Mesoamerikan jälkiklassinen kausi

Mesoamerikan kronologia

• Paleointiaanit (9500–7000 eaa.)
• Arkaainen kausi (7000–2000 eaa.)
• Muotoutumisvaihe (2000 eaa. – 250 jaa.)
• Klassinen kausi (250–900 jaa.)
• Jälkiklassinen kausi (900–1521 jaa.)

Mesoamerikan jälkiklassinen kausi on Mesoamerikan esikolumbiaanisen kronologian vaihe noin vuosina 900–1521. Kaudella ominaisia kehityskulkuja olivat voimakas väestönkasvu ja kaupungistuminen, Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan ulottunut kaukokauppa sekä kaupunkivaltioiden kasvu imperiumeiksi.

Aikakausi jaetaan varhaiseen (n. 900–1150), keskiseen (n. 1150–1350) ja myöhäiseen (n. 1350–1550) vaiheeseen. Varhaisella kaudella tolteekit nousivat merkittäväksi kulttuuriksi. Metallurgian uudet muodot levisivät alueelle etelästä. Keskivaiheessa asteekit saapuivat Keski-Meksikoon ja perustivat lukuisia kaupunkivaltioita, jotka katsoivat jatkavansa tolteekkien perintöä. Etelämpänä kukoisti misteekkien ja sapoteekkien kulttuuri, jonka korkeatasoinen taide oli haluttua kauppatavaraa kaikkialla Mesoamerikassa. Meksikon laakso ja misteekki-pueblakulttuurin alue kohosivat tärkeiksi kaupan solmukohdiksi.

Myöhäisvaiheessa asteekit loivat laajan imperiumin valloittamalla lukuisia kaupunkivaltioita. He kehittivät tehokkaan maatalousjärjestelmän ja vahvan kauppaverkoston, jonka valuuttana käytettiin kaakaopapuja ja puuvillakangasta. Myös tavallisilla ihmisillä oli mahdollisuus osallistua markkinatalouteen. Misteekit kehittivät Mesoamerikan kehittyneimmän kuvamerkkikirjoituksen. Jukatanin niemimaalla sekä Etelä-Meksikon ja Guatemalan ylänköalueella mayat jakautuivat pieniin kilpaileviin valtioihin, jotka kävivät jatkuvia sotia.

Jälkiklassinen kausi oli Mesoamerikassa ennennäkemättömän teknologisen, uskonnollisen ja poliittisen yhtenäisyyden aikaa. Vilkas kaupankäynti ja kulttuurivaihto johtivat yksittäisiä valtioita laajemman talous- ja kulttuurialueen syntyyn. Kehitys päättyi äkillisesti 1500-luvun alussa, kun espanjalaiset valloittivat Mesoamerikan.

Määritelmä ja ajoitus

Pääartikkeli: Amerikan jälkiklassinen kausi

Jälkiklassinen kausi käsittää viimeiset espanjalaisvalloituksia edeltäneet vuosisadat. Mesoamerikassa se ajoitetaan vuosiin 900–1521.

1900-luvun arkeologit määrittelivät jälkiklassisen kulttuurin suhteessa klassiseen kauteen, jonka sivilisaatioita (Teotihuacán, Monte Albán ja mayat) pidettiin rauhanomaisina, uskonnollisina, taiteellisesti lahjakkaina ja älyllisesti edistyneinä. Jälkiklassiset kulttuurit kuvattiin sotaisiksi ja maallisiksi, jopa dekadenteiksi. Nykyään nämä varhaiset arviot nähdään asenteellisina ja epätarkkoina. Käsitteitä klassisen ja jälkiklassinen käytetään aikakausien nimityksinä, eikä niihin liity ajatusta kulttuurien kehittymisestä ja taantumisesta.

Jälkiklassinen kausi oli suurten yhteiskunnallisten ja kulttuuristen muutosten aikaa. Väestönkasvu ja kaupungistuminen oli nopeaa. Kaupunkivaltiot laajenivat ennennäkemättömän suuriksi ja kaupankäynnistä tuli entistä laajempaa ja säännellympää. Aineellinen kulttuuri oli laajoilla alueilla entistä yhtenäisempi, mikä viittaa tehokkaaseen eliittien väliseen viestintään ja aatteelliseen yhtenäisyyteen. Imperiumeille tyypillinen piirre oli, että alistetuilta kansoilta ja kaupungeilta kerättiin veroja, mutta muuten niille suotiin laaja itsemääräämisoikeus. Valtakuntien välillä esiintyi tiivistä vuorovaikutusta, mikä johti yksittäisiä valtioita suuremman kulttuurialueen kehittymiseen.

