Siirry sisältöön

Meksikon toinen keisarikunta

Wikipediasta
 Tätä artikkelia on pyydetty vertaisarvioitavaksi. Voit auttaa Wikipediaa lukemalla ensin vertaisarviointipyynnön ja sen jälkeen osallistumalla keskusteluun tai muokkaamalla tätä artikkelia.
Meksikon keisarikunta
Imperio Mexicano
1864–1867
lippu vaakuna

Meksikon sijainti vuonna 1864.
Meksikon sijainti vuonna 1864.

Valtiomuoto perustuslaillinen monarkia
Keisari Maksimilian I
Pääkaupunki México
Uskonnot roomalaiskatolisuus
Viralliset kielet espanja
Valuutta Meksikon peso
Tunnuslause ‬ Equidad en la Justicia
Kansallislaulu ”Himno Nacional Mexicano”
Edeltäjä  Meksiko
Seuraaja  Meksiko

Meksikon toinen keisarikunta (esp. Segundo Imperio Mexicano) oli vuodesta 1864 vuoteen 1867 olemassa ollut perustuslaillinen monarkia nykyisen Meksikon alueella. Itävaltalaissyntyinen Habsburg-sukuun kuulunut Maximilian I toimi maan keisarina. Konservatiivit olivat nähneet keisarissa takaajan omalle politiikalleen, mutta Maximilian I osoittautuikin reformistiksi. Politiikallaan hän menetti myös konservatiivien kannatuksen. Reformistit pitivät häntä Ranskan nukkehallitsijana, jonka toiminta oli laitonta.[1][2]

Keisarikunta oli käytännössä Napoleon III:n johtaman Ranskan satelliittivaltio.[3]

Historiaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itsenäistyminen ja poliittiset levottomuudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meksikon itsenäistymiskehitys alkoi vuonna 1808, jolloin Napoleon III asetti veljensä Espanjan kuninkaaksi. Monet meksikolaiset pitivät uutta hallintoa laittomana, ja vähitellen alkoi herätä ajatus itsenäistymisestä. Seurakuntapappi Miguel Hidalgo y Costilla asettui liikehdinnän johtoon. Hän on nykyään Meksikossa kansallissankarin asemassa. Hidalgon kohtaloksi tuli joutua petturin ilmiantamaksi. Hänet vangittiin ja teloitettiin.[4]

Espanjalla ei ollut aikomustakaan antaa siirtomaalleen itsenäisyyttä. Tilanne kärjistyi itsenäisyyssodaksi, jossa kärsittiin raskaita tappioita puolin ja toisin. Sota kesti kaikkiaan yksitoista vuotta. Se kääntyi meksikolaisten voitoksi, kun alkujaan Espanjan valtaa kannattanut Agustín de Iturbide kääntyi kannattamaan itsenäisyyttä.[4]

Iturbiden johtamat joukot marssivat Méxicoon 27. syyskuuta vuonna 1821. Meksiko oli nyt itsenäinen. Itsenäisyyssodan aikana oli hylätty Hidalgon esittämät sosiaaliset uudistukset ja käännytty kannattamaan konservatiivisuuntausta, jonka pohjalla oli kreolien ja espanjalaisten yhdenvertaisuus ja katolisen kirkon asema maan johtavana kirkkokunta. Poliittisiin ja taloudellisiin oloihin ei uusi itsenäisyys tuonut juuri mitään muutoksia.[4]

Uusi valtio oli pitkän sodan jälkeen huonossa kunnossa. Hallinnolla ei ollut varaa maksaa armeijan ja virkakunnan palkkoja. Sisäpolitiikasta tuli farssimaista skandaalien ja salamurhien täyttämää näytelmää. Konservatiivit kannattivat tämän vuoksi vahvaa johtajaa.[4]

Maan heikko perustuslakia säätävä kongressi taipui painostuksen alla nimittämään Iturbiden maan keisariksi hallitsijanimellä Agustín I. Vastaleivottu keisari oli valitettavasti poliittisesti kyvytön hallitsemaan uutta valtioita, ja koko oppositio yhdistyi vastustamaan häntä. Armeija syöksi hänet vallasta ja lähetti maanpakoon Eurooppaan vuonna 1823.[4]

Meksiko oli vuodesta 1823 vuoteen 1857 poliittisesti sekasorrossa ja epävakaudessa. Maalle saatiin tasavaltalainen perustuslaki vuonna 1824, mutta Meksikossa oli seuraavan noin 30 vuoden aikana viisikymmentä hallitusta, osa oli perustuslaillisia ja osa diktatuureja. Maa alkoi velkaantua ulkoimaisille luontonantajille, ja ulkovallat käyttivät velkaa myöhemmin tekosyynä maan asioihin puuttumiseen.[4]

