Mitä Suomi soittaa

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Mitä Suomi soittaa (myös Mitä Suomi soittaa?) oli suomalainen levymyyntilista, jota eri tahot koostivat vuosina 19511989.[1][2] Listalle tulivat Suomen myydyimmät singlet ja albumit. Mitä Suomi soittaa -tilastoa julkaistiin vuodesta 1964 alkaen kerran kuukaudessa, 1950-luvulla epäsäännöllisemmin ja harvemmin.[3]

1950-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen Mitä Suomi soittaa? -lista julkaistiin Paavo Einiön toimittaman Rytmi -lehden numerossa 4/1951. Se oli Suomen ensimmäinen julkaistu hittilista. Varhaisimmat listat perustuivat kymmenen eri puolilla maata sijaitsevan musiikkikaupan ilmoittamiin tietoihin viidestä liikkeessä eniten myydystä äänilevystä. Varsinaisia myyntilukuja ei ollut käytettävissä, vaan lista koottiin antamalla ensimmäiseksi sijoitetulle nimekkeelle viisi pistettä, seuraavalle neljä ja niin edelleen.[1]

Rytmin ensimmäisille tilastoille on tyypillistä, että vain laulun nimi mainittiin - esittäjän ja levymerkin tiedot koettiin toisarvoiseksi. Tämä johtuu tuolloisesta kuluttajakiinnostuksesta, joka painottui enemmän hittisävelmiin kuin esittäjiin. Samasta hittisävelmästä oli saatavilla useita versioita, ja niiden kaikkien listaaminen erikseen olisi saattanut estää suosituimman kappaleen pääsyn listalle. Esittäjätiedot ovat kuitenkin osittain jäljitettävissä listalle laitettujen julkaisunumeroiden kautta.[4]

Rytmin numerosta 2/1954 alkaen mainittiin äänilevyjen yhteydessä myös esittäjien nimet. Koti- ja ulkomaisten äänitteiden myyntilistat pidettiin kuitenkin erillään toisistaan. Myyntimäärät olivat pieniä, ja laskentamenetelmien vuoksi kaksi tai useampi sävelmä saattoi olla listalla samalla sijaluvulla. Rytmi lopetti listan julkaisemisen numeroon 8–9/1959. Mitä Suomi soittaa? -listan poissaolon korvasivat muissa lehdissä, kuten Suosikissa ja Iskelmässä julkaistut myyntitilastot. Niitä julkaistiin jo säännöllisesti kuukausittain.[5]

1960-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mitä Suomi soittaa (nyt ilman kysymysmerkkiä) otettiin Iskelmä-lehdessä julkaistun listan otsikoksi vuonna 1964. Iskelmän lista oli laajentunut 20 myydyimmän singlen kattavaksi elokuussa 1962. Alkuvuodesta 1966 listattiin jo 30 myydyintä singleä. Samana vuonna Mitä Suomi soittaa -listasta tuli Suomen Musiikkikauppiasliiton hyväksymä tilasto. Suomen ensimmäinen albumilista, jossa listattiin viisi myydyintä pitkäsoittoa, julkaistiin myös Iskelmän numerossa 2/1966. Tätä ennen hyvin menestyneet albumit oli sijoitettu singletilastoon. Iskelmän listaa kokosivat sen päätoimittaja Paavo Einiö ja myöhemmin toimitussihteeri Erkki Pälli.[6]

Iskelmä-lehti lopetettiin vuoden 1967 lopussa. Mitä Suomi soittaa otettiin vuonna 1969 Suosikin kokoamien single- ja albumilistojen otsikoksi - niitä listoja kokosi Erkki Pälli. Singletilastoon mahtuivat 50 myydyintä äänitettä.[7]

1970- ja 1980-luvut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1972 Mitä Suomi soittaa -listan kokoaminen siirtyi pois musiikkilehtien vastuulta. Paavo Einiö ryhtyi kokoamaan listaa kuukausittaisena Suomen Musiikkikauppiasliitto ry:n myyntitilastona. Ensimmäinen lista julkaistiin elokuulta 1972. Tiedot kerättiin 30–40 suurimmasta levykaupasta.[8] Listaa jaettiin aluksi alan ammattilaisten keskuudessa. Säännöllisesti sitä alettiin julkaista Apu-lehden sivuilla vuonna 1974. Mitä Suomi soittaa -listan eduiksi voidaan kilpailijoidensa suhteen nähdä listan säännöllinen kokoamisaika, joka oli aina kuun vaihteessa. Muissa lehdissä toimittiin painoaikataulujen mukaan, eikä tarkkaa laadinta-ajanjaksoa ilmoitettu.[9]

Vuonna 1985 Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat myönsi Suomen virallisen myyntitilaston tittelin Seura-lehden julkaisemille listoille.[8] Lisääntyvä kilpailu alkoi vaikuttaa Mitä Suomi soittaa -listan asemaan. Vuonna 1989 ÄKT nimitti Suomen viralliseksi listaksi helsinkiläisen paikallisradio Radio Ykkösen listan, jota julkaistiin tiheämmin: joka toinen viikko. Mitä Suomi soittaa -lista lakkasi ilmestymästä samana vuonna pysyvästi.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nyman, Jake (toim.): Suomi soi 4: Suuri suomalainen listakirja. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-2503-3.
  • Pennanen, Timo: Sisältää hitin: Levyt ja esittäjät Suomen musiikkilistoilla vuodesta 1972. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 951-1-21053-X.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Nyman 2005, s. 10.
  2. a b Pennanen 2006, s. 9.
  3. Nyman 2005, s. 10, 13.
  4. Nyman 2005, s. 10–11.
  5. Nyman 2005, s. 12–13.
  6. Nyman 2005, s. 13.
  7. Nyman 2005, s. 13–16.
  8. a b Nyman 2005, s. 16.
  9. Pennanen 2006, s. 8.