Mesoamerikan kielet

Mesoamerikan kielet ovat Mesoamerikan alkuperäiskansojen puhumia kieliä. Niitä on yli sata, ja ne jakautuvat noin kymmeneen kielikuntaan. Alueella puhutaan myös useita isolaattikieliä. Lisäksi tunnetaan useita jo hävinneitä kieliä ja kielikuntia.

Pitkään jatkuneen vuorovaikutuksen seurauksena monilla Mesoamerikan kielillä on toisiaan muistuttavia piirteitä, vaikka kielten välillä ei olisikaan geneettistä sukulaisuutta. Mesoamerikan kieliliittoon kuuluu kymmenen kielikuntaa ja isolaattia: cuitlatec, huave, mayakielet, mixeläis-zoquelaiset kielet, nahua- eli asteekkikielet, otomangelaiset kielet, tekistlateekkikielet, totonaakkikielet ja xincakielet. Kieliliitolle ominaisia piirteitä ovat 20-kantainen lukujärjestelmä, verbiloppuisten lauseiden välttäminen, eräät yhteiset lainasanat ja käännöslainat sekä omistamiseen, paikkaan ja suhteisiin liittyvät kieliopilliset erikoisuudet.

Mesoamerikan esihistoriasta saadaan tietoa muun muassa kantakieliä rekonstruoimalla. Mesoamerikan suurten kielikuntien kantasanastosta ilmenee, että niiden puhujat olivat kielten eriytyessä yleensä jo omaksuneet maanviljelyn. Varsinkin mixeläis-zoquelaiset kielet ovat vaikuttaneet voimakkaasti muihin Mesoamerikan kieliin. Mesoamerikan ensimmäisen pitkälle kehittyneen sivilisaation kehittäneet olmeekit olivat todennäköisesti juuri mixeläis-zoquelaisten kielten puhujia. Etelässä myös mayakielten vaikutus oli voimakasta.

Mesoamerikan intiaanit kehittivät esikolumbiaanisen Amerikan edistyneimmät kirjoitusjärjestelmät. Varhaista kirjoitusta esiintyi jo olmeekkikulttuurin piirissä 400-luvulla eaa. Kehittyneimmät kirjoitusjärjestelmät syntyivät Tehuantepecin kannaksen ympäristössä. Ne olivat sana- ja tavumerkkeihin perustuneita järjestelmiä, joilla voitiin ilmaista lause- ja kielioppia sekä äänteitä. Keski-Meksikossa 800-luvulta lähtien syntyneet kirjoitusjärjestelmät olivat tiiviimmin sidoksissa kuvitukseen, eikä niitä voinut kunnolla ymmärtää asiayhteyttä tuntematta.

Mesoamerikan kielialue

Mesoamerikka on kulttuurimaantieteellinen alue, joka ulottuu Meksikon pohjoisosista Costa Rican pohjoisosiin. Alueen alkuperäiskansat puhuvat ainakin 125 eri kieltä, jotka jakautuvat useisiin kielikuntiin ja isolaatteihin. Enemmistö Mesoamerikan kielistä kuuluu johonkin neljästä suuresta kielikunnasta, jotka ovat maya-, mixeläis-zoquelaiset, otomangelaiset ja uto-asteekkilaiset kielet.

Pitkään jatkuneen vuorovaikutuksen seurauksena monilla Mesoamerikan kielillä on toisiaan muistuttavia piirteitä, vaikka kielten välillä ei olisikaan geneettistä yhteyttä. Mesoamerikan kieliliittoon kuuluu kymmenen kielikuntaa ja isolaattia: cuitlatec, huave, mayakielet, mixeläis-zoquelaiset kielet, nahua- eli asteekkikielet, otomangelaiset kielet, tekistlateekkikielet, totonaakkikielet ja xincakielet. Kieliliitolle tyypillisiä piirteitä ovat:

• Omistuksen ilmaiseminen possessiivipronominilla: esim. pipilin i-chan ne taakat, kirjaimellisesti ’hänen-talo mies’ (”miehen talo”).
• Paikan ja suhteiden ilmaiseminen substantiivijuurella ja possessiiviliitteellä (etu- tai takaliite): esim. k’iche’n chi-uu-pam lee kaxa, kirjaimellisesti ’sen vatsassa laatikko’ (”laatikossa”).
• Sanajärjestys, jossa verbi ei ole lauseen lopussa. Mesoamerikan pohjois- ja eteläpuolella puhutaan SOV-kieliä, mutta Mesoamerikan kieliliiton alueella sanajärjestys on VOS, VSO tai SVO. Monissa Mesoamerikan kielissä esiintyy maailmanlaajuisesti harvinainen VOS-sanajärjestys.
• Tietyt käännöslainat: esimerkiksi ’peurakäärme’ (boa) ja ’lintukivi’ (muna).
• 20-kantainen lukujärjestelmä.

