Mighty Morphin Power Rangers
Mighty Morphin Power Rangers on yhdysvaltalainen lasten televisiosarja, joka nousi erityisesti Yhdysvalloissa suureen suosioon ensimmäisestä tuotantokaudesta lähtien ja siitä tuli osa populaarikulttuuria.[2][3][4] Sarjassa hyödynnettiin japanilaisen 16. Super Sentai -sarjan Kyōryū Sentai Zyurangerin lavaste-, asu- ja kuvamateriaalia.[5] Mighty Morphin Power Rangersia tuotettiin kolmen tuotantokauden verran yhteensä 145 jaksoa vuosina 1993–1995. Sen lisäksi vuonna 1995 valmistui sarjan juonesta hieman poikkeava elokuva Power Rangers.[6] Sarjassa päähenkilöinä olivat kuusi teini-ikäistä lukiolaista, jotka kykenivät muuttumaan supersankareiksi. Suomessa sarjaa esitettiin FOX ja PTV4-kanavilla 11. huhtikuuta 1995 alkaen.
Sarjan toisella tuotantokaudella kuvamateriaalia käytettiin 17. Super Sentai -sarjasta Gosei Sentai Dairanger ja kolmannella tuotantokaudella 18. Super Sentai -sarjasta Ninja Sentai Kakuranger. Viiden päärangerin käyttämät asut ja eräät rangereiden kohtaamat viholliset olivat kuitenkin yhä otettu Zyurangerista. Ainoastaan hirviöt, zordit ja valkoisen rangerin käyttämä Kiba Rangerin asu otettiin Dairangerista sarjan toisella tuotantokaudella. Kolmannella tuotantokaudella Kakurangerista otettiin ainoastaan zordit ja hirviöt. Kakurangerin asuja käytettiin myöhemmin kuitenkin minisarjassa Mighty Morphin Alien Rangers, joka toimi linkkinä Mighty Morphin Power Rangersin ja Power Rangers Zeon välillä.
Tammikuussa 2010 ABC Kids alkoi esittämään uuden ilmeen saanutta Mighty Morphin Power Rangers -sarjaa.[7] Sarjan logoa ja alkutunnusta oli muokattu ja itse sarjaan oli lisätty sarjakuvamaisia efektejä. Bandai toi myös vuonna 2009 takaisin alkuperäisen lelusarjan.[8]
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäinen tuotantokausi (1993-94)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Mighty Morphin Power Rangers (1. tuotantokausi)
Sarja sijoittui kuvitteelliseen kalifornialaiseen kaupunkiin Angel Groveen.[9] Tutkimusmatkalla olleet kaksi astronauttia löysivät muukalaissäiliön ja uteliaisuuttaan avasivat sen vapauttaen samalla ilkeän noidan Rita Repulsan 10 000 vuoden vankeudestaan. Vapauduttuaan Rita ja hänen ilkeät avaruusoliokätyrinsä päättivät valloittaa lähimmän planeetan, Maan.
