Matt Dennis

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Matthew Loveland ”Matt” Dennis (11. helmikuuta 1914 Seattle21. heinäkuuta 2002 Riverside) oli yhdysvaltalainen muusikko ja laulunkirjoittaja.

Dennisin molemmat vanhemmat olivat vaudeville-esiintyjiä.[1] Hän opetteli pianonsoittoa varhaisella iällä ja soitti vuonna 1933 Horace Heidtin yhtyeessä ollessaan vasta 19-vuotias.[2] Hän työskenteli 1930-luvulla laulajana ja pianistina Hollywoodin yökerhoissa. 1940- ja 1950-luvulla hän kirjoitti useita menestyskappaleita Frank Sinatralle toimiessaan Tommy Dorseyn orkesterin säveltäjänä ja sovittajana.[1] Kaikki Dennisin Dorseylle säveltämät kappaleet sanoitti Tom Adair.[2] Dennis sovitti musiikkia myös Glenn Millerin AAF Orchestralle[3] ja nauhoitti 1950-luvulla myös omalla nimellään.[1]

1960-luvulla Dennis työskenteli yökerhoesiintyjänä ja teki musiikkia radioon ja televisioon.[3] Hän toimi Dick Haymesin radio-ohjelmassa musiikillisena johtajana.[2] Dennis julkaisi kaksi pianonsoiton oppikirjaa, Introduction to the Blues ja You Can Teach Yourself Piano.[2] Hänet valittiin vuonna 2010 Songwriters Hall of Fameen.[4]

Sävellyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  •  ”Will You Still Be Mine?” (1940)
  • ”Let’s Get Away from It All” (1941)
  • ”Everything Happens to Me” (1941)
  • ”Violets for Your Furs” (1941)
  • ”The Night We Called It a Day” (1942)
  • Angel Eyes” (1946)

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Dennis, Anyone? (1955)
  • She Dances Overhead: The Songs of Rodgers and Hart (1955)
  • Play Melancholy Baby (1956)
  • Matt Dennis Plays and Sings (1958)
  • Welcome Matt Dennis! (1959)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Flanagan, David: ”Dennis, Matt(hew Loveland)”, The New Grove Dictionary of Jazz, A to K, s. 283. Toim. Barry Kernfeld. Macmillan Press Limited, 1988. ISBN 0-333-39846-7. (englanniksi)
  2. a b c d Burlingame, Sandra: Matt Dennis JazzBiographies.com. Arkistoitu 21.11.2011. Viitattu 29.11.2011. (englanniksi)
  3. a b Layne, Joslyn: Matt Dennis Allmusic. Viitattu 29.11.2011. (englanniksi)
  4. Inductee Exhibits by Year of Induction Songwriters Hall of Fame. Arkistoitu 24.4.2012. Viitattu 29.11.2011. (englanniksi)