Mochen kulttuuri

Mochen alue suurimmillaan.

Mochen kulttuuri (myös Mochica) oli Perun pohjoisrannikolla syntynyt Andien varhaisen välikauden sivilisaatio, joka kukoisti noin vuosina 100–700 jaa. Mochen yhteiskunta oli sotaisa, ja uskontoon kuului ihmisuhreja. Kyseessä ei todennäköisesti kuitenkaan ollut yhtenäinen valtio vaan pienempien päällikkökuntien kokonaisuus, jota yhdistivät kulttuuri ja varsinkin uskonnollinen perinne. Talous perustui kalastukseen ja kasteluviljelyyn. Mochea edelsi Chavínin kulttuuri, ja se kukistui 700-luvulla jaa., jolloin alue liitettiin Warin valtakuntaan.

Maantiede

Mochen kulttuuri nimettiin Perun pohjoisrannikolla sijaitsevan Mochejoen laakson mukaan. Siellä tehtiin ensimmäiset Mochen kulttuuriin liittyvät arkeologiset löydöt, ja myös kulttuurin suurin monumentaaliarkkitehtuuri on löydetty Mochen laaksosta. Sisämaassa Moche ulottui jokilaaksojen yläjuoksuja viljelykelpoisen maan rajalle saakka. Tyynenmeren ja Andien vuoriston väliin jäävä kaistale on pitkä ja kapea. Ilmasto on kuuma ja kuiva.

Historia

Moche-kulttuurin keskus oli samanniminen arkeologinen kohde Mochen laaksossa. Kuvassa Huaca del Sol eli Auringon temppeli.

Mochen kulttuurin alkuperää ei tunneta, mutta se sai tunnistettavan hahmonsa ensimmäisellä vuosisadalla jaa. Sen suurin etninen ryhmä olivat mochicat. Aineellisessa kulttuurissa on vaikutteita Chavínin kulttuurista, joka pohjoisrannikolle välittyi Vicúsin, Salinarin ja Gallinazon kulttuurien kautta. Mochen aikalaisia olivat Recuayn kulttuuri itäisellä ylänköalueella ja Nascan kulttuuri etelärannikolla. Mochen kulttuuri levisi pohjoisrannikolla, ja vuoden 500 paikkeilla se ulottui Piuran laaksosta Huarmeyn laaksoon noin 400 kilometrin pituisella rannikkokaistaleella.

Mochen kronologia on perinteisesti jaettu keramiikan perusteella Rafael Larco Hoylen määrittelemiin viiteen vaiheeseen. Tuoreempi tutkimus on osoittanut, että Moche-kulttuuri jakautui pohjoiseen ja eteläiseen alueeseen. Jokaisessa pohjoisalueen laaksossa on yksi tai useampi asutuskeskus. Aiemmin monet tutkijat uskoivat Mochen olleen yhtenäinen valtio, joka levittäytyi vähitellen etelään, mutta nykyään pidetään todennäköisempänä, että Mochen poliittinen historia oli huomattavan monimutkainen sekä pohjoisessa että etelässä.

Perun pohjoisrannikolla koettiin 500- ja 600-lukujen taitteessa ankara kuivuuskausi, jota seurasivat El Niñoon liittyneet rankkasateet. Samaan aikaan tai hieman myöhemmin Mochen kulttuuri alkoi taantua. Ei tiedetä, liittyikö kriisiin myös sisäisiä yhteiskunnallisia ongelmia tai vaikuttiko siihen Warin valtakunnan laajeneminen. Mahdollinen syy oli myös maatalouden tuottavuuden heikkeneminen. Mochen kulttuurin loppuvaiheessa Warin vaikutus oli voimakasta. Wari liitti Mochen itseensä noin vuonna 700. Mochen uskonnolliselle perinteelle ominainen aineellinen kulttuuri hävisi 700-luvulla, mutta sen vaikutus näkyy myöhemmissä Lambayequen, Sicánin ja Chimún kulttuureissa.

Mochen sivilisaatio

Yhteiskunta

”Sipanin herran” hauta.

Mochen kulttuurin poliittista järjestelmää ei tunneta. Tutkijat ovat esittäneet vaihtelevia tulkintoja: yhtenäinen valtio, kaksi kilpailevaa kuningaskuntaa tai useita pieniä päällikkökuntia, joilla oli yhteinen kulttuuri. Tärkein yhdistävä piirre näyttäisi olleen uskonnollinen perinne. Selvää on, että hallitsijoilla oli käytössään suuri määrä työvoimaa ja vaurautta. Ei tiedetä, oliko Moche teokratia vai oliko sillä papiston lisäksi myös sekulaareja hallitsijoita. Valta periytyi, ja hallitsijoita pidettiin puolijumalina. Hallitsijat olivat miehiä.

