Michael Scott (Apple Computer)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Michael "Scotty" Scott (s. 1942) on yhdysvaltalainen liikemies, joka toimi Apple Computerin ensimmäisenä toimitusjohtajana helmikuusta 1977 maaliskuuhun 1981. Scott toimi kalifornialaisen National Semiconductorin tuotantopäällikkönä, kunnes Mike Markkula suostutteli hänet ottamaan vastaan juuri perustetun Apple Computerin toimitusjohtajan paikan.

Vuonna 1979 Scott teki periaatepäätöksen, jonka mukaan Applessa ei enää käytetä (sähkö)kirjoituskoneita. Samana vuonna Jef Raskinin Macintosh-projekti oli vielä neljän ihmisen muodostaman tiimin tutkimusprojekti, joka oli jatkuvan lakkauttamisuhan alaisena[1]. Scott ja Markkula antoivat projektin kuitenkin jatkua. 25. helmikuuta 1981 Scott erotti 40 Apple II -tiimissä työskennellyttä päällikköä ja muuta henkilöstöön kuuluvaa kutsumalla heidät yksitellen toimistoonsa. Toimella Scott pyrki hidastamaan Applen liian nopeaa kasvua ja poistamalla turhia, tehottomia työntekijöitä[2]. Myöhemmin samana vuonna Mike Markkula otti Scottin aseman toimitusjohtajana ja Scott siirrettiin hallituksen varajäseneksi. 10. heinäkuuta 1981 Scott jätti Applen[3].

Vuosina 1983–1988 Scott johti Starstruck-yritystä, joka työskenteli meritse laukaistavan satelliitin parissa. Hän aloitti myös eräiden voittoa tavoittelemattomien yhdistysten tukemisen, joita olivat Seattlen Ooppera ja California Institute of Technology.

Scott on jalokiviasiantuntija ja on kirjoittanut aiheesta kirjan. Hänen kokoelmansa on ollut näytteillä Santa Anan Bowers-museossa. Scott on tukenut Rruff-projektia, joka pyrkii tuottamaan täydellisen kokoelman spektrejä taittavia mineraaleja[4].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Andy Hertzfeld, Good Earth, Folklore.org (englanniksi). Luettu 26. syyskuuta 2006.
  2. Andy Hertzfeld, Black Wednesday, Folklore.org (englanniksi). Luettu 26. syyskuuta 2006.
  3. Chris Seibold, July 10, 1981: Michael Scott Leaves Apple, Apple Matters (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi). Luettu 26. syyskuuta 2006.
  4. Rruff, About the Project (englanniksi). Luettu 26. syyskuuta 2006.
Edeltäjä:
Applen toimitusjohtaja
1977–1981
Seuraaja:
Mike Markkula