Jälkiklassisen Mesoamerikan tutkimus käyttää lähteenään sekä arkeologista että kirjallista aineistoa. Monet aikakauden kulttuurit hallitsivat kirjoitustaidon. Jälkiklassisen kauden arkeologia on ollut edeltävien aikakausien tutkimusta aikakausien tutkimusta vähäisempää.

Tutkimus

Kirjalliset lähteet

Näyte misteekkien historiankirjoituksesta: Codex Zouche-Nuttall kertoo 1000- ja 1100-luvuilla eläneiden hallitsijoiden dynastioista, liitoista ja valloituksista.

Jälkiklassiset kulttuurit tuottivat kirjoituksia kaarnalle, puuvillakankaalle ja eläinten nahalle. Niistä koottuja kirjoja kutsutaan koodekseiksi. Suurin osa säilyneistä käsikirjoituksista on peräisin jälkiklassisen kauden lopulta, mutta varsinkin misteekeiltä tunnetaan varhaisempaa kirjallisuutta. Kirjallisuus käsittää lähinnä hallitsijasukujen historiikkeja ja rituaalioppaita. Taloudellista tai hallinnollista kirjanpitoa on säilynyt vähän.

Myös etnohistorialliset kirjoitukset ovat arvokas lähde. Hernando Cortésin ja Bernal Díaz del Castillon kaltaiset konkistadorit kuvailivat valloittamiensa maiden elämää ja yhteiskuntaa. Valloittajien jälkeen Bernardino de Sahagún ja Diego de Landan tapaiset kronikoitsijat kirjasivat jälkiklassisen ajan loppuvaihetta koskenutta perimätietoa, joka käsitteli esimerkiksi hallitsijoita, uskontoa, taloutta, politiikkaa ja tapoja. Lisäksi lähteenä käytetään siirtomaahallinnon asiakirjoja, kuten väestönlaskentoja, oikeuden pöytäkirjoja ja testamentteja.

Suurin osa siirtomaa-ajan lähteistä on espanjankielisiä. Latinalaisin aakkosin kirjoitettiin paljon myös alkuperäiskielisiä tekstejä varsinkin maya- ja nahuakielillä.

Arkeologiset löydöt

Jälkiklassisen kauden tutkimus painottaa kirjallisia lähteitä, sillä arkeologit ovat tutkineet aikakauden löytöpaikkoja huomattavasti edeltäviä kausia vähemmän. Jälkiklassisen kauden arkeologiassa korostuu etnohistoriallisten lähteiden ja arkeologisten löytöjen välisten yhteyksien etsiminen.

Jälkiklassisen kauden arkeologinen kronologia jaetaan yleensä varhais-, keski- ja myöhäisvaiheeseen, joista kukin kestää noin 200 vuotta. Joillakin alueilla, kuten Morelosissa ja Cholulassa jako on tarkempi. Misteekkien kotiseuduilla ja eräillä muilla alueilla kausia on vain kaksi: varhainen ja myöhäinen. Joillakin alueilla vaiheita ei ole vähäisten kaivausten vuoksi kyetty määrittelemään lainkaan.

Vaiheet

Varhainen (n. 900–1150)

Tolteekkisotureita esittäviä atlante-veistoksia Tulassa.

Mesoamerikassa koettiin klassisen kauden lopulla suuria muutoksia. Eteläisen maya-alueen yhteiskunnat romahtivat ja väestöä siirtyi pohjoiseen. Keski-Meksikon kaupunkivaltiot nousivat hallitsevaan asemaan. Kauppa- ja viestintäverkostot uudistuivat. Rannikoiden kanoottiliikenne yhdisti Pohjois-Meksikosta Keski-Amerikkaan ulottuvan alueen. Tärkeimpiä kauppatavaroita olivat keramiikka, obsidiaani ja kultaesineet.

Varhaisen jälkiklassisen kauden keramiikalle tyypillisiä piirteitä ovat portaita, aurinkoa ja höyhenpeitteistä käärmettä muistuttavat kuviot. Symbolit levisivät kansainväliseen käyttöön ilman yhtä hallitsevaa keskusta. Taustalla oli ehkä Sulkakäärmeen palvontaan keskittyneen uskonnon leviäminen.

