Mekan valloitus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Muslimit valloittivat Mekan tammikuussa 630 jaa. (10. päivä ramadhaania vuonna 8). Valloitusta kutsutaan nimellä Fatah-e-Mubeen, Mahtava voitto.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 628 mekkalainen heimo Quraish ja muslimiyhteisö Medinassa allekirjoittivat kymmenvuotisen välirauhan Hudaybiyyahin sopimus (arab. صلح الحديبية‎).

Sopimuksen ehtojen mukaan arabiheimoille annettiin vaihtoehdoksi liittyä joko muslimeihin tai Quraishiin. Jos jokin heimoista joutuu hyökkäyksen kohteeksi, liittoutuneella heimolla on oikeus vastata samalla mitalla. Tämän seurauksena Banū Bakr liittyi Quraishiin ja Banū Khuza'a Muhammadin joukkoihin. He elivät rauhassa, mutta islamia edeltävään aikaan ulottuvat motiivit aiheuttivat vihamielisyyttä. Banū Bakr ei välittänyt sopimuksesta ja hyökkäsi Banū Khuza'aa vastaan paikassa nimeltä Al-Wateer 8. päivä sha'ban-kuukautta. Quraish auttoi Banū Bakria. Vihollistensa painostamana Khuza'a etsi turvapaikkaa, mutta Bakrin päällikkö Nawfal ei kunnioittanut hyväksyttyjä perinteitä.

Quraishin käytös rikkoi Al-Hudaibiyyahin sopimuksen ehtoja ja se oli ilmiselvästi hyökkäys muslimien liittolaisia vastaan.[1]

Valloitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Abu Sufyan ibn Harb, Quraishin johtaja Mekassa, aisti, että tasapaino oli kallistunut Muhammadin eduksi ja että Quraish ei ollut tarpeeksi vahva pysäyttämään muslimeja valloittamasta Mekkaa. Abu Sufyan matkusti Medinaan ja yritti elvyttää sopimuksen. Vierailunsa aikana Ali ja hänen oma tyttärensä Ramlah, joka oli nyt yksi Muhammadin vaimoista, torjuivat hänet. Vaikka Muhammad kieltäytyi sopimuksesta ja Abu Sufyan palasi Mekkaan tyhjin käsin, yritys vaikutti siihen, että valloitus tapahtui ilman taistelua.

Muhammad kokosi joukkoihinsa noin 10 000 miestä ja marssi kohti Mekkaa.

Abu Sufyan matkusti Mekan ja Muhammadin välillä, yrittäen päästä sopimukseen.

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valloituksen aattona Abu Sufyan palasin islamiin. Kun Muhammad kysyi, hän myönsi, että mekkalaiset jumalat olivat voimattomia ja että totisesti ei ole muuta jumalaa kuin Allah. Muhammad puolestaan julisti Abu Sufyanin talon turvapaikaksi:

"Se, joka astuu sisään Abu Sufyanin taloon, on turvassa. Se, joka laskee aseensa, on turvassa. Se, joka lukitsee hänen ovensa, on turvassa".[2]

Hän julisti myös:

"Allah on tehnyt Mekasta turvapaikan silloin, kun Hän loi Taivaat ja Maan ja Mekka säilyy turvapaikkana Ylösnousemuksen päivään saakka Allahin suoman hyvyyden pyhyyden takia. Siellä taisteleminen ei ollut sallittua kenellekään ennen minua eikä siitä tule sallittua kenellekään minun jälkeeni ja se oli sallittua minulle vain hetken. Sen metsästettäviä eläimiä ei tulisi jahdata eikä sen puita tulisi kaataa tai sen kasvillisuutta tai ruohoa kiskoa juurineen tai sen useimpia asioita saa poimia paitsi, jos ilmoittaa siitä julkisesti."[3]

Muhammad vieraili Kaabassa seuralaistensa kanssa. Epäjumaltenkuvat rikottiin ja niin sanotut jumalat tuhottiin. Muhammad lausui Koraanista jakeen: "Sano: Totuus on tullut ja valhe kadonnut. Valhe on katoavaista.[4]

Ihmiset kerääntyivät Kaaban luo ja Muhammad puhui:

"Ei ole muuta jumalaa kuin Allah. Hänellä ei ole kumppania. Hän on pitänyt lupauksensa orjalleen, auttanut häntä ja voittanut kaikki konfederaatit. Muistakaa, että jokainen etuoikeus, suvun tai omaisuuden kautta, katoaa, paitsi Kaaban huoltajuus ja veden tarjoaminen pyhiinvaeltajille. Muistakaa, että veriraha jokaisesta tapetusta on sata kamelia. Quraishilaiset, totisesti Jumala on vienyt tietämättömyyden ajan ylpeytenne ja ylpeytenne sukulinjaanne, koska kaikki ihmiset ovat Aatamin jälkeläisiä ja Aatami luotiin savesta."

Sitten Muhammad kääntyi ihmisiin ja sanoi: "Oi Quraish, miten minun tulisi kohdella teitä?"

Ja he vastasivat: "Armolla, oi Allahin profeetta. Odotamme sinulta vain hyvää."

Muhammad julisti: "Puhun teille samoin sanoin kuin Yusuf puhui veljilleen. Tänä päivänä teitä vastaan ei ole moitteita. Menkää, sillä olette vapaita."[5] Muhammadin arvovalta kasvoi mekkalaisten antautumisen jälkeen. Tiedustelijat ympäri Arabiaa tulivat Medinaan hyväksymään hänet.

Kymmenen ihmistä määrättiin tapettavaksi: Ikrimah ibn Abu Jahl, Abdullah ibn Saad ibn Abu Sarh, Habbar bin Aswad, Miqyas Subabah Laythi, Huwairath bin Nuqayd, Abdullah Hilal ja neljä naista, jotka olivat syyllisiä murhaan tai muihin rikokseen tai olivat panneet sodan alulle ja häirinneet rauhaa.[6]

Heitä kaikkia ei kuitenkaan tapettu: Ikrimah eli hyväksyäkseen islamin ja taisteli myöhemmin muslimien joukoissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ar-Raheeq Al-Makhtum
  2. Al-kamil fi al-tarikh
  3. Sahiih Bukhaari, vol. 5, kirja 59, #603
  4. Koraani 17:81
  5. Kertonut Ibn Kathir, välittänyt Ibn al-Hajjaj Muslim
  6. Ayatullah Ja'far Subhanin The Message, kpl 48, viitaten Ibn Hishamin teokseen Sirah