Samankaltaisuuksien vuoksi Mesoamerikan kieliä on yritetty ryhmitellä laajoihin suurkielikuntiin, joihin kuuluisi useita nykyään erillisinä pidettyjä kielikuntia ja isolaatteja. Suhteelisen uskottavina voidaan pitää maya- ja mixeläis-zoquelaisten kielten sukulaisuutta sekä pienten jicakquelaisten- ja tekistlateekkikielten yhdistämistä suuremmaksi kielikunnaksi. Epäuskottavana pidetään esimerkiksi mixeläis-zoquelaisten kielten, mayan, totonaakin ja huaven sukulaisuutta sekä useita Kalifornian ja Mesoamerikan kieliä yhdistävää hokan-hypoteesia. Radikaaleimmillaan on jopa ehdotettu, että miltei kaikki Mesoamerikan kielet kuuluisivat samaan amerind-suurperheeseen. Suurkielikuntia ehdottaville hypoteeseille on tyypillistä, että niitä perustellaan tutkimusmenetelmillä, jotka eivät kykene erottamaan geneettistä sukulaisuutta lainasanoista tai sattumalta toisiaan muistuttavista sanoista. Yksikään ehdotus ei ole saavuttanut kielitieteilijöiden laajaa hyväksyntää.

Kaikki Mesoamerikan kielet eivät kuulu kieliliittoon. Myös toisiaan joissain suhteissa muistuttavilla kielillä voi olla suuria eroavaisuuksia esimerkiksi sanastossa, äännejärjestelmissä tai kieliopissa.

Kielialueen esihistoria

Mesoamerikan esihistoriasta saadaan tietoa muun muassa kantakieliä rekonstruoimalla. Useimpien Mesoamerikan suurten kielikuntien kantakielten puhujat olivat kantasanastosta päätellen kielten eriytyessä jo omaksuneet maanviljelyn.

Olmeekit olivat Mesoamerikan ensimmäinen pitkälle kehittynyt sivilisaatio (n. 1200–400 eaa.). Heidän kielensä kuului todennäköisesti mixeläis-zoquelaisiin kieliin, joiden puhujat nykyäänkin asuvat samoilla alueilla kuin olmeekit aikoinaan. Olmeekkien sivilisaatio vaikutti suuresti Mesoamerikan myöhempiin kieliin ja kulttuureihin, minkä seurauksena mixeläis-zoquelaisten kielten sanasto on lainasanoina levittäytynyt laajoille alueille Mesoamerikassa ja jopa Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan. Suomeenkin on lainautunut mixeläis-zoquelaiseen kantakieleen palautuvaa sanastoa, kuten kaakao ← *kakaw(a). Mixeläis-zoquelaisten kielten puhujat kehittivät myös Mesoamerikan kalenterijärjestelmän ja vaikuttivat Mesoamerikan varhaisiin kirjoitusjärjestelmiin.

Kantamayaa puhuttiin Länsi-Guatemalan vuorilla. He hyödynsivät sekä ala- että ylämaiden lajistoa, mikä heijastui kantakielen sanastoon. Kantamayan rekonstruoitu sanasto sisältää sekä kotieläinten (’koira’ ja ’kalkkuna’) että kasvien (mm. ’avokado’ ja ’ananas’) nimityksiä. Siinä on myös kehittyneeseen maissitalouteen (’tortilla’, ’istuttaa’), aineelliseen kulttuuriin (’kirves’, ’puuvilla’), kaupankäyntiin (’ostaa’, ’myydä’), uskonnonharjoitukseen (’suitsuke’, ’tupakka’) ja hallintoon (’orjuus’, ’vero’) liittyvää sanastoa. Klassisen kauden (300–900 jaa.) alussa mayakulttuurin tärkeimmät kielet kuuluivat ch’ola-ryhmään, myöhemmin myös jukatek-kieliin. K’iche’n puhujat levittäytyivät itäiseen ja eteläiseen Guatemalaan 1200-luvulta lähtien.

