Merihaarikko
| Merihaarikko | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Caryophyllales |
| Heimo: | Kohokkikasvit Caryophyllaceae |
| Suku: | Haarikot Sagina |
| Laji: | maritima |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Merihaarikko (Sagina maritima) on Euroopan ja Pohjois-Afrikan merenrantojen hento kohokkikasvi. Suomessa se on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi lajiksi.[2]
Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rentohaarikko on yksivuotinen, tummanvihreä tai punertava ja kasvaa 2–10 cm korkeaksi. Varret ovat kaljuja ja pystyjä tai kohenevia. Pareittain yhdistyviset lehdet ovat lyhyitä, rihmamaisia, möyheitä, nipukkakärkisiä ja usein harvaan lyhytkarvaisia. Ruusukelehtiä ei ole. Valkoisia kukkia on 1–6 kappaletta, ja niiden kukkaperät ovat suoria. Nuput ovat pallomaisia. Sekä verhiö että teriö ovat nelilehtisiä, mutta kukat ovat huomaamattomat, sillä terälehdet ovat hyvin pieniä tai jopa puuttuvat kokonaan. Suomessa merihaarikko kukkii kesä-elokuussa. Hedelmä on kota, joka on verhiön pituinen.[3]
Merihaarikon voi sekoittaa merenrannoillakin esiintyvään rentohaarikkoon (S. procumbens), joka on kuitenkin väriltään puhtaan vihreä, kukkavarsiltaan nuokkuva, lehdet otakärkisiä ja kukan verholehdet siirottavat suoraan eteenpäin.[2]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Merihaarikkoa kasvaa Euroopan ja Pohjois-Afrikan rannikoilla Atlantilla, Itämerellä ja Välimerellä. Keski-Norjasta ja eteläiseltä Itämereltä Pohjois-Espanjaan saakka levinneisyysalue on suhteellisen yhtenäinen. Euroopan puoleisella Välimeren rannikolla lajia tavataan satunnaisemmin, Pohjois-Afrikassa levinneisyysalue on yhtenäinen Marokosta Libyaan.[4] Suomessa merihaarikkoa on tavattu Ahvenanmaalta ja Saaristomeren alueelta kaikkiaan noin 50 paikasta.[5] Näistä kolmisenkymmentä paikkaa on arvioitu hävinneeksi, ja kymmenkunnan tila on epävarma. Säilyneitä esiintymiä on runsas kymmenen, joista useimmat Korppoon Jurmossa ja sen lähisaarilla.[2]
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Merihaarikko on hiekkaisten merenrantaniittyjen laji. Se kasvaa usein säännöllisesti veden peittämillä vyöhykkeillä.[6] Itämeren alueella laji on suuresti harvinaistunut varsinkin lammaslaidunnuksen ja Itämeren rehevöitymisen vuoksi, jotka ovat johtaneet rantojen umpeenkasvuun.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Laine, Unto: Merihaarikko. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 232.
- Lindgren, Leif: Merihaarikko. Teoksessa Suomen uhanalaiset kasvit. Toim. Ryttäri, Terhi & Kalliovirta, Mika & Lampinen, Taina. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2012, s. 289–291. ISBN 978-951-31-6593-2.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Merihaarikko – Sagina maritima | Taksonomia (auktorin lähde) Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 1.2.2024.
- ↑ a b c Lindgren 2012, s. 289.
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 112, 114.
- ↑ Den virtuella floran: Strandarv (myös levinneisyyskartat) (ruotsiksi) Viitattu 2.5.2012.
- ↑ a b Laine 1997, s. 232.
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 114.