Messalina (vuoden 1923 elokuva)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Messalina
Elokuvan mainosjuliste.
Elokuvan mainosjuliste.
Ohjaaja Enrico Guazzoni
Käsikirjoittaja Enrico Guazzoni
Kuvaaja Alfredo Lenci, Victor Armenise
Lavastaja Guido Del Monaco
Pääosat Rina De Liguoro, Augusto Mastripietri, Gino Talamo
Valmistustiedot
Valmistusmaa Italia
Tuotantoyhtiö Guazzoni Film
Ensi-ilta 31. maaliskuuta 1924 (Rooma)
13. tammikuuta 1924 (Suomi)
Kesto 3373 metriä / 63 min. (ääniversio)
Alkuperäiskieli mykkäelokuva italiankielisin välitekstein / italiankielinen äänielokuva
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Messalina on vuonna 1923 valmistunut italialainen mykkäelokuva. Enrico Guazzonin ohjaaman historiallisen elokuvan pääosaa Messalinaa esittää Rina De Liguoro. Elokuva oli suuri kaupallinen menestys, mutta samalla yksi italialaisen mykkäelokuvan viimeisistä historiallisista spektaakkeleista. Myöhemmin siitä laadittiin myös ääniversio.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Caligulan murhan jälkeen pretoriaanit julistavat Claudiuksen keisariksi. Pretoriaanikaartin komentaja Marcus rakastaa Claudiuksen vaimoa Messalinaa, joka tapaa öisellä seikkailuretkellään senaattori Apolloniuksen orjan Enniuksen. Isisin papitar Mirit uhkaa Enniuksen rakastettua Egleä, mutta voimamies Tigranes pelastaa hänet. Claudiuksen syrjäyttämistä tavoittelut Marcus joutuu Caius Siliuksen uhriksi. Mirit myrkyttää kilpa-ajajana toimivan Enniuksen hevoset, mutta Messalina pelastaa hänet kuolemalta ja leijonat syövät Miritin. Caiuksen kanssa miestään vastaan juonitteleva Messalina paljastuu ja tekee itsemurhan.[1]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Rina De Liguoro  … Messalina  
 Augusto Mastripietri  … Claudius  
 Gino Talamo  … Ennius  
 Gianna Terribili-Gonzales  … Mirit  
 Lucia Zanussi  … Egle  
 Gildo Bocci  … Apollonius  
 Bruto Castellani  … Tigranes  
 Aristide Garbini  … Narcissus  
 Adolfo Trouché     
 Calisto Bertramo     
 Mario Cusmich  … [1]  

Tuotanto, teemat ja vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Enrico Guazzonin ohjaama Messalina on italialaisen mykkäelokuvan viimeisiä suuria historiaspektaakkeleita. 1910-luvun menestyselokuvia jäljittelevä suurtuotanto oli jo omana aikanaan aiheeltaan ja tyyliltään vanhentunut.[2] Se on myös rakenteeltaan sekava, liian pitkä ja näyttelijäsuorituksiltaan melodramaattinen[1][3]. Elokuvan kilpa-ajot on lainattu amerikkalaisesta Ben-Hurista (1907), Isisin papitar Pompeijin viimeisistä päivistä (1908, kahdesti 1913 ja uudelleen 1926), gladiaattoritaistelut ja viatonta tyttöä puolustava voimamies Quo Vadisista (1913) ja itämainen viettelijätär Marcantonio e Cleopatrasta (1913). Mukana on myös Fabiolan (1918) kaltaisiin historiallisiin draamoihin liittyviä kristillisiä aineksia.[2]

Messalinan sekä samoihin aikoihin kuvattujen Fabiolan, Quo Vadisin (uusi versio 1925) ja Pompeijin viimeisten päivien uusia teemoja ovat erotiikka ja sadismi, jotka kiteytyvät elokuvan pääosaa esittävään kreivitär Rina De Liguoroon. Loistelias mutta jäykkä De Liguoro oli italialaisen mykkäelokuvan viimeisiä suuria diivoja. Messalina erottuu edeltäjistään myös entistä suurempien lavasteidensa ja joukkokohtaustensa ansiosta. Aikaisemmasta poiketen siinä hyödynnetään enemmän lähikuvia ja dramaattista valaistusta.[2][4]

Puutteistaan huolimatta Messalina oli suuri kaupallinen menestys varsinkin Euroopassa, Yhdysvalloissa ja jopa Neuvostoliitossa[1][3]. Sen kalliit tuotantokustannukset nopeuttivat kuitenkin entisestään Italian elokuvateollisuuden konkurssia[5]. Guazzonin lavastamat Circus Maximuksen kilpa-ajot kopioitiin sittemmin amerikkalaisten uusiin Ben-Hur -elokuviin (1925 ja 1959)[6]. Vuonna 1935 elokuvasta laadittiin roimasti lyhennetty ääniversio[1].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Bianco e Nero, XLII, 4/6: Il cinema muto italiano. Il film degli anni venti: 1923–1931 (1981), s. 75–78.
  2. a b c Wyke, Maria: Roman Mistress: Ancient and Modern Representations, s. 343–349. Oxford: Oxford University Press, 2002. ISBN 978-0-19-815075-6.
  3. a b Dumont, Hervé: L’antiquité a cinéma, s. 472. , 2013. Teoksen verkkoversio (viitattu 14.4.2015). (ranskaksi)
  4. Brunetta, Gian Piero: Cent’anni di cinema italiano, s. 145–146. Bari: Editori Laterza, 1991. ISBN 88-420-3851-2.
  5. Moliterno, Gino: Historical Dictionary of Italian Cinema, s. 158. Lanham, Toronto, Plymouth: The Scarecrow Press, 2008. ISBN 978-0-8108-6073-5.
  6. Bondanella, Peter: Italialainen elokuva neorealismista nykypäivään, s. 17. Helsinki: Painatuskeskus, Suomen elokuva-arkisto, 1993. ISBN 951-37-1018-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]