Kun viisas ja hyväntahtoinen tietäjä Zordon havaitsi vuosituhansia sitten vangitsemansa Rita Repulsan karanneen, komensi hän robottiapulaisensa Alpha 5:n etsimään viisi oikeaa asennetta omannutta teini-ikäistä puolustamaan maailmaa Rita Repulsan hyökkäyksiä vastaan. Siirrettyään Jasonin, Kimberlyn, Zackin, Trinin ja Billyn komentokeskukseensa Zordon antoi heille voimakolikot, joiden avulla he pystyivät muuttumaan Power Rangereiksi. Zordon antoi heille myös Dinozordit, jotka yhdistämällä he pystyivät muodostamaan Megazordin ja taistelemaan sen avulla Ritan suurentamia hirviöitä vastaan.[10][11][12]
Power Rangereiden taistellessa Rita Repulsaa ja hänen loputtomalta tuntuvia hirviöitä vastaan päätti Rita jatkuvien epäonnistumistensa seurauksena yrittää uutta lähestymistapaa rangereiden voittamiseen. Angel Groven karatekilpailun finaalin jälkeen Rita sieppasi finaalissa otelleen Tommy Oliverin ja vei hänet Kuussa sijainneeseen palatsiinsa. Hän aivopesi Tommyn uudeksi kätyrikseen ja määräsi hänet tuhoamaan Zordonin ja Power Rangerit. Rita antoi Tommylle lohikäärmekolikon, jonka avulla hänestä tuli vihreä ranger. Hän sai pimeyden miekan läpäistyään Ritan testin, jonka lumouksen oli tarkoitus pitää Tommy pahana ikuisesti. Tommy lähes voittikin rangerit, kun Rita aiheutti auringonpimennyksen, joka vei väliaikaisesti Megazordilta voimat. Myöhemmin vihreän rangerin henkilöllisyys selvisi rangereille ja he yllättyivät, kun se oli Tommy Oliver. Zordon ilmoitti Jasonille pimeyden miekan tuhoamisen olevan ainoa keino vapauttaa Tommy, jossa Jason onnistuikin heidän kohdattua vihreän rangerin seuraavan kerran. Rangerit antoivat Tommylle anteeksi ja Tommy päätti käyttää vihreän rangerin voimiaan hyvään suostuen kuudenneksi rangeriksi taistelussa Rita Repulsaa vastaan. Hänen Dragonzordinsa pystyi myös yhdistymään muiden Dinozordien kanssa ja muodostamaan siten uusia yhdistelmiä.[13]
Rita yritti myöhemmin saada vihreän rangerin voimat takaisin itselleen. Hän valoi vihreän rangerin voimiin sidotusta taikavahasta vihreän kynttilän, jonka oli loppuun palettuaan tarkoitus viedä vihreän rangerin voimat ja palauttaa ne Ritalle. Tommy menetti voimansa, mutta onnistui estämään Ritaa saamasta niitä antamalla lohikäärmekolikkonsa ja jäljellä olleet voimansa toiselle rangerille. Hän antoi ne Jasonille, joka tunsi olleensa osasyyllinen epäonnistuttuaan vihreän kynttilän tuhoamisessa.[14] Tommy kuitenkin palasi vihreäksi rangeriksi myöhemmin, kun Rita kaappasi lukion vanhempainillasta rangereiden vanhemmat, joita vastaan rangerit luovuttivat Ritalle omat voimakolikkonsa. Zordonin avulla Tommy sai osan voimistaan takaisin ja onnistui hankkimaan takaisin rangereiden voimakolikot. Tommyn saamat voimat olivat kuitenkin vain väliaikaiset ja hänen piti ajoittain ladata niitä Zordonin avulla. Tämä toimi kuitenkin vain tilapäisenä menettelynä ennen kuin ne olisivat lopullisesti mennyttä. Siitä huolimatta Tommy halusi jäädä auttamaan rangereita niin pitkään kuin mahdollista.[15]
Toinen tuotantokausi (1994-95)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Mighty Morphin Power Rangers (2. tuotantokausi)
Toisen tuotantokauden alussa Ritan esimies Lord Zedd palasi kuupalatsiin. Hän vei Ritan paikan johtajana ja päätti valloittaa maailman itse. Hän vangitsi Ritan jatkuvien epäonnistumisten takia avaruussäiliöön ja lähetti säiliön avaruuteen. Lord Zedd lähettämät hirviöt olivat paljon Ritan hirviöitä vahvempia, joten Zordon ja Alpha päivittivät rangereiden Dinozordit vahvemmiksi Thunderzordeiksi. Tommy jatkoi yhä Dragonzordinsa käyttämistä, sillä hänen vihreän rangerin voimansa eivät riittäneet uuden zordin saamiseen.[16]
Useiden häviöiden jälkeen Zedd keskittyi eliminoimaan vihreän rangerin. Hän onnistui siinä lopulta vihreän kristallin avulla, joka vei vihreän rangerin viimeisetkin voimat. Kristalli myös mahdollisti Zeddin tehdä omat Dark Rangerinsa, jotka kuitenkin menettivät voimansa Tommyn onnistuttua lyömään kristallin palasiksi.[17] Kun vihreä ranger oli menettänyt lopullisesti voimansa Zordon ja Alpha loivat salassa muilta uuden valkoisen rangerin auttamaan rangereita taisteluissa. Valkoinen ranger paljastui Tommyksi, joka sai käyttöönsä uuden Tigerzordin ja hänestä tuli samalla Power Rangereiden uusi johtaja.[18]