Uto-asteekkilaista kantakieltä puhuttiin nykyisen Arizonan ja Pohjois-Meksikon alueella. Mahdollisesti sitä puhuttiin myös Etelä-Kaliforniassa. Kielikunnan eteläinen haara levittäytyi Mesoamerikan pohjoisimpiin osiin ja nahuakielten puhujat syvälle Mesoamerikkaan. Nahuakielten sanasto ja kielioppi kokivat suuria muutoksia, minkä seurauksena ne alkoivat muistuttaa muita Mesoamerikan kieliä ja etääntyivät pohjoisemmista sukulaiskielistään. Uto-asteekkilaisen kantakielen puhujat eivät viljelleet maata, eikä kieleen ole rekonstruoitu maatalouteen liittyvää sanastoa tai viljelykasvien nimiä. Kielikunnan eteläisessä haarassa on hieman omaperäistä maataloussanastoa.

Keski-Meksikossa sijainnut Teotihuacán oli vaikutusvaltainen kaupunkivaltio noin vuosina 200 eaa. – 650 jaa. Sen valtakieli oli todennäköisesti totonaakki- tai mixeläis-zoquelainen kieli, mutta varmuutta asiasta ei ole. Asteekkien perimätieto kertoo totonaakkien rakentaneen Teotihuacániin Auringon ja Kuun pyramidit, ja totonaakista onkin lainautunut melko paljon keskeistä sanastoa muihin Mesoamerikan kieliin. Lainasanojen määrä on kuitenkin yllättävän pieni, jos oletetaan totonaakkien hallinneen suurvaltaa. Alueella puhutuista otomangelaisista kielistä ei ole lainautunut merkittävää sanastoa muualle Mesoamerikkaan.

Tolteekit ja asteekit puhuivat uto-asteekkilaiseen kielikuntaan kuuluvia nahuakieliä. Niillä oli Mesoamerikassa merkittävä vaikutus vuoden 800 jaa. jälkeen. Nahuan sukulaiskieltä puhuneet pipilit siirtyivät samoihin aikoihin Keski-Meksikosta kohti etelää ja aina Guatemalaan, El Salvadoriin ja Nicaraguaan saakka.

Xincat asuttivat esihistoriallisena aikana koko itäistä Guatemalaa, ja seudun paikannimistössä on edelleen paljon xincakielten vaikutusta. Maata xincat eivät viljelleet, ja maatalouteen liittyvä sanasto on lähes kokonaisuudessaan mayakielistä lainattua. Xincakielten kuntaan ei koskaan kuulunut monia kieliä, ja osa niistä on nykyään kuollut.

Kirjoitusjärjestelmät

Pääartikkeli: Mesoamerikan kirjoitusjärjestelmät

Muinaisessa Mesoamerikassa tunnetiin useita kirjoitusjärjestelmiä. Ne olivat esikolumbiaanisen Amerikan ainoat täysin kehittyneet kirjoitusjärjestelmät. Ensimmäiset sanamerkit tulivat käyttöön olmeekkikulttuurin piirissä noin 500–400 eaa. Varhaisemmassa olmeekkitaiteessa oli jo käytetty symboleja, jotka myöhemmin kehittyivät vakiintuneiksi kirjoitusmerkeiksi, mutta niillä ei vielä kirjoitettu abstraktia kieltä eikä rebusperiaatetta tunnettu, vaan aluksi merkkejä käytettiin selkeitä kohtauksia esittävässä kuvataiteessa. Kuvituksen ja kirjoituksen välinen suhde pysyi voimakkaana koko Mesoamerikan esikolumbiaanisen historian ajan. Varhaiselle kirjoitukselle tyypillistä on, että se koostuu yksittäisistä sanoista muodostamatta kokonaisia lauseita. Syntaktinen kirjoitus ilmestyy aineistoon usein vasta satoja vuosia sanamerkkien yleistymisen jälkeen.

Mesoamerikan varhaisimmat kirjoitusjärjestelmät kehittyivät Tabascon rannikolla Tehuantepecin kannaksen ympäristössä. Varhaiset kirjoitukset ovat lyhyitä ja vaikeasti tulkittavia. Ensimmäiseltä vuosisadalta eaa. tunnetaan pitkiä ja huolellisesti kirjoitettuja tekstejä, joiden kirjoitusjärjestelmää kutsutaan jälkiolmeekiksi (engl. Epi-Olmec) tai kannaksen kirjoitukseksi (engl. Isthmian). Järjestelmä oli käytössä 300 eaa. – 600 jaa. Mahdollisesti sillä kirjoitettiin jotakin mixeläis-zoquelaista kieltä, mutta yksikään nykytutkijoiden käännös ei ole saanut yksimielistä hyväksyntää. Muita varhaisia kirjoitusjärjestelmiä olivat mayojen ja sapoteekkien hieroglyfit. Kumpikin järjestelmä oli käytössä jo ennen ajanlaskun alkua. Kannaksen, mayojen ja sapoteekkien kirjoitusjärjestelmät olivat Mesoamerikan edistyneimpiä. Niillä kyettiin ilmaisemaan lause- ja kielioppia sekä äänteitä. Kirjoitus yhdisteli sana- ja tavumerkkejä.

