Moldovan presidentti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Moldovan presidentti
Președinții Republicii Moldova
Tunnus
Tunnus
Nykyinen
24. joulukuuta 2020 lähtien
Virka-asunto Condriţa
Kauden pituus 4 vuotta, uudelleenvalinta mahdollinen
Perustettu 3. syyskuuta 1990
Ensimmäinen Mircea Snegur
Palkka 12 960 MDL kuukaudessa
Kotisivut www.presedinte.md

Moldovan presidentti on Moldovan valtionpäämies, joka valitaan kaksikierroksisilla suorilla vaaleilla neljän vuoden välein.[1][2] Vuonna 2000 perustuslakia muutettiin niin, että presidentin valitsi Moldovan parlamentti, mutta maan perustuslakituomioistuin kumosi muutoksen vuonna 2016, ja palattiin suoriin vaaleihin.[3]

Moldovan nykyinen presidentti on Toiminta- ja solidaarisuuspuoluetta edustava Maia Sandu, joka tuli valituksi virkaan marraskuussa 2020 pidetyissä vaaleissa.[4]

Vuonna 2017 presidentin kuukausipalkka oli 12 960 leuta.[5]

Moldovan perustuslain mukaan presidentiksi valittavan henkilön tulee täyttää seuraavat vaatimukset:[6]

Luettelo presidenteistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuva Nimi Virassa Puolue
1 Mircea Snegur 3. syyskuuta 199015. tammikuuta 1997 Sit.
2 Petru Lucinschi 15. tammikuuta 19977. huhtikuuta 2001 PAM
3 Vladimir Voronin 7. huhtikuuta 200111. syyskuuta 2009 PCRM
4 Nicolae Timofti 23. maaliskuuta 201223. joulukuuta 2016 Sit.
5 Igor Dodon 23. joulukuuta 201624. joulukuuta 2020 PSRM
6 Maia Sandu 24. joulukuuta 2020 PAS

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Constitution of the Republic of Moldova adopted on 29 July 1994. Unofficial translation (pdf) (Moldovan perustuslain epävirallinen käännös, presidentin virasta V luvussa) Constitutional Court of the Republic of Moldova, constcourt.md. Viitattu 31.10.2014. (englanniksi)
  2. Constitution of the Republic of Moldova, Adopted on July 29, 1994 (online version) (Moldovan perustuslain ajantasaisemman version käännös Moldovan parlamentin sivustolla. Presidentin virasta: perustuslain V luku) Moldovan parlamentti, parlament.md. Viitattu 31.10.2014. (englanniksi)
  3. Moldova Switches To Direct Presidential Elections rferl.org. 4.3.2016. Viitattu 25.5.2021. (englanniksi)
  4. Länsimielinen Sandu voitti Moldovan presidentinvaalit selkeällä enemmistöllä Yle Uutiset. 16.11.2020. Viitattu 19.11.2020.
  5. Salariu de președinte: Cât primește Dodon de la stat Independent. 20.3.2017. Viitattu 26.5.2022. (romaniaksi)
  6. Moldova (Republic of) 1994 (rev. 2016) Constitution (art. 78) constituteproject.org. 2016. Viitattu 21.2.2024. (englanniksi)
Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Moldovan presidentti.