Rangerit ystävystyivät kolmen Stone Canyonin lukiolaisen Rocky DeSantosin, Adam Parkin ja Aisha Campbellin kanssa Angel Groven nuorisokeskuksella järjestettyjen ryhmäninjakilpailujen aikana. Rocky, Adam ja Aisha saivat vahingossa selville rangereiden oikeat henkilöllisyydet, kun Billyllä oli ongelmia taistella Zeddin myrkkykäärmettä vastaan. Heistä kolmesta tuli sen jälkeen rangereiden liittolaisia ja he lupasivat pitävänsä rangereiden henkilöllisyydet salassa.[19]
Myöhemmin Jason, Zack ja Trini valittiin osallistumaan Sveitsissä järjestettyyn maailmanrauhankokoukseen ja heille täytyi löytää korvaajat. Siirtääkseen punaisen, mustan ja keltaisen rangerin voimat uusille henkilöille oli rangereiden haettava Valon Miekka kaukaiselta hylätyltä planeetalta. Zedd seurasi heitä galaksin läpi omalla massiivisella Serpentera-zordillaan, joka onnistui tuhoamaan suurimman osan hylätystä planeetasta. Hänen harmikseen Serpenterasta loppui virta ennen kuin se ehti tuhoamaan rangerit, joten rangerit palasivat turvallisesti miekka mukanaan Maahan. Sen jälkeen Zordon valitsi Rockyn, Adamin ja Aishan korvaamaan Jasonin, Zackin ja Trinin punaisena, mustana ja keltaisena rangerina.[20]
Ennen voimien siirtoa ja samaan aikaan Tommyn valkoiseksi rangeriksi tulemisen kanssa Rita oli onnistunut laskeutumaan avaruussäiliöllään Maahan, joka oli sitten päätynyt Bulkin ja Skullin käsiin. Rangerit onnistuivat kuitenkin lähettämään säiliön takaisin avaruuteen.[18] Rita laskeutui myöhemmin Kuuhun, kun rangerit olivat matkalla Australiassa. Finsterin antaman erityisen meikin avulla Rita sai nuoremmat ja "kauniimmat" kasvot. Rita käytti sitten lemmenjuomaansa nukkuvaan Zeddiin, joka herättyään rakastui häneen. He menivät naimisiin ja yhdessä muodostivat entistäkin suuremman uhan rangereille. He eivät kuitenkaan tienneet, että lisää oli vielä tulossa.[21]
Kolmas tuotantokausi (1995)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Mighty Morphin Power Rangers (3. tuotantokausi)
Kolmannen tuotantokauden alussa Ritan veli Rito Revolto saapui Kuuhun tapaamaan siskoaan ja Lord Zeddiä. Rito onnistui hirviöjoukon avulla tuhoamaan rangereiden Thunderzordit ja Tigerzordin, jonka seurauksena myös Dinozordit ja voimakolikot muuttuivat korjauskelvottomiksi. Lyötyinä rangerit lähtivät etsimään Ninjoria, joka oli alun perin valmistanut rangereiden käyttämät voimakolikot. Ninjor antoi heille uudet ninjavoimat, jotka sisälsivät ninjakolikot ja Ninjazordit sekä Falconzordin.[22]
Myöhemmin australialainen tyttö Katherine Hillard muutti Angel Groveen. Hän ystävystyi Kimberlyn kanssa ja oli ihastunut Kimberlyn tavoin Tommyyn. Katherine oli todellisuudessa Ritan langettaman lumouksen alaisena ja varasti Kimberlyn ninjakolikon. Se heikensi huomattavasti vaaleanpunaisen rangerin voimia, koska Kimberlyn, kuten muidenkin ninjarangereiden elämänvoimat oli sidottu heidän ninjakolikoihinsa. Samoihin aikoihin rangerit saivat käyttöönsä siihen mennessä voimakkaimmat zordinsa: Shogunzordit. Lopulta Katherine vapautui Ritan lumouksesta ja onnistui hankkimaan Kimberlyn ninjakolikon takaisin. Kimberly sai tilaisuuden toteuttaa pitkäaikaisen unelmansa telivoimistelua koskien ja saatuaan Zordonin hyväksynnän hän päätti lähteä Floridaan harjoittelemaan telivoimistelua kansainvälisiä kilpailuja varten. Kimberly valitsi Katherinen seuraajakseen vaaleanpunaisena rangerina.[23][24][25]
Melkein heti Katherinen rangeriksi tulon jälkeen Ritan ja Riton isä Master Vile saapui vierailulle Ritan ja Zeddin kuupalatsiin. Hän epäonnistui Power Rangereiden voittamisessa ensimmäisillä yrityksillään, mutta onnistui lopulta muuttamaan heidät voimattomiksi lapsiksi. Nämä tapahtumat johtivat minisarjaan Mighty Morphin Alien Rangers, joka johti taas seuraavaan täyteen Power Rangers -sarjaan Power Rangers Zeo.[26]
Hahmot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Power Rangerit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jason Lee Scott
- Alkuperäinen punainen ranger ja rangereiden johtaja. Häntä näytteli Austin St. John.