Tyynenmeren kauppareitit toivat etelästä uutta teknologiaa Mesoamerikkaan. Tärkeimmät teknologiat liittyivät metallurgiaan. Panamasta tuotiin maya-alueelle kultaisia esineitä. Länsirannikolla omaksuttiin Ecuadorin tyylinen kuparin ja pronssin valmistus. Alun jäljittelyvaiheen jälkeen Mesoamerikassa alettiin kehittää omia metalliseoksia, joissa oli vaihtelevissa suhteissa kuparia, tinaa ja arseenia. Jälkiklassisen kauden varhaisvaiheessa metallurgia ei vielä levittynyt koko Mesoamerikkaan.

Varhaisvaiheen vaikutusvaltaisin sivilisaatio oli tolteekkien kulttuuri, jonka pääkaupunki Tula sijaitsi Keski-Meksikossa. Asteekkien perimätiedossa tolteekit kuvattiin lähes jumalallisiksi kulttuurisankareiksi. Arkeologinen näyttö osoittaa kuitenkin, ettei Tula ollut erityisen suuri kaupunki. Se oli sekä edeltänyttä Teotihuacánia että seuraajaansa Tenochtitlania pienempi. Ei myöskään ole todisteita laajasta tolteekkien imperiumista. Kauppareitit sen sijaan ulottuivat Hondurasiin saakka. Tolteekit vaikuttivat myös etelän mayakulttuuriin, ja Chichén Itzán kaupungissa on rinnatusten mayojen perinteistä puuc-arkkitehtuuria sekä Tulaa muistuttavia rakennuksia.

Keskinen (n. 1150–1350)

Nahuat saapuivat Mesoamerikkaan noin vuonna 1175. Tula autioitui samoihin aikoihin.

Nahuakielten puhujat olivat uusi ryhmä Mesoamerikassa, missä aiemmin vallitsivat otomangelaiset kielet. Perimätiedon mukaan nahuat saapuivat alueelle Pohjois-Meksikossa sijainneesta myyttisestä Aztlanin alkukodista. Mesoamerikkaan saavuttuaan he loivat asteekkikulttuurin, johon kuului lukuisia etnisiä ryhmiä ja kaupunkivaltioita. Ryhmiä ja kaupunkeja yhdistivät yhteinen kieli sekä yhteiskuntien, uskontojen ja poliittisten järjestelmien samankaltaisuus. Kaupunkivaltiot sotivat usein, ja niiden hallitsijat perustelivat valtaansa todellisilla tai kuvitelluilla tolteekkijuurilla. Viimeinen Aztlanista saapunut ryhmä oli mexicat, jotka lopulta nousivat Asteekkivaltakunnan johtoon.

Oaxacan koillisosissa ja Pueblan eteläosissa syntyi taiteellisesti merkittävä misteekki-puebla-kulttuuri. Oaxacassa sen pääkielet olivat misteekki ja sapoteekki, Pueblassa nahuatl. Kuninkaalliset asuivat koristeellisissa palatseissa ja kartanoissa, joihin lähiseudun aatelisto säännöllisin väliajoin kokoontui juhlimaan ja neuvottelemaan. Alhaisaateli muodosti etuoikeutetun käsityöläisluokan, joka tuotti kauniita koruja, keramiikkaa, kuvitettuja käsikirjoituksia ja seinämaalauksia. Misteekki-puebla-tyylin teokset olivat haluttua kauppatavaraa kaikkialla Mesoamerikassa.

Keski-Meksiko ja misteekki-pueblakulttuurin alue kehittyivät kauppareittien solmukohdiksi ja päätepisteiksi. Kauppaa käytiin laajasti myös Pohjois-Meksikon ja Yhdysvaltain lounaisalueen kanssa. Pohjoiseen vietiin muun muassa kupari- ja pronssiesineitä sekä papukaijoja. Vastineeksi saatiin Yhdysvaltain lounaisalueen turkoosia. Kaukokaupan välittäjinä toimivat Luoteis-Meksikon aztatlanit.

Myöhäinen (n. 1350–1550)

Xiuhtecuhtlia esittävä puu- ja turkoosinaamio. Asteekkien tai misteekkien taidetta noin 1400-luvulta.

Asteekkien kaupungit kasvoivat nopeasti. Meksikon altaassa oli jälkiklassisen kauden louplla yli miljoona asukasta. Maataloutta tehostettiin rakentamalla pengerviljelmiä, patoja, kanavia ja chinampa-puutarhasaaria. Yhteiskuntaluokkien välinen jako oli jyrkkä. Aatelistoon kuului noin 2–5 prosenttia ihmisistä. He hallitsivat valtakuntaa ja omistivat viljelysmaat. Tavalliset kansalaiset maksoivat veroja työnä, kankaana ja ruokana. Kaikissa kaupungeissa oli markkinat, jotka isoissa kaupungeissa järjestettiin päivittäin ja pikkukaupungeissa vähintään noin kerran kuukaudessa. Pochtecat eli kauppiaat välittivät eksoottisia tavaroita. Valuuttana käytetiin kaakaopapuja ja puuvillakankaita. Markkinoiden ansiosta myös tavallisilla ihmisillä oli mahdollisuus hankkia ylellisyystavaroita, mikä aiempien aikakausien suljetuissa vaihdantajärjestelmissä olisi ollut mahdotonta.

