Miljoonapilkki

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Miljoonapilkki oli Veljekset Keskisen vuosina 19962005 markkinointitempauksena järjestämä pilkkikilpailu Töysässä. Miljoonapilkki oli yksi Keskisen järjestämistä "miljoona-tapahtumista". Ensimmäiset kilpailut järjestettiin Liesjärvellä Lieskylässä, myöhemmin tapahtuma siirrettiin Töysän keskustaan Ponnenjärven jäälle. Miljoonapilkkien järjestäminen loppui sen jälkeen, kun sisäministeriön ase- ja arpajaishallintoyksikkö alkoi keväällä 2005 epäillä tapahtuman rikkovan arpajaislakia.[1].

Pilkkikilpailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen Miljoonapilkki järjestettiin Liesjärven jäällä 24. helmikuuta 1996. Jo tuolloin maanlaajuista huomiota saanut tapahtuma keräsi tapahtumapaikalle 10 857 kilpailuun osallistunutta pilkkijää. Keskinen päätti tehdä tapahtumasta perinteen ja hankkia sille lisää huomiota. Toisessa Miljoonapilkissä vuonna 1998 osallistujia olikin jo 21 119. Vuosi vuodelta kasvanut tapahtuma keräsi joka vuosi edellistä tapahtumaa isomman kävijämäärän. Kuudennen ja viimeisen kerran järjestetty tapahtuma keräsi vuonna 2005 Ponnenjärvelle jo lähes 28 000 pilkkijää. Miljoonapilkin sanottiinkenen mukaan? tuolloin olleen maailman suurin pilkkikilpailu.

Kilpailussa jaettavat palkinnot olivat rahallisesti arvokkaita. Useina vuosina pääpalkintona oli auto. Markka-aikana palkintojen arvo oli kilpailun nimen mukaisesti miljoona markkaa, ja 2000-luvun puolella järjestetyissä tapahtumissa olivat suurimmat mahdolliset palkintosummat yhteensä jo miljoonia euroja. Palkinnot jaettiin kalasaaliin perusteella, mutta joissain kaloissa oli myös "hintalappuja", jotka oikeuttivat rahapalkintoihin. Vuoden 2005 tapahtumaan tällaisia kaloja oli veteen laskettu 11101, ja palkintosumma olisi suurimmillaan voinut olla 4 miljoonaa euroa. Suurimmista poteista tuona vuonna saatiin kuitenkin vain kolme 20 000 euron palkintoa. Suurimman palkinnon sai "Mr. Miljoona"- ja "Ms. Miljoona" -lohista, joihin vuoden 2005 kilpailussa oli kiinnitetty miljoonan euron "hintalappu". Markka-aikana nämä kalat oli merkitty miljoonan markan lapuilla.

Vuoden 1998 kilpailussa 100 000 markan lapulla merkittyjä lohia nousi järvestä kaikkiaan 7 kappaletta.

Kukaan ei ole saanut yhdessäkään tähän mennessä järjestetyssä tapahtumassa miljoonakalaa, mutta sellainen on noussut järvestä kesäkalastuksen yhteydessä. Palkintorahaa siitä ei silloin saanut, mutta Keskinen muisti kalastajaa pienellä palkintopaketilla.

Miljoonapilkkiin kuului runsaasti oheistapahtumia, mm. tunnettujen musiikkiartistien esiintymisiä. Tapahtuma myös televisioitiin useana vuonna.

Arpajaislaki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisäministeriön ase- ja arpajaishallintoyksikkö kiinnitti Miljoonapilkki-tapahtumaan huomiota keväällä 2005.[2] Koska tapahtumassa jaettiin rahapalkintoja sattumaan perustuvalla tavalla, sen epäiltiin olevan raha-arpajaiset, joita lain mukaan saa järjestää vain Veikkaus, eivät yksityiset yritykset. Tavara-arpajaisiakaan laki ei salli kuin yleishyödyllisille yhdistyksille. Epäilyjen takia Miljoonapilkkiä ei enää järjestetty talvesta 2006 alkaen.

Poliisitutkinnan jälkeen Keskinen sai syytteen arpajaisrikoksesta. Käräjäoikeus totesi Keskisen syyllistyneen arpajaisrikokseen, mutta jätti hänet tuomitsematta rangaistukseen, koska piti lakia vaikeaselkoisena, mikä mahdollisti vilpittömän erehdyksen. Syyttäjä valitti asiasta hovioikeuteen, joka tuomitsi Keskisen arpajaisrikoksesta 50 päiväsakkoon, mikä merkitsi 13 000 euron rahasummaa. Lisäksi Keskinen tuomittiin menettämään 60 000 euroa rikoksella saatua hyötyä.[3]

Keskinen sai valitusluvan Korkeimpaan oikeuteen[4], mutta KKO piti hovioikeuden päätöksen voimassa. Päätöksessään, joka syntyi äänin 4–1, KKO analysoi huolellisesti, oliko Vesa Keskinen erehtynyt lain kiellosta ja tekonsa rangaistavuudesta järjestäessään arpajaiset vastoin ministeriön laintulkintaa. Enemmistön näkemyksen mukaan kieltoerehdystä ei ollut tapahtunut, vaan Keskinen oli ottanut tietoisen riskin syyllistymisestä rikokseen. Vähemmistöön jääneen oikeusneuvos Liisa Mansikkamäen mukaan Keskinen oli erehtynyt lain sisällöstä vilpittömästi.[5].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Miljoonapilkki poliisin syyniin. Ilta-Sanomat 4.3.2005 Viitattu 14.8.2008
  2. Miljoonapilkki poliisin syyniin. Ilta-Sanomat 4.3.2005 Viitattu 14.8.2008
  3. Käräjäoikeus hylkäsi Keskisen Miljoonapilkki-syytteen Turun Sanomat. 6.6.2006. Viitattu 14.8.2008
  4. Keskiselle valituslupa korkeimpaan oikeuteen Miljoonapilkki-päätöksestä. Ilkka 4.3.2008. Viitattu 14.8.2008
  5. KKO:2008:119. Viitattu 31.12.2008

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]