Siirry sisältöön

Minna Maijala

Wikipediasta

Minna Maarit Maijala (s. 18. toukokuuta 1975 Raahe)[1] on suomalainen tietokirjailija ja kirjallisuushistorioitsija[2]. Hän on opettanut Helsingin yliopistossa 1800-luvun realistista ja naturalistista kirjallisuutta.[3] Vuonna 2022 hän sai Otavan kulttuurisäätiön tietokirjapalkinnon.[4]

Maijala valmistui ylioppilaaksi Vuolijoen lukiosta vuonna 1994 ja maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2001 pääaineenaan kotimainen kirjallisuus. Vuonna 2008 Maijala väitteli Helsingin yliopistossa Minna Canthin tuotannon psykologisesta ihmiskuvauksesta tutkimuksella Passion vallassa. Hermostunut aika Minna Canthin teoksissa.[5] Väitöskirjassaan hän pyrki eroon Canthin tuotantoa hallinneesta elämäkerrallisesta ja sukupuolittuneesta tulkinnasta.

Väitöksen jälkeen Maijala innostui vastaväittäjänsä professori Liisi Huhtalan esittämän toiveen mukaisesti tekemään Canthista elämäkerran.[6] Vuonna 2014 ilmestynyt Herkkä, hellä, hehkuvainen luo Canthista uudenlaisen kuvan.[7] Teos oli vuoden 2014 Tieto-Finlandia-ehdokkaana.[8]

Vuonna 2019 Maijala oli ensimmäinen Suomalaisen naisliiton Minna-palkinnon vastaanottaja. Palkinnon perusteena kerrottiin, että "Minna Maijala on nostanut tutkimuksillaan Minna Canthin uudestaan näkyväksi, kirkastanut hänen henkilökuvansa ja uudistanut elämäkertakirjoittamisen."[9]

Palkinnot ja kunniamaininnat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Minna Maijala 375 humanistia. Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta. Viitattu 9.11.2021.
  2. Minna Maijala Otava. Viitattu 9.11.2021.
  3. Klassikkosulkeisista ajankohtaiseen historiallisuuteen Kiiltomato.net.
  4. Otavan Kirjasäätiö palkitsi kirjallisen työn tekijöitä ja jakoi yli 600 000 euroa apurahoja ja avustuksia | Otavan Kirjasäätiö www.sttinfo.fi. Viitattu 4.4.2025.
  5. Mansikka, Marjo: HY: Väitös Minna Canthin teoksista. 5.6.2008. Helsingin yliopisto. Arkistoitu 19.4.2014. Viitattu 5.11.2014.
  6. Maijala, Minna: Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth, s. 371. (Kiitokset) Otava, 2014. ISBN 978-951-1-23656-6
  7. Kantokorpi, Mervi: Suomalaisen naisliikkeen pyhimys päivitettiin särmikkääksi HS.fi. 19.3.2014. Viitattu 9.11.2021.
  8. Vedenpää, Ville: Tieto-Finlandian ehdokkaissa monta elämäkertaa Yle Uutiset. 5.11.2014. Viitattu 5.11.2014.
  9. Suomalainen Naisliitto - Näyttelyt www.suomalainennaisliitto.fi. Viitattu 4.4.2025.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]