Levottoman ajan keskeinen poliittinen hahmo oli Antonio López de Santa Anna, joka oli pitkään Meksikon tosiasiallinen johtaja. Hänen vaikutuksensa maan historiaan oli lopulta kielteinen. Hän keksi itselleen suureellisia arvonimiä, piti komeita univormuja ja otti hallintoonsa kyvyttömyyksiä.selvennä Maa kävi hänen johdollaan sodan Texasin omistuksesta ja hävisi sen. Vähän myöhemmin maa kävi sodan Yhdysvaltoja vastaan ja hävisi senkin. Se menetti sodassa laajoja alueita, muun muassa Kalifornian. Hävityistä sodista huolimatta Santa Anna pysyi suosittuna johtajana aina vuoden 1854 vallankumoukseen, jolloin hänet syrjäytettiin.[4]

Yhdysvaltoja pidettiin uhkana Meksikon olemassololle. Suurten alueellisten menetysten jälkeen monet meksikolaiset alkoivat etsiä syitä katastrofille. Moni syytti Santa Annaa, mutta suurempi osa kansalaisista katsoi syiden olevan syvemmällä. Syitä etsittiin kirkosta, armeijasta ja poliittisista instituutioista, jotka eivät onnistuneet maan vakauttamisessa. Konservatiivit kannattivat keskusjohtoista valtioita ja liberaalit liittovaltiota. Pieni osa konservatiiveista halusi maasta monarkian. Heidän mielestään eurooppalaistyylinen monarkia olisi maan ainoa toivo sen vakauttamisessa ja Yhdysvaltojen uhan torjumisessa. Jo Santa Annan valtakaudella he olivat esittäneet ajatuksensa espanjalaisen prinssin asettamisesta Meksikon valtaistuimelle. Ei Espanjan eikä muidenkaan Euroopan kunigashuoneiden jäsenet halunneet laittaa prinssejään vaarallisena pitämänsä Meksikon valtaistuimelle.[4][5]

Meksiko ajautui katkeraan sisällissotaan vuonna 1858. Vastakkain olivat reformistit ja konservatiivit. Kumpikin osapuoli syyllistyi kammottaviin julmuuksiin toisiaan vastaan. Reformistit voittivat ja alkoi näyttää siltä, että Meksiko voisi vihdoinkin rauhoittua ja kehittyä uudenaikaiseksi valtioksi. Uudet sodat koittivat kuitenkin pian.[4]

Benito Juárezin presidenttikausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Benito Juárez

Benito Juárez valittiin Meksikon presidentiksi tammikuussa vuonna 1861. Hänen tarkoituksenaan oli tehdä mittavia liberaaleja uudistuksia, mikä ärsytti konservatiiveja. Meksiko oli pitkään jatkuneen sotimisen ja poliittisten levottomuuksien johdosta huonossa kunnossa.[6][4]

Maan tiestö, sillat ja satamat olivat kärsineet huomattavia vahinkoja. Tekstiilitehtaat, maatilat ja pellot olivat myös huonossa kunnossa. Maassa oli paljon tyhjän päälle jääneitä sotilaita, jotka etsivät itselleen elatusta. Monet eivät luovuttaneet aseitaan vaan ryhtyivät maantierosvoiksi. Koska valtiolta puuttui pääomia, se otti lainaa Euroopan valtioilta saadakseen talouselämänsä jälleenrakennettua.[4]

Maan talous ei kehittynyt odotetusti, ja sisäiset levottomuudet vaikeuttivat edelleeb talouden toipumista. Maassa toimi konservatiivinen sissijoukko, joka surmasi kolme johtavaa liberaalipoliitikkoa. Liberaalipuolella radikaalit yrittivät sanella Juárezille, millaista politiikkaa hänen täytyisi noudattaa. Valinneissa sekavissa oloissa oli vaikeaa tehdä minkäänlaisia päätöksiä. Kongressi yritti erottaa Juárezin, mutta ei saanut ehdotuksen taakse tarpeeksi edustajia.[4]

Saadakseen helpotusta edes taloudelliseen tilanteeseen Juárez päätti lopettaa ulkomaisten velkojen maksun kahdeksi vuodeksi. Tämä koski myös yksityishenkilöiden saatavia. Monelle ulkomaalaiselle oli luvattu korvata sotien aikana tuhoutunut yksityisomaisuus. Päätös otettiin tyrmistyneenä vastaan suurimmissa velkojamaissa Espanjassa, Britanniassa ja Ranskassa. Maat päättivät ”antaa Meksikolle opetuksen”.[4][7]

Ranskan interventio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ranskan Meksikosta valtaama alue keisarikunnan julistamisen aikana. Sinisen alueen ulkopuolella olevat kaupungit päätyivät myöhemmin Ranskan haltuun.

