Mesopotamian historia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Osa artikkelisarjaa
Mesopotamia
Chaldean king.

Mesopotamiassa sijaitsivat antiikin aikana muun muassa Sumerin sivilisaatio ja Akkadin, Babylonian ja Assyrian valtakunnat.[1] Sittemmin alue päätyi heettiläisten, Persian, seldžukien, Parthian, Rooman, jälleen Persian (sassanidisen) ja lopulta arabien vallan alle, jolloin Mesopotamian kulttuurin voidaan katsoa päättyneen.

Varhainen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sivilisaation synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisimmat ihmisasutukset Mesopotamiassa on arkeologisten kaivausten perusteella ajoitettu noin vuodelle 10 000 eaa. Kivikaudelta ennen keramiikan käyttöönottoa tunnetaan jäänteitä alkeellisista asumuksista ja heimojen välisistä sodista. Kotieläintalous yleistyi kun metsästäjä-keräilijät siirtyivät maanviljelijöiksi. Kahden joen välisten alueiden viljavat maat tekivät metsästäjä-keräilijöille mahdolliseksi asettua paikoilleen, kesyttää eläimiä ja alkaa viljellä maata, mutta siirtymäkausi oli pitkä ja vähittäinen. Tämä neoliittiseksi vallankumoukseksi kutsuttu prosessi kesti tuhansia vuosia.[2][3] Rakennustaito alkoi edistyä, kun ihmiset asettuivat aloilleen.[2]

Keraaminen neoliittinen kausi alkoi noin 7000 eaa. Työkaluja ja saviastioita käytettiin jo runsaasti ja niistä tuli hienostuneempia. Neoliittinen talous perustui ensisijaisesti ruoantuotantoon, ja asumukset olivat pysyvämpiä kuin kivikaudella.[2] Neoliittiselle ajalle tultaessa alueelle oli jo syntynyt hajanaisia kyläkuntia, joissa oli muutamia satoja asukkaita. Elannokseen he kasvattivat vuohia ja lampaita ja valmistivat leipää villinä kasvavan vehnän jyvistä.[4] Alue houkutteli hyvin varhain ihmisiä lähialueilta. Vuoteen 6000 eaa. mennessä Mesopotamiaa asuttivat pääasiassa Anatolian ja Iranin ylängöltä muuttaneet siirtolaiset.[5]

Seuraavien vuosituhansien kuluessa kylien asukasluku kasvoi ja vuoteen 5000 eaa. mennessä Mesopotamiaan oli jo syntynyt toistensa kanssa kauppaa käyviä kulttuureja, jotka olivat jo edellisiin kulttuureihin nähden huomattavasti kehittyneempiä. Tähän aikaan kaikki viljalajit tunnettiin ja kotieläimet oli kesytetty. Maata viljeltiin keinokastelun avulla ja savesta valmistettiin astioita.[4] Tänä Ubaid-kulttuurin aikana, noin vuodesta 5000 eaa. vuoteen 4100 eaa. kivisistä työkaluista siirryttiin kuparisiin esineisiin. Aikakausi tunnetaan myös kalkoliittisena kautena.[2] Tiilestä osattiin rakentaa jo korkeita taloja. Kehitys kohti kaupunkikulttuuria oli kuitenkin vielä hidasta.[4]

Kaupunkikulttuurin synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ratkaiseva muutos kohti kaupunkikulttuurien syntyä tapahtui 3000-luvun lopulla eaa. Yhtenä tekijänä oli merenpinnan nousu viimeisen jääkauden päätyttyä. Noin vuonna 4000 eaa. merenpinnan taso oli suunnilleen nykyisellä korkeudella. Viime jääkauden aikana Persianlahden pinta oli kymmeniä metrejä alempana. Merenpinnan noustessa jokien virtaus hidastui ja niiden liettyessä jokiuomat muuttivat uomiaan jatkuvasti. Näin syntyi hedelmällinen suistoalue, joka tarjosi ihanteelliset olosuhteet maanviljelykselle. Koska meren pinnan tasalla oleva viljelymaa on suolaista, viihtyy ohra tällaisissa olosuhteissa viljalajeista parhaiten. Uuden kasvuympäristön vuoksi ohrassa tapahtui mutaatio, ja kaksirivisestä ohrasta kehittyi kuusirivinen ohra, joka satoisampana syrjäytti kaksirivisen ohran. Tämä merkitsi myös kolminkertaisia satoja ja viljaylijäämää, joka mahdollisti väestön nopean lisääntymisen.[4]

Jään sulamisen päätyttyä ilmasto alkoi muuttua kuivemmaksi ja jokien vesimäärä väheni. Tämä aiheutti joidenkin uomien kuivumisen kokonaan, jättäen näiden varrella asuneet ihmiset ilman vettä.[4] Tämä aiheutti suuren muuttoliikkeen, mikä kasvatti kaupunkien ja niitä ympäröivien seutujen väkilukua. Pelkästään Urukin väkiluku kasvoi muutamasta tuhannesta noin kymmeneen tuhanteen. Tämän kehityksen johdosta tapahtui merkittäviä sosiaalisia ja taloudellisia uudistuksia. Siirtolaisväestö joutui kääntymään temppelilaitoksen puoleen maata tai työtä hakeakseen, mikä johti papiston vallan dramaattiseen kasvuun. Kasvaneen työvoiman myötä kyettiin rakentamaan yhä suurempia temppeleitä. Kaikki väestö oli kuitenkin myös ruokittava, joten viljelysalaa oli laajennettava keinokastelun avulla, kun enää ei viljelyä voitu perustaa luonnollisten jokiuomien veden varaan. Väestön työpanosta käyttäen kaivettiin kilometrien pituisia kanavia, joilla vettä johdettiin aiemmin viljelykelvottomille alueille.[6] Suurin hyötyjä tuotannonlisäyksestä oli viljelymaita hallinnut temppelilaitos, joka keräsi viljelijöiltä viljaylijäämät veroina. Se mahdollisti pääoman muodostumisen, mikä käytettiin suurempien temppelien rakentamiseen ja suurellisempiin uskonnollisiin menoihin. Tämä teki temppelilaitoksista entistä suurempia, jolloin ne tarvitsivat käsityöläisiä, kokkeja ja tarve-esineiden valmistajia. Syntyi omiin aloihinsa erikoistuneita ammattilaisia, mikä mahdollisti tavaroiden massatuotannon ja nopeutti teknologista kehitystä. Pronssinvalmistusta ei vielä tunnettu, mutta kuparista valettiin aseita ja työkaluja. Työkalujen kehitys oli merkittävä teknologinen askel, sillä vasta kunnollisilla työkaluilla oli mahdollista valmistaa ensimmäiset merikelpoiset laivat ja pyörillä varustetut ajoneuvot.[7]

Nuolenpääkirjoituksella tehty kauppakirja Sumerista, 2600 eaa.

Temppelilaitoksen vaurastuminen johti siihen, että syntyi tarve pitää kirjaa vastaanotetuista ja edelleen eteenpäin jaetuista hyödykkeistä.[8] Tämän seurauksena syntyi kirjoitustaito noin vuonna 3200 eaa. Sen myötä maailmanhistoriassa siirryttiin historialliseen aikaan.[8][4] Varhaisimmat kirjoitusmerkit olivat nuolenpääkirjoitusta, jossa merkkejä piirrettiin savitaululle ruo’osta valmistetulla kirjoituspuikolla. Varhaisimpia tekstejä on löytynyt Urukista ja Kišistä. Ne ovat varsin pelkistettyjä muistiinpanoja, eikä niitä ole täydellisesti kyetty tulkitsemaan. Varmuudella ei voida myöskään sanoa, millä kielellä varhaisimmat tekstit on kirjoitettu.[8]

Seuraavien kahden vuosisadan, niin sanotun Džemdet Nasr -kauden aikana vuosina 3100–2900 eaa. mesopotamian kulttuuri alkoi kypsyä ja levittäytyä ympäristöönsä. Mesopotamian kulttuuri oli huomattavasti edellä muita lähialueiden kulttuureja, jolloin oli luonnollista että se alkoi voimakkaasti levitä ulospäin, etenkin nykyisen Iranin alueelle Elamiin. Mesopotamialainen vaikutus ulottui myös muinaiseen Egyptiin asti, jossa oli noin vuoteen 3100 eaa. asti vallinnut kivikausi. Egyptin kehityksessä on todettu tapahtuneen nopeita muutoksia, kun saviastioita on alettu valmistaa dreijalla, kupariaseet ja työkalut yleistyivät ja savitiilistä on alettu rakentaa arkkitehtuuriltaan mesopotamialaisia temppeleitä muistuttavia hautakammioita. Myös taide sai vaikutteita mesopotamialaisesta taiteesta, Hierakonpolisista löytyneistä seinämaalauksista on havaittu aikakauden mesopotamialaiselle taiteelle tyypillisiä kuva-aiheita, jotka eivät ole ominaisia egyptiläiselle kulttuurille.[9] Mesopotamialainen kulttuuri ei välttämättä ole levinnyt alueelle rauhanomaisesti. Mesopotamian asutuskeskusten ympäristöt eivät ajan myötä enää kyenneet vastaamaan väestön tarpeisiin, joten elintärkeitä raaka-aineita oli haettava kauempaa. Kuparia tarvittiin yhä enemmän, kuten myös kultaa ja hopeaa. Näiden hankkiminen kaupan avulla ei ollut tarpeeksi tehokasta, kun mesopotamialaisten teknologinen ylivalta teki mahdolliseksi ottaa ne väkisin.[10] Mesopotamialaisia on Egyptiin houkutellut kulta. Mesopotamialaisvalta ei kestänyt Egyptissä kauaa, mutta sen vaikutus oli suuri, sillä se siirsi teknologisen kehityksen Egyptiin, mikä antoi sysäyksen sen kulttuurin omaleimaiselle kehitykselle.[11]

