Meren kosijat
Meren kosijat on kalevalamittainen laulu, kertomus, joka opettaa arvostamaan ruokaa koreilun ja turhamaisuuden sijasta. Meren kosijat on säilynyt poikkeuksellisen pitkään elävänä, suullisena kansanperinteenä. Meren kosijoita laulettiin vielä toisen maailmansodan jälkeen. Suurin osa kalevalaisista kertomuksista katosi suullisen perinteen piiristä jo 1800-luvun puolella. Meren kosijat on luettelomainen. Eräät muutkin luettelomaiset laulut ovat säilyneet pitkään, kuten tuu tuu tupakkarulla ja oli ennen onnimanni.
Tarina alkaa useimmiten siitä, että tyttö odottelee kosijaa. Hän saattaa haluta kyntäjää ja kylväjää, tai sitten mieleistä ja sulosanaista miestä. Eri tarinan versioissa esiintyy eri tyttö ja eri paikoissa. Hän voi olla Pohjolan tyttäriä, Saaren neitoja, tai hän voi olla Turun Anni, Aino, Annikki tai Annukka. Merestä nousee rautamies, rautaisissa varusteissa, rautakihlat mukanaan. Neito kieltäytyy miehen kosinnasta. Merestä nousevat vielä hopeamies ja kultamies, mutta tyttö ei halua puolisoksi heillekään. Lopulta merestä nousee leipämies, leipäisissä varusteissa, leipäkihlat mukanaan. Hänelle tyttö suostuu, ja sanoo äitinsä synnyttäneen ja tuudittaneen hänet tätä miestä varten.
Lähde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Sarmela, Matti: Suomen perinneatlas: Suomen kansankulttuurin kartasto 2. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 587. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994. ISBN 951-717-753-4. Teoksen verkkoversio (PDF).