- Zack Taylor
- Alkuperäinen musta ranger. Häntä näytteli Walter Emanuel Jones.
- Billy Cranston
- Sininen ranger ja sininen ninja ranger. Häntä näytteli David Yost.
- Trini Kwan
- Alkuperäinen keltainen ranger. Häntä näytteli Thuy Trang.
- Kimberly Ann Hart
- Alkuperäinen vaaleanpunainen ranger ja vaaleanpunainen ninja ranger. Häntä näytteli Amy Jo Johnson.
- Tommy Oliver
- Aluksi vihreä ranger ja myöhemmin valkoinen ranger ja valkoinen ninja ranger. Häntä näytteli Jason David Frank.
- Rocky DeSantos
- Jason Lee Scottin tilalle tullut punainen ranger ja punainen ninja ranger. Häntä näytteli Steve Cardenas.
- Adam Park
- Zack Taylorin tilalle tullut musta ranger ja musta ninja ranger. Häntä näytteli Johnny Yong Bosch.
- Aisha Campbell
- Trini Kwanin tilalle tullut keltainen ranger ja keltainen ninja ranger. Häntä näytteli Karan Ashley.
- Katherine "Kat" Hillard
- Kimberly Ann Hartin tilalle tullut vaaleanpunainen ranger ja vaaleanpunainen ninja ranger. Häntä näytteli Catherine Sutherland.
Liittolaiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Zordon
- Ulottuvuuksien välinen, aikavääristymään vangittu olento. Hän toimi rangereiden viisaana mentorina ja antoi heille myös heidän voimansa. Kymmenentuhatta vuotta sitten Zordon oli johtanut taistelua pahuuden voimia, erityisesti Ritaa vastaan. Zordon onnistui lopulta vangitsemaan Ritan kätyreineen säiliöön. Hänellä oli joskus aineellinenkin muoto, mutta sittemmin hän oli ainoastaan kelluva pää energiaputkessa. Näyttelijänä ja aluksi äänenä toimi David Fielding. Toisesta tuotantokaudesta alkaen äänenä toimi Robert L. Manahan (mainittu nimellä Bob Manahan).
- Alpha 5
- Monitoiminen, osittain itsetiedostava automaatti. Toimi Zordonin avustajana suorittamalla tehtäviä komentokeskuksessa. Äänenä toimi Richard Steven Horvitz (mainittu nimellä Richard Wood).
- Bulk ja Skull
- Kaksi kovanaamaa rangereiden käymässä Angel Groven lukiossa. Heidän oikeat nimet olivat Farkas Bulkmeier ja Eugene Skullovitch. Kaksikon johtaja Bulk sai Skullin usein mukaan hulluihin juoniinsa, jotka päättyivät yleensä epäonnisesti ja he päätyivätkin usein nöyryyttämään tai satuttamaan itseään. Toisella tuotantokaudella kaksikko päätti selvittää Power Rangereiden henkilöllisyydet. Kolmannella tuotantokaudella he värväytyivät nuorten poliisivoimiin tehdäkseen vaikutuksen tyttöihin. Komisario Stonen ansiosta heistä tuli hyväkäytöksisiä hölmöjä. Heitä näytteli Paul Schrier ja Jason Narvy.
