Mika Pohjola

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo jazzpianistista. Kirjailijasta katso Mike Pohjola, laulajasta Mika Pohjonen.

Mika Pohjola (s. 1. joulukuuta 1971 Helsinki) on Yhdysvalloissa asuva suomalainen jazzpianisti ja säveltäjä.[1]

Pohjolan kasvoi Vantaalla musikaalisessa perheessä.[2] Hänen isänsä Heikki Pohjola on jazzkitaristi. Pohjola aloitti pianonsoiton vuonna 1976, mutta kyllästyi ja kokeili viulua ja selloa. Vuosina 1982–1983[1] Pohjola lauloi poikasopraanona Cantores Minores -poikakuorossa, mutta palasi äänenmurroksen vuoksi pianon pariin. Hän opiskeli klassista musiikkia Vantaan musiikkiopistossa ja muutti Ruotsiin vuonna 1987. Hän opiskeli Tukholmassa Ruotsin kuninkaallisessa musiikkiakatemiassa jazzmusiikkia ja improvisointia opettajanaan arvostettu espanjalainen pianisti Alvaro Is Rojas. Pohjola valmistui vuonna 1992 musiikkipedagogiksi ja muutti Bostoniin, Yhdysvaltoihin opiskelemaan Berklee College of Musiciin, jossa häntä opettivat muun muassa vibrafonisti Gary Burton ja trumpetisti Herb Pomeroy.[1][2] Bostonissa hän opiskeli vuoteen 1994 saakka[1] ja muutti sitten New Yorkiin.[2]

Vuonna 1997 Pohjolalle myönnettiin Steinwayn ensimmäisen luokan taiteilija-arvo.selvennä 1990-luvun lopulla Pohjola oli myös aktiivi konsertoija Euroopassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa. Lyhyen tuottajakautensa jälkeen 2000-luvun alussa Pohjola palasi säveltämiseen. Vuoteen 2009 mennessä Pohjola on julkaissut yhteensä kaksikymmentäneljä albumia. Suurin osa hänen tuotannostaan on jazzia eri kokoonpanoissa, mutta hän on myös uudistanut Tove Janssonin muumilauluja sekä Toivo Kärjen musiikkia. Hän luennoi säännöllisesti yhdysvaltalaisissa yliopistoissa, aiheinaan sävellys ja johtajuus. Pohjola konsertoi myös Suomessa: Vuonna 2001 hän esiintyi saksofonisti Miguel Zenonin ja kitaristi Ben Monderin kanssa Turussa ja Helsingissä. Vuonna 2006 Pohjola konsertoi argentiinalaisen Grupo Nuevon ryhmässä. Pohjola on myös kirjoittanut taidemusiikkia, muun muassa tilaussävellyksen norjalaisen runoilijan Olav H. Haugen runoihin. Vuonna 2008 hänet kiinnitettiin amerikkalaiseen Blue Music Group levy-yhtiöön.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Das Wörterbuch  (2009)
  • Live Jazz on Broadway  (2009)
  • Two For The Road  (2008)
  • Nu blir sommar  (2007) (Johanna Grüssnerin kanssa)
  • Ballads  (2006)
  • Leivonen lumimyrskyssä: celebrating the music of Toivo Kärki  (2006)
  • Moomin Voices, Muumilauluja (suomeksi)   (2005)
  • Grandes Éxitos del Tango  (2005)
  • Scandinavian Yuletide Voices  (2004)
  • Moomin Voices, Muminröster (ruotsiksi)  (2003) (Johanna Grüssnerin kanssa)
  • Ball Play  (2003)
  • Landmark  (2002)
  • Still Alive  (2001)
  • Sound of Village  (2001)
  • The Jazz Capital of the World  (2000)
  • English Breakfast  (1999)
  • A First Taste of Honey  (1998)
  • Announcement  (1998)
  • The Secret of the Castle  (1997)
  • Myths & Beliefs  (1996)
  • Reflections in Real Time  (1994)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d More biographies 2007. Mikapohjola.com. Viitattu 11.7.2007. (englanniksi)
  2. a b c Mika Pohjola Scandinavianmusic.net. Viitattu 11.7.2007.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.