Sumerin suurvalta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Džemdet Nasr -kauden aikana mesopotamialaisen kulttuurin leviäminen antaa vaikutelman yhtenäisestä valtakunnasta, jota johdettiin yhdestä valtakeskuksesta. Ainoastaan Uruk saattoi toimia kokonsa ja sijaintinsa puolesta tällaisena valtakeskuksena. Džemdet Nasr -kauden aikaisista teksteistä tiedetään, että ne on kirjoitettu sumerin kielellä. Tämän johdosta Mesopotamian ensimmäistä suurvaltaa voidaan pitää sumerilaisten luomuksena.[12]

Sumerilaisten alkuperästä ei ole varmuutta, sillä sumerin kieltä ei ole kyetty yhdistämään mihinkään tunnettuun kieliperheeseen. On todennäköistä että jo Urukin varhaisimmat asukkaat ovat olleet sumerilaisia, sillä Džemdet Nasr -aikakautta edeltänyt Uruk-kausi liittyvät arkeologisesti toisiinsa, ja myös kaupungin nimi Uruk tarkoittaa sumeriksi pyhäkköä.[12]

Džemdet Nasr -kautta seuranneella varhaisdynastisella kaudella vuosina 2900–2334 eaa. pappiskuninkaat vaihtuivat nykyaikaisempaan kuninkuuteen.[2] Tällä kaudella poliittisen vallan keskus oli siirtynyt Urukista Kišiin. Kišiä eivät hallinneet sumerilaiset kuninkaat, vaan sen kuningasluettelon ensimmäisillä kolmellatoista kuninkaalla on seemiläiset nimet.[13] Urukin rappioitumisen syyksi on esitetty vedenpaisumusta, josta on maininta myös sumerien perintönä säilyneessä Gilgameš-eepoksessa. Tarinan todenperäisyydestä ei kuitenkaan ole varmuutta.[12] Gilgameš-eepos kantaa samannimisen kuninkaan nimeä. Gilgameš hallitsi Urukia 2700-luvulla eaa. Eepos kertoo kuinka Uruk irtaantui Kišin ylivallasta. Tältä ajalta on peräisin Gilgamešin rakennuttamat, edelleen näkyvissä olevat Urukin kaupunginmuurit.[14][15]

Sumerit olivat panteisteja. Heidän jumalansa henkilöityivät enemmän tai vähemmän paikallisiin elementteihin ja luonnonvoimiin. Vastineeksi uhrauksesta ja monimutkaisen rituaalin noudattamisesta, muinaisen Sumerin jumalien oli tarjottava yksilölle turvaa ja vaurautta. Rituaalikäytäntöjä valvomaan syntyi voimakas papisto. Sumerilaisilla uskonnollisilla uskomuksilla oli myös tärkeitä poliittisia näkökohtia. Papisto teki maanvuokraa, maataloutta, kauppaa ja sotaa koskevat päätökset, koska kaikki omaisuus kuului jumalille. Papit hallitsivat temppeleistään, joita kutsuttiin zikkuroiksi. Zikkuratit olivat keinotekoisia auringossa poltettujen tiilien muodostamia temppelipyramideja, joissa oli ulkopuoliset portaat ja ne kapenivat kohti huipulla sijaitsevaa pyhäkköä.[5]

Koska yhteisön hyvinvointi riippui luonnonilmiöiden tarkkailusta, tieteellinen tai prototieteellinen toiminta vei suuren osan pappien ajasta. Sumerit uskoivat, että jokaista jumalaa merkitsi tietty numero. An-jumalan pyhä luku oli kuusikymmentä, joka oli sumereiden peruslaskentayksikkö. Tähän perustuivat muun muassa tunnin minuutit.[5]

Pitkälle kehittynyt maatalous ja kastelujärjestelmät mahdollistivat viljan ylituotannon, joten ne mahdollistivat myös suurten kaupunkien kasvun. Tärkeimmät kaupunkivaltiot olivat Uruk, Ur, Eridu, Kiš, Lagaš, Akkad, Akšak ja Larsa. Kaupunkielämän synty johti tekniikan kehitykseen. Koska kiveä ei ollut, sumerit kehittivät tiiliteknologiaa, mikä mahdollisti suurten rakennusten, kuten kuuluisan Urin zikkuratin rakentamisen. Sumer oli myös sotatekniikan edelläkävijä. Ajanlaskun alkua edeltäneen kolmannen vuosituhannen puolivälissä sumerit olivat kehittäneet pyörillä varustetun vaunun. Samoihin aikoihin sumerit havaitsivat, että tinaa ja kuparia yhdistämällä saatiin pronssia, joka oli paljon kestävämpää ja kovempaa metallia. Pyörillä varustetut vaunut ja pronssiset aseet tulivat yhä tärkeämmiksi, kun alkoi kehittyä kuninkuuden instituutio, ja kun yksittäiset kaupunkivaltiot alkoivat kilpailla alueen ylivallasta.[5]

Enteellistä tälle taistelevien kaupunkivaltioiden aikakauden alulle oli Gilgamešin voitto Kišistä. Kaikki kaupunkivaltiot olivat riippuvaisia kaupankäynnistä ja tarvitsivat yhä suurempia maa-alueita kasvavan väestön tarpeiden tyydyttämiseksi. Mesopotamian tasainen maasto mahdollisti hyvät liikenneyhteydet, joiden ansiosta alueet olivat tiiviissä kanssakäymisessä keskenään. Jokaisella alueella oli kuitenkin oma identiteettinsä. Alueen pohjoisosissa puhuttiin seemiläisiä kieliä, eteläosassa taas sumeria. Sotaisten aikojen koittaminen näkyy myös kilpavarustelun lisääntymisessä. Kaupunkeja alettiin suojata muureilla ja kehitettiin uusi hyökkäysase, sotavaunut.[16] Tällä ajanjaksolla käytiin varhaisin tiedetty rajasota noin vuonna 2500 eaa. jolloin Lagašin ja Umman kaupunkivaltiot kamppalivat niiden välillä sijainneen hedelmällisen jokilaakson hallinnasta. Tapahtumat ovat hautautuneet mytologian hämäriin, mutta ne enteilivät Lagašin nousua alueen merkittävimmäksi kaupunkivaltioksi. Sen valtakausi oli kuitenkin yhtä ohimenevää kuin aikaisemmatkin hegemoniat.[17]

Akkadin valtakunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuteen aikakauteen Mesopotamiassa siirryttiin noin vuonna 2334 eaa., jolloin Sumerin valloitti Sargon I,[5] joka oli noussut Kišin valtaistuimelle syrjäytettyään aiemman hallitsijan.[18] Sargon oli maailman ensimmäinen imperiumin rakentaja, joka lähetti joukkonsa Egyptiin ja Etiopiaan asti. Hän yritti perustaa yhtenäisen imperiumin ja lopettaa vihollisuudet kaupunkivaltioiden välillä. Sargonin hallitus toi uuden tason poliittiseen järjestelmään, jolle oli tunnusomaista vielä selkeämpi ero uskonnollisen ja maallisen auktoriteetin välillä. Varmistaakseen ylivaltansa Sargon loi ensimmäisen varusmiesarmeijan, joka liittyi tarpeeseen mobilisoida suuri määrä työntekijöitä kastelu- ja tulvien torjuntatöihin. Akkadilaista voimaa lisäsi komposiittijousen, uuden puukaistaleista ja sarvesta tehdyn aseen, kehittäminen.[5]

Syy kaukaisempien maiden valloitukseen oli taloudellinen, Sargonilla oli tarve päästä käsiksi Mesopotamian ulkopuolella sijaitseviin raaka-ainelähteisiin, joita tarvittiin uuden hallintokaupungin Akkadin rakentamiseen. Tämä ponnistus vaati paitsi suunnattoman määrän työtä, myös valtavia määriä hopeaa ja setripuuta. Valloitusten lisäksi kaukaisempien alueiden kanssa luotiin kauppasuhteita. Nämä toivat maahan rikkauksia, jotka mahdollistivat kuninkaanvallan ennennäkemättömän paisumisen ja vahvistumisen.[19] Sargonin pojanpojan Naram-sinin valtakaudella vuosina 2302–2266 eaa. Akkadin valtakunnan mahti oli voimakkaimmillaan.[20]