- Ernie
- Nuorisokeskuksen omistaja, joka yleensä toimi itse tarjoilijana. Hän myös antoi välillä teineille neuvoja. Häntä näytteli Richard Genelle.
- Mr. Kaplan
- Ankara Angel Groven lukion rehtori, joka usein kannusti oppilaitaan kouluajan ulkopuolisissa aktiviteeteissa. Hän peitti tupeella kaljunsa. Häntä näytteli Henry Cannon.
- Ms. Appleby
- Angel Groven lukion opettaja. Häntä näytteli Royce Herron.
- Angela
- Zackin ihastus, johon Zack yritti usein tehdä vaikutuksen ja saada lähtemään kanssaan ulos. Zack joutui yleensä yrityksissään nöyryytetyksi. Angelaa näytteli Renee Griggs.
- Lt. Jerome B. Stone
- Nuorten poliisivoimien komisario. Häntä näytteli Gregg Bullock.
- Prinssi Dex/Masked Rider
- Häntä näytteli Ted Jan Roberts (mainittu nimellä T.J. Roberts)
- Ninjor
- Äänenä toimi Kim Strauss (mainittu nimellä Kurt Strauss).
Viholliset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Luettelo Mighty Morphin Power Rangersin vihollisista
- Rita Repulsa
- Häntä näytteli 1. tuotantokaudella Soga Machiko ja myöhemmin Carla Perez; äänenä toimi Barbara Goodson.
- Lord Zedd
- Häntä näytteli Ed Neil ja äänenä toimi Robert Axelrod.
- Goldar
- Äänenä toimi Kerrigan Mahan (mainittu nimellä Ryan O'Flannigan ensimmäisellä kahdella kaudella).
- Rito Revolto
- Äänenä toimi Bob Papenbrook (mainittu nimellä Bob Pappenbrook).
- Scorpina
- Häntä näytteli Ami Kawai 1. tuotantokaudella ja Sabrina Lu 2. tuotantokaudella (vain yhdessä jaksossa); äänenä toimi Wendee Lee (mainittu nimellä Wendee Swan)
- Finster
- Valmisti Ritan hirviot ensimmäisellä kaudella. Äänenä toimi Robert Axelrod.
- Squatt
- Yksi Ritan kätyreistä. Lyhyt ja sininen olento. Sai yleensä syyn niskoilleen Ritan ja Zeddin epäonnistumisista. Äänenä toimi Michael J. Sorich.
- Baboo
- Yksi Ritan kätyreistä. Pitkä, lepakkoa muistuttanut ja monokkelia käyttänyt olento. Yleensä nuhteli Squattia, kun Ritan suunnitelmat epäonnistuivat ja heitä kahta syytettiin. Äänenä toimi Colin Phillips.
- Master Vile
- Äänenä toimi Tom Wyner.
- Lokar
- Äänenä toimi Robert Axelrod.
- Hydro Hog
- Äänenä toimi Brad Orchard.
- Savisoturit
- Olivat savesta tehtyjä Rita Repulsan rivisotilaita, jotka useimmiten toimivat pelkästään Power Rangereiden hidasteena ennen suuria taisteluita. Ne suorittivat myös pieniä sabotaasi- ja sieppaustehtäviä. Toisella tuotantokaudella Lord Zedd toi saapuessaan omat savisoturinsa, jotka olivat huomattavasti Ritan savisotureita vahvempia. Niiden suurin heikkous oli kuitenkin rinnassa ollut Z-merkki, johon osuttaessa ne räjähtivät palasiksi.
- Tengasoturit
- Olivat puhuvia, ulkomuodoltaan variksia muistuttavia sotureita 3. tuotantokaudella. Rita Repulsan veli Rito Revolto toi ne Kuuhun häälahjana siskolleen korvaamaan Zeddin savisoturit. Rangerit tavallisesti käyttivät Ninja Rangerin voimiaan niitä vastaan taistelussa. Toisin kuin savisoturit, tengasoturit eivät tuhoutuneet vaan palasivat hävittyään Kuuhun.
