Mauno Pekkalan vanhemmat olivat metsätyönjohtaja Johan Oskari Pekkala ja Amanda Matilda Grönroos. Hän pääsi ylioppilaaksi 1909, suoritti metsänhoitajan tutkinnon 1913 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1921.[16]
Pekkala oli Pellervo-seuran metsäosaston toimistossa konsulttina 1914–1917 ja sitten metsähallituksessa vt. metsänhoitajana 1917–1919, metsänmyyntiasiain esittelijänä 1919–1920, vt. yksityismetsien ylitarkastajana 1920–1921, metsäneuvoksena ja maankäyttöosaston päällikkönä 1921–1932 sekä vt. ylijohtajana 1928–1929 ja vuodesta 1932. Viimeksi Pekkala oli metsähallituksen pääjohtajana vuosina 1944–1952.[16]
Vuodet 1939–1942 Pekkala toimi valtiovarainministerinä kolmessa eri hallituksessa. Hän vastusti voimakkaasti jatkosotaa edeltänyttä armeijan liikekannellepanoa. Pekkala varoitti Helsingissä Neuvostoliiton tiedustelupäällikkönä toiminutta Jelisei Jelisejeviä Saksan hyökkäyksestä ja Suomen osallistumisesta siihen. Pekkala luovutti Jelisejeville tiedot presidentti Risto Rytin hallitukselle 31. toukokuuta 1941 esittämästä tilannekatsauksesta. Josif Stalin ei kuitenkaan uskonut Jelisejevin hänelle välittämiä tietoja tai pitänyt saksalaisten aiheuttamaa uhkaa tarpeeksi vakavana eikä siksi ryhtynyt tarvittaviin toimiin hyökkäyksen varalta.[17]
Jatkosodan aikana hän kuitenkin riitautui puolueensa ja Tannerin kanssa Saksaan nojaavasta sotapolitiikasta, erosi hallituksesta ja siirtyi niin sanotun rauhanopposition linjoille. Tämän vuoksi häntä ei myöskään nostettu esiin sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä, vaikka hän oli ollut puolueensa korkein ministeri jatkosodan alkaessa. Jatkosodan jälkeen Pekkala nousi esiin puolueensa sotavuosien politiikan arvostelijana ja hänestä tuli salkuton ministeri Paasikiven II hallitukseen. Kun SDP ei Pekkalan toiveiden mukaan tehnyt vuoden 1945 eduskuntavaaleissa vaaliliittoa SKDL:n kanssa, hän meni eduskuntaan SKDL:n eikä SDP:n ehdokkaana, mistä seurasi puoluetoimikunnasta ja lopulta koko SDP:stä erottaminen. Vaalien jälkeen hän tuli puolustusministeriksi Paasikiven III hallitukseen "sosialidemokraattina" vaikka liittyi pian SKDL:n jäseneksi. Tämä herätti pahaa verta vanhassa puolueessa.
Pekkala valittiin SKDL:n sisällä toimineen Sosialistisen Yhtenäisyyspuolueen puoluetoimikuntaan perustavassa kokouksessa 22. maaliskuuta 1946, ja hän uusi paikkansa vuosien 1947 ja 1951 puoluekokouksissa.[18] Pekkala toimi SYP:n edustajana myös SKDL:n liittotoimikunnassa vuosina 1946–1952.[19]
Pekkalan epäsäännölliset elämäntavat ja niin sanottu häilyväisyys herättivät kritiikkiä. Paheksuntaa on herättänyt erityisesti se, että Pariisin rauhanneuvotteluissa hän oli puoluetoveriensa neuvosta antanut Suomen valtuuskunnan puheen etukäteen Molotovin tarkastettavaksi, ja siitä jouduttiin poistamaan aluepalautustoiveisiin viitanneet kohdat. Hän vältteli muulloinkin Neuvostoliiton edustajien ärsyttämistä.