Akkadin kuninkaat hallitsivat valloitettuja alueita brutaalein ottein osoittaakseen ettei kapinointi kannata. Toisaalta he sallivat valloitettujen alueiden hallitsijoiden pitää asemansa, mikäli nämä olivat yhteistyöhaluisia. Ankarimmin akkadilaiskuninkaat hallitsivat etelämpänä sijainnutta Sumeria. Sumerilaisia vangittiin ja käytettiin pakkotyövoimana, jolloin samalla pyrittiin kukistamaan sumerilaiskaupunkien kapinointipotentiaali.[21] Akkadin kuninkaiden hallintomenetelmät toivat myös rauhan ajan Mesopotamiaan, mikä mahdollisti kulttuurin kehityksen.[22] Se pani myös alulle sumerilaisten ja akkadilaisten sulautumisen toisiinsa. Vähitellen akkadin kieli syrjäytti sumerin, joka katosi lopulta kokonaan. Johtaviin tehtäviin päästäkseen oli osattava akkadia, mutta toisaalta etelään siirtyvien akkadilaisten oli osattava sumeria ja tunnettava sumerilaista kulttuuria. Kuuluisin aikakauden kulttuurintulkitsija on Sargonin tyttärenä pidetty Enheduanna.[22] Häntä pidetään ensimmäisenä nimeltä tunnettuna kirjailijana.[2]

Huolimatta akkadilaisten sotilaallisesta kyvystä, heidän ylivaltansa Etelä-Mesopotamiassa kesti vain 200 vuotta.[5] Akkad saattoi näyttää voittamattomalta, mutta eteläisillä alueilla kyti viha akkadilaisia kohtaan. Naram-sinin kauden loppupuolella Kišin kaupunki nousi kymmenen muun sumerilaisen kaupungin kanssa kapinaan akkadilaisia vastaan. Kapinaan liittyivät myös kaikki akkadilaisille alistetut idän vasallikuninkaat. Kapina kukistettiin, mutta sen hintana Akkadin armeija heikentyi merkittävästi. Naram-sinin seuraaja Šar-kali-Šarri, joutui käymään puolustustaistelua koko 25-vuotisen hallintokautensa ajan.[23] Pahimmiksi vihollisiksi muodostuivat idästä hyökännyt vuoristokansa gutilaiset.[5][23] Tässä tilanteessa alkoivat liikehtiä myös sumerit ja Šar-kali-Šarrin kuoltua 2241 eaa. valtakunta hajosi sisäisiin valtataisteluihinsa.[23]

Urin kolmas dynastia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gutilaiset eivät koskaan onnistuneet perustamaan omaa valtakuntaansa Akkadin valtakunnan raunioille.[24] Akkadin valtakunnan kukistuminen aloitti alueen historiassa uuden vaiheen.[5] Vallan painopiste siirtyi nyt etelään, aluksi Urukiin, mutta vuosina 2186–2167 eaa. Lagašia hallinneen kuningas Gudean aikana vallan painopiste oli siirtynyt Lagašiin.[24] Gudean valtakaudella ei käyty tuhoisia sotia,[25] mutta hänen kuoltuaan valtakuntaa alkoivat heikentää sisäiset riidat. Alueen uudeksi kuninkaaksi julistautui vuonna 2160 eaa. Ur-Nammu, joka perusti Urin kolmannen dynastian. Ur Nammu ei näytä valtakaudellaan tavoitelleen valtakuntansa laajentamista, vaan hän keskittyi Etelä-Mesopotamian alueen hyvinvointiin. Pohjoisen Marin kaupungin ja muutamien pienempien sillanpääasemien kanssa solmittiin liitto, jotta kauppareitit Syyrian suuntaan olivat esteettömät.[26] Ur-Nammun kunniaksi on luettava maailman vanhin tunnettu lakikokoelma, joka on vaikuttanut kaikkiin myöhempiin mesopotamialaisiin lakikokoelmiin, muun muassa hammurapin lakiin. Joskin on todennäköistä että Ur-Nammu ei ollut Mesopotamian ensimmäinen lainlaatija, sillä jo Akkadin valtakunnan ajoilta tunnetaan irrallisia oikeudenpäätöksiä, joilla on vastineensa hammurapin lakikokoelmassa.[27] Ur-Nammun aikakauden aikaansaannoksiin lukeutuu myös Urin zikkuratin rakennuttaminen.[28]

Urin kolmannen dynastian valtakunnan sisäiset olot tunnetaan suhteellisen tarkasti säilyneiden savitauluille painettujen asiakirjojen ansiosta. Näitä tauluja on löytynyt useasta sumerilaisesta kaupungista. Tämä kertoo pitkälle organisoidusta yhteiskunnasta. Järjestystä valvottiin ja yksityinen omaisuus oli vähäistä, kaikki tulot menivät palatsin tai temppelin käyttöön.[29] Talouden selkärankana toimi maatalous, mutta merkittävässä osassa oli myös tekstiiliteollisuus, joka työllisti kymmeniä tuhansia työntekijöitä. Sen painopiste keskittyi rannikolle, mikä on merkki siitä että tuotannosta suurin osa oli tarkoitettu vientiin.[30]

Ur-Nammun seuraaja Šulgi hallitsi poikkeuksellisen pitkään, vuosina 2145–2095 eaa.[28] Hänen aikanaan alueella vallitsi rauhan ja kehityksen aika, valtakunnan ulkorajoilla sodittiin, mutta keskiosissa vallinnut rauha mahdollisti kulttuurisen kehityksen.[31] Ennen Šulgin aikaa Mesopotamiassa oli käytössä kuukalenteri, jossa jokainen vuoden 12 kuukaudesta alkoi uudenkuun sirpin tullessa näkyviin. Tällöin vuodessa oli 354–355 päivää. Tämä jäi jälkeen aurinkovuodesta, jolloin kuukaudet muuttivat jatkuvasti paikkaansa vuodenaikaan nähden. Šulgin aikana tähän tehtiin muutos ja lisättiin joka toinen tai kolmas vuosi karkauskuukausi viimeisen kuukauden jälkeen. Näin saatiin kuukaudet pysymään suurin piirtein paikoillaan, kuten ne siitä lähtien ovat tehneet.[32]

Šulgin seuraajien aikana sumerilainen ylivalta Mesopotamiassa alkoi hiipua. Šulgin poika Šu-Sin onnistui suojelemaan vielä valtakuntaansa ulkoisilta vaaroilta rakennuttamalla valtavan suojamuurin torjumaan amorilaisia.[33] Amorilaiset olivat lännen suunnalta hyökännyt seemiläinen kansa. Kuningas Ibbi-Sinin aikana amorilaiset ja itäiset elamilaiset, suorittivat yhteishyökkäyksiä jotka tuhosivat Urin kolmanen dynastian.[33][5] Hyökkääjät kuitenkin jatkoivat sumerilais-akkadilaista kulttuuriperintöä.[5]

Babylonian valtakunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mesopotamian valtiot 1700-luvulla eaa. ennen kuin Babylonian kuningas Hammurabi valloitti Marin ja muita alueita

Urin kukistuttua valtakunta hajosi useaan osaan. Voimakkaimmaksi hallitsijaksi nousi Larsaa vuosina 1980–1954 eaa. hallinnut amorilainen kuningas Gungunum. Hänen seuraajiensa aikana amorilaiset valloittivat Nippurin ja Babylonin ja vuoteen 1900 eaa. tultaessa todennäköisesti kaikilla Urin kolmannen dynastian aikaisilla kaupungeilla oli amorilainen hallitsija. Ainoastaan Isiniä ja Assuria hallitsivat akkadilaiset kuninkaat.[34]

Muutos yhtenäisestä sumerilaisesta valtiosta yksittäisiin amorilaisiin pienempiin kaupunkivaltioihin on todennäköisesti tapahtunut vähitellen. Uudet hallitsijat jatkoivat Urin hallintojärjestelmän käytäntöjä, kanavia kaivettiin ja temppeleitä rakennettiin edelleen vanhaan tapaan. Amorilaisten kieli oli kaukaista sukua akkadille. Tällä aikakaudella akkadin kieli alkoi syrjäyttää sumerin kieltä yhä kiihtyvällä tahdilla. Amorilaiset eivät olleet yhtenäinen kansa, vaan he olivat jakaantuneet useaan vaeltelevaan heimoon. Heidän keskuudessaan vaelteli todennäköisesti juutalaisten esi-isiä, ja on mahdollista että Aabraham oli amorilainen.[35]

Etelä-Mesopotamian kaupunkivaltioiden hajanaisuus ja sisäiset valtataistelut eivät ulottuneet Pohjois-Mesopotamiaan, missä Assurin kaupunki nousi valta-asemaan. Sen menestys perustui pitkälti kaupankäyntiin. Alueelta vietiin valtavia määriä tinaa Anatolian alueelle. Pronssinvalutaidon kehittyessä tinaa tarvittiin yhä kasvavia määriä. Merkittävässä asemassa oli myös tekstiilikauppa.[36]

Hajanaisuuden aika Etelä-Mesopotamiassa päättyi vuonna 1848 eaa. Babylonissa valtaan nousseen Hammurapin valtakaudella. Tämän onnistui sotamenestyksen ja diplomatian keinoin alistaa valtansa alle muut alueen kaupunkivaltiot.[37] Babylonian hallinto kattoi valtavan alueen, joka kattoi suurimman osan Tigris- ja Eufrat-jokien laaksosta, ja se ulottui etelän Sumerista ja Persianlahdelta Assyriaan pohjoisessa. Hallitakseen näin laajaa aluetta Hammurabi kehitti monimutkaisen hallintorakenteen.[5]