Liittokunnan laivasto rantautui Meksikon rannikolle Veracruziin joulukuussa 1861. Espanja ja Britannia vetäytyivät, kun niille kävi selväksi, että Ranska aikoo miehittää Meksikon ja vaihtaa sen hallinnon itselleen uskolliseksi. Ranska lähetti huhtikuussa 1862 Meksikoon lisää joukkoja, kaikkiaan 30 000 miestä. Juárez kutsui kansaa aseisiin, mutta osa konservatiiveista näki tilanteessa tilaisuuden kukistaa reformistit ja perustaa maahan monarkian. He olivat kertoneet Ranskan keisari Napoleon III:lle, että meksikolaiset pitävät Juárezia tyrannina ja odottavat vapauttajaa.[4][7][8]

Meksikossa kenraali Charles de Lorencezin komentamiin ranskalaisjoukkoihin liittyi sisällissodassa häviölle joutuneita meksikolaisia upseereita. Meksikolaisten konservatiivien väitteet vapautusta odottavista meksikolaisista joutuivat outoon valoon 5. toukokuuta 1862, kun Meksikon armeija sai Ranskan armeijasta suurvoiton. Viides toukokuuta, Cinco de Mayo, on Meksikossa nykyään suuri juhlapäivä.[4][9]

Meksion monarkistien valtuuskunta Euroopassa.

Ranska lähetti lisää joukkoja, ja pääkaupunki México vallattiin kesäkuussa 1863. Ranskalaisten uusi komentaja Élie Frédéric Forey ryhtyi muodostamaan maalle uutta hallitusta. Hän nimitti maan johtoon 35 henkeä käsittäneen ryhmän, josta käytettiin nimeä Junta Superior. Sen keskuudesta valittiin kolme miestä käyttämään ylintä toimeenpanovaltaa. Nämä olivat kaikki konservatiivipoliitikkoja: diplomaatti Juan Almonte, maan entinen presidentti José Mariano Salas ja piispa Pelagio Antonio de Labastida y Dávalos. Viimeksi mainittu ilmoitti että Maksimilian von Habsburgin luo lähetetään valtuuskunta, joka pyytää häntä Meksikon keisariksi.[9]

Ranska ei tullut Meksikon konservatiivien avuksi pyytettömästi. Se halusi haltuunsa maan luonnonvarat ja markkinoita teollisuustuotteilleen sekä levittää vaikutusvaltaansa Amerikan mantereelle. Lisäksi Napoleon III ajatteli, että voittoisa sota lisäisi hänen kansansuosiotaan. Episodin syntyyn vaikutti merkittävästi keisarin vaikutusvaltainen puoliso Eugénie, joka oli tavannut meksikolaisen monarkistivaltuuskunnan. Hän esitteli ajatuksen miehelleen, joka kiinostui ajatuksesta. Meksikon episodi osoittautui vaaralliseksi seikkailupolitiikaksi ja uhkapeliksi, joka lopulta heikensi Ranskaa. Maa menetti sodassa 6 000 sotilasta ja rahaa kului 336 miljoonaa frangia, kun velka, jota oli lähdetty perimään, oli 60 miljoonaa frangia.[4][10]

Keisarikunta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alkuperäiskansan valtuuskunta vierailee keisari Maksimilianin luona.

Monarkististen konservatiivien valtuuskunta oli syksyllä 1863 käynyt Maksimilianin luona Triestessä pyytämässä häntä keisariksi. Hän sanoi suostuvansa, mutta vain vain sillä ehdolla, että Meksikon kansa hyväksyy hänen tulonsa kansanäänestyksessä. Miehitysvalta ja nukkehallitus järjestivät äänestyksen, jonka tulos oli etukäteen selvä; kansa hyväksyy Maksimilianin keisarikseen. Lisäksi hänelle vakuutettiin, että Ranskan joukot ovat maassa riittävän pitkään takaamassa turvallisuuden. Niiden kulut maksettaisiin Meksikon valtion kassasta.[4][9]

