Mikael Romanov

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Mihail I)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Venäjän ensimmäistä Romanov-sukuista hallitsijaa. Venäjän viimeisen keisarin Nikolai II:n veljestä kerrotaan artikkelissa Mikael Aleksandrovitš Romanov ja amerikkalaisesta huijarista artikkelissa Michael Romanoff.
Mikael Romanov
Michail I. Romanov.jpg
Venäjän tsaari
21. helmikuuta 161323. heinäkuuta 1645
Edeltäjä Ladislaus IV Puolalainen
Seuraaja Aleksei Mihailovitš
Tiedot
Syntynyt 22. heinäkuuta 1596
Kuollut 23. heinäkuuta 1645

Mikael Fjodorovitš Romanov (ven. Михаил Фёдорович Романов, Mihail Fjodorovitš Romanov; 22. heinäkuuta (J: 12. heinäkuuta) 1596 Moskova23. heinäkuuta (J: 13. heinäkuuta) 1645 Moskova) oli Venäjän tsaari vuosina 16131645. Hän oli ensimmäinen Romanov-sukuinen hallitsija.

Elämänvaiheita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhain aamulla 14. maaliskuuta vuonna 1613 saapui Moskovasta pajarien lähetystö kertomaan Ipatjevin luostariin kertomaan Mikael Romanoville, että hänet oli valittu hallitsijaksi "joka valaisee Venäjän tsaarikuntaa kuin aurinko". [1]

Mikael, joka oli tuolloin 17-vuotias, oli piileskellyt luostarissa yhdessä äitinsä kanssa. Mikael kieltäytyi kunniasta jyrkästi eikä hänen äitinsäkään suostunut siunaamaan hanketta. Pajarien lähetystö jäi kuitenkin paikalle ja suostutteli Mikaelia kuusi tuntia, kunnes hän suostui valintaansa Venäjän tsaariksi.[2]

Venäjä oli vuonna 1613 tilanteessa, jossa sen hallitsijaksi ryhtyminen ei houkutellut ja oli jopa uhkarohkeaa. Sisällissota raivosi ja maassa oli nälänhätä. Puola oli lähettänyt tappajat etsimään uutta tsaaria ja Ruotsi valmisteli hyökkäystä. Valtion kassa oli tyhjä ja Kremlin palatsit sortumispisteessä. Maalla oli kuitenkin potentiaalia: Siperian haltuunotto oli alkamassa ja maassa oli noin 14 miljoonaa asukasta aikana, jolloin Englannissa oli noin neljä miljoonaa asukasta. [3]

Zemski sobor päätyi pohdinnoissaan Mikael Romanoviin siksi, että kaksi varteen otettavinta ehdokasta, Mikaelin isä Filaret Romanov ja ruhtinas Vasili Golitsyn olivat vankeina Puolassa. Mikaelin isän esteenä oli myös se, että hän oli pappi. Ruhtinas Golitsyn oli sukua Liettuan suuriruhtinas Gediminasille ja jos hän olisi ollut kokouksessa läsnä, hänet olisi valittu tsaariksi mitä suurimmalla todennäköisyydellä. Osa pajareista kannatti ruotsalaista Kaarle Filipiä, mutta heidät teljettiin palatsiin ja he saivat syytteen maanpetoksesta. Mikaelia eduksi katsottiin, että hän oli sukua viimeiselle lailliselle tsaarille ja että hän ei ollut ryvettynyt poliittisessa pelissä. Moskovan rahvas suorastaan vaati "viattoman pojan" valitsemista hallitsijakseen. [4]

Saavuttuaan Moskovaan Mikael vastaanotti pajarit 11. heinäkuuta 1613. Asiasta oli nousemassa arvovaltakiista joka oli estää kruunajaiset, sillä kysymys sukujuurien ylhäisyydestä ja palvelusvuosista oli merkittävä uuden hovin kannalta. Päätettiin, että tapaamisessa ja kruunajaisissa noudatettaisiin vanhoja sääntöjä paitsi että kruunajaisissa kruunua ei kantaisikaan korkearvoisin ruhtinas Trubetskoi, vaan Mikaelin setä. Kruunajaisissa uuden tsaarin kaulaan laitettiin koru, jonka sisällä oli aito kappale Kristuksen ristiä ja Monomakhoksen kruunu. Monomakhoksen kruunu kantaa Bysantin keisarin nimeä, mutta se on valmistettu taistelukentälle jääneestä mongolikaanin kypärästä. [5]

