Mirdja
| Mirdja | |
|---|---|
| Kirjailija | L. Onerva |
| Kansitaiteilija | Jorma Hinikka |
| Kieli | suomi |
| Genre | Draama |
| Kustantaja | SKS |
| Julkaistu | 1908 |
| Ulkoasu | nidottu |
| Sivumäärä | 364 |
| ISBN | 951-746-369-3 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Mirdja on L. Onervan (oik. Hilja Onerva Lehtinen) esikoisromaani, joka julkaistiin vuonna 1908. Se käsittelee naiseuden problematiikkaa ja identiteetin etsimistä vuosisadan vaihteessa. L. Onervan romaanissa päähenkilö omaksuu kohtalokkaan naisen roolin, koska se on miesten yhteiskunnassa ainoa keino saavuttaa vapautta ja elämän nautintoja.[1]
Teos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjan tapahtuvat sijoittuvat 1900-luvun alun Suomeen. Kirjan nuori naispäähenkilö Mirdja Ast asuu Helsingissä ihalijapiirinsä ympäröimänä. Mirdjan kauneus ja älykkyys vetoavat lukuisiin miehiin. Mirdjalla on vilpitön ystävyyssuhde Rolf Tanneen, jonka viisaus ja älykkyys kiehtovat häntä. Kirjan alussa kuvaillaan Mirdjan lukuisia onnettomia miessuhteita, jotka päättyvät nopeasti hänen ylimielisyytensä ja vapaudenhalunsa takia. Erään erityisen suureksi pettymykseksi osoittautuneen suhteen johdosta Mirdja pakenee Lumiluodolle, missä hänen setänsä asuu.
Lumiluodolla ollessaan Mirdja pohtii elämäänsä ja etsii itseään. Saatuaan sedältään isänsä kirjoittaman kirjeen Mirdja ei enää suhtaudu halveksuen muihin ihmisiin vaan haluaa tehdä lähempää tuttavuutta paikallisiin. Näin tehdessään hän havaitsee sisällään piilevän pahuuden, jota hän haluaa paeta. Mirdja jatkaa pakoaan Ranskaan, missä hän rauhoittuu ja ottaa etäisyyttä lähipiiriinsä.
Vietettyään aikaansa Ranskassa Mirdja on valmis kohtaamaan vanhan elämänsä ja palaa Helsinkiin. Hyvän lauluäänen ja karisman vuoksi Mirdjaa pyydetään osallistumaan erääseen musikaaliin. Musikaalin yhteydessä Mirdja tapaa lehtori Runar Söderbergin. Heidän välilleen muodostuu viha-rakkaussuhde. Mirdja pohtii omaa elämäänsä, ja lannistuttuaan hän hyväksyy Runarin kosinnan. Hän on väsynyt, kaipaa lepoa ja onnea ja luulee löytävänsä sen avioliitosta. Hän tekee sovinnon itsensä kanssa, tai oikeammin itsepetoksen, sovinnon yhteiskunnan ja kirkon kanssa, menemällä kirkolliseen avioliittoon.
Mirdjan ja Runarin avioliitto ei aluksi toimi, koska Mirdja kaipaa vapautta ja vanhaa elämäänsä. Mirdja tuntee itsensä kahlituksi, ja sen vuoksi hän purkaa pahaa oloaansa Runariin. Runar herättää hänessä halveksuntaa arkisen elämänsä ja kunnianhimottumuuden takia. Lopulta Mirdja kuitenkin vapautuu negatiivisista varauksistaan ja oppii nauttimaan elämästään Runarin kanssa. Runarin kuolema on Mirdjalle suuri menetys, ja sen johdosta hän menettää mielenterveytensä.
Henkilöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Mirdja Ast, kirjan päähenkilö, on dekadentti nainen, joka haluaa olla vapaa ja itsenäinen. Hän nauttii miesten huomiosta, sillä hän on hyvin narsistinen ja itsekeskeinen. Mirdja koettaa hakea elämällensä selkeää linjaa kokeilemalla useita miessuhteita ja sovittamalla itselleen erilaisia rooleja.[2] Hän halveksii porvareita, eikä halua käyttäytyä kuten sen ajan siveellisten naisten kuuluisi. Mirdja on tyypillinen femme fatale eli kohtalokas nainen, joka ensin viettelee miehet ja tämän jälkeen jättää heidät, kun aletaan keskustella rakkaudesta ja sen kestosta.[1]
- Rolf Tanne, Mirdjan ystävä ja oppi-isä, on rappioalkoholisti. Hän kuvailee itseään kuitenkin dekadentiksi uneksijaksi. Hän halveksii poroporvarillisia ja työntekoa, taiteilijan työtäkin hän pitää itsensä myymisenä. Hänen filosofiansa ja yksilöllisyyden palvontansa tekevät vaikutuksen Mirdjaan. Erityisesti poroporvarillisuuden halveksiminen on pinttynyt myös Mirdjan ajatusmaailmaan. Näin Rolfin tehtäväksi romaanissa muodostuukin ruokkia Mirdjan narsistisia ja dekadentteja taipumuksia sekä hänen kohtalokkaan naisen rooliaan.[1]
- Runar Söderberg on Mirdjan aviomies, Mirdja ei osannut rakastua eikä missään nimessä halunnut naimisiin, koska se on poroporvarillista ja ikuista. Runarin suhteen Mirdja kuitenkin luovuttaa ja menee naimisiin hänen kanssaan. He molemmat ovat hieman omanlaisiaan persoonia ja siksi sopivatkin toisillensa. Avioliitto ei kuitenkaan ole helppo vaan se on täynnä ristiriitoja, erityisesti alkuvaiheessa. Runar kuitenkin palvoo Mirdjaa, mutta Mirdja ei vielä avioliittonsa aikana ymmärrä rakastavansa häntä todella. Vasta Runarin kuoltua Mirdja todella ymmärtää rakkautensa häntä kohtaan.
Pohdintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
L. Onervan Mirdja on kerronnaltaan katkeileva ja häilyvä. Juonen tarkoituksena ei ensisijaisesti ole kertoa jännittävää ja vivahteikasta tarinaa, vaan toimia ikään kuin kulissina pohdinnoille ja ajatuksille.[3] Kirjassa onkin suhteellisen vähän kerrontaa, sillä ajatuspolkujen ja dialogien kulkua kuvaillaan erittäin värikkäästi ja perusteellisesti. Mirdja kyseenalaistaa tuolloiset käsitykset niin naisena olemisesta kuin rakkaudestakin ja onnistuu kääntämään kaikki ennakkokäsitykset päälaelleen sivujen mittaisissa monologeissaan. Mirdjan hahmo siis toimii eräänlaisena tabujen ja normien rikkojana sekä uusien arvojen lipunkantajana.[4]
Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mirdjan ilmestyttyä vuonna 1908 se herätti aikalaisissa paljon paheksuntaa. Mirdjassa esiintyvä eroottisen vapauden kannatus ja perinteisten perhearvojen halveksiminen sai muun muassa naislähetystön nuhtelemaan kirjailijaa. Siihen aikaan Suomessa naisen täytyi olla siveellinen ja hyväkäytöksinen. L. Onerva käsitteli Mirdjassa asioita, jotka olivat tabuja, asioita joista ei ollut soveliasta puhua. ”Me näemme nuoren naisen, joka särkee yhteiskunnan ja sen ihmisten sovinnaisuuskäsitteet, filosofoi ravintoloissa nuorten dekadenttien kanssa, kulkee hehkuvissa, melkein sairaaloisissa sensuaalisissa mielialoissa, elää vapaata eroottista elämää, rakentaa ja särkee suhteita.” Kuitenkin teos myös sai positiivista palautetta. Myönteisesti kirjaan suhtautuivat intellektuaaliset nuoret, jotka pitivät sen yksilöllisyyteen pyrkivän naisen ajatusten ja mielialojen kuvauksesta. Onerva sai Mirdjasta vuonna 1908 valtion kirjallisuuspalkinnon, jonka arvo oli tuhat silloista markkaa. Palkinto herätti vastustusta, ja Kotimaa-lehdessä esitettiin naisten vastalause Mirdjalle ehdotetun palkinnon johdosta.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Rojola, Lea (toim.): Suomen kirjallisuushistoria 2, järkiuskosta vaistojen kapinaan. Vammala: SKS, 1999. ISSN 0355-1768.
- ↑ a b Helsingin Sanomat, 18.6.1908, nro 138.
- ↑ Mäkelä, Hannu: Onnen maa L. Onervan elämä ja runot. Jyväskylä: Minerva Kustannus Oy, 2007. ISBN 978-952-492-035-3.
- ↑ Onnela, Tapio: Vampyyrinainen ja Kenkkuinniemen sauna. Jyväskylä: SKS, 1992. ISBN 951-717-738-0.