Monet ulkomaiset tarkkailijat pitivät kansanäänestystä laittomana. Kun Ranska piti konservatiiviliittolaisineen hallussaan maan ydinalueita, vetäytyi presidentti Juárez syrjäyseuduille, mistä hän aloitti sissisodan Ranskaa vastaan. Yhdysvallat ilmoitti, että se ei tunnusta Maksimiliania lailliseksi hallitsijaksi. Juárezille Yhdysvallat ilmoitti, että sisällissodan vuoksi se ei voi hänen hallintoaan auttaa. Amerikan valtioista vain Brasilia tunnusti Meksikon keisarikunnan.[4]

Maksimilian ja Charlotte saapuivat Meksikoon Veracruzin satamaan toukokuussa 1864. Vastaanotto ei ollut riemukas, vaan pikemminkin jäätävä. Meksikon maantiet olivat niin huonossa kunnossa, että keisariparille varatut juhlalliset vaunut särkyivät matkalla. Pääkaupunkiin Méxicoon saavuttiin 12. kesäkuuta. Siellä vastaanotto oli lämminhenkinen. Hallitsijapari asettui asumaan entiseen Espanjan vallan aikaiseen varakuninkaan linnaan. Heidät kruunattiin pääkaupungin katedraalissa, ja he ottivat hallitsijanimikseen keisari Maksimilian I ja keisarinna Carlota.[4][9]

Kruunajaisten yhteydessä Maksimilian I julisti yleisen poliittisen armahduksen ja osa maltillisemmista liberaaleista liittyikin hänen puolelleen. Heihin kuuluivat muun muassa historioitsija José Fernando Ramírez, josta tuli hallituksen ulkoministeri, Santiago Vidaurri, josta tuli pääministeri, ja José María Lacunza, joka hoiti kulttuuriasioita. Keisari yritti myös perustaa armeijan, mikä herätti ranskalaisissa vastusta, sillä he pelkäsivät sen heikentävän heidän otettaan maasta.[9]

Valitsemallaan politiikalla Maksimilian I toi konservatiiveille pettymyksen. Ensiksi hän vieraannutti katolisen kirkon itsestään torjumalla sen pyynnön saada vuoden 1857 perustuslain säädösten mukaan takavarikoidun maaomaisuuden takaisin. Lisäksi hän piti uskonnonvapauden voimassa. Edes paavin lähettilään vierailu ei saanut häntä pyörtämään päätöstään, sillä hän totesi, että ulkopuoliset eivät saa puuttua Meksikon asioihin. Lisäksi hän päätti jatkaa Juárezin aloittamaa kirkon omaisuuden myyntiä.[9][11][12]

Hallitsija halusi tutustua uuteen valtakuntaansa kunnolla. Hän teki useita maakuntavierailuja, joilla hän tapasi paikallisia merkkihenkilöitä ja rivikansalaisia. Lisäksi hän keskusteli alkuperäiskansojen edustajien kanssa ja tuli vakuuttuneeksi siitä, että hänen on parannettava heidänkin asemaansa. Tästä eivät konservatiivit pitäneet. Vierailujen aikana hänen valtaokeutensa olivat keisarinna Carlotalla. Tämän vuoksi hänen voi katsoa johtaneen ensimmäisenä naisena Amerikan mantereen valtiota.[9]

Vuoden 1865 alussa sotilaallinen tilanne vaikutti hyvältä. Ranska oli vallannut Meksikon pohjoisrajaa myöden. Juárez ei poistunut maasta, vaikka tilanne olikin hänen kannaltaan vaikea. Samaan aikaan Maksimilian I allekirjoitti niin sanotun ”mustan asetuksen”, jonka mukaan jokainen tasavaltalainen ammutaan 24 tunnin sisällä kiinnisaamisestaan. Vastineeksi tasavaltalaiset antoivat samanlaisen asetuksen, joka koski ranskalaisten auttamista.[12]

Keisari jatkoi uudistuspolitiikkaansa, mikä sai lähes koko konservatiivileirin kääntymään häntä vastaan. Maksimilian I oli tehnyt valtiotaan varten paljon suunnitelmia. Hänen uudistuksensa koskivat monia hallinnon aloja, kuten metsähallintoa, kaivoksia, rautateitä, lennättimiä ja siirtolaisuutta. Lisäksi julistettiin sananvapaus. Hän kielsi alkuperäiskansaan käytetyt ruumiilliset rangaistukset ja heitä koskeneen periytyvän velan käytännön. Alkuperäiskansoja koskeneet asetukset eivät olleet mennä läpi hallituksessa, mutta keisarinna Carlota sai ne läpi henkilökohtaisella vaikutusvallallaan. Tasavallan palauttamisen jälkeen alkuperäiskansat huomasivat asemansa jälleen heikentyneen.[9]

