Mila Teräs

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mila Teräs
Henkilötiedot
Syntynyt11. marraskuuta 1975 (ikä 48)
Lahti
Kansalaisuus  Suomi
Kirjailija
Aikakausi 2004 – nykyaika
Esikoisteos Tyttö tulevaisuudesta (2004)
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Mila Teräs (o.s. Kauppinen, s. 11. marraskuuta 1975 Lahti)[1] on suomalainen kirjailija. Hän on kirjoittanut lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä kaksi aikuisten romaania.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teräs valmistui ylioppilaaksi Lahden Tiirismaan lukiosta vuonna 1995[1] ja filosofian maisteriksi Tampereen yliopistosta vuonna 2002 pääaineenaan Suomen kirjallisuus.[2] Lisäksi hän opiskeli journalistiikkaa, psykologiaa ja filosofiaa.lähde? Hän on myös suorittanut luovan kirjoittamisen opintoja Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Vuosina 1998–2004 hän työskenteli toimittajana ennen ryhtymistään vapaaksi kirjailijaksi vuonna 2005.[1]

Teräksen esikoisteos Tyttö tulevaisuudesta ilmestyi vuonna 2004. Se on nuortenkirja, jonka päähenkilö Aada liikkuu nykyajassa ja 1880-luvulla. Teiniraskaudesta kertova nuortenkirja Sininen huone (2006) oli Topelius-palkintoehdokkaana ja valittiin nuortenkirjaneuvosto IBBYn kunnialistalle. Vuonna 2012 ilmestyi syömishäiriötä ja fantasiaa yhdistävä teos Perhosen varjo, joka oli myös Topelius-palkintoehdokas.[3]

Teräs on kirjoittanut myös lastenkirjoja. Telma-sarjan kolmas osa Telma ja kuiskausten koulu (2012) oli Anni Polva -palkintoehdokkaana vuonna 2013.[4] Teräksen kirjoittamat kuvakirjat Olga Orava ja metsän salaisuus (2014)[5] ja Hämärinkäinen (2015)[6] olivat Finlandia Junior -palkintoehdokkaina. Vuonna 2023 hän sai Kaarina Helakisa -palkinnon.[7] Samana vuonna hänelle myönnettiin myös Punni-palkinto kuvakirjasta Ensilumi (2022) yhdessä kuvittaja Hannamari Ruohosen kanssa.[8] Hänen lastenkirjojaan on käännetty saksaksi, tšekiksi ja viroksi.[2]

Vuonna 2014 ilmestyi Kariston kustantamana Teräksen ensimmäinen aikuisille suunnattu romaani, Harmaat enkelit.[9] Jäljet (2017) kertoo taidemaalari Helene Schjerfbeckistä.

Teräs asuu Orimattilassa. Hänellä on kaksi lasta.[2]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuortenkirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lastenkirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Telma-sarja
Salainen kirjasto -sarja
Hotelli Hämärä -sarja
  • Hotelli Hämärä ja kummituspurkki. Kuvitus: Silja-Maria Wihersaari. Karisto, 2018 ISBN 978-951-23-6462-6
  • Hotelli Hämärä ja ullakon arvoitus. Kuvitus Silja-Maria Wihersaari. Karisto, 2019 ISBN 9789512366309
  • Hotelli Hämärä ja aavekäsi. Kuvitus: Silja-Maria Wihersaari. Karisto, 2021 ISBN 978-951-1-38759-6

Aikuistenkirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oppikirjatyöt
  • Kipinä 3, äidinkieli ja kirjallisuus (Otava, 2013)
  • Kipinä 4, äidinkieli ja kirjallisuus (Otava, 2014)
  • Kipinä 5, äidinkieli ja kirjallisuus (Otava, 2015)
  • Kipinä 6, äidinkieli ja kirjallisuus (Otava, 2016)
Yhtenä kirjoittajana
  • Kielivuori, tarinoita kielen oppimisesta [toim. Olavi Jama] (Kansanvalistusseura 2002)
  • Nuku hyvin - Iloisia iltasatuja pienille. Helsinki: Otava, 2021. ISBN 978-951-1-36088-9

Palkinnot ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Teräs, Mila Kirjasampo.fi. Viitattu 27.11.2014.
  2. a b c Mila Teräs Otava. Viitattu 2.1.2015.
  3. Otavan Topelius- ja Arvid Lydecken -palkintoehdokkaat 11.12.2012. Otava. Arkistoitu 2.1.2015. Viitattu 2.1.2015.
  4. Karhunen, Oona: Netta Walldén sai Anni Polva -palkinnon Aamuset. 3.12.2013. Arkistoitu 15.12.2014. Viitattu 2.1.2015.
  5. Kippo, Johanna: Finlandia Junior -palkinnosta kilpailee kuusi teosta Yle Uutiset. 6.11.2014. Viitattu 6.11.2014.
  6. Finlandia Junior -palkinnon ehdokkaat 2015 Suomen Kirjasäätiö. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 3.1.2016.
  7. Otavan Kirjasäätiön vuoden 2023 Kaarina Helakisa -palkinto on myönnetty kirjailija Mila Teräkselle Otavan Kirjasäätiö. Viitattu 1.6.2023.
  8. Punni-palkinto Mila Teräksen ja Hannamari Ruohosen teokselle ensilumi Lukemo.fi. 5.4.2023. Viitattu 1.6.2023.
  9. Mila Teräs Karisto. Arkistoitu 2.1.2015. Viitattu 2.1.2015.
  10. Ilkka Kuosmanen: Orimattilalainen kirjailija palkittiin peräkkäisinä päivinä Etelä-Suomen Sanomat. 5.4.2023. Viitattu 18.4.2023.
  11. Punni-kirjallisuuspalkinto 2023 Mila Teräksen ja Hannamari Ruohosen teokselle Ensilumi – Lastenkirjainstituutti lastenkirjainstituutti.fi. Viitattu 18.4.2023.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]