Hänen merkittävin saavutuksensa oli kuitenkin hammurapin lakikokoelman laatiminen.[5] Lait eivät olleet lakeja sanan nykyisessä merkityksessä, vaan pikemminkin kokoelma oikeudenmukaisia tuomioita. Lakitekstit on hakattu 2,25 m korkeaan steelaan, joka on nykyisin nähtävissä Louvressa Pariisissa. Steelan löysi Susasta ranskalainen arkeologi Jacques de Morgan.[38] Lakikokoelma ei ollut Lähi-idän alueen ensimmäinen, mutta täydellisin. Se käsitteli maanomistusta, vuokraa, naisten asemaa, avioliittoa, avioeroa, perintöä, sopimuksia, yleisen järjestyksen valvontaa, oikeudenkäyttöä, palkkoja ja työoloja. Kauppaa koskevien lakien suuri määrä kuvastaa monipuolista taloudellista perustaa ja laajaa kauppaverkostoa. Poliittisesti Hammurabin lait tekevät selvemmän eron uskonnollisen ja maallisen auktoriteetin välillä, kuin muinaisessa Sumerissa.[5]

Hammurapin aikaansaama rauhankausi johti tieteen, erityisesti matematiikan ja tähtitieteen kehitykseen. Monet matemaattiset tekstit osoittavat, että suurin osa kreikkalaisten omikseen väittämistä matemaattisista keksinnöistä oli tehty Mesopotamiassa jo vuosisatoja, ellei jopa tuhansia vuosia ennen kreikkalaisia. Muun muassa pythagoraan kolmiota koskeva probleema osattiin ratkaista jo tuhat vuotta ennen Pythagorasta. Tähän aikaan laadittiin myös ensimmäiset tunnetut sanakirjat, kun ennen sumerinkielisiä tekstejä käännettiin akkadiksi. Tämä osoittaa että sumerin kieli oli nopeasti häviämässä.[39] Myös nuolenpääkirjoituksen joustavuutta kehitettiin siten, että yksi merkki saattoi tarkoittaa tavua yksittäisen sanan sijaan.[5]

Hammurapin perustaman valtakunnan turvana oli vahva ammattiarmeija, joka rauhan aikana viljeli maata. Armeija onnistui vielä vuosikymmeniä Hammurapin kuoleman jälkeen takaamaan valtakunnan rajat, joskin Lagašin alue irtaantui Babylonin vallasta Hammurapin seuraajan Samsu-ilunan aikana ja muodosti Merimaan dynastian nimellä tunnetun valtakunnan, joka säilyi itsenäisenä 368 vuotta. Muualla Babylonin ylivalta säilyi ja satunnaiset kapinat kukistettiin nopeasti.[40]

Äkillisenä muutoksena lienee tullut heettiläisten hyökkäys noin vuonna 1650 eaa. Heettiläisten kuningas Mursili I valloitti ja ryösti Babylonin, mikä teki lopun Babylonia hallinneesta ensimmäisestä dynastiasta. Se oli kuitenkin 150 vuodessa ehtinyt jättää jälkensä alueen kehitykseen, sen aikana eripuraisista Sumerin ja Akkadin alueista oli muodostunut yhtenäinen kansakunta, joka tunnettiin ulkomailla babylonialaisten nimellä.[40]

Sotavaunujen aikakausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heettiläisten sotilaallisen menestyksen on katsottu johtuvan heidän kehittyneemmästä raudantuotantotaidostaan ja hevosten vetämien sotavaunujen käytöstä.[5] Sen nopeus ja ohjattavuus oli ylivertainen verrattuna aasien vetämään nelipyöräiseen vaunuun. Tuhovaikutusta lisäsi jousilla aseistettu miehistö, jolla oli suojanaan rautahaarniskat. Tällainen suojaus teki heettisotilaasta lähes haavoittumattoman. Heettiarmeija vyöryi läpi Mesopotamian, eikä Babylonin ryöstön jälkeiseltä 200 vuoden ajanjaksolta ole toistaiseksi löytynyt merkittävässä määrin kirjoitettua tekstiä. Syytä tekstien puuttumiselle ei tiedetä, mutta on oletettu että se on yhteydessä heettien aiheuttamiin mullistuksiin alueella.[41]

Kun kirjalliset lähteet alkavat jälleen valaista historian kulkua 1400-luvun lopulta eaa., on heettiläisvallan kukoistuskausi jo ohi. Pohjois-Mesopotamian merkittävimmäksi valtakeskukseksi oli noussut hurrilaisten hallitsema Mitanni. Etelässä Babylonia hallitsi kassilaiselle kuningassuvulle, joka nousi valtaan todennäköisesti heettien ryöstöretken jälkeen. Kassilaisten kotiseutua oli Mesopotamian itäinen vuoristoseutu, mutta he omaksuivat nopeasti babylonialaisen kulttuurin ja sulautuivat valtaväestöön.[41]

Babylonian, Mitannin, heettien ja Lähi-idän itäosissa valtaa pitäneiden egyptiläisten välillä vallitsi tasaiset voimasuhteet, ja ne myös pyrkivät välttämään tuhoisia yhteenottoja. Keskinäisissä suhteissaan ne esiintyivät rakentavasti ja diplomaattisesti ja hallitsijasuvut vahvistivat suhteitaan naimakaupoin.[41][42]

Assyrian valtakunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Assyria nousee suurvallaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tasapaino valtakuntien välillä päättyi noin vuonna 1360 eaa. Mitanni sortui sisäisiin valtataisteluihin, jolloin Assur irtaantui hallitsijansa Assur-Uballit I:n johdolla Mitannin vallasta. Entisestä Mitannin suurvallasta tuli nyt Assurin vasalli. Assur-Uballit solmi liittosuhteet Egyptin kanssa ja asetti näin oman valtakuntansa Egyptin, Babylonian ja Heetin rinnalle.[43]

Heettiläiset muodostivat pohjoisen suunnassa uhan Assurin vallalle, mutta heettien keskuudessa vallinnut ruttoepidemia heikensi valtakuntaa siinä määrin, että Assur-Uballit kykeni valloittamaan koko entisen Mitannin alueen. Babyloniaa vastaan Assur joutui konfliktiin Babylonian kuninkaan kuoltua vuonna 1333 eaa. Tämän seuraajaksi nousi hänen assyrialaisesta vaimostaan syntynyt poikansa. Kassilainena ylimystö ei tätä voinut suvaita, vaan murhautti nuoren kuninkaan, Assur-Uballitin tyttärenpojan, ja nimitti valtaan oman kuninkaansa. Assur-Uballitin perustama Assyrian valtakunta oli kuitenkin jo niin voimakas, että se kykeni hyökkäämään Babyloniaan, surmaten valtaan nostetun kuningas Nazibugašin ja nostaen valtaan toisen tyttärenpoikansa Kurizalgu II:n.[44]

Assyria kasvatti valtaansa Mesopotamiassa valloitussodin Salmanassar I:n ja tämän seuraajan Tukulti-Ninurta I:n aikana, 1200-luvulla eaa. Tukulti-Ninurta I:n aikana valtakunta ulottui Bahrainista Syyriaan.[45] Tätä mahtia hän pyrki korostamaan mahtipontisin rakennushankkein. Nämä koituivat kansalle niin raskaiksi, että assyrialainen ylimystö kääntyi häntä vastaan ja hän joutui oman poikansa syrjäyttämäksi.[46]

Assyrian valtakunnan suurin ero alueen aiemmista valtakunnista oli sen pakonomainen tarve laajentua. Tälle voidaan hakea perusteita sen maantieteellisestä sijainnista Mitannin ja Babylonian välissä, mikä teki kauppareiteistä haavoittuvia. Ottamalla keskeiset kauppaväylät hallintaansa, se saattoi taata kaupankäynnin häiriöttömyyden.[47] Assyrialaisvallan voimistamista tehostettiin Salmanassar I:n kaudella aloitetuin väestön pakkosiirroin.[48]

Tukulti-Ninurtan kuoleman jälkeen Assyria lamautui sisäisten valtataistelujen takia, mikä jätti babylonialaiset hetkeksi rauhaan, mutta vain hetkeksi. Toinen uhka tuli Persian tasangoilta, mistä hyökkäävät elamilaiset saivat ryöstösaaliiksi vuonna 1158 eaa. muun muassa Hammurapin kuuluisan lakikiven, joka löytyi myöhemmin Susasta. Elamilaisten uhka kukistettiin vuosina 1124–1103 eaa. hallinneen kuningas Nebukadressar I:n aikana. Tällöin babylonialaiset tekivät onnistuneen sotaretken Elamia vastaan, palauttaen muun muassa aiemmin elamilaisten ryöstämän Marduk-jumalan patsaan.[49]