Keisarin siirtolaislakien houkuttelemina Meksikoon saapui siirtolaisia Euroopasta, Asiasta ja Konfederaation alueelta. Siirtolaiset saivat heti kansalaisuuden, vuoden verovapauden ja viiden vuoden mittaisen vapautuksen asepelvelusta.[9][13]

Maksimilian I:n uudistukset saivat Meksikon konservatiivit kääntymään häntä vastaan. Samalla he alkoivat toivoa Ranskan miehitysjoukkojen poistumista maasta. Osa heistä alkoikin kääntyä reformistien kannattajiksi. Yhdysvaltain sisällissota päättyi, ja sen hallitus alkoi miettiä uudelleen suhtautumistaan Meksikon tilanteeseen. Se salli omien veteraaniensa liittymisen tasavaltalaisten puolella ja 3 000 veteraania vastasi Juárezin kutsuun taistella vapauden puolesta.[4]

Jean-Paul Laurens: Keisari Maximilianin viimeiset hetket.

Keisarikunnan loppu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myös Ranska halusi päästä eroon raskaaksi käyneestä Meksion episodista. Se myös pelkäsi joutuvansa Yhdysvaltojen kanssa avoimeen konfliktiin, sillä Yhdysvallat ilmoitti noudattavansa Monroen oppia. Lisäksi maa halusi valmistautua kasvaan Preussin taholta tulleeseen uhkaan. Myös Ranskan yleensä keisarille myötämielinen edustajainhuone alkoi näkyvästi protestoida Meksikon operaatiota. Se protestoi kyseenalaisti paisuvat kustannukset ja miestappiot. Missä oli luvattu taloudellinen hyöty, kuului aiheellinen kysymys.[4][12]

Samaan aikaan Yhdysvallat lisäsi diplomaattista painostustaan. Se sai Itävallan kieltämään vapaaehtoisten lähdön taistelemaan Meksikoon keisarin puolesta. Se esitti Ranskalle vaatimuksen poistaa kaikki joukot Meksikosta helmikuuhun 1866 mennessä. Ranska ilmoitti joukkojensa poistuvan maasta marraskuussa 1867. Napoleon III ilmoitti tylysti, että koska Maximilian I on epäonnistunut luomaan vakaan hallinnon ja rauhan maahansa, lopettaa Ranska kaiken sotilaallisen ja taloudellisen tuen.[12]

Ranskan alkaessa vetää joukkojaan, muuttui keisarikunnan sotilaallinen tilanne kriittiseksi. Maximilian I siirsi hallituksensa pääkaupungista Orizabaan ja kansan parissa hänen uskottiin jo lähteneen maasta. Hän tarjoutui luopumaan kruunusta, mutta hallituksen täpärän äänestyksen jälkeen päätti jäädä. Hallitsija palasi pääkaupunkiin ja teki sovintoehdotuksen: Juárez nimitettäisiin pääministeriksi. Juárezin vastaus oli, että tasavallan presidentti ei koskaan alistu vieraan vallan nimittämän monarkin alaisuuteen.[9]

Epätoivoisessa tilanteessa keisarinna Carlota lähti Eurooppaan pyytämään apua keisarikunnalle. Sukulaissuhteidensa vuoksi hänet otettiin yleensä kohteliaasti vastaan, mutta apua ei tullut mistään. Hän kävi myös paavin luona, mutta turhaan. Keisarinna Carlota koki epätoivoisen matkansa aikana rankan henkisen romahduksen ja eli loppuelämänsä vakavasti mielisairaana.[9]

Samaan aikaan Euroopassa tapahtui Ranskan kannalta merkittäviä asioita. Preussi löi Itävallan Königgrätzin taistelussa ja se nousi uudeksi uhaksi Ranskalle. Nyt Ranska päätti kiirehtiä vetäytymistään. Ranska sai vedettyään joukkonsa maaliskkuhun 1867 mennessä. Lähtiessään ne teurastivat hevoset ja räjäyttivät kaikki ammukset. Ranskan armeijan komentaja François Achille Bazaine ei halunnut jättää niitä Maximilian I:lle uskollisille joukoille. Bazaine on jäänyt historiaan epäluotettavana miehenä, hänen tiedetään halunneen syrjäyttää Maximilian I ja nousta itse Meksikon hallitsijaksi.[10][11]

Kun idea yhteishallituksesta oli kaatunut ja Ranska vetäytynyt maasta, edessä oli epätoivoinen taistelu. Maximilian I otti armeijan komentoonsa. Hänen päätökseensä taistella johti kaksi ajatusta: vain taistelemalla hän voisi vetäytyä kunniakkaasti maanpakoon ja hänen asemansa Habsburgien hallitsijasukuun kuuluvana.[11][12][14]

