Mežyhirjan luostari
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Lisätty lähteet Ševtšenkon runoon. |
Mežyhirjan luostari (ukr. Межигірський монастир, Mežyhirskyi monastyr) oli keskiaikainen kuninkaallinen residenssi Vyšhorodin kaupungin lähellä, nykyisessä Ukrainassa Vyšhorodin piirissä Kiovan alueella. Se sijaitsi Mežyhirjan rotkossa, Dneprjoen oikealla rannalla.
Mežyhirjan luostari perustettiin vuonna 988, ja se oli Kiovan Rusin ensimmäisiä luostareita. Luostari on tuhottu ja rakennettu uudelleen useasti. Viimeksi sen tuhosi Neuvostoliitto vuonna 1935. Aikanaan Mežyhirjan luostari oli aluetta hallinneen Rurik-dynastian ja myöhemmin kasakoiden hengellinen keskus.
Luostari mainitaan Taras Ševtšenkon runossa "Munkki"[1][2] ja Nikolai Gogolin vuonna 1835 julkaistussa romaanissa Taras Bulba.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kiovan luolaluostarissa asuneen Jevgeni Bolhovitinovin merkintöjen mukaan Kiovan ensimmäinen metropoliitta Mikael perusti Mežyhirjan luostarin vuonna 988 yhdessä Byzantionista saapuneiden kreikkalaisten munkkien kanssa.
Vuonna 1154 Vladimir–Suzdalin ruhtinas Juri Dolgoruki jakoi luostarin ympärillä olleet maa-alueet pojilleen. Hänen poikansa Andrei I sai haltuunsa lähinnä luostaria olleen maan, nykyisen Vyšhorodin kaupungin. Pian tämän jälkeen hän siirsi luostarin nykyiselle paikalleen Dneprjoen rannalla oleville kukkuloille. Andrei halveksi Kiovan kaupunkia ja muutti Suzdaliin. Matkalle hän otti mukaan Konstantinopolin patriarkalta lahjaksi saamansa Vladimirin Jumalanäiti -ikonin. Ikoni on nykyään yksi ortodoksisen kirkon arvostetuimmista ikoneista. Sitä säilytetään nykyään Tretjakovin galleriassa Moskovassa.
Batu-kaanin johdolla vuosina 1237–1240 tapahtuneen mongolien valloituksen aikana luostari tuhottiin täydellisesti. Krimin kaanikunnan tataarit tuhosivat luostarin jälleen vuonna 1482. Jälleenrakennustyöt alkoivat 40 vuoden kuluttua. Vuonna 1523 luostari siirtyi Puolan kuninkaalle, Liettuan suurherttualle Sigismund I:lle. Luostari sai samalla täyden hallintaoikeuden alueellaan olleisiin maihin. Vuonna 1555 alueella sijaitsi neljä kirkkoa.
Kasakkaluostari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1500-luvulla luostari useasti menetti ja sai uudestaan haltuunsa maa-alueiden omistusoikeudet. Konstanty Wasyl Ostrogskin suojatin, igumenin Afanasin rahoittamana luostarin vanhat rakennukset tuhottiin ja niiden tilalle rakennettiin uudet. Afanasin aikana luostaria pidettiin Ukrainan toisena lavrana eli luolaluostarina.
Jälleenrakentamisen jälkeen Mežyhirjan luostarista tuli Zaporižžjan kasakoiden alueellinen keskus, ja se toimi sotilasluostarina. Luostari sai 1610 ortodoksisen kirkon autonomian, ja se siirrettiin suoraan Konstantinopolin patriarkan alaisuuteen.
Bohdan H’melnytskyin määräyksestä lähistöllä sijainneet Vyšhorod, Novi Petrivtsi ja Moštšany liitettiin 1656 luostarin alaisuuteen.
Trahtemyrivin luostarin tuhoutumisen jälkeen Mežyhirjan luostarista tuli kasakoiden pääluostari. Eläkkeelle jääneet kasakat vetäytyivät luostariin ja viettivät siellä loppuelämänsä.
Luostari paloi 1676. Luostarissa asuneen Ivan Savelovin, josta myöhemmin tuli Moskovan patriarkka Joakim, johdolla alue rakennettiin uudelleen. Igumeni Feodosin johdolla 1600-luvun lopulla luostarista kehittyi yksi Ukrainan laajimmista luostareista. Pietari Suuren pyynnöstä luostarin itsenäinen asema poistettiin, mutta se palautettiin vuonna 1710. Vuonna 1717 laaja tulipalo tuhosi suuren osan luostarin rakennuksista. Kasakat vahvistivat luostarin "sotilaallisen" aseman uudelleen 1735. Vuonna 1774 Petro Kalnyševskyin rahoituksella luostaria uudistettiin.
Rappeutuminen, fajanssitehdas ja uudelleenrakennus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katariina II:n hajotettua Zaporižžjan kasakkavaltion vuonna 1775 luostari rappeutui. Jäljelle jääneet kasakat siirtyivät pian Kubaniin, minne he perustivat Kubanin kasakkaluostarin. Poistuessaan Mežyhirjasta kasakat ottivat mukaansa joitakin luostarin käsikirjoituksia.
Kun Katariina II tuli 1787 Kiovaan, hän halusi nähdä Mežyhirjan luostarin, mutta luostari paloi edellisenä yönä.
Saksalainen insinööri huomasi vuonna 1796, että alueen savi soveltui fajanssin valmistukseen ja perusti alueelle tehtaan. Vuoteen 1852 mennessä fajanssitehtaasta oli tullut Kiovan seudun suurin teollisuusyritys. Tehdas kuitenkin suljettiin 1884 kannattamattomana.
Luostari rakennettiin 1894 uudelleen ja muutettiin naisluostariksi.
Luostarin tuhoaminen ja virallisen residenssin perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kun Ukrainan sosialistisen neuvostotasavallan pääkaupunki siirrettiin vuonna 1934 Harkovasta Kiovaan, syntyi tarve kaupungin ulkopuolella sijainneelle residenssille. Mežyhirja valittiin uuden hallinnon maaseuturesidenssiksi. Ennen luostarin tuhoamista se valokuvattiin.
Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean politbyroon päätöksellä koko luostarialue tuhottiin vuonna 1935. Rakennustöiden aikana löydettiin käsikirjoituksia täynnä ollut maanalainen kirjasto. On esitetty arvioita, joiden mukaan kirjoitukset kuuluvat Jaroslav I Viisaan kadonneeseen kokoelmaan. Ainoa luostarista jäljellä oleva rakennus on alueella oleva vesikaivo.
Neuvostoaikana alue toimi Leonid Brežnevin ja Volodymyr Štšerbytskyin asuntona, ja alue oli suljettu yleisöltä.
Mežyhirjan kartano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mežyhirjan omistusoikeus oli 2008 Ukrainan entisen pääministerin Viktor Janukovytšin ja Julija Tymošenkon johtaman hallituksen välisen kiistan kohteena. Kiistan päätteeksi 1,4 neliökilometrin laajuisen Mežyhirjan virka-asunnon hallinta siirtyi 11. heinäkuuta 2007 Nadra Ukrainy -nimisen yrityksen haltuun.
Ukrainan presidentti Viktor Juštšenko allekirjoitti 9. heinäkuuta 2007 salaisen määräyksen, jolla alue siirrettiin Janukovytšin käyttöön. Sanomalehdissä on esitetty epäilyjä, joiden mukaan Janukovytš luopui vallasta ja sai vastineeksi Mežyhirjan virka-asunnon. Helmikuun lopulla 2008 Janukovytš myönsi omistavansa datšan Mežyhirjan alueella. Ukrainan valtion viraston mukaan datša on kooltaan 136,8 hehtaaria ja sen ympärillä on viisi metriä korkea teräsaita. Janukovytš ilmoitti käyttävänsä ainoastaan yhtä alueella sijaitsevaa rakennusta, joka on kooltaan 250 neliömetriä ja jonka ympärillä on 1,5 hehtaarin maa-alue.
Alueen arvoksi arvioitiin noin 200 miljoonaa dollaria. Tymošenkon noustua pääministeriksi hallitus peruutti presidentin määräyksen ja palautti alueen valtion hallintaan. Kiovan talousoikeus kumosi 28. heinäkuuta 2008 hallituksen päätöksen ja palautti Mežyhirjan residenssin Janukovytšille.
Janukovytš rakennutti 140 hehtaarin tontilleen eläintarhan, ampumaradan, golfkentän, tenniskenttiä, kasvihuoneen ja helikopterikentän. Autotallissa oli kymmenien vanhojen autojen kokoelma. Päärakennus on toimitettu Suomesta, Honkarakenteen tehtaalta. Janukovytšin kukistumisen jälkeen alue on ollut turistikohde.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Poem, Shevchenko.ca, viitattu 28.6.2022 (englanniksi)
- ↑ Taras Shevchenko: Chernets Poetyka. 1847. Arkistoitu 26.2.2001. (ukrainaksi)
- ↑ Teppo Tiilikainen: Tällainen on Viktor Janukovytšin hulppea hirsilinna – rakennettu Suomessa (Osa artikkelista maksullinen) Suomen Kuvalehti. 18.7.2014. Otavamedia. Viitattu 22.7.2014.