Mochen yhteiskunta oli eriarvoinen ja militaristinen. Sotaan ja kaksintaisteluihin liittyi erityisiä rituaalisia säännöksiä. Ammattisotilaat ilmeisesti muodostivat oman etuoikeutetun ryhmänsä. Hautalöydöt kertovat erittäin suurista varallisuuseroista. Maanviljelijät ja kalastajat saivat vaatimattoman hautauksen, mutta yläluokan hautoihin voitiin laskea useita kilogrammoja kultaa, hopeaa ja kuparia sekä hienoja vaatteita. Sipánin herraksi kutsutaan mochepäällikköä, jonka hautaan laskettiin kaksi uhrattua miestä ja useita muita ihmisiä, koira ja laamoja.

Mochen savitiiliset monumentit on rakennettu useissa osissa, joiden tiilimuuraus ei saumattomasti yhdisty. Eri osissa tiilet on merkitty toisistaan poikkeaville tunnuskuvioilla. Ilmeisesti monumenttien rakennuttaminen perustui työveroon, jossa jokaisen kyläyhteisön vastuulle määrättiin tietty osuus rakennuksesta. Inkoilla oli myöhemmin käytössä samantapainen mit’a-järjestelmä. Raskaimmat ja vaarallisimmat työt teetettiin todennäköisesti vangeilla.

Jos Moche oli järjestäytynyt keskitetyksi valtioksi, se oli Andien ensimmäisiä. Sen sijaan, että Moche olisi muodostanut keskitetyn hallinnon ja alistanut alueita suoraan, se oli ehkä voimakas päällikkökunta, joka hyödynsi heikompia naapureitaan. Pääkaupunki oli oletettavasti Mochen arkeologinen kohde samannimisessä laaksossa. Mochen kulttuurin alkuaikoina varsinaisia kaupunkeja ei vielä ollut. Niitä syntyi myöhäisvaiheessa, ja Moche olisi ehkä kehittynyt keskusjohtoiseksi valtioksi, ellei se olisi romahtanut vuosina 600–750 jaa.

Aineellinen kulttuuri

Muotokuva-astiat esittivät todellisia hallitsijoita tai tarujen sankareita.

Moche tunnetaan korkeatasoisesta keramiikastaan ja metallurgiastaan. Kullasta, hopeasta ja kuparista valmistettiin koruja ja rituaaliesineitä. Malmi murskattiin kivisissä jauhimissa ja sulatettiin pienissä saviuuneissa, joiden tulta lietsottiin puhallusputkilla tai suoraan puhaltamalla. Metalli työstettiin valamalla, laminoimalla, pakottamalla tai juottamalla. Merkittävä keksintö oli kuparin pinnoittaminen ohuella kultakalvolla. Keramiikka peitettiin yleensä vaaleankellertävällä savilietteellä ja koristeltiin punertavalla maalilla. Astiat muotoiltiin eläimen, kasvin tai ihmispään näköisiksi, ja muotokuva-astioille on kuvattu yksilölliset kasvonpiirteet. Pulloissa on joskus kaksi juoksuputkea. Astiat valmistettiin muoteilla. Tekstiilit valmistettiin vyötärökangaspuilla suurissa työpajoissa, jotka erikoistuivat erilaisiin kankaisiin.

Mochen kuvataide on tärkeä elämäntapaa ja ajattelua valaiseva lähde. Tunnetuin kuvitusten lähde on keramiikka, mutta kuvia esiintyy myös kankaissa ja seinämaalauksissa sekä kivestä, puusta, simpukankuoresta ja metallista tehdyissä veistoksissa. Useimmat kankaat ovat tuhoutuneet rannikon suolaisessa ja kosteassa maaperässä, mutta muuta Moche-taidetta on säilynyt runsaasti.

Yläluokka kuvataan johtamassa uskonnollisia menoja ja tavalliset ihmiset arkisissa toimissaan: syömässä, juomassa, peseytymässä, kalastamassa, metsästämässä ja nukkumassa. Mochejen eroottinen keramiikka oli Andien sivilisaation monipuolisinta. Hedelmöitykseen johtamattomia seksuaalisia tekoja esittävät kuvat liittyvät ehkä rituaaliseen toimintaan. Varsinkin myöhäisellä Moche-kaudella kuvataan sodankäyntiä ja uhrimenoja. Muita toistuvia kohtauksia ovat hautajaiset, veneet ja ”esineiden kapina”, jotka luultavasti liittyivät myyttisiin kertomuksiin. Maalauksissa inhimillinen toiminta siirretään yliluonnolliseen ympäristöön. Moche-kulttuurin alussa maalaukset olivat yksinkertaisia ja staattisia, mutta myöhemmin alettiin suosia useista hahmoista koostuvia pikkutarkkoja kohtauksia. Veistoksiin toisinaan liitetyt pienoispatsaat edustavat realistista tyyliä. Esimerkiksi monet sairaudet on kuvattu niin todenmukaisesti, että ne on nykyäänkin mahdollista tunnistaa. Realistisen tyylin juuret ovat Perun pohjoisrannikolla Chavín-kulttuurin aikaan vallinneessa Cupisniquessa.

