Matti Markkanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee rikollista. Matti Markkanen oli myös suomalainen voimistelija.
Matti Markkanen
Matti Markkanen 1960-luvulla.
Matti Markkanen 1960-luvulla.
Henkilötiedot
Koko nimi Matti Vilho Olavi Markkanen
Syntynyt4. joulukuuta 1937
Lapua
Kuollut2. maaliskuuta 2016 (78 vuotta)
Helsinki
Kansalaisuus  Suomi
Muut tiedot
Muut nimet Volvo-Markkanen

Matti Vilho Olavi Markkanen eli ”Volvo-Markkanen” (myöh. Martin[1] Edholm,[2] 4. joulukuuta 1937 Lapua2. maaliskuuta 2016 Helsinki[3]) oli Suomen tunnetuimpia rikollisia. Hän teki 1960-luvun lopulta aina 1980-luvun alkuun saakka satoja rikoksia lähes kaikissa Pohjoismaissa.

Markkanen tuli tunnetuksi lähinnä pankkiryöstöistä ja siitä, että hän varasti pakoautokseen tavallisesti Volvon, mistä median keksimä lisänimi juontuu.[4] Syyksi juuri Volvon valintaan Markkanen on maininnut sen, että kyseistä automerkkiä mainostettiin 1960-luvun Tanskassa murtovarmaksi, joten hän koki kyseisen auton varastamisen ikään kuin haasteena. Hän tutustui autoon vuokraamalla yhden ja opettelemalla, kuinka se voidaan ottaa käyttöön ilman avaimia.[5] Itse ryöstelyjen motiiveiksi hän kertoi jännityksen kaipuun ja halun vastustaa vallitsevia auktoriteetteja.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mikkelin lyseota käydessään Markkanen vietti vuoden vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa, mutta palattuaan kotimaahan hän jätti koulun kesken ollessaan abiturientti.[6]

Asevelvollisuusaikanaan Markkanen suoritti Reserviupseerikoulun, ja myöhemmin hänet ylennettiin reservin luutnantiksi.[7]

1950-luvun lopulla Markkanen muutti Tanskaan, jossa hän työskenteli matkatoimistovirkailijana muun muassa Finnairille. Hänet irtisanottiin matkatoimistosta vuonna 1966, minkä jälkeen hän ajautui rikolliseksi.[6]

Rikollinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Markkanen ehti tehdä lukuisia rikoksia ja olla pitkään etsintäkuulutettuna, ennen kuin hänet onnistuttiin pidättämään ensimmäisen kerran, Tanskassa maaliskuussa 1968. Siihen mennessä hänen kontollaan oli jo lukuisia aseellisia ryöstöjä, autovarkauksia, salakuljetuksia ja muun muassa hotellin eteisvahtimestarin haavoittaminen ampuma-aseella hotelliryöstön yhteydessä. Syytteet johtivat 16 vuoden vankeusrangaistukseen, josta hän suoritti lopulta seitsemän vuotta. Markkanen suoritti vankila-aikanaan 1970-luvun alussa ylioppilastutkinnon hyvin arvosanoin.[8]

Vapauduttuaan Markkanen ryhtyi jälleen tekemään ryöstöjä. Kun hän 1. joulukuuta 1975 oli yhdessä Matti Mäki -nimisen rikostoverinsa kanssa ryöstänyt Nurmijärven osuuspankin Röykän konttorin ja paennut paikalta, poliisi käynnisti takaa-ajo-operaation, jonka aikana Markkanen yritti ampuakin häntä etsineen poliisin ja poliisikoiran, Lexin. Häntä kiinniottamaan hälytettiin sotaväkeäkin, ja useita tunteja kestäneen takaa-ajon jälkeen hänet saatiinkin kiinni jo samana iltana Espoon Röylässä.[9] Hänet tuomittiin ryöstöistä jälleen seitsemäksi vuodeksi vankeuteen.

Jouduttuaan näin uudestaan vankilaan hän onnistui kuitenkin karkaamaan peräti kahdesti. Ensimmäinen vankilapako tapahtui vuonna 1977 ja päättyi kuukauden päästä Norjassa siellä tapahtuneen ryöstön jälkeen. Markkanen pakeni uudestaan 7. syyskuuta 1980 kahdesta taposta 16 vuoden vankeusrangaistusta kärsineen Mikko Salmisen kanssa Helsingin keskusvankilasta. Pakomatkansa aikana miehet syyllistyivät kymmeniin rikoksiin Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Markkanen pidätettiin 3. marraskuuta 1980 Smålandissa, Etelä-Ruotsissa. Poliisin koirapartio oli saanut vihjeen Markkasen piilopaikasta sen perusteella, että eräästä kesämökistä oli varastettu patja. Markkanen oli aseistautunut vahvasti, mutta antautui poliisille tekemättä vastarintaa.[10] Salminen puolestaan oli palannut jo kuukautta aiemmin Suomeen ja jäänyt kiinni Kajaanissa 3. lokakuuta.[11]

Markkanen vapautui vankilasta vuonna 1987.[12]