Keisari vetäytyi joukkoineen Querétaroon mukanaan arviolta 10 000 miestä. Tasavaltalaiset lähettivät häntä vastaan 40 000 miestä ja aloittivat piirittämisen ja pommituksen. 14. toukokuuta 1867 nälkiintyneet keisarilliset joukot olivat huvenneet 5000 mieheen ja päätettiin yrittää murtautua piiritysrenkaan läpi ja mennä vuoristoon käymään sissisotaa. Tuolloin muuan keisarillinen upseeri kavalsi hallitsijansa ja päästi tasavaltalaiset kaupunkiin. Hänelle oli uskoteltu, että hallitsijaan ei kosketa.[11][12][14]

Keisari ja hänen kaksi kenraaliaan Tomás Mejía ja Miguel Miramón asetettiin syytteeseen ja vietiin oikeuteen. Syyte perustui presidentti Juárezin asetukseen, joka koski ranskalaisten miehittäjien auttamista. Oikeus langetti kaikille kolmelle kuolemantuomion. Maximilian I:n puolesta vedottiin laajalti. Vetoajien joukossa olivat Euroopan kuninkaalliset, mutta myös kirjailija Victor Hugo ja vapaustaistelija Giuseppe Garibaldi. Juárez oli järkkymätön: Meksiko antaa ulkomaalaisille maahantunkeutujille opetuksen ja 50 000 maahantunkeutujia vastaan taistellutta antoi sodassa henkensä. Heidän omaisensa tarvitsevat oikeutta. Kaikki kolme ammuttiin 19 kesäkuuta 1867.[11][12]

20 peson kultakolikko vuodelta 1866. Rahaan kuvattu keisari Maximilian I.

Politiikka ja talous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maksimilian oli tehnyt paljon suunnitelmia uudelle valtakunnalleen, aavistamatta, että hallituskaudesta tulee kovin lyhyt. Suunnitelmiaan hän yritti toteuttaa parhaansa mukaan. Keisarikuntaa hallittiin vuoden 1865 väliaikaisella säädöksellä. Sen mukaan Meksikossa oli yhdeksän ministeriötä ja niistä kahteen oli oikeus nimittää ministeri keisarilla. Loppuihin ministerit nimitti ministerineuvosto.[13]

Myös paikallishallintoa haluttiin uudistaa. Maa jaettiin 50 departamenttiin ja niiden rajoissa suosittiin mahdollisimman paljon luonnollisia rajoja. Tarkoituksena oli, että niiden väkiluku olisi lähestulkoon yhtä suuri. Tämä uudistus kumottiin keisarikunnan päätyttyä. Myös koululaitokseen kiinnitettiin huomiota ja maahan perustettiin saksalaistyylinen lukio. Lisäksi tehtiin suunnitelmia maksuttomasta perusopetuksesta ja keisari antoi asetuksen jolla perustettiin keisarillinen tiede- ja kirjallisuusakatemia.[9]

Ennen vuotta 1864 Meksikossa ei ollut ajanmukaista pankkilaitosta. Uskonnolliset instituutiot järjestivät lainoja maaseudun ja kaupunkien yläluokille. Ranskan miehityksen aikana brittiläiset rahoituslaitokset kiinnostuivat Meksikon mahdollisuuksista. The London Bank of Mexico and South America Ltd. avasi konttorin pääkaupungissa. Se oli osa Barings Bank- konsernia.[15]

Meksikon liikenneolot olivat kehittymättömät ja rautatiet olivat surkeassa kunnossa, sillä niitä oli tuhottu jotta ranskalaiset eivät käyttäisi niitä. Ranskan armeijan kanssa tehtiin sopimus jonka mukaan meksikolaiset yhtiöt korjaavat ratoja ja Ranskan armeija maksaa 120 000 frangia kuukaudessa korvauksia yhtiöille. Vuonna 1864 Meksikon rautateitä varten perustettiin Lontoossa brittiläis-meksikolainen yritys, Compañía Limitada del Ferrocarril Imperial Mexicano. Yhtiön tehtäväksi tuli rakentaa rautatie Méxicosta Veracruziin. Myös ranskalaisille yrityksille annettiin rautateiden rakennusurakoita.[16]