Zemski sobor toivoi pääsevänsä vaikuttamaan uuteen hallitsijaan. Niin kävikin ja Mikael piti kokouksen lähes koko ajan koolla vuoteen 1622 asti.Valtaa käyttivät paljolti sotapäällikkö Požarski ja muut sotilasjohtajat. [6]

Uuden hallinnon tärkeimmät tehtävät olivat maan sisäinen rauhoittaminen ja ulkovaltojen uhan poistaminen. Venäjällä kierteli erilaisia rosvojoukkoja, kuten Noita- Marinkan joukko, jossa oli mukana myös kasakka-atamaani Zarutski. Mikael löi kenraaleineen Noita-Marinkan armeijan ja atamaani Zarutski teloitettiin kansan hurratessa Punaisella torilla. Hänen puolisonsa Noita-Marinka näännytettiin nälkään. Ruotsin kanssa solmittiin 15. lokakuuta 1615 Stolbovan rauhansopimus. Rauhan seurauksena Venäjä eristettiin Itämerestä. [7]

Kun raja Ruotsia vastaan oli turvattu, piti ryhtyä toimiin päävastustajaa, Puolaa, kohtaan. Mikaelin isä oli yhä Puolassa vankina ja Mikael lähetti hänelle viestejä, joissa lupasi isälleen asemaa hallinnossa. Puolalaisten valvomana isä vastasi pojalleen jotain ympäripyöreää ja oli selvää, että isä ei pääsisi vapaaksi niin kauan kuin Mikael olisi hallitsijana. Asia ei edistynyt mitenkään ja nyt täytyi turvata uuden dynastian tulevaisuus. Mikael ryhtyi etsimään itselleen vaimoa. [8]

Mikaelille etsittiin puoliso ikivanhalla tsaarihovin menetelmällä, morsionäyttelyllä. Hovimiehet etsivät kaikkalta valtakunnasta sellaisten aatelissukujen teini-ikäisiä neitoja, joiden isillä ei ollut juurikaan valtaa. Neidot kuljetiin Moskovaan, jossa lääkäri ja hovimiehet karsivat mielestään heikoimmat pois. Sen jälkeen morsiot esiintyivät Mikaelille ja hän valitsi tulevaksi vaimokseen Maria Hlopavan joulukuussa 1615. Maria joutui pian Mikaelin äidin sukulaisten Saltykovien juonittelujen uhriksi. Mikael Saltykov ujutti Maria Hlopovan ruokaan aineita jotka saivat hänet oksentamaan ja menettämään tajuntansa. Kun saatiin todistettua, että tyttö olikin vaarallisesti sairas, hänet karkotettiin Siperian liepeille. [9]

Puolan joukot hyökkäsivät Venäjälle lokakuussa 1617. Heidän armeijansa eteni nopeasti Moskovan liepeille asti, missä se hajosi nälkään ja kapinointiin ja pelastaen näin Mikaelin hallinnon. Venäjä taipui kuitenkin rauhansopimuksessa luovuttamaan Puolalle Smolenskin, mitä pidettiin nöyryytyksenä. Rauhansopimukseen kuului lupaus tsaarin isän vapauttamisesta. [10]

Filaret pääsi 1619 palaamaan Puolasta. Mikael antoi isälleen patriarkan arvon ja arvonimen Veliki gosudar, suuri hallitsija, joka kuului perinteisesti vain tsaareille. Filaretista tuli kuolemaansa 1633 saakka Venäjän todellinen hallitsija. Hän kutsui maahan skottilaisen arkkitehdin Christopher Gallowayn johtamaan rakennushankkeitaan, joista tunnetuin lienee Moskovan Kremlin Spasskaja- tornin uudistaminen. Kansalle järjestettiin tsaarin asemaa korostavia komeita seremonioita, verotusta uudistettiin ja kirkon maaomaisuudesta osa siirrettiin Romanovien suvun hallintaan. [11]

Puolalle Filaret julisti sodan vuonna 1633. Venäjän armeijaa oli vahvistettu 8000 palkkasoturilla joita komensivat englantilainen ja skottilainen eversti. Armeijan onnistui piirittää Smolensk, mutta siitä eteenpäin kaikki oli Venäjän kannalta pelkkää katastrofia. Yhdessä taistelussa puolalaiset surmasi 2000 venäläistä ja englantilainen ja skottilainen eversti riitaantuivat niin pahasti, että alkoivat taistella toisiaan vastaan. Taistelun seurauksena palkkasoturit lopettivat sotimisensa ja Puolan armeija eteni vauhdikkaasti kohti Moskovaa. Sattuma pelasti Venäjän: Osmanien armeija hyökkäsi Puolaan ja sen armeija vedettiin sinne. Rauhansopimus tehtiin ilman alueluovutuksia, mutta Puola tunnusti Mikaelin Venäjän lailliseksi hallitsijaksi. [12]