Keskisessä Meksikossa kehittyi myöhäis- ja jälkiklassisella kaudella (n. 800–1519 jaa.) uusia kirjoitusjärjestelmiä, joilla kirjoitettiin muun muassa misteekki- ja asteekkikieliä. Etelässä kehittyneisiin kirjoitusjärjestelmiin verrattuna ne olivat rajoittuneita, ja kirjoituksen ohessa oli tulkintaa ohjaavia kuvia ja muita symboleja, joilla ilmaistiin toimintaa, järjestystä, miljöötä ja osallistujia. Äänteellistä kirjoitusta käytettiin huomattavasti aiempaa vähemmän, mutta se ei kuitenkaan kokonaan kadonnut. Muutoksen syitä ei kunnolla tunneta. Monikulttuurisessa ympäristössä oli ehkä hyödyllistä, jos kirjoitus ei liian tiukasti ollut sidoksissa luonnollisiin kieliin. Kirjoituksen tulkitseminen tosin joka tapauksessa vaati sen tuottaneen kulttuurin syvällistä tuntemusta. Kyseessä saattoi myös olla kuvataiteen ja kirjoituksen yhdistäminen toisiaan tukevaksi kokonaisuudeksi, jolloin aina olmeekkien ajoista vallinnut jännite esittävän ja abstraktin välillä saatiin ratkaistua.

Kirjallisuus

Pääartikkeli: Mesoamerikan kirjallisuus

Amerikan alkuperäiskansojen varhaisin kirjallisuus laadittiin Mesoamerikassa jo ennen eurooppalaisten saapumista mantereelle. Esikolumbiaanisella ajalla kirjallisuus laadittiin kotoperäisillä kirjoitusjärjestelmillä. Teksteissä käsitellään lähinnä uskontoon, tähtitieteeseen, hallitsijasukuihin ja myytteihin liittyviä aiheita. Siirtomaa-ajalla alettiin suosia latinalaista aakkostoa, ja intiaanikielten äänteet merkittiin espanjalaisen käytännön mukaisesti. Tuolloin kirjattiin muistiin suuri määrä alkuperäiskansojen suullista perimätietoa. Mesoamerikan kirjallisuuden tunnetuimpia klassikoita ovat mayaeepos Popol Vuh ja nahuatlinkielinen Firenzen koodeksi.

Kielikunnat

Elävät

• Chibchalaiset kielet, puhutaan Hondurasista Venezuelaan ulottuvalla alueella.
• Cochimilais-yumalaiset kielet, puhutaan Meksikon luoteisosissa ja Yhdysvaltain lounaisosissa.
• Jicakquelaiset kielet, pieni Hondurasissa puhuttu kielikunta.
• Mayakielet, puhutaan Guatemalassa, Belizessä ja Meksikon eteläosisa.
• Misumalpakielet, puhutaan Nicaraguassa ja Hondurasissa.
• Mixeläis-zoquelaiset kielet, puhutaan pääosin Veracruzin, Oaxacan ja Chiapasin osavaltioissa.
• Otomangelaiset kielet, tunnetuimpina sapoteekki ja misteekkikielet.
• Tekistlateekkikielet, pieni Oaxacassa puhuttu kielikunta.
• Totonaakkikielet, puhutaan Veracruzin, Pueblan ja Hidalgon osavaltioissa.
• Uto-asteekkilaiset kielet, puhutaan Meksikossa ja Yhdysvalloissa.
• Xincakielet, pieni Guatemalassa puhuttu kielikunta.

Kuolleet

• Comecrudolaiset kielet, puhuttiin Meksikonlahden rannikolla nykyisen Meksikon ja Texasin rajaseuduilla.
• Guaycurulaiset kielet, puhuttiin Baja Californiassa.
• Lencakielet, pieni Hondurasissa ja El Salvadorissa puhuttu kielikunta.

Isolaattikielet

Elävät

• Huave, puhutaan Oaxacassa
• Seri, puhutaan Sonorassa
• Taraski eli purépecha.

Kuolleet

• Coahuilteco, puhuttiin Texasin Coahuilassa.
• Cotoname, puhuttiin Tamaulipasissa.
• Cuitlatec, puhuttiin Guerrerossa.
• Maratino, puhuttiin Tamaulipasissa.
• Naolan, puhuttiin Tamaulipasissa.
• Solano, puhuttiin Coahuilassa.