Mochen arkkitehtuurin tunnistettava piirre ovat suuret savitiiliset pyramidit. Pyramidien huipulla on tasanne, ja ne on rakennettu ryhmiin, joihin kuuluu myös kaltevia käytäviä ja aukioita. Jokaisessa Mochen ydinalueen jokilaaksossa on ainakin yksi pyramidikompleksi. Mochen laaksossa sijaitseva Auringon pyramidi (esp. Huaca Del Sol) on esikolumbiaanisen Amerikan suurimpia rakennuksia. Sen vieressä olevaa pienempää rakennusta kutsutaan Kuun pyramidiksi (esp. Huaca de la Luna). Temppelit valkaistiin kalkilla, maalattiin punaisella tai keltaisella ja koristeltiin mytologisia aiheita esittävin maalauksin tai korkokuvioin. Uskonnollisten rakennusten lisäksi tunnetaan suuria hautamonumentteja. Ylimystö asui savitiilistä rakennetuissa palatseissa, joiden seinät koristeltiin maalauksin. Muita merkittäviä rakennushankkeita olivat kastelukanavat, tiet ja linnoitukset.

Uskonnollisiin menoihin valmistettiin keraamisia torvia ja yliluonnollisia olentoja esittäviä naamioita. Koristautumiseen käytettiin muun muassa korvakoruja, näyttäviä päähineitä ja kaulaan ripustettuja rintakoristeita.

Talous

Mochen talous perustui rannikon jokilaaksoissa harjoitettuun kasteluviljelyyn. Kanavilla johdettiin vettä jokien yläjuoksuilta, mikä lisäsi viljelykelpoisen maan määrää. Rinteille rakennettiin pengerviljelmiä. ”Ascopen tekojärveksi” kutsutaan suurta vesiallasta, jolla oli pituutta 1400 metriä ja korkeutta 12 metriä. Kastelujärjestelmät suojattiin linnoituksin.

Tärkeimpiä viljelykasveja olivat maissi, pavut, maapähkinät, hedelmät ja puuvilla. Ravinnoksi viljeltiin myös maissia, perunaa, maniokkia, maapähkinää ja kurpitsaa. Totorakaislaa ja bambua viljeltiin rakennusmateriaaliksi. Lannoitteena käytettiin etelärannikon saarilta kerättyä guanoa. Kotieläiminä pidettiin myskisorsaa, laamaa ja marsua. Laaman kohdalla oli kyse nyttemmin sukupuuttoon kuolleesta rodusta, joka oli sopeutunut rannikon ilmastoon. Ne olivat vuoriston laamoja vantterampia eläimiä, jotka jaksoivat kantaa aikuisen miehen. Laamoista saatiin villaa, ja niitä käytettiin kantojuhtina, mutta ei juurikaan ravintona. Lemmikkieläiminä pidettiin koiria, apinoita ja papukaijoja sekä oselotteja, joiden omistamiseen vain ylimystöllä oli oikeus.

Myös Tyynellämerellä harjoitettu kalastus oli tärkeä elinkeino. Tärkeimmät välineet olivat verkko ja ruokovene. Kuparista valmistettiin ongenkoukkuja ja harppuunoita. Veneiden lisäksi valmistettiin suuria katamaraaneja, joihin mahtui matkustajien lisäksi ruokaa ja juomaa. Niiden avulla voitiin kalastaa avomerellä ja hakea guanoa saarilta. Jokilaaksoissa ja kukkuloilla harjoitettiin peuran metsästystä.

Kauppa ulottui nykyisen Perun ulkopuolelle. Chilestä tuotiin lasuurikiveä ja Ecuadorista Spondylus-kotilon kuoria. Paikalliselle kaupalle keskeistä oli rannikon kalastajakylien ja jokilaaksojen viljelijöiden välinen vaihdanta.

Uskonto

Krysokollasta ja turkoosista valmistettu kultaesine, johon on kuvattu Ai Apaec.