Pekkalan hallitus toteutti kaudellaan useita merkittäviä lakeja. Se hoiti sotien aiheuttamat korvaus-, maahankinta- ja rauhansopimus- ja muut asiat ja käsitteli sotavuosina lykättyjä uudistuksia, kuten sosiaalisen lainsäädännön – varsinkin työlainsäädännön – kehittäminen, ja antoi esitykset työntekijän vuosilomalaista, työaikalaista, työtuomioistuimesta ja työehtosopimuslaista. Vuonna 1948 hallitus teki esityksen lapsilisästä. Lisäksi on arvioitukenen mukaan?, että Pekkalan, kuten myös sisäministeri Yrjö Leinon, maltillisuus ja verkkaisuus päätöksenteossa estivät kommunisteja johtamasta kehitystä Suomessa samaan suuntaan kuin kansandemokratioiksi kehittyneissä Itä-Euroopan maissa.
Pääministerikautensa jälkeen Pekkala oli SKDL:n ehdokas presidentinvaaleissa 1950, ja hän sai toiseksi eniten ääniä. Hän jatkoi kansanedustajana kuolemaansa asti. Myös Mauno Pekkalan vanhempi veli Eino Pekkala osallistui aktiivisesti politiikkaan ja oli oikeusministerinä veljensä johtamassa hallituksessa.
Tutkimuksia kruununmetsätorppien taloudesta Kurun, Parkanon ja Ikaalisten pitäjissä. Acta forestalia Fennica 17. Suomen metsätieteellinen seura, Helsinki 1920
Verollepano- ja jakotoimituksista Kuusamon, Kemijärven ja Kuolajärven knihtikontrahtipitäjissä : metsäpoliittinen tutkimus. Acta forestalia Fennica 21. Suomen metsätieteellinen seura, Helsinki 1922
Rovaniemen-Kemijärven rautatie ja sen taloudelliset edellytykset ; kirj. K. T. Jutila ja Mauno Pekkala. Rovaniemen-Kemijärven radan toimikunta, Helsinki 1925
Puhe pienviljelijäjuhlassa 1929. Pienviljelijäin liitto, Helsinki 1929
Pienviljelijät ja sosialidemokratia. Sos.-dem. Puolueen vaalikirjanen 1930, n:o 2. Helsinki 1930
Puhe Entisten sotilaiden toverikuntien Uudenmaan piirin syysjuhlassa Malmin työväentalolla 2.3.1945. Entisten sotilaiden toverikuntien Uudenmaan piirijärjestö, Helsinki 1945
Ulkopoliittinen tilannekatsaus. Suomen kansan demokraattinen liitto, Helsinki 1951
Lars Gabriel von Haartman valtio- ja metsätalousmiehenä. Metsätieteellisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 40, 34. Helsinki 1952
Hannu Soikkanen: ”Pekkala, Mauno”, Suomen kansallisbiografia, osa 7, s. 593–597. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-448-7. Teoksen verkkoversio.
↑Apunen, Osmo & Wolff, Corinna: Pettureita ja patriootteja. Taistelu Suomen ulko- ja puolustuspolitiikan suunnasta 1938–1948, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2009, s. 118–119.
↑E. Hiitonen: Sosialistinen Yhtenäisyyspuolue lisää vasemmiston toimintamahdollisuuksia. Vapaa Sana, 8.7.1947. ; Sosialistinen Yhtenäisyyspuolue jatkanut perustavaa kokoustaan. Vapaa Sana, 21.10.1947. ; Sosialistisen yhteisrintaman merkeissä eduskuntavaaleihin ja maamme tulevaisuutta rakentamaan. SYP:n puoluekokous päättyi eilen. Vapaa Sana, 30.4.1951.
↑Demokratia täydelliseen voittoon. SKDL:n liittokokous päättynyt eilen. Vapaa Sana, 26.3.1946. ; Suunta, jota kuljemme, on oikea ja se suunta tulee voittamaan. SKDL:n II liittokokous päättyi eilen. Vapaa Sana, 2.7.1949. ; Yksimielisyyden liittokokous päättynyt. Vapaa Sana, 4.6.1952.
.jpg)
_01.jpg)
