Mihail Tšehov
| Mihail Tšehov | |
|---|---|
 Mihail Tšehov vuonna 1910 |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Mihail Aleksandrovits Tšehov |
| Syntynyt | 29. elokuuta 1891 Pietari, Venäjä |
| Kuollut | 30. syyskuuta 1955 (64 vuotta) Beverly Hills, Los Angeles, Yhdysvallat |
| Ammatti | näyttelijä, pedagogi |
| Puoliso |
Olga Tschechowa (1914–1917) Ksenija Ziller (1918–1955) |
| Näyttelijä | |
| Taiteilijanimet | Michael Chekhov |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Mihail Aleksandrovitš Tšehov (ven. Михаи́л Алекса́ндрович Че́хов; 29. elokuuta 1891 Pietari – 30. syyskuuta 1955 Los Angeles)[1] oli venäläinen näyttelijä ja teatteripedagogi. Hän oli Anton Tšehovin veljen, kirjailija-toimittaja Aleksandr Tšehovin poika. Venäjällä Mihail Tšehovia on pidetty aikansa etevimpänä näyttelijänä.[2]
Tšehov oli Moskovan taiteellisen teatterin johtajan Konstantin Stanislavskin tähtioppilas, ja hän esiintyi vuodesta 1912 sekä teatterin studiossa että päänäyttämöllä. Hän myös johti itse Stanislavskin perustamasta studiosta muodostettua Toista Moskovan taiteellista akateemista teatteria. Vuonna 1928 Tšehov muutti pois Venäjältä ja työskenteli sen jälkeen Euroopassa ja Yhdysvalloissa ohjaajana ja opettajana nimellä Michael Chekhov. Hän omistautui myöhemmin erityisesti näyttelijän metodien opetukselle ja kirjoittamiselle työskennellessään eri teattereissa ja studioissa.[2] Tšehov sai vahvoja vaikutteita saksalaisen filosofin Rudolf Steinerin (1861–1925) antroposofiasta ja tämän kehittämästä metodista puheen ja liikkeen yhdistämiseksi, eurytmiasta.[2]
Vuonna 1943 Tšehov muutti Los Angelesiin, jossa hän eli kuolemaansa asti. Tšehov kokosi keskeiset ajatuksensa vuonna 1946 julkaistuun teokseen Näyttelijän tekniikasta, joka sisältää hänen käytännön harjoituksensa, näytelmäanalyysejä ja pohdintaa taiteesta ja esteettisistä kategorioista sekä näyttelijän missiosta. Teoksen on suomentanut dosentti Liisa Byckling, joka on julkaissut Mihail Tšehovista myös väitöskirjan ja useita muita tutkimuksia.[3] Tšehov näytteli myös kymmenessä Hollywood-elokuvassa, muun muassa Alfred Hitchcockin ohjaamassa elokuvassa Noiduttu (1945), josta hän sai Oscar-ehdokkuuden.[2]
Tšehovin ajattelussa atmosfääri on esityksen ”sielu”, kun taas esityksen ”ruumis” on sen näkyvä osa. Atmosfääri tarkoittaa eräänlaista tunnetilaa, jonka mukaan sanojen sisältö ja tilanteet voivat muuttua. Tšehovin mukaan atmosfääri on esityksen ydin ja johtava idea, jota esitys säteilee, ja ”sitä pitää kuunnella kuin musiikkia”. Tšehovin kehittämiä näyttelijäntyön metodeja sovelletaan yhä ympäri maailmaa, muun muassa monissa Euroopan maissa, Yhdysvalloissa ja Japanissa.[2]
Mihail Tšehov -tekniikaksi kutsuttua psykofyysistä näyttelijäntyön tekniikkaa opetetaan myös Suomessa Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa.[4] Suomalainen teatteriohjaaja ja näyttelijäpedagogi Marjo-Riikka Mäkelä ohjaa ja kouluttaa näyttelijöitä Mihail Tšehov -tekniikan avulla Los Angelesissa.[5]
Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Tšehov, Mihail: Näyttelijän tekniikasta. (ven. alkuteos O tehnike aktjora, 1946; engl. To the actor, 1953). Suomennos: Liisa Byckling. Teatterikorkeakoulun julkaisusarja, 60. Helsinki: Taideyliopisto, Teatterikorkeakoulu, 2017.[3][2] ISBN 978-952-72-1815-0
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Michael Chekhov (1891—1955) Oxford Reference. Viitattu 28.5.2018.
- ↑ a b c d e f Byckling, Liisa: Henkisyys teatterissa ja Mihail Tšehovin näyttelijänmetodit. Idäntutkimus 2/2016. Viitattu 28.5.2018.
- ↑ a b Näyttelijäntyön klassikkoteos suomeksi Taideyliopisto. Viitattu 28.5.2018.
- ↑ Tšehov tekniikan näyttelijäntyö Suomen Harrastajateatteriliitto. Viitattu 28.5.2018.
- ↑ Maailmanluokan elokuvatähtiä ohjannut Marjo-Riikka Mäkelä saapui kotikaupunkiinsa Yle Areena.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Byckling, Liisa: Mihail Tshehov länsimaiden teatterissa ja filmissä. Helsingin yliopisto, väitöskirja, 2000.
- Byckling, Liisa: Näyttelijän tie Moskovasta Hollywoodiin. Idäntutkimus 4/2011.
- Byckling, Liisa: Kaksi Tšehovia: kuoleman esittämisestä kirjallisuudessa ja näyttelijäntyössä. Thanatos 2/2013. Suomalaisen Kuolemantutkimuksen Seura Ry.
| ||||||||||||||||||||||