Assyrian ollessa sisäisten taistelujen heikentämä, alkoi heitä uhata fryygialaiset. Fryygialaiset olivat syrjäyttäneet heettiläiset Anatolian voimakkaimpana sotilasmahtina, ja nyt he alkoivat levittäytyä myös Assyrian itäosiin. Fryygialaiset yrittivät valloittaa Assyrian Tiglatpileser I:n noustua Assyrian valtaistuimelle vuonna 1114 eaa. Nuoren kuninkaan joukot kuitenkin löivät fryygialaiset takaisin ja etenivät aina Välimerelle saakka, alistaen valloitetut kaupungit valtansa alle. Välimerelle suuntautuneen sotaretken jälkeen Tiglatpileser I valloitti Pohjois-Babylonian tärkeimmät kaupungit, myös Babylonin.[50]

Toisenlaisen uhan Assyrian kaupungeille muodostivat aramealaiset ahlamu-paimentolaiset, jotka vaelsivat autiomaassa kontrolloimattomasti. Vähäsateisina vuosina, kun ruohoa ei riittänyt heidän vuohilleen ja lampailleen, he tunkeutuivat kaupunkeihin ottaen tarvitsemansa ruuan väkisin. Tiglatpileserin toimet eivät riittäneet pysäyttämään paimentolaisten invaasiota ja aramealaisheimoja vaelsi alueelle lisää. Ankaran nälänhädän vuotena 1083 eaa. aramealaisia tunkeutui kaupunkeihin laumoittain, ja monet assyrialaiset pakenivat heitä idän vuorille. 930-luvulle eaa. tultaessa kaikki Tigriin länsipuoliset kaupungit Assuria lukuun ottamatta olivat aramealaisten hallinnassa.[51]

Uus-Assyria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englantilainen arkeologi Austen Henry Layard suoritti 1840-luvulla kaivauksia Nimrudissa, mistä löydettiin Assurnasirpal II:n palatsin jäänteet ja Ninurtalle pyhitetty temppeli. Löydösten perusteella taiteilija James Fergusson laati näkymästä rekonstruktion.[51]

Vahvasti linnoitetuissa ydinalueidensa kaupungeissa Assyrian valta säilyi muuttumattomana. Olojen vähitellen vakiintuessa Assyria siirtyi uudelleen hyökkäyskannalle. 800-luvulla eaa. Assyria teki useita sotaretkiä. Aikakauden säälimättömin hallitsija oli vuosina 883–859 eaa. hallinnut Assurnasirpal II. Hän alisti brutaalein ottein koko Pohjois-Mesopotamian valtansa alle ja hän saavutti jälleen tien välimerelle, joka oli katkennut 200 vuotta aiemmin. Hänen maineensa oli kiirinyt hänen edellään ja Välimeren rannikkokaupungit antautuivat ilman miekanlyöntejä. Uudeksi pääkaupungiksi Assurnasirpal II perusti Kalhun.[52] Assurnasirpal II:n valloituksista on katsottu alkaneen Assyrian uuden nousun, Uus-Assyrian, aikakausi.[53]

Valloituspolitiikkaa jatkoivat vielä Assurnasirpal II:n seuraajat, mutta vuosisadan lopulla sisäiset vallanperimyskiistat katkaisivat ekspansion vuosikymmeniksi. Sekasortoinen aika päättyi Šamši-Adad V:n valtakaudella 823-811 eaa.[52] Tämän kuoltua hänen poikansa Adad-nirari III oli vielä alaikäinen, joten valtaa piti hänen vaimonsa Semiramis, joka on yksi aikakauden kirjoitetuimmista hallitsijoista, joskin hänestä kirjoitetut tarinat ovat suureksi osaksi legendaa. Semiramiin aikana Assyrian aatelisto pystyi kasvattamaan valtaansa, kuninkaan vallan vastaavasti heiketessä. Seuraavien kolmen kuninkaan aikana aateliston valta kasvoi entisestään.[54]

Seuraava voimakas hallitsija oli vuonna 744 eaa. valtaan noussut Tiglatpileser III. Hänen aikanaan Assyrian valta vahvistui Välimeren rannikolle asti. Hän nosti itsensä myös Babylonian kuninkaaksi vuonna 728 eaa. Hän ei liittänyt aluetta kiinteästi Assyriaan, vaan sen muodollinen itsenäisyys säilyi.[54]

Assyrian valta Lähi-idässä säilyi tehokkaan sota- ja hallintakoneiston ansiosta. Maa oli jaettu kymmeniin provinsseihin, joiden johdossa oli käskynhaltijat. Yhteyttä kuninkaan ja provinssien välillä pidettiin kirjeitse. Lähetit kiidättivät kirjeet pääkaupunkiin tieverkostoa pitkin. Valtakunnan halkaiseva pääväylä oli osittain kivetty ja asfaltoitu. Tien varrella oli säännöllisin välimatkoin lähettiasemia, joissa levänneet valjakot odottivat pikalähettejä. Järjestelmän ansiosta tieto kulki parissa päivässä pääkaupunkiin valtakunnan kaukaisimmistakin osista.[55] Järjestystä piti yllä armeija. Vakituiset sotilasjoukot pystyivät usein paikallisesti tukahduttamaan maakunnissa syttyneet kapinat. Vasta kuninkaan johtamille sotaretkille lähdettäessä oli tarve mobilisoida koko valtakunnan sotapotentiaali. Sotajoukkojen ydinosan muodostivat jousimiehet ja keihäsmiehet, sekä nopeasti liikkuvat ratsuväkiosastot ja sotavaunut, joita assyrialaiset kehittivät entisestään pelottavammaksi aseeksi siten, että vaunut saattoivat kantaa useamman sotilaan.[55][56]

Assyrian ja Babylonian kaksoismonarkia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiglatpileser III:n seuraajien, vuosina 727–722 eaa. hallinneen Salmanassar V:n ja tämän seuraajan, vuonna 722 eaa. valtaan nousseen Sargon II:n aikana valloitussodat jatkuivat. Salmanassar V:n aikana alistettiin lännessä Samaria ja Israel Assyrian vasalleiksi. Hän hallitsi vain viisi vuotta, ennen kuin joutui veljensä syrjäyttämäksi. Vallanvaihdoksen aiheuttaman sekasorron myötä babylonialaiset etsivät kaldealaisista itselleen liittolaisia Assyrian vallasta vapautuakseen. Kaldealaiset olivat asettuneet Mesopotamian eteläisille suoseuduille, Eufratin ja Tigriin suistoalueelle. He yrittivät säilyttää riippumattomuutensa Babyloniasta ja Assyriasta. Babylonian ollessa Assyrian vallan alla, Babylon haki liittolaisia kaldealaisista. Nykyisen Iranin aluetta asuttaneiden elamilaisten tuella kaldealainen Merodok-Baladan kaappasi itselleen Babylonian kuninkuuden. Sargon II:n voimavarat oli sidottu Syyrian ja Palestiinan alueiden levottomuuksien tukahduttamisessa, eikä hän kyennyt vaikuttamaan tapahtumien kulkuun Babyloniassa.[57]

Vaaran Assyrian ylivallalle aiheuttivat myös nykyisen Iranin alueen meedialaiset. Heidän elinalueensa oli merkittävä siksi, että alueen läpi kulki tärkeä kauppareitti Intiaan. Meedialaisilla ei toistaiseksi ollut keskitettyä hallintoa, ja tätä hajaannusta assyrialaiset hallitsijat käyttivät hyväkseen solmimalla paikallisten linnanherrojen kanssa liittosuhteita, toiset taas alistettiin sotilaallisesti.[57]

Assyrian pohjoispuolella sijainnut Urartu oli merkittävä voimatekijä, kilpailtaessa valtakuntien välimaastossa sijainneiden pikkuvaltioiden hallinnasta. Kun Urartu oli heikentynyt taistellessaan kimmeriläisiä vastaan, Sargon II käytti tilaisuuden hyväkseen hyökätäkseen Urartuun. Assyrialaisten tekemä hävitys- ja ryöstöretki kukisti Urartun siinä määrin, ettei se enää noussut uhkaamaan Assyrian valtaa.[57] Urartun kukistumisen jälkeen Sargon II keskitti huomionsa Babyloniaan. Suuren armeijan turvin Babylonian ympäristö puhdistettiin kaldealaisista ja aramealaisista heimoista. Merodak-Baladan joutui pakenemaan ja Sargon II nosti itsensä Babylonian kuninkaaksi.[58] Uuden pääkaupungin Sargon II perusti Niniven lähistölle. Uusi kaupunki Dur-Šarrukin valmistui juuri ennen Sargonin kuolemaa.[58]

Sargonia seurasi vallassa Assyrian ja Babylonian kuninkaana hänen poikansa Sanherib, vuosina 704–681 eaa. Hän ei edeltäjistään poiketen lähtenyt suurille sotaretkille, mikä katsottiin Babyloniassa heikkoutena. Babyloniassa noustiin kapinaan Assyrian ylivaltaa vastaan. Kapinaa seurasi 15 vuotta kestänyt sota. Sanherib keräsi valtaisan sotajoukon, joka marssi vuonna 691 eaa. Babyloniaan kukistaakseen babylonialaiset ja heidän elamilaiset ja kaldealaiset liittolaisensa. Joukot kohtasivat Halulen taistelussa nykyisen Bagdadin lähellä. Sanherib voitti oman väitteensä mukaan taistelun, lyöden maahan 150 000 vihollista. Babylonia ei kukistunut vielä tähän, vaan taistelua seurasi 15 kuukautta kestänyt Babylonin piiritys, ennen kuin Babylon antautui. Sanherib hävitti kaupungin maan tasalle ja käänsi Eufratin juoksun sen yli.[59]