Asteekit laajensivat valtakuntaansa valloittamalla satoja kaupunkivaltioita. Laajentumisessa pyrittiin muun muassa turvaamaan kuparin, tinan ja arseenin saanti. Metalliesineiden tuotantoa valvottiin valtiollisesti. Asteekkien naapurikansoista vain Länsi-Meksikon tarascot kykenivät vastustamaan heidän valloitusyrityksiään ja rakentamaan oman imperiuminsa. Vuonna 1478 tarascot löivät asteekit suuressa taistelussa, ja valtakuntien välinen raja linnoitettiin. Tlaxcalaa ja muutamia muita alueita asteekit eivät edes yrittäneet valloittaa.

Oaxacan ylängön misteekeillä oli myöhäisen Mesoamerikan kehittynein kuvamerkkikirjoitus. Merkittävin eepos kertoo 1000-luvulla eläneen 8 Peura Jaguaarinkynsi -nimisen hallitsijan valloituksista. Misteekit olivat myös taitavia kultaseppiä, joiden teoksia on löydetty eri puolilta Mesoamerikkaa.

Jukatanin niemimaalla Chichén Itzán asema oli hallitseva vuoteen 1250, minkä jälkeen Mayapán nousi tärkeimmäksi kaupungiksi. Alueella vallitsi jatkuva sotatila, ja kaupungit suojattiin muurein. Mayapán kukistui vuonna 1450, ja Jukatanin yhteiskunta hajosi pieniksi sotiviksi kaupunkivaltioiksi. Suolan, obsidiaanin, kaakaon ja orjien kauppa jatkui edelleen vilkkaana. Kanoottikauppa ulottui myös Karibian saaristoon.

Etelä-Meksikon ja Guatemalan ylängön mayat kokivat jälkiklassisella kaudella pitkän sotien jakson, johon liittyi suuria väestömuutoksia ja dynastisia kiistoja. K’iche’t saapuivat alueelle ilmeisesti itärannikolta ja perustivat pääkaupungikseen Utatlánin. Heidän valtansa alkoi murentua 1400-luvun lopulla. Kaqchikelit irtautuivat ja perustivat pääkaupungikseen Iximchen. Asteekit valtasivat Soconuscon, joka oli tärkeä kaakaon, jalokivien ja koristesulkien tuottaja.

Mesoamerikan jälkiklassinen kausi päättyi espanjalaisten vuonna 1519 alkaneisiin valloituksiin. Monin paikoin se johti aineellisen kulttuurin nopeaan muutokseen. Joillakin alueilla jälkiklassinen elämäntapa jatkui lähes muuttumattomana.

Aikajana

Mesoamerikan keskeisimpien kulttuurialueiden jälkiklassinen aikajana 50 vuoden tarkkuudella.

Vuosi	Pátzcuaron allas	Meksikon laakso	Morelos	Cholula	Misteekit	Oaxacan laakso	Jukatan
1500	Tariacuri	Asteekkivaltakunta	Myöhäinen jälkiklassinen B	Myöhäinen Cholula	Myöhäinen jälkiklassinen	Monte Albán V	Myöhäinen jälkiklassinen
1400
			Myöhäinen jälkiklassinen A
1300	Myöhäinen Urichu	Varhainen asteekkikulttuuri		Varhainen Cholula
			Keskinen jälkiklassinen
1200
				Myöhäinen Tlachihualtepetl	Varhainen jälkiklassinen		Varhainen jälkiklassinen
1100		Tolteekit (Mazapan)
			Varhainen jälkiklassinen
1000	Varhainen Urichu			Varhainen Tlachihualtepetl
						Monte Albán IV	Epiklassinen
900		Coyotlatelco	Epiklassinen

Lähteet

• Carrasco, Davíd (päätoim.): The Oxford Encyclopedia of Mesoamerican Cultures. The Civilizations of Mexico and Central America. (Volume 2.) Oxford, New York: Oxford University Press, 2001. ISBN 0-19-514256-X Internet Archive Viitattu 23.2.2025. (englanniksi)
  • Smith, Michael E.: ”Postclassic Period (900–1521)”. Sivut 248–257.