Maximilianin suhde katoliseen kirkkoon oli monimutkainen. Hän oli jatkanut reformistien politiikkaa myymällä kirkon omaisuutta ja torjunut paavin lähettilään vaatimukset. Hän antoi kuitenkin kirkolle myös etuoikeuksia, sillä hän ei halunnut näyttää uuden valtakuntasa uskovaisten silmissä kerettiläiseltä. Kysymys uskonnonvapaudesta oli arkaluontoinen. Keisarin armeijassa oli mukana muslimeja Egyptistä, ortodokseja Itävallan itäosista sekä protestantteja Slovakiasta, Konfederaatiosta ja Böömistä. Heille piti taata oikeus harjoittaa uskontoaan. Lisäksi keisarinna Carlota halusi maahan siirtolaisia kaikkialta maailmasta ja heillekin piti taata oikeus omaan uskontoon.[17]

Keisari ja keisarinna halusivat auttaa valtakunnan huono-osaisia ja halusivat auttaa myös alkuperäiskansoja. He yrittivät jopa opiskella nahuatlia. Lisäksi alkuperäiskansan edustaja Faustino Galicia otettiin hallituksen neuvonantajaksi. Lakitekstit ja hallituksen tiedotukset julkaistiin nyt espanjaksi ja nahuatliksi. Keisarillisella säädöksellä määrättiin, että jos alkuperäiskansoilta otetaan tarvikkeita armeijalle ne pitää maksaa. Tasavaltalaiset eivät maksaneet vaan sotatilanteeseen vedoten ottivat elintarvikkeet väkisin. Alkuperäiskansoja suosimalla hallitsijapari menetti konservatiivien kannatuksen ja tasavaltalaiset väittivät alkuperäiskansojen olevan ranskalaisten viettelemiä.[13]

Keisari määräsi aluejohtajia suojelemaan vanhoja muistomerkkejä ja kirjoitti kirjeitä Euroopan hallitsijoille, joissa pyysi heitä palauttamaan atsteekkivaltakunnasta varastetut taide-esineet takaisin Meksikoon. Lisäksi hän tilasi meksikolaisilta taiteilijoilta maalauksia historian tapahtumista ja merkkihenkilöistä. [13]

Sunnuntaisin keisaripalatsin ovet olivat auki ja hallitsijapari otti vastaan eri kansalaispiirejä edustaneita henkilöitä alhaista ylhäisiin ja myös alkuperäiskansojen valtuuskuntia kävi tervehtimässä hallitsijaparia.[13]

Keisarikunnan perintö ja arviointia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Chapultepecin linna, Meksikon keisarillinen palatsi, México

Lyhyestä vallassaoloajastaan huolimatta Maximilianin valtakausi jätti pääkaupunki Méxicoon pysyvän jäljen. Hän kunnostutti entisen Espanjan varakuninkaan palatsin residenssikseen. Palatsin nimeksi tuli Chapultepec ja se palveli Meksikon tasavallan presidentin virka-asuntona vuoteen 1940, minkä jälkeen siitä tuli museo. [18]

Pääkaupunkiin ryhdyttiin rakentamaan myös ranskalaistyylistä valtakatua, joka yhdisti palatsin ministeriöihin. Katu sai nimen "Paseo de la Emperatriz" ,"Keisarinnan valtakatu". Tasavallan palauttamisen jälkeen sen nimeksi tuli "Paseo de la Reforma", "Reformin valtakatu". Katu on nykyään yksi pääkaupungin hienoimmista ja sitä koristavat lukuisat patsaat.[19]

Keisaripari jätti pienen jäljen Meksikon ruokakulttuuriin. Heidän kokkinsa toivat maahan pienen sämpylää muistuttavan leivän, jonka nimi on Bolillo. Se on nykyään laajalle levinnyt ruoka Meksikossa.[20]

Keisarikuntaa muistaa nykyään pieni äärioikeistolainen ja monarkistinen ryhmä, "Frente Nacionalista de México", "Meksikon kansallinen rintama", jonka mielestä Maximilian I oli laillinen hallitsija. Heidän mielestään vain keisari olisi pystynyt estämään Yhdysvaltain sekaantumisen maan asioihin. He kokoontuvat vuosittain keisarin teloituspaikalle muistelemaan Maximilian I:stä ja hänen kenraaleitaan.[21]

