Mediq

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mediq.JPG

Mediq Oy (holl. Mediq NV) on alankomaalainen lääke- ja terveydenhoitoalan tukku- ja palveluyritys. Sen liikevaihto oli vuonna 2009 2,6 miljardia euroa.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mediq perustettiin Utrechtiin vuonna 1899 nimellä Onderlinge Pharmaceutische Groothandel (OPG). Perustajina oli 91 hollantilaista apteekkaria, jotka halusivat osuuskunnan avulla yhdistää ostotoimintaansa. Vuonna 1992 OPG muuttui osakeyhtiöksi ja listautui Amsterdamin pörssiin. Vuonna 2001 otettiin käyttöön nimi Mediq, ja vuonna 2013 yhtiön osti kokonaan omistukseensa pääomasijoitusyhtiö Advent.[1]

Mediq on laajentunut yritysostojen avulla ympäri Eurooppaa ja toimi vuonna 2015 kaikkiaan 14 maassa.[1]

Mediq Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa yritys toimii nimellä Mediq Suomi Oy. Yhtiön pääkonttori ja varasto sijaitsevat Espoossa. Mediq Suomen liikevaihto vuonna 2014 oli 58,8 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 167.[2]

Mediq Suomi Oy syntyi vuonna 2010, kun Oriola jakautui kahdeksi yritykseksi. Oriola Oy jatkoi apteekkitukkuna kilpailijansa Tamron rinnalla, kun taas terveydenhuoltoa ja laboratorioalaa palvelemaan perustettiin Oriola-KD Healthcare Oy, jonka osti hollantilainen Mediq.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b History, Mediq. Viitattu 2.1.2016.
  2. Mediq Suomi Oy, Taloussanomien yrityshaku. Viitattu 2.1.2016.
  3. Historia, Mediq Suomi. Viitattu 2.1.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.