Babylonian ja Assyrian kaksoismonarkian kausi päättyi Babylonin hävitykseen ja Sanherib katsoi ratkaisseensa ongelman lopullisesti. Babylonian uusi nousu koitui kuitenkin myöhemmin Assyrian tuhoksi. Assyrialaisten ja babylonialaisten väliset jatkuvat veljessodat tuntuvat järjettömiltä, sillä asukkaat puhuivat lähes samaa kieltä, ja yhtenäisinä ne olisivat voineet säilyttää valtansa Lähi-idässä pitkään, joskin maailmanhistoriassa tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista.[59]

Sanheribin kohtaloksi koitui hänen mieltymyksensä hänen vaimonsa, vasalivaltion prinsessasta syntyneeseen Assarhaddoniin, josta hän teki perillisensä. Tätä eivät hyväksyneet muiden vaimojen vanhemmat pojat ja Assarhaddon joutui pakenemaan Syyriaan. Vanhempien veljien toimesta Sanherib murhattiin vuonna 681 eaa., ennen kuin Assarhaddon nousi valtaistuimelle.[60] Kun kuolema Sanheribin kuolemasta saavutti Assarhaddonin, tämä marssi sotajoukkoineen Niniveen ottaen vallan haltuunsa ja vanhemmat veljet joutuivat pakenemaan.[61]

Assarhaddon ryhtyi vallassa ollessaan laajentamaan Assyrian valtaa Egyptiin. Egypti mittaamattomine rikkauksineen, oli assyrialaisten hallitsijoiden tähtäimessä jo aiemmin. Egyptin sotavoima oli paljon Assyriaa heikompi, mutta Babylonian mahdolliset kapinat ja Levantin alueen epävakaat olot estivät aiemmin hyökkäyksen Egyptiin. Suunnitelmat Egyptin valloittamiseksi etenivät järjestelmällisesti, ensin valloitettiin Sidon, josta tehtiin assyrialaisten tukikohta. Egyptin valloitukseen lähdettiin vuonna 671 eaa. Faarao Taharqan joukot kukistuivat nopeasti, ja Ala-Egypti liitettiin Assyriaan uutena provinssina. Assyrian valta oli näin laajentunut uudelle mantereelle.[61]

Assarhaddonin seuraajaksi nousi Assurbanipal, joka hallitsi vuosina 668–630 eaa. Hän joutui valtakaudellaan kukistamaan reuna-alueiden kapinoita, mutta suurin uhka tuli uudelleen rakennetun Babylonin taholta. Babylonin hallitsijana oli hänen vanhempi veljensä Šamaš-šum-ukin, joka kruunattiin Assurbanipalin kuoltua Babylonin hallitsijaksi. Babylonin hallitsijana Šamaš-šum-ukin ei hyväksynyt vasallin asemaa, vaan pyrki irtautumaan Niniven käskyvallasta. Seurannut aseellinen kapina kukistettiin ja Babylon vallattiin vuonna 648 eaa. Myös Babylonia tukenut Elam alistettiin Assyrian provinssiksi.[62]

Assurbanipalin perintö historioitsijoille on merkittävä. Hän ei tunsi hallitsijana vetoa kirjallisuutta kohtaan, ja hänen toimestaan perustettuun Assurbanipalin kirjastoon pyrittiin keräämään kaikki mesopotamialainen kirjallisuus. Tiedot assyrialais-babylonialaisesta kirjallisuudesta perustuvat suurelta osin juuri siihen. Kirjaston jäänteet löydettiin 1800-luvun puolivälissä.[63]

Assyrian tuho[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Assurbanipalin viimeisistä vuosista tiedetään vain vähän. On kuitenkin varmaa, että hänen kuoltuaan valtakunta ajautui sisällissotaan. Tätä sekasortoa hyväksikäyttäen kaldealainen Nabopolassar onnistui saamaan haltuunsa Babylonin valtaistuimen vuonna 626 eaa. Assyriassa tilanne rauhoittui vuonna 623 eaa., kun Assurbanipalin poika Sin-šar-iškun onnistui kukistamaan muut vallantavoittelijat. Tämän jälkeen hän yritti kukistaa Nabopolassarin johtaman Babylonin, tässä kuitenkaan onnistumatta. Nabobolassar oli saanut vuoteen 616 eaa. mennessä haltuunsa koko Babylonian, ja valtakunta oli vahvistunut siinä määrin, että Assyria joutui puolustuskannalle. Uuden liittolaisen Nabobolassar sai Kyaksareen johtamista meedialaisista.[64]

Vuonna 612 eaa. Kyaksareen ja Nabopolassarin armeijat piirittivät Niniven, joka sortui kolmessa kuukaudessa piirittäjien katkaistua kaupunkiin vettä tuovat akveduktit. Koko kaupunki tuhottiin ja Sin-šar-iškun menehtyi palavaan palatsiinsa. Assyrian valtakunta tuhoutui käsittämättömän nopeasti siihen nähden, että se oli aikansa suurvalta. Syitä on etsitty niin ulkoa, kuin valtakunnan sisäisistä rakenteellisista heikkouksista. Merkittävä valtakuntaa heikentänyt tekijä oli kuitenkin kuluttava sisällissota.[64]

Kaldean valtakunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ištarin portin rekonstruktio Berliinin museossa

Assyrian kukistumisen jälkeen voittajat jakoivat sen jäänteet. Rajaksi sovittiin Tigris, sen itä- ja pohjoispuoliset alueet liitettiin Meediaan ja länsipuoliset alueet Babyloniaan. Nabopolassar kuoli vuonna 605 eaa. ja hänen poikansa, vuosina 605–562 eaa. hallinnut Nebukadressar II kukisti vielä Assyrian sotavoimien rippeet ja heitä tukeneet egyptiläiset valtakunnan länsiosissa.[65] Aiemmin assyrialaisten vallassa olleet maat Syyriassa ja Palestiinassa alistettiin Babylonian valtaan. Näin Babylonin valta ulottui Välimerelle asti.[65]

Babylon kohosi näin jälleen suurvallan pääkaupungiksi monen sadan vuoden tauon jälkeen.[65] Muinaisesta menneisyydestään tietoisena kaldealaiset pyrkivät palauttamaan Babylonin Lähi-idän merkittävimmäksi kaupungiksi.[5] Niniven kohtalosta tietoisina Babylonin kaupungin turvaksi rakennettiin valtaisat suojamuurit vallihautoineen. Vedentulo varmistettiin kaupungin halki juoksevin kanavin. Kaupungin keskusta lukemattomine temppeleineen ja palatseineen rakennettiin uuteen uskoon.[65] Nebukadressar II: toimesta mahtava Baabelin torni kunnostettiin ja rakennettiin Ištarin portti.[65][2] Kaldean aikana luotiin Babylonin riippuvat puutarhat, jotka tunnettiin yhtenä muinaisen maailman seitsemästä ihmeestä.[5]

Babylonin uutta valtakuntaa on kutsuttu kaldealaiseksi valtakunnaksi Nabopolassarin syntyperän mukaan. Nimitys on alun perin tarkoittanut vain aramean kielisiä Etelä-Babylonian heimoja, mutta 500-luvulla eaa. nimitystä alettiin käyttää koko Babylonian asukkaista. Valtakunnan kuninkaat siirtyivät sulavasti Assyrian hallitsijoiden seuraajiksi, sillä lukuun ottamatta pääkaupungin vaihtumista, tavallisen kansan elämä ei juuri muuttunut. Assyrian provinssijako ja hallintojärjestelmä virkamiehineen säilyi muuttumattomana.[65]

Kaldealaiset hallitsijat noudattivat assyrialaisten hallitsijoiden perintöä myös valloitus- ja sortopolitiikassa. Heidän tavoitteensa olivat yhtä imperialistiset kuin Assyriallakin. Valloitussotia käytiin idässä, missä Jerusalem valloitettiin ja Juudan kuningaskunta alistettiin Babylonian valtaan vuonna 597 eaa. Myös Tyros valloitettiin 13-vuotta kestäneen piirityksen jälkeen 574 eaa. Anatoliassa Babylonin valta ulotettiin Lyydian rajoille saakka. Valloitettuja kansoja kohdeltiin samoin kuin assyrialaishallitsijatkin olivat tehneet ja heidät vietiin pakkosiirtolaisuuteen. Myös juutalaiset kokivat tämän kohtalon ja heidät vietiin Babyloniin. Babylonin vankeutena tunnettu ajanjakso kesti 47 vuotta, vuosina 586–539 eaa., ennen kuin juutalaisten sallittiin palata Juudaan.[66]