Romanovien Dynastian jatkuvuus saatiin viimein turvattua vuonna 1626. Filaret olisi halunnut Mikaelille puolison ulkomailta, mutta yksikään eurooppalainen hovi ei suostunut lähettämään tytärtään takapajuisena pidetylle Venäjälle. Mikael haikaili yhä Maria Hlopovan perään ja lähetti lääkärin tapaamaan häntä. Kun Maria osoittautui terveeksi, Mikael pidätytti Saltykovin joka sai syytteen petoksesta. Saltykov välttyi mestaukselta vain koska tsaarin äiti suojeli häntä. Mikaelin äiti teki selväksi, että Maria Hlopava ei saa häneltä siunausta, vaan on pidettävä uusi morsionäyttely. [13]

Uuden morsionäyttelyn tuloksena päädyttiin jalosukuiseen Maria Dolgorukajaan joka kuitenkin kuoli pian häiden jälkeen. Uusi morsian löydettiin ja Mikael vihittiin köyhästä perheestä olevan Jevdokia Strešnevan kanssa. Pariskunnan kymmenestä lapsesta ensimmäinen, Irina syntyi yhdeksän kuukautta häiden jälkeen ja kruunuperijä Aleksei vuonna 1629. [14]

Filaret kuoli kesken katastrofaalisen sodan vuonna 1633. Tämän jälkeen Mikael hallitsi sukulaismiestensä Tšerkassin ja Šerementjevin välityksellä. [15]

Uuden dynastian tärkeimpiä tehtäviä oli luoda Venäjälle uusi hovi. Tällä oli kaksi eri tarkoitusta: ensiksi kansalle oli hoviseremonioiden välityksellä luotava kuva siitä, että pitkä laittomuuden ja sekasorron aika oli ohi, toiseksi seremonioiden piti turvata uuden tsaarin ja hänen perheensä turvallisuus. Kun uusi tsaari soi antaa audiensseja, hän istui korokkeelle asetetulla valtaistuimella jota ympäröi neljä kullattua pylvästä. Tsaari tapasi alamaisensa timantein kirjaillussa viitassa. Tsaari oli niin pyhä, että häntä ei kukaan saanut katsoa silmiin ja häntä piti tervehtiä maahan heittäytymällä. [16]

Hovissa luotiin eräänlainen alkukantainen yhteiskuntasopimus. Sen mukaan tsaari oli itsevaltias ja aateliset olivat hänelle uskollisia ja antoivat sodassa hänelle käyttöön valtakunnan resurssit. Vastavuoroisesti tsaari sovitteli ylhäisaatelisten riitoja, jakoi heille virkoja, maaomaisuutta ja järjesti avioliittoja. Aatelistolla oli myös oikeus kartuttaa omaisuuttaan ja rikastua. Kilpailu hovissa ehkäisi sisällissotia ja vallankumouksia, [17]

Mikael järjesti pajarit neljään eri luokkaan. Ylimmän luokan pajareista muodostettiin kymmen jäseninen neuvosto ja alemman luokan pajarit pyörittivät käytännön hallintoa virkamiehinä. Hallinto jaettiin 50 eri prikaziin. Eräs niistä oli eräänlainen alkukantainen ulkoministeriö ja toinen oli valtionvarainministeriön esiaste. Lisäksi luotiin tutkintavirasto, joka oli eräänlainen salaisen poliisin esiaste. Sitä johtamaan laitettiin Kultaisesta ordasta Moskovaan tullut kovaotteinen ruhtinas Juri Šulesov. [18]

Vuonna 1639 Mikael menetti kaksi poikaansa, viisivuotiaan ja vastasyntyneen. Takaiskut heikensivät hänen terveyttään ja vuonna 1645 häntä vaivasivat ainakin keripukki ja vesipöhö. Tsaari myös itki paljon, joten hän kärsi mitä todennäköisimmin myös masennuksesta. [19]