Ajan myötä Maksimilianin keisarikuntaa on ryhdytty arvioimaan puolueettomammin. Keisari oli monella tapaa liberaalimpi valtionpäämies kuin hänet kukistanut presidentti Juárez. Keisari tuki alkuperäiskansojen oikeuksia ja halusi vilpittömästi auttaa köyhimpiä kansankerroksia. Ajatus siitä, että keisari olisi ollut hyvää tarkoittava diletantti on alkanut jonkin verran väistyä. Onkin todettu, että Maksimilian oli johtaja, jonka Meksiko olisi tuossa tilanteessa tarvinnut, mutta se että hän tuli maahan ranskalaisten aseiden turvin ja pienen konservatiiviklikin juonittelun johdosta oli perustavaa laatua oleva virhe ja heikkous.[22][23]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Grimberg, Carl: Kansojen historia, osa 19. Kansallisuusliikkeet. WSOY Porvoo 1984. ISBN 951-0-09747-0
  • Kirkwood, Burton: The History of Mexico. Palgrave McMillan, Yhdysvallat 2005. ISBN 1-4039-6258-8

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ The Siege of Querétaro: the downfall of Maximilian I of Mexico History Extra. Viitattu 26.4.2022. (englanniksi)
  2. ↑ Mexico’s ill-fated Austrian emperor History Extra. Viitattu 26.4.2022. (englanniksi)
  3. ↑ French Intervention in Mexico and the American Civil War, 1862–1867 Office of the Historian. United States State Department. Viitattu 26.4.2022. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u The History of Mexico. Palgrave.
  5. ↑ Jeremy Black: The end of the affair | The New Criterion newcriterion.com. 22.12.2021. Viitattu 23.5.2025. (englanniksi)
  6. ↑ Benito Juarez | Biography, Accomplishments, & Facts | Britannica www.britannica.com. Viitattu 23.5.2025. (englanniksi)
  7. ↑ a b Milestones in the History of U.S. Foreign Relations - Office of the Historian web.archive.org. 13.3.2025. Arkistoitu 13.3.2025. Viitattu 23.5.2025.
  8. ↑ Edward Shawcross | January 25, 2022: Long View: When An Austrian Archduke Became Emperor of Mexico Americas Quarterly. Viitattu 23.5.2025. (englanniksi)
  9. ↑ a b c d e f g h i j k l University of California Libraries: The works of Hubert Howe Bancroft, s. 50. San Francisco : History Co., 1883-1890, c1882-1890. Teoksen verkkoversio Viitattu 23.5.2025.
  10. ↑ a b Kansojen historia, osa 19. WSOY.
  11. ↑ a b c d e Maximilian | Archduke of Austria & Emperor of Mexico | Britannica www.britannica.com. Viitattu 23.5.2025. (englanniksi)
  12. ↑ a b c d e f g Mexico - La Reforma, Politics, Economy | Britannica www.britannica.com. 22.5.2025. Viitattu 23.5.2025. (englanniksi)
  13. ↑ a b c d e M. M. McAllen: Maximilian and Carlota: Europe's Last Empire in Mexico. Trinity University Press, 8.1.2014. ISBN 978-1-59534-185-3 Teoksen verkkoversio Viitattu 23.5.2025. (englanniksi)
  14. ↑ a b Fehrenbach, T. R.: Fire and blood. Da Capo, 1995. ISBN 978-0-306-80628-5 Teoksen verkkoversio.
  15. ↑ Forbes Advertorial: Banco de Londres, México y Sudamérica, el primer banco comercial de México Forbes México. Viitattu 23.5.2025. (espanjaksi)
  16. ↑ William Elliot (1827-1892) - Graces Guide www.gracesguide.co.uk. Viitattu 23.5.2025.
  17. ↑ Los extranjeros en México y los mexicanos en el extranjero, 1821-1970: Tomo 1, 1821-1867 muse.jhu.edu. (espanjaksi)
  18. ↑ Chapultepec Castle Atlas Obscura. Viitattu 23.5.2025. (englanniksi)
  19. ↑ Foreign Native: The iconic Paseo de la Reforma in Mexico City mexperience.com. 10.5.2025. Viitattu 23.5.2025. (englanniksi)
  20. ↑ Tania Alemán Saavedra: Historia del origen del bolillo México Desconocido. 5.11.2019. Viitattu 23.5.2025. (espanjaksi)
  21. ↑ FRENTE NACIONAL MEXICANISTA - ORGANIZACION POR LA VOLUNTAD NACIONAL web.archive.org. 3.5.2014. Arkistoitu 3.5.2014. Viitattu 23.5.2025.
  22. ↑ Why Benito Juárez had Maximilian of Habsburg shot infobae. 22.3.2022. Viitattu 23.5.2025. (englanniksi)
  23. ↑ Rich Tenorio: New Maximilian biography takes different view on Mexico's maligned monarch Mexico News Daily. 13.1.2022. Viitattu 23.5.2025. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Meksikon_toinen_keisarikunta&oldid=23392303”