Meksikon ja Yhdysvaltain suhteet

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Meksikon ja Yhdysvaltain sijainti.

Meksikon ja Yhdysvaltain suhteilla tarkoitetaan Amerikan yhdysvaltojen ja Meksikon yhdysvaltojen kahdenvälisiä suhteita. Valtiot jakavat maa- ja merirajan Pohjois-Amerikassa.

Meksiko ja Yhdysvallat ovat allekirjoittaneet useita sopimuksia, kuten Gadsdenin oston ja Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimuksen. Molemmat maat ovat mukana kansainvälisissä yhteisöissä, kuten Amerikan valtioiden järjestössä ja Yhdistyneissä kansakunnissa.

1800-luvun lopulta lähtien valtioilla on ollut läheiset suhteet. Tähän aikaan Meksiko avattiin yhdysvaltalaisille investoinneille. Yhdysvalloilla oli tärkeä rooli Meksikon vallankumouksessa vuosina 1910–1920.

Maitten pitkä maaraja tekee alueen rauhasta tärkeän Yhdysvaltain kansalliselle turvallisuudelle. Yhdysvallat on Meksikon tärkein kauppakumppani, ja Meksiko Yhdysvaltain kolmanneksi tärkein. Vuonna 2010 Meksikon vienti oli 309,6 miljardia dollaria, josta noin yksi kolmasosa meni Yhdysvaltoihin.[1]

Miljoona yhdysvaltalaista asuu Meksikossa, ja meksikolaiset ovat suurin maahanmuuttajaryhmä Yhdysvalloissa.[2][3] Maitten välinen laiton maahanmuutto ja huumekauppa ovat johtaneet hallintojen erimielisyyksiin, mutta myös yhteistyöhön.

Meksiko tuomitsi syyskuun 11. päivän terroriteot ja antoi hyväntekeväisyyslahjoituksia Yhdysvalloille Hurrikaani Katrinan jälkeen. Maa on kuitenkin yrittänyt olla puoleeton kansainvälisissä kiistoissa. Meksiko ei osallistunut terrorisminvastaiseen sotaan tai Irakin sotaan. Maa vetäytyi Inter-American Treaty of Reciprocal Assistance -sopimuksesta vuonna 2002.[4] Meksiko tuki kuitenkin Yhdysvaltoja vuoden 2011 sotilasinterventiossa Libyan sisällissodan aikana.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mexico, the U.S. and Indiana: Economy and Trade – InContext.indiana.edu. 2012. Viitattu 1.4.2019.
  2. Mexico state.gov. Viitattu 1.4.2019.
  3. Key findings about U.S. immigrants pewresearch.org.
  4. OEA: México abandona el TIAR BBC News. 6. syyskuuta 2002. (espanjaksi)
  5. Mexico condemns repression in Libya Two Circles

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Mexico–United States relations