1600- luvun lääketiede ei pystynyt tsaaria auttamaan, vaan se pahensi potilaan vointia. Tsaarilta kiellettiin iltapalan syöminen, hänelle määrättiin ulostuslääkkeitä ja suolentyhjennyksiä. 12. heinäkuuta vuonna 1645 tsaari pyörtyi kirkossa ja kaikki ymmärsivät, että loppu oli lähellä. Yksinvaltiaan henkilökohtainenkin elämä on poliittista ja hänen kuolinvuoteensa ympärille kokoontui suuri joukko hoviväkeä odottamaan hänen viimeisiä sanojaan. Kuolinvuoteellaan Mikael ilmoitti että tsaarina häntä seuraa hänen poikansa Aleksei Mihalovitš. [20]

Yksityishenkilö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sitä, millainen Mikael oli ihmisenä, on nykyaikana enää vaikea saada selville. Hänen tiedetään sairastelleen paljon ja hänen jalkansa olivat heikot. Mikaelin tiedetään olleen kiinnostunut puutarhoista sekä mekaniikasta ja hän keräili kelloja. Länsimaiset huvitukset kiinnostivat häntä ja hän perusti huvipalatsin jossa esiintyi nuorallatanssijoita ja kääpiöitä. Kääpiöiden uskottiin tuolloin tuovan hyvää onnea ja olevan osoitus hallitsijan mahdista. [21]

Tsaari kävi ahkerasti kirkossa, mikä oli tietenkin hänen julkisuuskuvansa kannalta tärkeää. Hänestä on säilynyt perimätietoa lempeästi hymyilevänä hallitsijana josta tulee myös vaikutelma hieman passiivisesta ja rutiineihin turvautuvasta henkilöstä. Jopa jotkut hänen tukijoistaan pitivät häntä hiukan hidasälyisenä ja ulkomaiden lähettiläät taas sovinnollisena henkilönä. Valtaan noustessaan hän oli poliittisesti täysin kokematon. [22]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Heikki Kirkinen (toim.): Venäjän historia. 2. painos. Otava, 2002. ISBN 951-1-15799-X.
  • Jussi. T. Lappalainen: Toipuva Moskovan valtakunta, s. 107–131.
  • Montefiore, Simon Sebag: Romanovit 1613- 1918. Suomentanut Seppo Raudaskoski. Werner Söderström osakeyhtiö, 2016, ISBN 978-951-0-42550-3

Lähdeviitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Montefiore, S.S.: Romanovit 1613-1918, 2016, s.41
  2. Montefiore, S.S.: Romanovit 1613- 1918, 2016, s. 42-43
  3. Montefiore, S.S.: Romanovit 1613- 1918, 2016, s. 53
  4. Montefiore, S.S.: Romanovit 1613- 1918, 2016, s. 64
  5. Montefiore, S.S.: Romanovit 1613- 1918, 2016, s. 68-69
  6. Montefiore, S.S.: Romanovit 1613- 1918, 2016, s. 64, 70
  7. Montefiore, S. S.: Romanovit 1613- 1918, 2016, s. 70
  8. Montefiore, S. S.: Romanovit 1613- 1918, 2016, s. 70- 71
  9. Montefiore, S.S.: Romanovit 1613- 1918, 2016, s. 74- 75
  10. Montefiore, S.S.: Romanovit, 1613- 1918, 2016, s. 74- 75
  11. Montefiore, S.S.: Romanovit 1613- 1918, 2016 s. 77
  12. Montefiore, S.S.: Romanovit 1613- 1918, 2016, s.81
  13. Montefiore, S.S.: Romanovit 1613- 1918, 2016, s. 78
  14. Montefiore, S.S:. Romanovit 1613- 1918, 2016, s. 79
  15. Montefiore, S.S.: Romanovit 1613- 1918, 2016, s. 81
  16. Montefiore, S.S.: Romanovit 1613- 1918, 2016, s.71- 73
  17. Montefiore, S.S.: Romanovit 1613- 1918, 2016, s. 72
  18. Montefiore, S.S: Romanovit 1613- 1918, 2016, s. 72-73
  19. Montefiore, S.S.: Romanovit 1613- 1918, 2016, s. 81
  20. Montefiore, S.S.: Romanovit 1613- 1918, 2016, s. 81-82
  21. Montefiore, S.S.: Romanovit 1613- 1918, 2016, s. 70
  22. Montefiore, S.S.: Romanovit 1613- 1918, 2016, s. 69-70

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän vaakuna Edeltäjä:
Ladislaus IV Puolalainen
Venäjän tsaari
16131645
Seuraaja:
Aleksei Mihailovitš