Michelle Collins

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Maa:  Yhdysvallat
Naisten yleisurheilu
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Sevilla 1999 4×400 m
Sisäratojen MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Maebashi 1999 4×400 m

Michelle Collins (s. 12. helmikuuta 1971 Canal Zone, Panama) on yhdysvaltalainen pikajuoksija.[1]

Collins karsiutui Stuttgartin MM-kisoissa 1993 400 metrin juoksun välierissä ajalla 52,60. Vuonna 1999 hän voitti Pan-Amerikan kisoissa hopeaa sekä 400 metrillä että 4 x 400 metrin viestijuoksussa. Samana vuonna sisäratojen MM-kilpailuissa Maebashissa hän sijoittui 4×400 metrin viestissä kolmanneksi[2]. Sevillan ulkoratojen MM-kisoissa hän karsiutui 400 metrin välierissä ajalla 50,67[1], mutta oli voittamassa 4 x 400 metrin viestissä MM-hopeaa.[3] Hän karsiutui Sydneyn olympialaisissa 2000 alkuerissä ja Edmontonin MM-kisoissa 2001 välierissä.[1] Vuonna 2003 hän voitti MM-kultaa Birminghamin sisäratojen MM-kisoissa ja kultaa Yhdysvaltain-mestaruuskisoissa 200 metrin juoksuissa, mutta sai seuraavana vuonna kahdeksan vuoden kilpailukiellon sekaantumisestaan Balco-skandaaliin. Kilpailukielto lyheni myöhemmin neljään vuoteen[4]. Collinsin tulokset helmikuun alusta 2002 mitätöitiin.[1]

Collins alkoi 2007 tehdä yhteistyötä Yhdysvaltain antidopingtoimikunnan USADA:n kanssa ja tunnusti käyttäneensä tetrahydrogestrinonia ja erytropoietiinia. Vastineeksi yhteistyöstä USADA esitti, että Collinsin kilpailukiellosta poistettaisiin vuosi.[5] Collinsin kilpailukielto päättyi lopulta hieman alkuperäistä aikaisemmin, 14. toukokuuta 2008.[6]

Ennätykset[1][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]