Metsätähtimö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Metsätähtimö
Stellaria longifolia (3816685972).jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Kohokkikasvit Caryophyllaceae
Suku: Tähtimöt Stellaria
Laji: longifolia
Kaksiosainen nimi

Stellaria longifolia
Willd.

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Metsätähtimö Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Metsätähtimö Commonsissa

Metsätähtimö (Stellaria longifolia) on pienikukkainen, metsissä kasvava kohokkikasvien heimoon kuuluva kasvi.

Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monivuotinen metsätähtimö kasvaa 15–25 cm korkeaksi. Kasvi on koheneva ja hento, mutta muodostaa usein tiiviitä kasvustoja. Varsi on runsashaarainen ja ainakin alaosasta pienistä, läpikuultavista nystermistä karhea. Vastakkain olevat, ruodittomat lehdet ovat tasasoukan suikeita tai kapean vastapuikeita, väriltään vaalean- tai kellanvihreitä, karhealaitaisia ja tyveltä usein harvaripsisiä. Kukinto on runsaskukkainen kaksihaarainen viuhko, joka joskus on muuntunut yksikukkaiseksi. Kukinnon tukilehdet ovat kalvomaisia ja kaljuja. Kukan verhiö ja teriö ovat viisilehtisiä. Verholehdet ovat epäselvästi suonisia ja kaljuja. Verholehtien kanssa samanpituiset, valkoiset terälehdet ovat syvään kaksijakoisia ja 2–3 mm pitkiä. Emiö on kolmilehtinen. Heteiden ponnet ovat 0,3–0,5 mm pitkiä. Suomessa metsätähtimö kukkii kesä-heinäkuussa. Hedelmä on kuusiliuskaisesti aukeava lyhyt kota. Siemen on kooltaan noin 0,9 mm.[1]

Suomessa tavattavista tähtimölajeista metsätähtimö muistuttaa eniten heinätähtimöä (S. graminea).[2]

Metsätähtimö risteytyy yleisesti pohjantähtimön (S. borealis) kanssa. Risteymää kutsutaan nimellä viitatähtimö (S. x alpestris). Risteymä muistuttaa ulkonäöltään lähinnä pohjantähtimöä.[3]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsätähtimön levinneisyysalue on sirkumpolaarinen ja keskittyy pohjoiselle havumetsävyöhykkeelle. Euroopassa se on itäinen laji, jonka pääesiintymisalue ulottuu Norjasta Ruotsin ja Suomen läpi Baltiaan ja Pohjois-Venäjälle. Muualla Euroopassa sitä kasvaa Alppien alueella, Itä-Saksassa, Puolassa ja Romaniassa. Levinneisyysalue jatkuu Venäjältä itään Aasian puolelle läpi Keski- ja Etelä-Siperian aina Tyynelle valtamerelle saakka. Lajia kasvaa myös Pohjois-Japanissa. Pohjois-Amerikassa metsätähtimö on levinnyt Alaskan eteläosista suurimpaan osaa Kanadaa ja Yhdysvaltojen pohjois- ja keskiosia.[2]

Suomessa metsätähtimöä kasvaa koko maassa. Laji on paikoitellen hyvin yleinen aina Oulun korkeudelle saakka. Pohjoisempana laji harvinaistuu ja puuttuu korkeimmilta tunturialueilta.[4][5]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimensä mukaisesti metsätähtimö on metsien laji. Sitä kasvaa tuoreissa ja soistuvissa kuusikoissa, kivikkoisilla lehtorinteillä, joenvarsipensaikoissa ja ruokokorvissa.[4] Metsätähtimöä tapaa myös usein hakkuuaukeilla ja voimalinja-aukoilla, joissa se saattaa muodostaa suuria, sotkuisia kasvustoja.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Väre, Henry, Suomen rantakasvio. Metsäkustannus Oy, Helsinki 2011.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Retkeilykasvio 1998, s. 106, 109.
  2. a b Den virtuella floran: Skogsstjärnblomma (myös levinneisyyskartat) (ruotsiksi) Viitattu 1.4.2012.
  3. Väre 2011, s. 49.
  4. a b Retkeilykasvio 1998, s. 109.
  5. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Metsätähtimön levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 1.4.2012.
  6. Oulun kasvit 2005, s. 190.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]