Mike B. Anderson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mike B. Anderson vuoden 2009 Comic Conissa, San Diegossa.

Mike B. Anderson, joskus myös Mikel B. Anderson, on yhdysvaltalainen The Simpsons -sarjaa ohjaava televisio-ohjaaja. Hänet animoitiin myös itsensä sarjaan jaksossa Lisan oma sota kadetti Andersonina.

Jo opiskellessaan collegessa Anderson ohjasi toimintaelokuvat Alone in the T-Shirt Zone (1986) ja Kamillions (1989).

Anderson on voittanut kaksi Emmy-palkintoa Simpsonit-jaksojen ohjaamisesta, toisen vuonna 1997 jaksosta Homerin fobia ja toisen vuonna 2000 jaksosta Älyn jättiläinen. Homerin fobiasta hän voitti myös Annie-palkinnon [1] ja vuonna 1998 World Animation Celebrationissa palkinnon "WAC Winner Best Director for Primetime Series"[2]. Hän myös ohjasi vuoden 2007 The Simpsons Movien, oli johtava ohjaaja The Simpsons Ridessa Universal Studiosilla ja on tälläkin hetkellä Simpsonit-tv-sarjan johtava ohjaaja.

Simpsoneiden Andersonin ohjaamat jaksot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

7. tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

8. tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

9. tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

10. tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

11. tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

12. tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

13. tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

14. tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

15. tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

16. tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

17. tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

18. tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

19. tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

21. tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 25th Annual Annie Award Nominees and Winners AnnieAwards.com. Arkistoitu 19.7.2011. Viitattu 10.4.2007.
  2. World Animation Celebration: 1998 Internet Movie Database. Viitattu 10.4.2007.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]