Matti Edvard Alanko

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Matti Edvard Alanko, vuoteen 1906 Helander (17. kesäkuuta 1889 Hämeenlinna[1]16. tammikuuta 1963 Hämeenlinna[2]) oli lehtiyhtiön toimitusjohtaja ja kunnallisneuvos, joka toimi vuosikymmeniä Hämeenlinnan kunnalliselämässä, mutta myös Hämeenlinnan vt. kaupunginjohtajana.

Alangon vanhemmat olivat räätäli Eemil Helander ja Aliina Sofia Malin ja puoliso vuodesta 1912 Sofia Autere. Alanko kävi kansa- ja ammattikoulun. Latojan koulutuksen saanut Alanko työskenteli kirjapainoalalla Helsingissä ja Hämeenlinnassa ja tuli 1909 töihin uuteen Hämeen Kansan kirjapainoon. Sen tekninen johtaja hän oli 1921–1933 ja koko lehtitalon toimitusjohtaja vuodesta 1933 vuoden 1959 alkuun, jolloin hän jäi eläkkeelle. Alanko oli myös Työväen Toverin ja Kullervon toimittaja 1924 ja 1940. Puoluekannaltaan sosiaalidemokraatti Alanko oli Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 1921 vuoteen 1958, jolloin hän siirtyi hoitamaan väliaikaisesti kaupunginjohtajan tehtäviä. Alanko toimi sekä valtuuston varapuheenjohtajana että puheenjohtajana. Kaupunginhallituksen jäsen hän oli 1934–1944. Alangolle myönnettiin kunnallisneuvoksen arvo vuonna 1949.[1][2]

Raittiusmiehenä tunnettu Alanko sai nimikkokadun Hämeenlinnan Kaurialaan vuonna 1979.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kuka kukin on (Aikalaiskirja) 1954, s. 29 (Viitattu 15.1.2019)
  2. a b Kunnallisneuvos Matti Alanko kuollut. Helsingin Sanomat, 17.1.1963, s. 3.
  3. Ahveniston hautausmaan virtuaalipolku Alanko, Matti: Kunnallisneuvos, kieltolain kannattaja 1889–1963. (Viitattu 15.1.2019)