Taiteessa kuvattuja jumalia ovat säteilevä soturijumala, narrinhattua muistuttavaa päähinettä käyttävä jumalatar ja lintujumala. Mochen tärkeimmäksi jumalaksi on arveltu Ai Apaecina (mochican kieltä, suom. luoja) tunnettua hahmoa, jolla on suuret kulmakarvat ja kuusi voluuttamaista uloketta.

Uhrimenoissa Moche-pappien näyttelemille jumalille uhrattiin ihmisiä, jotka todennäköisesti olivat sotavankeja. Rituaalin keskeinen kohtaus oli uhrin veren juominen. Taiteessa toistuu kuva, jossa jumalatar, lintujumala ja joskus muutkin hahmot tarjoavat säteilevälle jumalalle maljaa. Veren hyytyminen estettiin ulluchu-hedelmän mehulla, ja taiteessa usein esiintyvä ulluchu vaikuttaisi olleen symbolisesti tärkeä.

Uskonnollisessa kuvastossa esiintyi ihmisenkaltaisia hedelmiä ja eläimiä, jotka liittyivät hedelmällisyyskulttiin. Lähteitä palvottiin elämän synnyttäjinä. Andienhirven rituaalinen metsästys oli tärkeä tapahtuma. Laumat ajettiin haluttuun suuntaan verkoilla, metsästyskoirilla ja metelillä. Urosten surmaaminen oli ylimysten oikeus ja tapahtui keihäslingolla. Kannan säilyttämiseksi naaraita ei surmattu. Erämaassa järjestetyt juoksukilpailut olivat ilmeisesti jonkinlainen initiaatio, johon liittyi merkityillä pavuilla täytettyjen säkkien kantaminen. Myös sodankäynti oli rituaalista.

Kuolemanjälkeisen elämän uskottiin muistuttavan maallista elämää. Ihmisten oikeudet ja velvollisuudet jatkuivat tuonpuoleisessa, minkä vuoksi hautoihin laskettiin ylellisyystavaroita, käyttöesineitä ja elintarvikkeita. Korkea-arvoiset henkilöt voitiin joskus haudata asuihin, joita taiteessa käyttivät jumalat. Pappien mukana haudattiin virkaan liittyvä tarpeisto, mikä edellytti uusien arvomerkkien jatkuvaa tuotantoa. Ruumiista irrotettiin joskus liha tai se voitiin muumioida. Vuonna 2005 El Brujosta löytyi 1 500 vuotta vanha tatuoidun naisen muumio, jonka mukana oli haudattu koristeellisia sotanuijia ja -keihäitä. Löytö liittyi ehkä rituaaliseen sodankäyntiin.

Lähteet

• Darvill, Timothy: The Concise Oxford Dictionary of Archaeology. (3. laitos. Sähkökirja.) Oxford: Oxford University Press, 2021. ISBN 978-0-19-184278-8 (englanniksi)
• Ilmonen, Anneli & Talvitie, Jyrki K. (toim.): Kultakruunu ja höyhenviitta. Inkat ja heidän edeltäjänsä – Perun kolme vuosituhatta. Tampere: Tampereen taidemuseon julkaisuja 94, 2001. ISBN 952-9549-62-8
• Kinsbruner, Jay & Langer, Erick D. (toim.): Encyclopedia of Latin American History & Culture. (Second Edition. Volume 4 J–O.) Farmington Hills, Michigan: Gale, 2008. ISBN 978-0-684-31442-6 Internet Archive Viitattu 20.4.2025. (englanniksi)
• Pärssinen, Martti: Andien ihminen. Ihminen ja ympäristö Keski-Andeilla. Kirjoituksia Perun ja Bolivian kulttuureista esihistoriasta tasavaltalaisaikaan. Madrid: Iberialais-amerikkalainen säätiö: Suomen Madiridin-instituutti, 2004. ISBN 952-5481-02-6
• Silberman, Neil Asher (toim.): The Oxford Companion to Archaeology. (2nd edition) Oxford: Oxford University Press, 2012. ISBN 978-0-19-973921-9 (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Cultura Moche o Cultura Mochica, (200 a.C. – 700 d.C.)  Culturas Preincas de Perú y Bolivia . Viitattu 4.7.2019. (espanjaksi)^{[vanhentunut linkki]}
• Pagina principal Huacas del Sol y La Luna  Huacas.com. (englanniksi)
• Cartwright, Mark: Moche Civilization Ancient History Encyclopedia. 20.8.2014. (englanniksi)
• Scher, Sarahh: Moche culture, an introduction Khan Academy. Viitattu 4.7.2019 (englanniksi).