Zordit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Mighty Morphin Power Rangersin zordit
Dinozordit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Dinozordit olivat Power Rangereiden ensimmäiset zordit. Jokaisella rangereista oli oma Dinozordinsa, jotka olivat: Tyrannosaurus, Mastodontti, Triceratops, Sapelihammastiikeri ja Lentolisko. Yhdessä ne muodostivat alkuperäisen Megazordin. Myöhemmin mukaan liittyivät myös Dragonzord ja Titanus.[11]
Thunderzordit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kun Lord Zedd tuhosi Dinozordit, onnistui Alpha 5 tekemään niiden jäänteistä Thunderzordit. Thunderzordeja olivat Red Dragon, Lion, Unicorn, Griffin ja Firebird, jotka yhdessä muodostivat Thunder Megazordin. Myöhemmin mukaan liittyivät myös Tigerzord ja Tor.
Ninjazordit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rito Revolton tuhottua Thunderzordit, joutuivat rangerit etsimään Ninjorin, joka antoi heille Ninjazordit. Ninjazordeja olivat Ape, Frog, Wolf, Bear ja Crane, jotka yhdessä muodostivat Ninja Megazordin, ja Falconzord. Titanus palasi takaisin ja kaikkien seitsemän zordin yhdistyessä muodostui Ninja Ultrazord.
Shogunzordit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kun Zedd kaappasi Ninjorin ja varasti Falconzordin Katherinen avulla, hän käytti Ninjoria voimanlähteenä Shogunzordien luomiseen. Hän myös kopioi Ninjazordien teknologiaa Falconzordista Shogunzordeja varten. Pitäessään Kimberlyä ja hänen ninjakolikkoaan panttivankina, pakotti hän rangerit käyttämään Shogunzordeja pahoihin suunnitelmiinsa. Hänen suunnitelmansa epäonnistui, kun Billy keksi miten he saivat Shogunzordit hallintaansa ninjakolikoidensa avulla. Shogunzordeja olivat Punainen, Musta, Sininen, Keltainen ja Valkoinen Shogunzord, jotka yhdessä muodostivat Shogun Megazordin.
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kun kaikki materiaali Zyurangerista oli käytetty ensimmäisten neljänkymmenen 1. tuotantokauden jakson aikana tilasi Saban Toeilta 25 uutta hirviöasua ja kuvamateriaalia niistä taistelussa Zuyrangerin asuja vastaan. Materiaalin avulla Saban tuotti 20 lisäjaksoa ensimmäiselle tuotantokaudelle ja käytti jaksojen aikana 15 tilatuista hirviöistä. Loput materiaalista käytettiin toisella tuotantokaudella ensimmäisten 12 jakson aikana.[27]
Toisen tuotantokauden puolivälissä Austin St. John, Thuy Trang ja Walter Emanuel Jones jättivät sarjan sopimuskiistojen takia.[28] Naamioidakseen tapahtuman jaksoissa käytettiin sijaisnäyttelijöitä näiden kolmen näyttelijän tilalla. Heidän hahmojaan kuvattiin vain takaa (paitsi rangerasuissaan) ja ääninäyttelijöinä toimivat hieman heiltä kuulostaneet henkilöt. Sarjassa heidän esittämänsä hahmot valittiin osallistumaan maailmanrauhankokoukseen ja heidät korvasi rangereina Rocky, Aisha ja Adam (näyttelijät Steve Cardenas, Karan Ashley ja Johnny Yong Bosch).
Toisen tuotantokauden alussa esitelty uusi päävihollinen Lord Zedd herätti keskustelua lasten vanhemmissa, jotka näkivät hänet liian pelottavana ja julmana lastenohjelmaan. Palaute sai Sabanin keventämään hahmoa tuomalla Rita Repulsan takaisin Zeddin vaimoksi. Carla Perez valittiin esittämään Ritaa (Barbara Goodsonin yhä toimiessa äänenä). Muuttunutta ulkonäköä perusteltiin nuorentavalla meikillä.
Rooleissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Austin St. John | … | Jason Lee Scott/Punainen Ranger (Kausilla 1–2) |
Thuy Trang | … | Trini Kwan/Keltainen Ranger (Kausilla 1–2) |
Walter Jones | … | Zack Taylor/Musta Ranger (Kausilla 1–2) |
Amy Jo Johnson | … | Kimberly Ann Hart/Vaaleanpunainen Ranger |
David Yost | … | Billy Cranston/Sininen Ranger |
Jason David Frank | … | Tommy Oliver/Vihreä Ranger (Kausilla 1-2), Valkoinen Ranger (Kausilla 2–3) |
Steve Cardenas | … | Rocky DeSantos/Punainen Ranger (Kausilla 2–3) |
Johnny Yong Bosch | … | Adam Part/Musta Ranger (Kausilla 2–3) |
Karan Ashley | … | Aisha Campbell/Keltainen Ranger (Kausilla 2–3) |
Catherine Sutherland | … | Katherine "Kat" Hillard/Vaaleanpunainen Ranger (3. tuotantokausi) |
David Fielding | … | Zordon (1. tuotantokausi) |
Machiko Soga | … | Rita Repulsa (1. tuotantokausi) |
Carla Perez | … | Rita Repulsa (Kausilla 2–3) |
Ed Neil | … | Lord Zedd (Kausilla 2-3) |
Paul Schrier | … | Farkas 'Bulk' Bulkmeier |
Jason Narvy | … | Eugene 'Skull' Skullovitch |
Richard Genelle | … | Ernie |
Gregg Bullock | … | Komisario Stone (3. tuotantokausi) |
Äänirooleissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Richard Horvitz | … | Alpha 5 |
Barbara Goodson | … | Rita Repulsa |
Robert Axelrod | … | Lord Zedd, Finster ja Lokar |
Michael J. Sorich | … | Squatt |
Colin Phillips | … | Baboo |
Ryan O'Flannigan | … | Goldar |
Wendee Swan | … | Scorpina |
Bob Papenbrook | … | Rito Revolto |
Suomenkieliset äänet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mikko Nousiainen | … | ? |
Tiina Raekallio | … | ? |
Jussi Pulakka | … | ? |
Jenni Pääskysaari | … | Kimberly/Vaaleanpunainen Ranger |
Jenni Sivonen | … | Trini Kwan/Keltainen Ranger |
Jarkko Tamminen | … | Billy/Sininen Ranger, Alpha 5, Skull, Baboo |
Petteri Summanen | … | Tommy/Vihreä Ranger |
Veikko Honkanen | … | Finster, Zordon |
Ralf Öhberg | … | Squatt, Goldar (oletus) |
Leena Pöysti | … | ? |
Jani Kärnä | … | ? |
Meri Holopainen | … | ? |
Videopelit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sarjasta tuotettiin kaksi videopeliä vuosien 1994–1995 aikana SNES:lle, Sega Game Gearille, Sega Mega Drivelle ja Game Boylle, sekä yksi peli Sega Mega-CD:lle.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Haim Saban Saban. Viitattu 29.6.2009.
- ↑ Bellafante, Ginia: Mighty Raters. Time, 6.12.1993. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 3.3.2010. Arkistoitu 6.5.2010. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Ninja Turtles, Eat Our Dust. Newsweek, Määritä ajankohta! Artikkelin verkkoversio. Viitattu 3.3.2010.
- ↑ Collins, Glenn: With Power Rangers Scarce, A Frenzied Search by Parents. The New York Times, 5.12.1994. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 7.8.2010.
- ↑ Watanabe, Teresa: Pop culture: For two decades, Toei Studios of Japan has churned out versions of those ubiquitous Power Rangers-- and as long there are kids, they'll keep right on going.. Los Angeles Times, 9.3.1995. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 22.8.2010.
- ↑ James, Caryn: FILM REVIEW; For Power Rangers, Bikinis Are Not The Issue. The New York Times, 30.6.1995. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 8.8.2010.
