Menetelmällinen kirjallisuus
Menetelmällinen kirjallisuus eli proseduraalinen kirjallisuus on kirjallisuutta, jonka tuottamisessa noudatetaan ennalta asetettua proseduuria eli toiminnan tapaa, ohjetta tai menetelmää.[1]
Kirjoitusprosessin kannalta proseduraalisuus jakaantuu menetelmiin, jotka koskevat tekijän ja tekstin suhdetta (lähdetekstien kokoaminen ja käsittely; uuden tekstin kirjoittaminen), menetelmiin, jotka koskevat tekstin toimintaperiaatteita ja mediaalisuutta, ja menetelmiin, jotka koskevat tekstin ja lukijan suhdetta. Oulipo, "Mahdollisen kirjallisuuden työpaja", on kansainvälinen kirjoittajien ja tutkijoiden ryhmä, joka on koonnut tietoa kirjoittamisen proseduureista ja kehittänyt niitä vuodesta 1960.[1]
Menetelmällistä kirjallisuutta on esimerkiksi Laura Lindstedin ja Sinikka Vuolan teos 101 tapaa tappaa aviomies (Siltala, 2022).
Alalaji on menetelmällinen runous eli proseduraalinen runous, joka on runouden laji, jossa runon luomisen lähtökohtana on jokin menetelmä. Menetelmää noudattamalla pyritään ohjaamaan runon muotoa, sisältöä tai muita piirteitä.[2]
Menetelmällisen runouden lähtökohtana on esimerkiksi Oulipon parissa kehiteltyjä periaatteita, joissa runoa edeltää aina jokin pakote tai rajoite, ehto tai ehtojen joukko, jonka noudattaminen kirjoitusprosessin aikana ohjaa runon piirteitä. Menetelmällisessä runoudessa lopputulos painottuu enemmän kuin käsitteellisessä runoudessa. Menetelmät vaihtelevat ankarasti noudatettavista vapaammin sovellettavissa oleviin, monimutkaisista yksinkertaisiin. Menetelmiä voidaan hyödyntää kokoelman laajuisesti, runokohtaisesti tai runojen sisällä olevina yksittäisinä kohtina.[2]
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Juri Joensuu, Menetelmät, kokeet, koneet (2012) väitöskirja
- Menetelmällisen kirjallisuuden antologia, toim. Teemu Ikonen (2018).
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Proseduraalinen kirjallisuus Tieteen termipankki, viitattu 1.7.2022
- ↑ a b Menetelmällinen runous, Tieteen termipankki, viitattu 1.7.2022