Mimi Rogers
Mimi Rogers, synt. Miriam Spickler (s. 27. tammikuuta 1956 Coral Gables, Florida) on yhdysvaltalainen näyttelijä ja pokerinpelaaja. Hän teki läpimurtonsa Hollywoodissa vuoden 1987 elokuvassa Someone to Watch Over Me.
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rogers on näytellyt lähinnä indie-elokuvissa, ja hän on esiintynyt muun muassa elokuvissa Ekstaasi (1991), Wedlock – kalmankihla (1991) ja Dark Horse (1992). Hänen valtavirran elokuviinsa kuuluvat esimerkiksi Austin Powers – kumma jätkä vuodelta 1997 ja Lost in Space – matkalla avaruuteen vuodelta 1998. Rogers on lisäksi vieraillut useasti televisiosarjassa Salaiset kansiot, jossa hän esitti FBI-agentti Diana Fowleyta. Hän on myös esiintynyt pääroolissa televisiosarjassa The Loop. Tuoreimpia rooleja on muun muassa televisioelokuvassa Jesse Stone: Stone Cold (2005). Vuodesta 2003 alkaen Rogers on pelannut useissa pokeriturnauksissa.[1]
2010- ja 2020-luvuilla Rogersin isoin rooli on ollut Amazon Prime Videon poliisisarjassa Bosch (2014–2021) ja sen jatko-osassa Bosch: Legacy (2022–).
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuosina 1976–1980 Rogers oli naimisissa Jim Rogersin kanssa. Vuonna 1987 hän meni naimisiin näyttelijä Tom Cruisen kanssa ja esitteli tälle uskontonsa skientologian. He erosivat vuonna 1990. Vuodesta 2003 lähtien Rogers on ollut naimisissa tuottaja Chris Ciaffan kanssa, ja heillä on kaksi lasta.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Biography for Mimi Rogers IMDb. Viitattu 6. toukokuuta 2008. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|