Carmine Pecorelli
Carmine Pecorelli (14. kesäkuuta 1928 Sessano del Molise – 20. maaliskuuta 1979 Rooma) oli italialainen journalisti, kotimaassaan paremmin tunnettu lempinimellään Mino. Pecorelli murhattiin vuonna 1979, mistä seurasi valtava poliittinen skandaali, kun teosta asetettiin sen epäiltynä toimeksiantajana syytteeseen maan moninkertainen pääministeri Giulio Andreotti.[1]
Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pecorelli syntyi paikallisen apteekkarin poikana silloin (vuoteen 1970) Campobasson provinssiin kuuluneessa Sessano del Molisen kunnassa. Apteekkaria hänestä ei kuitenkaan tullut. Suoritettuan yliopiston lakitieteen loppututkinnon hän hakeutui lehtimiehen uralle. Vuodesta 1967 hän oli Mondo d'oggi-aikakauslehden päätoimittaja. Seuraavanna vuonna hän perusti oman uutistoimiston, Osservatore Politico ja vuodesta 1978 myös toimitti samannimistä aikakausijulkaisua, parhaiten tunnettu lyhenteellä OP. Pecorellin julkaisua voi kutsua juorulehdeksi, joka erikoistui kaikenlaisten skandaalien julkistamiseen. P2-vapamuurariloosin jäsenenä Pecorellilla oli erinomaisia tietolähteitä, joiden joukossa myös salaisen palvelun virkamiehiä.[2] Pecorelli ei kuitenkaan erityisesti arvostanut vapaamuurareita, joita hän 1975 kuvasi naurettavaksi kokoelmaksi juonittelevia ja tekopyhiä mytomaaneja.[3] Noin vuotta myöhemmin Pecorellin ja loosin välit olivat menneet niin huonoiksi, että hän katsoi parhaaksi jättää jatkossa osallistumatta sen kokouksiin.[2]
Kuolema ja oikeudelliset seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pecorelli murhattiin 20 maaliskuuta 1979 autoonsa, kun hän oli lähdössä OP:n toimituksesta kotiinsa.[2] Lähistöllä iltapimeässä odottanut salamurhaaja ampui häntä kolmasti selkään ja neljännen luodin suuhun.[4]
Murhan jälkeen tehdyissä etsinnöissä Pecorellin toimistosta löydettiin kansio, joka sisälsi Italian sotilaallisen tiedustelupalvelun (SID) salaisia asiakirjoja. Ne käsittelivät tiedustelupalvelulle vuonna 1974 annettua tehtävää, tarkkailla poliitikko Mario Folignin toimintaa. Foligni oli perustanut uuden katolilaisen puolueen nimeltä Nuovo partito popolare, joka oli uhka Italian kristillisdemokraattiselle puolueelle. Tästä syystä on epäilty, että tehtävän oli antanut tiedustelupalvelulle silloinen puolustusministeri Giulio Andreotti. Asiakirjat paljastivat muun muassa, että SID oli tehtävää suorittaessaan syyllistynyt laittomaan puhelinten kuuntelemiseen. On jäänyt epäselväksi, kuka nämä salaiset asiakirjat luovutti Pecorellille, mutta yksi epäillyistä oli SID:in entinen D-osaston (vastavakoilu) komentaja, kenraali Gianadelio Maletti.[5]
Viranomaisten todistajiksi kääntyneet mafiosot Tommaso Buscetta ja Francesco Marino Mannoia väittivät v. 1993 antamissaan todistajalausunnoissa tietävänsä kuka oli Pecorellin murhan takana: Giulio Andreotti.[1] Andreotti joutui 1990-luvun lopussa yhdessä useiden muiden kanssa syytteeseen Pecorellin murhasta. Alimmassa oikeusasteessa Andreotti todettiin vuonna 1999 päättyneessä oikeudenkäynnissä syyttömäksi, mutta tuomiosta valitettiin ja seuraavassa oikeudenkäynnissä marraskuussa 2002 hänet ja kanssasyytetty mafioso Gaetano Badalamenti tuomittiin molemmat 24 vuoden vankeuteen. Epäillyt salamurhaajat Michelangelo La Barbera ja Massimo Carminati vapautettiin syyttöminä.[6] Lokakuussa 2003 Kassaatiotuomioistuin kumosi Andreottin ja Badalamentin tuomiot julistaen Andreottin täysin syyttömäksi osallisuuteen.[7] Ketään muuta ei ole sen jälkeen asetettu syytteeseen Pecorellin murhasta. Roomassa tapahtuman aikaan toimineen rikollisjärjestön Banda della Maglianan entinen jäsen Antonio Mancini on useaan otteeseen, haastatteluissa ja oikeudessa, sanonut tietävänsä varmuudella, että Carminati ja La Barbera olivat syyllisiä. Tehtävän heille oli Mancinin mukaan antanut järjestön johtaja Franco Giuseppucci, joka oli sanonut että Pecorellin murhan olivat tilanneet "poliitikot". Tämän tiedon olivat Mancinille välittäneet Giuseppuccin seuraajat Danilo Abbruciati ja Enrico De Pedis. Siinä yhteydessä De Pedis oli myös näyttänyt Mancinille murhassa käytettyä asetta, sanoen, että se oli Carminatin, ja kehuen samalla tämän taitavasti itse tekemää äänenvaimenninta. [8]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Montanelli, Indro & Cervi, Mario: L'Italia degli anni di fango (1978-1993), Storia d'Italia, 20 nide.. Rizzoli, 2015 (2. painos). ISBN 9788817057547. (italiaksi)
- Salvini, Guido & Sceresini, Andrea: La maledizione di piazza Fontana. Chiarelettere, 2019, 2. p.. ISBN 9788861906341. (italiaksi)
- Sciarelli, Federica & Mancini, Antonio: Con il sangue agli occhi. Un boss della banda della Magliana si racconta. Rizzoli, 2019 (2007) 4.p.. ISBN 9788817082716. (italiaksi)
- Zavoli, Sergio: La notte della Repubblica. Mondadori, 2015 (1992) 14. p.. ISBN 9788804401902. (italiaksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Montanelli & Cervi s. 86-87
- ↑ a b c Zavoli s. 431
- ↑ Montanelli & Cervi s. 86
- ↑ Omicidio Pecorelli, la sorella chiede di riaprire le indagini 16.1.2019. La Repubblica. Viitattu 3.5.2020. (italiaksi)
- ↑ Salvini & Sceresini, s. 74-75
- ↑ Omicidio Pecorelli, Andreotti condannato La Repubblica. 17.11.2002. Viitattu 6.1.2020. (italiaksi)
- ↑ Andreotti assolto in Cassazione per l'omicidio Pecorelli Toscana oggi. 31.10.2003. Arkistoitu 14.10.2022. Viitattu 6.1.2020. (italiaksi)
- ↑ Sciarelli & Mancini s. 147-149
| ||||||||||||||
