Mattias Salamnius

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mattias Salamnius (n. 165021. tammikuuta 1691, Parainen) oli suomalainen pappi ja runoilija.

Salamniuksen vanhemmista ja henkilöllisyydestä ei ole juurikaan tietoa, mutta hänen oletetaan syntyneen Pohjois-Pohjanmaalla. Hänen arvellaan opiskelleen Uppsalassa tai Tartossa, mutta siitäkään ei ole varmuutta.

Se tiedetään, että Salamnius toimi pappina Inkerinmaalla vuosina 16801686. Hänen jo 1681 Turussa painattamansa ruumissaarna on hävinnyt, mutta sen sijaan hänen tunnetuin teoksensa on säilynyt. Se on vanhaan suomalaiseen runomittaan kirjoitettu Ilo-Laulu Jesuxesta vuodelta 1690, joka kuvaa Jeesuksen elämää ja kärsimyshistoriaa. Se sisältää 29 laulua ja 2265 säettä. Teos on Suomen huomattavin Ruotsin vallan aikainen runokirja, josta otettiin kahdensadan vuoden aikana peräti kuusitoista painosta.

Samana vuonna eli 1690 painettiin toinenkin Salamniuksen teos, 1600 säkeen mittainen Juhana Gezelius vanhemman hautajaisiin kirjoitettu Surullinen ja Jumalinen Jälkimuisto. Se on taas kuivakiskoiseksi luonnehdittu kronikka piispan elämänvaiheista.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta: