790-luvun alkuvuosina Molly Brant ja hänen tyttärensä nauttivat arvostettua asemaa omassa yhteisössään. Viimeisinä elinvuosinaan Molly omistautui lähes yksinomaan perheelleen. Hän kuoli 16. huhtikuuta 1796 kotonaan Cataraquissa. Hänet haudattiin St. Georgen (nykyinen St. Paul) kirkkomaalle. Haudan paikka on tuntematon.

Henkilökuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Molly Brantista ei ole löytynyt maalauksia. Joidenkin lähteiden mukaan hän ei mielellään suostunut taiteilijan malliksi, vaikka hänen viehättävä ulkonäkönsä herätti huomiota.[12] Mollyn piirteitä on kuvailtu kauniiksi ja ihoa oliivinruskeaan vivahtavaksi, tai vaaleammaksi kuin intiaaneilla yleensä. Mahdollisesti delaware-vieraiden mukana William Johnsonin kartanoon kulkeutunut isorokko tarttui Mollyyn ja jätti ikuiset arvet hänen kasvoihinsa vuoden 1765 aikana.[16]

Mollyä ihailtiin vaikutusvaltansa ohella rauhallisuutensa ja hillityn käytöksensä vuoksi. Monet tunsivat kuitenkin myös hänen toisen puolensa. Veljensä Josephin tavoin Molly oli vaativainen ja äkkipikainen ja sai väkivaltaisia tunteenpurkauksia. Fort Niagaran varuskunnan upseereista vain harvat pitivät hänestä.[17] Vapautetut amerikkalaiset sotavangit kertoivat Mollyn julmasta käytöksestä kauhistuttavia tarinoita.[18] Hänen mahdollinen julmuutensa oli jäänne irokeesien kulttuuriin kuuluvasta tavasta kiduttaa sotavankeja, sillä vaikka Molly oli omaksunut eurooppalaisia tapoja oli hän pohjimmiltaan mohawk.[19]

Molly oli nuoresta pitäen kiinnostunut lääkekasveista ja hän tunsi irokeesien salaiset rohdot.[20] Asuessaan Johnson Hallissa hän istutti suuren yrttitarhan. Mollyn rohtojen tiedettiin parantaneen monia vaivoja ja Cataraquissa asuessaan hänet tunnettiin läpi kaupungin laajasta lääkekasvien tuntemuksestaan.[21] Molly oli ylpeä mohawk-sukujuuristaan, ja pukeutui perinteisiin heimovaatteisiin, joita hän täydensi joillakin eurooppalaisilla vaatteilla. 1790-luvun alkuvuosina anglikaanisen kirkon tilaisuuksiin tulleet vierailijat kiinnittivät huomionsa intiaaninaiseen, joka mohawk-tyyliin pukeutuneena istui kunniapaikalla englantilaisten keskellä.[13]

Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähes kahden vuosisadan ajan Molly Brantin saavutuksia vähäteltiin Yhdysvalloissa kunnes hänen arvostuksensa nousi merkittävästi 1980-luvulla. Kun Kingstonin historiallinen yhdistys halusi pystyttää patsaan Mollyn kunniaksi, kukaan ei tiennyt miltä hän oli näyttänyt. Lopulta nuori mohawk-opiskelija tarjoutui malliksi.[22] Vuonna 1986 tämän patsaan kasvoja käytettiin muistopostimerkissä, joka julkaistiin tunnustuksena Mollyn vaikuttavasta työstä Pohjois-Amerikan siirtomaahistoriassa. Vuonna 1989 Kanadan anglikaanikirkko lisäsi Molly Brantin nimen vuosittaisten juhlapäivien joukkoon.[23]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Berleth, Richard: Bloody Mohawk. Black Dome Press, 2009. ISBN 978-1883789664. (englanniksi)
  • Flexner, James Thomas: Mohawk Baronet: Biography of Sir William Johnson. Syracuse University Press, 1990. ISBN 978-0815602392. (englanniksi)
  • Forster, Merna: 100 Canadian Heroines: Famous and Forgotten Faces. Dundurn, 2011. ISBN 978-1554889709. (englanniksi)
  • Johnston, Jean: Wilderness women: Canada's forgotten history. P. Martin Associates, 1976. ISBN 978-0887781278. (englanniksi)
  • Kelsay, Thompson: Joseph Brant, 1743-1807: Man of Two Worlds. Syracuse University Press, 1986. ISBN 978-0815602088. (englanniksi)
  • O'Toole, Fintan: White Savage. Univ of New York Press, 2009. ISBN 9781438427584. (englanniksi)
  • Rhoden, Nancy L & Steele, Ian K.: The Human Tradition in the American Revolution. Wilmington, Delaware: Scholarly Resources, 2000. ISBN 0-8420-2748-3.. (englanniksi)
  • Wallace, Anthony: Northeastern Indian Lives, 1632-1816 (Native Americans of the Northeast: Culture, History & the Contemporary). University of Massachusetts Press, 1996. ISBN 978-1558490017. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rhoden & Steele 2000, s. 184.
  2. Kelsay 1988, s. 40.
  3. O'Toole 2009, s. 169.
  4. O'Toole 2009, s. 170.
  5. Molly Brant carf.info. Viitattu 27.6.2014. (englanniksi)
  6. The Coming of William Johnson, Afterward Baronet nygenweb.net. Viitattu 27.6.2014. (englanniksi)
  7. a b c Berleth 2009, s. 146.
  8. Wallace 1996, s. 295.
  9. Wallace 1996, s. 307.
  10. Berleth 2009, s. 243.
  11. Rhoden & Steele 2000, s. 193.
  12. a b Forster 2011, s. 50.
  13. a b Forster 2011, s. 51.
  14. a b Kelsay 1988, s. 350.
  15. Kelsay 1988, s. 342.
  16. Kelsay 1988, s. 105.
  17. Rhoden & Steele 2000, s. 196.
  18. Kelsay 1988, s. 272.
  19. Kelsay 1988, s. 272–273.
  20. O'Toole 2009, s. 175.
  21. Johnston 1976, s. 108.
  22. Rhoden & Steele 2000, s. 199.
  23. Wallace 1996, s. 318.