Michel Sittow
| Michel Sittow | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1469 Tallinna |
| Kuollut | 1525 Tallinna |
| Taiteilija | |
| Ala | taidemaalari |
| Taidesuuntaus | Early Netherlandish painting (käännä suomeksi) |
| Kuuluisimpia töitä | muotokuvat |
Michel Sittow (1469–1525) oli Tallinnassa syntynyt alankomaalaisen koulukunnan taidemaalari, joka tuli tunnetuksi erityisesti koulukunnalle tyypillisistä illusionistisen maalaustekniikan muotokuvistaan. Sittow työskenteli useille aikansa eurooppalaisille hallitsijoille. Sittow kuoli ruttoon kotikaupungissaan Tallinnassa vuonna 1525.
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Michel Sittow syntyi Tallinnassa vuonna 1469. Hänen isänsä oli taustaltaan saksalainen ja äiti suomenruotsalainen.[2] Michelin äidin nimi oli Margarethe Molnere[3] ja hänen isänsä Clawes van der Sittow oli arvostettu maalari ja puunkaivertaja, jolta Michel oppi alaansa.[4] Sittowin perhe asui hänen laspuudessaan Olevisten kirkon vieressä osoitteessa Lai 38.[3]
Vuonna 1484 Sittow matkusti saksalaistaustaisen Hans Memlingin ateljeehen Bruggeen. Bruggessa Sittow omaksui tuolloiselle alankomaalaiselle koulukunnalle tyypillisen illusionistisen maalaustekniikan.[4] Hänen on kuvailtu oppineen nopeasti ja olleen yksi Memlingin lahjakkaimmista oppilaista.[5] Sittow tuli tunnetuksi etenkin muotokuvamaalaajana ja hän työskenteli useille aikansa eurooppalaisille hallitsijoille.[2] Vuosien 1492 ja 1504 välillä Michel työskenteli Kastilian kuningatar Isabella Katolilaiselle ja myöhemmin Isabellan puoliso Ferdinand Katolilaiselle, Alankomaiden sijaishallitsija Filip Komealle, Margareeta Itävaltalaiselle ja Tanskan kuningas Kristian II:lle. Sittow asui ensin Kristian II:n kutsumana Kööpenhaminasa, sitten Espanjassa ja jälleen Alankomaissa.[4]
Sittow vieraili Euroopan uransa aikana kotikaupungissaan tavallisesti keväisin ja meni siellä myös kahdesti naimisiin. Hansaliittoon kuuluneen Tallinnan kiltatapojen takia Euroopan kokemuksistaan huolimatta hänen oli työskenneltävä kisällinä vuoden, ennen kuin hänen sallittiin esittää mestariteos vuonna 1507. Mestariteoksesta ei kuitenkaan ole säilynyt sen enempää tietoja.[5] Ennen kuolemaansa hän oli kuitenkin noussut Knutin killan vanhimmaksi eli Oldermanniksi.[3] Vuonna 1518 hänelle maksettiin puolestaan Nigulisten kirkon sittemmin kadonneen kirkonkellon, sekä Pyhän Hieronymuksen, kuoleman ja narrin hahmojen veistämisestä, kultaamisesta ja maalaamisesta. Sittow teki myös kirkon Pyhän Antoniuksen alttarin maalaukset.[5] Sittow ei enää palannut maailmalle vuoden 1518 jälkeen[4] ja hän kuoli ruttoon vuonna 1525.[2] Hautapaikan Sittow sai ehkäpä arvostettuna henkilönä Nigulisten kirkon sisältä.[3]
Sittow kuului niihin suhteellisen harvoihin taiteilijoihin, joita arvostettiin jo omana aikanaan. Hän oli esimerkiksi Tizianin ohella Saksan keisari Kaarle V:n lempitaiteilijoita ja tämän luopuessa kruunustaan ja vetäytyessään San Geronimon luostariin hän otti mukaansa neljä Michelin teosta.[5] Sttowin koko tuotanto on suhteellisen harvalukuinen ja se käsittää noin 20–25 maalausta.[4] Sittow ei signeerannut teoksiaan ja monia Sittowin töitä on aikanaan luultu muiden taiteilijoiden tuotannoksi. Sittowin nimestä käytettiin lisäksi eri muotoja eri puolilla maailmaa eri kielten mukaan. Sittow esiintyi esimerkiksi nimillä Michel Zittoz, Michel Zyttow, Mignel Zyttow, Melchior Aleman ja Mychel Flamenco.[3]
Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
-
-
-
Miehen muotokuva. -
_-_Google_Art_Project.jpg)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ 1212 Maja, kus elas Michel Sittow Kultuurimälestiste register. Muinsuskaitseamet. Viitattu 27.2.2018. (viroksi)
- ↑ a b c Zetterberg, Seppo: Viron Historia, s. 146-147. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 9517465203.
- ↑ a b c d e Kaja Kunnas: Tallinnalaistaiteilija unohdettiin 500 vuodeksi ja mestariteokset menivät kuuluisampien tekijöiden nimiin – sitten kiinteistöriita johdatti oikeille jäljille Helsingin Sanomat. HS.fi. Viitattu 16.9.2018.
- ↑ a b c d e Michel Sittow. Virolainen taidemaalari renessanssiajan Euroopan hoveissa Taidemuseo Kumu. Viitattu 27.2.2018. (englanniksi)
- ↑ a b c d Zetterberg, Seppo: Viro, Historia, kansa, kulttuuri, s. 319-320. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1995. ISBN 951-717-806-9.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Michel Sittow Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||||||