Viimeiset vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myöhemmin 1990-luvulle tultaessa Volvo-Markkanen esiintyi usein julkisuudessa, johti muun muassa rakennusyritystä ja oli jopa ehdolla vuoden 1995 eduskuntavaaleissa. Samana vuonna hänet tuomittiin helsinkiläisen koruliikkeen ryöstösaaliin kätkemisestä kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen. Markkanen väitti oikeudessa, että hänet oli lavastettu syylliseksi.[6] Taavi Kassilan kirja Kameleontti (WSOY 1988) väittää Markkasen toimineen myös vakoojana KGB:ssä ja ranskalaisessa OAS-terroristijärjestössä. Kirjaa on kuitenkin epäilty osittain fiktiiviseksi.kenen mukaan? Toisaalta Markkanen itsekin kertoi Yle Puheen haastattelussa kyseisistä yhteyksistä[13] ja niistä mainitaan myös Matti Simolan toimittamassa suojelupoliisin historiikissa.[14] Markkasen isä Olavi Markkanen toimi sotien aikana saksalaisten ja suomalaisten sotilaiden yhteysupseerina, ja oli yhteyksissä myös venäläisiin, ja Markkasen mukaan sai poikansa näillä yhteyksillä KGB:n palvelukseen.[1] Neuvostoliiton lähetystö ainakin tarjosi lähetystösihteeri Viktor Zegalin kautta 1961 Matille mahdollisuutta opiskella Moskovassa.[13][14]

Markkanen muutti vuonna 2001 Espanjan Fuengirolaan ja asui siellä kevääseen 2008 asti, jolloin hän muutti Helsingin Itäkeskukseen. Markkasen kerrottiin joulukuussa 2008 olevan vakavasti sairas.[15] Hän sai aivohalvauksen ja poti diabetesta.[1] Kuitenkin hän esiintyi julkisuudessa myös 2010-luvulla, muun muassa television ja radion puheohjelmissa.[13][16]

Markkanen asui viimeiset vuotensa Helsingin Puotinharjussa ja kuoli pitkäaikaiseen sairauteen Meilahden sairaalassa maaliskuussa 2016.[17]

Matti Markkasen poika Sakari Markkanen (s. 1988) on vuonna 2020 julkaissut toimittaja Kimmo Laakson kanssa tekemänsä kirjan Rikolliseksi kasvatettu. Pojan mukaan isä ei koskaan lopettanut rikollista uraansa ja kasvatti hänetkin rikolliseksi.[18]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Seiro, Arno: Pankkiryöstäjä lähetteli poliisille terveisiä. Helsingin Sanomat 8.7.2011, s. B 4.
  2. Leino, Piia: Harmaantunut Volvo Markkanen palasi Nokalle muistelemaan Verkkouutiset. 23.10.2010. Viitattu 23.10.2010. [vanhentunut linkki]
  3. Pankkiryöstäjä Volvo Markkanen kuollut.
  4. Roselli, Suvi: Konnan koukkuja. Pirkanmaan Sanomat, 17.7.2008, 31. vsk, nro 29. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 7.5.2014.
  5. Löytöjä Helsingistä: Yö sellissä 213. Matkat Plaza 2009 (Arkistokopio Internet Archivessa)
  6. a b c Elonheimo, Petri: Volvo-Markkasen uskomaton elämä 4.3.2016. Iltalehti.
  7. Kiiski, Timo: Volvo-Markkasen poika Sakari Markkanen on entinen ammattirikollinen 4.4.2020. Iltalehti.
  8. Timo Kiiski: Isin poika, oma elämä. Iltalehti 4. huhtikuuta 2020, Viikonvaihde s. 14–15. Alma Media.
  9. Jermo, Aake – Ylönen, Veikko: ”Viimeinen toimintavuosi”, Poliisikoira Lex, s. 91–96. Otava, 1976. ISBN 951-1-04107-X.
  10. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1982, s. 22. Helsinki: Otava, 1981.
  11. Mitä Missä Milloin 1982, s. 15.
  12. Uotinen, Jenni: Tänään tv:ssä: Volvo-Markkanen otti panttivangin – vapaaksi päässyt mies hälytti poliisit ja lähti itse perään 10.5.2022. Iltalehti.
  13. a b c Suomalainen mies: Matti "Volvo" Markkanen (Yle Puheen aamu) Yle Areena. 14.2.2012. Viitattu 7.5.2014.
  14. a b Simola, Matti (toim.): ”Kun KGB värväili Volvo-Markkasta”, Ratakatu 12: Suojelupoliisi 1949-2009, s. 44-45. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35243-4.
  15. Volvo-Markkanen vakavasti sairas 23.12.2008. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 7.2.2019.
  16. Legendaarinen "Volvo" Markkanen palasi Katajanokan vankilaan 2010. Iltalehti. Viitattu 4.11.2012.
  17. Karjalainen, Tero – Miika Viljakainen: Volvo-Markkanen on kuollut 3.3.2016. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 3.3.2016.
  18. Veirto, Ulla: Volvo Markkanen kasvatti pojastaan rikollisen – ”Sitten kun mä olen iso, mäkin joudun vankilaan, näin kuuluu elää” 18.3.2020. Apu.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kassila, Taavi: Kameleontti – Volvo-Markkasen tarina 1. WSOY, 1988. ISBN 951-0-15164-5.
  • Kassila, Taavi: Volvo-Rosvo – Volvo-Markkasen tarina 2. WSOY, 1989. ISBN 951-0-15996-4.
  • Sakari Markkanen ja Kimmo Laakso: Rikolliseksi kasvatettu: Volvo-Markkasen pojan tarina. Johnny Kniga, 2020. ISBN 978-951-0-43525-0.