- ↑ PRESS RELEASE: Bandai America Powers Up Like It’s 1993; Brings Back Mighty Morphin Power Rangers in New Toy Line (Arkistoitu – Internet Archive) Bandai 1.10.2009 Viitattu 20.8.2010 (englanniksi)
- ↑ CORRECTING and REPLACING PHOTOS Bandai America Powers up Like It’s 1993; Brings Back Mighty Morphin Power Rangers in New Toy Line BusinessWire 1.10.2009. Viitattu 20.8.2010 (englanniksi)
- ↑ McCormick, Patricia S.: TELEVISION; . . . And a Parents' Guide to the Politics of Angel Grove. The New York Times, 12.2.1995. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 7.8.2010.
- ↑ Mighty Morphin Power Rangers: 1. tuotantokausi; "Day of the Dumpster"
- ↑ a b From Power Bow to Hip-Hop-Kido. Määritä julkaisu!Määritä ajankohta! The Baltimore Sun. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 30.8.2010. Arkistoitu 14.6.2012. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Superhero Teens Are Hip, Hot. Määritä julkaisu!Määritä ajankohta! Orlando Sentinel. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 30.8.2010.
- ↑ Mighty Morphin Power Rangers: 1. tuotantokausi; "Green With Evil I-V"
- ↑ Mighty Morphin Power Rangers: 1. tuotantokausi; "The Green Candle I-II"
- ↑ Mighty Morphin Power Rangers: 1. tuotantokausi; "Return of an Old Friend I-II"
- ↑ Mighty Morphin Power Rangers: 2. tuotantokausi; "The Mutiny I-III"
- ↑ Mighty Morphin Power Rangers: 2. tuotantokausi; "Green No More I-II"
- ↑ a b Mighty Morphin Power Rangers: 2. tuotantokausi; "White Light I-II"
- ↑ Mighty Morphin Power Rangers: 2. tuotantokausi; "The Ninja Encounter I-III"
- ↑ Mighty Morphin Power Rangers: 2. tuotantokausi; "The Power Transfer I-II"
- ↑ Mighty Morphin Power Rangers: 2. tuotantokausi; "The Wedding I-III"
- ↑ Mighty Morphin Power Rangers: 3. tuotantokausi; "Ninja Quest I-IV"
- ↑ Mighty Morphin Power Rangers: 3. tuotantokausi; "A Ranger Catastrophe I-II"
- ↑ Mighty Morphin Power Rangers: 3. tuotantokausi; "Changing of the Zords I-III"
- ↑ Mighty Morphin Power Rangers: 3. tuotantokausi; "A Different Shade of Pink I-III"
- ↑ Mighty Morphin Power Rangers: 3. tuotantokausi; "Rangers in Reverse"
- ↑ Zyu2 24.10.2006. GrnRngr.com. Viitattu 21.10.2012.
- ↑ Actors in Spandex - Austin St. John 17.9.1975. Awwman.com. Arkistoitu 29.9.2011. Viitattu 21.10.2012.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Mighty Morphin Power Rangers TV.comissa (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
Luojat | |
---|---|
TV-sarjat |
Mighty Morphin • Alien Rangers • Zeo • Turbo • In Space • Lost Galaxy • Lightspeed Rescue • Time Force • Wild Force • Ninja Storm • Dino Thunder • Space Patrol Delta • Mystic Force • Operation Overdrive • Jungle Fury • RPM • Samurai & Super Samurai • Megaforce |
Elokuvat |
Power Rangers (1995) • Power Rangers turbovaihteella • Power Rangers (2017) |
Videopelit |
Mighty Morphin Power Rangers • The Movie • Fighting Edition • Battle Racers • Zeo Versus The Machine Empire • Lightspeed Rescue • Time Force • Wild Force • Ninja Storm • Dino Thunder • SPD • Super Legends • Samurai • Super Samurai • Megaforce • Mighty Morphin Power Rangers: Mega Battle |
Albumit |
A Rock Adventure • Original Soundtrack Album • Original Motion Picture Score • Original Motion Picture Soundtrack • Songs from the TV Series |
Rangerien tittelit |
Punainen • Keltainen • Sininen • Musta • Vaaleanpunainen • Vihreä • Valkoinen |