Siirry sisältöön

Miekantuppipäiväkäsky

Wikipediasta
Mannerheimin 11. heinäkuuta 1941 antama miekantuppipäiväkäsky.

Miekantuppipäiväkäsky oli Suomen puolustusvoimien ylipäällikön Carl Gustaf Emil Mannerheimin heinäkuun 11. päivänä 1941 antama päiväämätön julistus, jossa hän viittasi vuoden 1918 Miekkavalaan. Mannerheim muistutti miekantuppipäiväkäskyssä suomalaisia sotilaita siitä, että hän oli luvannut sisällissodan aikana Karjalan kansalle, ettei pistäisi miekkaansa tuppeen, ennen kuin Suomi ja Itä-Karjala olisivat vapaat. Miekantuppipäiväkäsky oli jaettu Suomen armeijan sotilaille jo 9. heinäkuuta. Sen tarkoitus oli innostaa hyökkäyssotaan lähteviä sotilaita taistelemaan.[1][2][3]

Miekantuppipäiväkäsky julkaistiin päivä sen jälkeen, kun Karjalan armeija oli aloittanut hyökkäyksen Neuvostoliittoa vastaan jatkosodassa. Päiväkäskystä oli luettavissa pyrkimys Suomen alueen laajentamiseen, niin sanottuun Suur-Suomi-aatteeseen. Julistus herätti huomiota sekä Suomessa että ulkomailla, ja Rangellin hallitus katsoikin sen liian rohkeaksi pyrkien diplomaattisesti pehmentämään käskyn sävyä sanoutumatta siitä kuitenkaan irti. Kun liittoutuneet vaativat Suomen hallitukselta tarkempaa selvitystä, hallitus väitti Mannerheimin toimineen hallituksen tietämättä, mikä oli muunneltua totuutta. Päiväkäskyn sisältö oli kerrottu hallituksen sisäpiirille ennalta.[1][4]

Itä-Karjalaa koskeva päiväkäsky lisäsi keskustelua Suomen sodanpäämääristä, vaikka lehdistösensuuri esti päiväkäskyn arvostelemisen avoimesti Suomessa. Samalla suhtautuminen päiväkäskyyn toi esille selvän mielipide-eron sanomalehtien välillä. Sosiaalidemokraattisen lehdistön suhtautuminen Suomen laajentumispolitiikkaan oli kriittistä. Suomen Sosialidemokraatti otti päiväkäskyn sisältöön nähden arvostelevan asenteen: ulkopoliittiset ratkaisut kuuluivat maan hallitukselle ja eduskunnalle, ja Itä-Karjalan väestön oli itse päätettävä kohtalostaan. Porvarillinen lehdistö puolestaan otti miekantuppipäiväkäskyn vastaan hyvin myönteisesti: innostuneita pääkirjoituksia sen johdosta julkaisivat Helsingin Sanomat, Uusi Suomi, Karjala, Ajan Suunta ja Ilkka. Ruotsinkieliset lehdet eivät käsitelleet päiväkäskyä pääkirjoituksissaan.[1][3] Päämajan tiedotusosaston päällikkö Kalle Lehmus suostutteli poliitikkoja ja päätoimittajia vaikenemaan päiväkäskyyn kohdistuneesta kriikistä. Mannerheim olisi halunnut sensuroida kritiikkikeskustelun kokonaan.[5]

  1. a b c Meinander, Henrik: Tasavallan tiellä. Suomi Kansalaissodasta 2000-luvulle, s. 205-207. Schildts Kustannus Oy, 1999. ISBN 951-50-1055-1
  2. Seppälä, Helge: Vuosisatainen taistelu Karjalasta, s. 167. Kustannus Oy Taifuuni, 1994. ISBN 951-581-033-7
  3. a b Paasivirta, Juhani: Suomi ja Eurooppa 1939-1956, s. 170-173. KIRJAYHTYMÄ, 1992. ISBN 951-26-3760-X
  4. http://www.mannerheim.fi/10_ylip/s_mtuppi.htm
  5. Lehmus & Lehtinen 2021, 104-106
Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.