Nebukadressar II hallitsi Babyloniaa 43 vuoden ajan, tuoden maahan poliittisen vakauden ja taloudellisen hyvinvoinnin Välimerelle suuntautuneiden kauppareittien hallinnan myötä. Menestyksestä huolimatta Babylonian kaldealaisvalta kärsi samoista ongelmista kuin Assyriakin. Nebukadressarin kuoltua maa ajautui sekasortoon. Tänä aikana valta vaihtui kuuden vuoden sisällä neljästi. Viimeisenä valtaan nousi Nabunaid, joka hallitsi vuosina 555–539 eaa.[66] Hän ei kuulunut Nebukadressar II:n hallitsijasukuun, vaan oli taustaltaan Babylonian aatelia. Hän on saattanut kuulua assyrialaiseen hallitsijasukuun, sillä hän nimitti Assarhaddonia ja Assurbanipbalia kuninkaallisiksi edeltäjikseen.[67]

Nabunaid päätti ensimmäisinä töinään kunnostaa Harranissa sijainneen kuuntemppelin, jonka meedialaiset olivat hävittäneet vuonna 610, sillä hän katsoi itse olevansa kuunjumalan valittu valtakunnan hallitsijaksi. Näin toimiessaan Nabunaid joutui kaldealaisen ylimystön ja papiston epäsuosioon, sillä kuun jumalan suosiminen oli isku vasten Babylonian perinteistä Marduk-jumalaa. Papisto ryhtyi nostamaan mielialoja kuningasta vastaan. Lisäksi maassa vallinnutta nälänhätää ja kulkutauteja oli helppo selittää Mardukin tyytymättömyydellä kuninkaaseen.[67] Tyytymättömyyttä lisäsi Nabunaidin valloitusretki Arabian suunnalle. Retki oli menestyksekäs, mutta kuningas ei tämän jälkeen palannut Babyloniin vaan asettui valloitettuun Teiman keidaskaupunkiin kymmeksi vuodeksi.[67][68]

Nabunaidin ollessa poissa Babylonista, voimasuhteet maan ulkorajoilla järkkyivät.[69] Persialaiseen Akhaimenidien hallitsijasukuun kuulunut Kyyros Suuri teki lopun Meedian valtakunnasta ja kukisti myös Lyydian vuonna 547 eaa. Persialaiset muodostivat nyt niin suuren uhan Babylonialle, että kuninkaan oli palattava pääkaupunkiin vuonna 542 eaa. Nabunaid ei kuitenkaan onnistunut saamaan papiston ja kansan tukea taakseen, kootakseen voimansa persialaisten kanssa uhkaavaan yhteenottoon. Kansan silmissä vieraan valloittajan uskottiin jopa olevan parempi vaihtoehto, kuin harhaoppinen kuningas, sillä Kyyroksen kerrottiin kunnioittavan vallattujen maitten jumalia. Taistelu oli ratkennut jo ennen kuin se alkoikaan, ja Kyyroksen armeija miehitti Babylonin ilman vastarintaa vuonna 539 eaa. Kyyros otettiin vastaan tervetulleena, ja Babylonin mukana kaikki sen hallitsemat maat siirtyivät hetkessä osaksi Persian valtakuntaa. Samalla Babylonin itsenäisyys oli ikiajoiksi mennyttä.[68] Sen lisäksi että Kyyros liitti Babylonin omaan valtakuntaansa, hän vapautti siellä karkotettuina olevat juutalaiset.[5]

Mesopotamia persialaisen ja kreikkalaisen vallan alla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akhaimenidien valloitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen Kyyroksen valloituksia Mesopotamia oli ollut 2000 vuoden ajan seemiläisiä kieliä puhuvien kansojen linnoitus, mutta nyt se joutui indoeurooppalaisen vallan alle seuraavan 1176 vuoden ajaksi. Kyyros oli yksi historian suurista johtajista, hän hallitsi lujalla kädellä, mutta hän oli myös kiinnostunut alamaistensa tarpeista. Valtaan noustuaan hän osoitti kunnioitusta uusien alamaistensa tapoja ja instituutioita kohtaan. Hän nimitti alueelle paikalliset hallitsijat ja vaati alamaisiltaan vain kunnioitusta ja kuuliaisuutta.[70] Persialaisvalta kesti Mesopotamiassa vuodesta 539 vuoteen 321 eaa. Tänä aikana kansa tuskin huomasi muutosta aikaisempaan, sillä mesopotamialainen kulttuuri nielaisi valloittajat, kuten se oli tehnyt monta kertaa aiemminkin. Aramea säilyi virallisena kielenä, ja maan taloudellinen ja kulttuurinen kukoistus jatkui.[71]

Mesopotamian siirtyminen persialaisen vallan alla tarkoitti kuitenkin sen kulttuurin vaipumista kohti kuolemaansa. Babylonia oli sittenkin vain osa Akhaimenidien valtakuntaa ja se sai rasitteekseen raskaat verot.[71] Kyyroksen kuoleman jälkeen seurasi lyhyt levottomuuksien aika.[70] Persialainen ylimystö kahmaisi itselleen merkittävät hallintovirat ja maaomaisuudet, mikä sai Babylonian ylimystön kapinoimaan persialaisvaltaa vastaan. Poliittisen vakaden palautti vuosina 520–485 eaa. hallinnut Dareios I. Hänen aikanaan taloudellinen vauraus lisääntyi, valtakunnan tieverkostoa parennettiin, mikä paransi merkittävästi yhteydenpitoa valtakunnan eri osien välillä, ja mahdollisti tehokkaan byrokratian. Dareioksen kuolemaa seurasi rappeutumiskausi, joka johti suureen Babylonin kapinaan vuonna 482 eaa.[70] Babylonian ylimystö luotti kapinoissaan Babylonin lujiin muureihin, mutta kuten aiemmatkin kapinayritykset, vallankaappaus päättyi tuloksettomasti. Kapinoihin kyllästynyt Kserkses I antoi hajottaa Babylonin muurit ja temppelitornin, papit teloitettiin Marduk-jumalan kultainen patsas sulatettiin harkoiksi hallitsijan aarteiden joukkoon.[71][72] Kapinaa seurannut sorto vaurioitti vakavasti Babylonin taloudellista infrastruktuuria.[70]

Persialaisvallan aikana kaupankäynti supistui huomattavasti, kun idänkauppa ei enää kulkenut Babylonian halki. Sen sijaan reittiä hallitsivat persialaishallitsijat, jotka olivat itse paljon lähempänä itämaita. Sijaintinsa ansiosta he kykenivät monopolisoimaan Intiasta ja muualta idän suunnasta käydyn kaupan. Tämän vuoksi Babylonia ja Assyria, jotka muodostivat yhdessä Persian valtakunnan satraapin, joutuivat taloudellisesti eristyksiin ja ne köyhtyivät. Alennustilaa pahensi heiltä perityt korkeat vuosittaiset verot.[70]

Persialaisvalta kesti yli 200 vuotta, vuodesta 551 eaa. vuoteen 331 eaa. Tänä aikana Mesopotamian etnisesti monipuoliseen väestöön tuli lisäksi iranilaisia. Iranilaisväestön muuttoliike nykyisen Irakin alueelle alkoi Akhaimenidien vallan aikana. Tämä aloitti tärkeän väestökehityksen, joka jatkui ajoittain läpi alueen historian. Toinen tärkeä persialaishallinnon vaikutus oli Mesopotamiassa puhuttujen kielten katoaminen ja aramean, valtakunnan virallisen kielen laaja käyttö.[70]

Hellenismin aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksanteri Suuren valloitukset vuonna 331 eaa. pyyhkäisivät Mesopotamian yli, ja harvat sen suurista kaupungeista säilyivät koskemattomina.[70] Aikakausi merkitsi ensimmäistä kertaa sitä, että Mesopotamia joutui vieraiden valloittajien käsiin, joiden kulttuuri ei enää ollut mesopotamialaista kulttuuria kehittymättömämpi.[73] Aikakaudelle oli ominaista kreikkalaisten jumalien, taiteen ja ajattelun leviäminen Lähi-itään.[70] Helleenien sotilaallinen ylivoima oli niin suuri, että Mesopotamiassa katsottiin, että heidän tasolleen päästäkseen heitä tuli jäljitellä,[73] eikä väestöä missään vaiheessa pakotettu omaksumaan kreikkalaista kulttuuria.[74] Tämän lopputuloksena oli Mesopotamian miltei täydellinen hellenisoituminen.[73]

Makedonialaisen yliherruuden aikana mesopotamialaisen ja hellenistisen kulttuurin sekoittumista tarkoituksellisesti edistettiin, ja tieteellisiä tekstejä käännettiin kreikaksi. Mesopotamialainen kulttuuri jäi tässä vuorovaikutuksessa kuitenkin häviölle, sillä vähitellen uusien vallanpitäjien arvot syrjäyttivät vanhan kulttuurin.[73] Toisaalta kulttuurinen vuorovaikutus kreikkalaisten ja mesopotamialaisten tutkijoiden välillä pelasti monet mesopotamialaiset tieteelliset tekstit katoamiselta.[70]

Aleksanteri Suuri lopulta kuoli juuri Babylonissa vuonna 323 eaa. oltuaan palaamassa Aasian sotaretkeltään. Aleksanterin kuolemaa seuranneena aikakautena hänen sotapäällikkönsä jakoivat hänen valtakuntansa. Tänä aikana kreikkalaisten sotapäälliköiden mielenkiinto kohdistui Foinikialaisten satamien valloittamiseen ja Babylonia jäi syrjäiseksi alueeksi. Babylonin kaupunki menetti asemansa sivistyneen maailman keskuksena, kun poliittinen ja taloudellinen toiminta siirtyi Välimerelle.[70]

Aleksanterin seuraaja Seleukos siirsi hallitsemansa Seleukidien valtakunnan pääkaupungin Babylonista Seleukeiaan, Tigrisjoen varrelle, lähelle nykyistä Bagdadia. Tämä muutti ennen puolimiljoonaisen Babylonin vähitellen muutaman tuhannen asukkaan kaupungiksi, jolla oli enää uskonnollinen ja tieteellinen merkitys. Samoin kävi muillekin mesopotamialaisille kulttikaupungeille.[73] Seleukidien valtakunnan osana Mesopotamia oli osa nykyisestä Afganistanista Välimerelle ulottuvaa valtakuntaa, eikä aluetta juuri mainita aikakauden kreikankielisissä teksteissä.[74]

Aleksanteri ja hänen seuraajansa rakensivat Lähi-itään useita kaupunkeja kreikkalaisten kaupunkivaltioiden mallin mukaan, jotka syrjäyttivät entiset valtakeskukset. Tänä aikana Mesopotamian liiketoiminta elpyi, koska kreikkalaisten kauppareitit kulkivat uusien kaupunkien läpi. Mesopotamiasta vietiin ohra, vehnää, taateleita, villaa ja bitumia ulkomaille. Seleukeian kautta vietiin mausteita, kultaa, jalokiviä ja norsunluuta.[70]

Parthialaiskausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 126 eaa. parthialaiset arsakidit valloittivat Tigrisin ja Eufratin jokilaaksot. Parthialaiset olivat paimentolaiskansaa, joka oli muuttanut Turkestanin aroilta Iranin koillisosaan. Sijaintinsa ansiosta he kykenivät hallitsemaan kaikkea idän ja kreikkalais-roomalaisen maailman välistä kauppaa. Suurimmaksi osaksi parthialaiset säilyttivät olemassa olevat hallintorakenteet ja asettuivat kaupunkeihin, jotka olivat jo olemassa.[70] Parthialaisten tulo ei juuri muuttanut Mesopotamiaa seleukidien aikakauteen nähden. Ei ole myöskään varmuutta siitä antautuivatko mesopotamialaiset kaupungit parthialaiseen ylivaltaan vapaaehtoisesti, vai taistelun jälkeen. Parthialaiset perustivat oman pääkaupunkinsa Ktesifonin, Tigriin vastarannalle Seleukeiasta. Parthialaiset jättivät mesopotamialaisten paikallishallinnon ja hallitsijat ennalleen. Näitä hallittiin Parthian valtakunnan satraappeina.[75]

Parthian valtakaudella Mesopotamia joutui Rooman ja Parthian välisten sotien näyttämöksi, jolla ei juuri ollut poliittista merkitystä. Kun myös maailmankaupan keskeiseksi alueeksi alkoi muodostua Välimeri, Rooman valtakunnan laajenemisen myötä, taloudellinen ja kulttuurinen alamäki jyrkkeni.[76] Lukuun ottamatta Rooman miehitysaikaa Trajanuksen aikana vuosina 98–117 jaa. ja Septimus Severuksen aikana vuosina 193–211 jaa., parthialaisen arsakididynastian valta jatkui vuoteen 227 saakka, jolloin persialaiset Sassanidit valloittivat alueen.[70]

Sassanidien valtakausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sassanidien aikakausi tarkoitti Mesopotamiassa antiikin ajan päättymistä ja keskiajan alkua. Toisin kuin aiemmat valloittajat, sassanidit asettivat omat hallitsijansa paikallishallitsijoiden tilalle, eivätkä sassanidit olleet yhtä suvaitsevaisia hallitsijoita, kuin seleukidit ja parthialaiset olivat olleet ja toisinajattelijat joutuivat vainon kohteeksi.[77]

Tänä aikana paikalliset asukkaat omaksuivat maailmanuskonnot ja alueelle juurtuivat kristinusko, manikealaisuus, zarathustralaisuus ja juutalaisuus. Mesopotamiassa kuitenkin vanhemmat kultit säilyivät vielä suurten uskontojen rinnalla. Etnisyys ei ollut yhtä tärkeä asia kuin uskonnollinen yhteenkuuluvuus, ja tänä aikana arabien määrä Mesopotamiassa kasvoi. Heitä oli sekä vakituisena väestönä että paimentolaisina.[77]

Sassanidivallan aikana Mesopotamian alue jäi vähälle huomiolle. Tänä aikana roomalaisten ja sassanidien väliset taistelut rasittivat Mesopotamian pohjoisosia. Kun sodista heikentynyt Sassanidien imperiumi kukistui Arabien valloitusretkien pyyhkäistessä alueen yli, Mesopotamia oli raunioina ja sumerilais-akkadilainen sivilisaatio tuhoutui kokonaan.[70] Yleisesti Mesopotamiassa arabit toivotettiin tervetulleeksi persialaisten ikeestä vapauttajina. Islamin saapuminen alueelle muutti sen historiaa enemmän kuin mikään muu aiempi tapahtuma.[77]

Vaikka mesopotamialainen kulttuuri katosi muodollisesti, ei se hävinnyt jälkiä jättämättä. Syvimmät jäljet se jätti niihin kulttuureihin, jotka sen kukistivat. Antiikin kreikkalainen ja roomalainen kulttuuri imivät mesopotamialaisesta kulttuurista monet opit.[76] Nykypäivään asti on säilynyt monia matematiikan ja tähtitieteen perusperiaatteita.[70] Tällaisia on muun muassa ympyrän jako 360 asteeseen, tunnin jako 60 minuuttiin ja eläinradan jako 12 merkkiin.[76]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Parpola, Simo: Otavan suuri maailmanhistoria 2 - Idän suurvallat. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1982. ISBN 951-51-06987-X.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Metz H. (toim.): Ancient Mesopotamia: Sumer, Akkad, Babylon, and Assyria Iraq: A Country Study.. US Library of Congress. Viitattu 16.3.2013.
  2. ↑ a b c d e f g Joshua J. Mark: Mesopotamia Ancient History Encyclopedia. 14.3.2018. Viitattu 22.11.2022. (englanniksi)
  3. ↑ The emergence of Mesopotamian civilization Encyclopædia Britannica. Viitattu 22.11.2022. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e f Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 146–150
  5. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Sumer, Akkad, Babylon, and Assyria U.S. Library of Congress. Viitattu 22.11.2022. (englanniksi)
  6. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 150–152
  7. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 152
  8. ↑ a b c Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 153–154
  9. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 154–156
  10. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 156
  11. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 157–159
  12. ↑ a b c Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 159
  13. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 162–163
  14. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 163–166
  15. ↑ Erech Encyclopædia Britannica. Viitattu 22.11.2022. (englanniksi)
  16. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 166–169
  17. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 171–174
  18. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 177–178
  19. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 178–181
  20. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 181–182
  21. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 182–184
  22. ↑ a b Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 184–187
  23. ↑ a b c Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 187–188
  24. ↑ a b Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 188–191
  25. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 192–193
  26. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 193–194
  27. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 194–196
  28. ↑ a b Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 196–198
  29. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 203
  30. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 204–206
  31. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 200–201
  32. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 198–200
  33. ↑ a b Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 207–208
  34. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 208–209
  35. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 209–210
  36. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 210–214
  37. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 214–215
  38. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 215–216
  39. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 226–228
  40. ↑ a b Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 228–229
  41. ↑ a b c Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 230–234
  42. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 235–237
  43. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 238–239
  44. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 239–240
  45. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 241–242
  46. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 242–243
  47. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 243–244
  48. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 244–246
  49. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 246–247
  50. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 249–251
  51. ↑ a b Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 254–255
  52. ↑ a b Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 255–259
  53. ↑ metmuseum.org: Assyria, 1365–609 B.C. metmuseum.org. Viitattu 22.11.2022. (englanniksi)
  54. ↑ a b Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 259–262
  55. ↑ a b Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 262–266
  56. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 266–270
  57. ↑ a b c Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 271–274
  58. ↑ a b Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 275
  59. ↑ a b Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 276–278
  60. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 279–282
  61. ↑ a b Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 282–284
  62. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 286–294
  63. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 294–296
  64. ↑ a b Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 296–297
  65. ↑ a b c d e f Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 297–300
  66. ↑ a b Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 300–301
  67. ↑ a b c Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 301–302
  68. ↑ a b Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 302–303
  69. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 303–304
  70. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Iranian and Greek Intrusions U.S. Library of Congress. Viitattu 22.11.2022. (englanniksi)
  71. ↑ a b c Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 304–307
  72. ↑ Mesopotamia under the Persians Encyclopædia Britannica. Viitattu 22.11.2022. (englanniksi)
  73. ↑ a b c d e Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 307–308
  74. ↑ a b the Seleucid Period Encyclopædia Britannica. Viitattu 22.11.2022. (englanniksi)
  75. ↑ the Parthian Period Encyclopædia Britannica. Viitattu 22.11.2022. (englanniksi)
  76. ↑ a b c Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 308–310
  77. ↑ a b c the Sasanian Period Encyclopædia Britannica. Viitattu 22.11.2022. (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Mesopotamian_historia&oldid=21645496”