Matarakiitäjä
| Matarakiitäjä | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Luokka: | Hyönteiset Insecta |
| Lahko: | Perhoset Lepidoptera |
| Alalahko: | Aitoperhoset Ditrysia |
| Yläheimo: | Kehrääjämäiset Bombycoidea |
| Heimo: | Kiitäjät Sphingidae |
| Alaheimo: | Macroglossinae |
| Suku: | Hyles |
| Laji: | gallii |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Hyles gallii |
|
| Katso myös | |
Matarakiitäjä (Hyles gallii) on isokokoinen ja kirjavanvärinen kiitäjälaji.
Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Melko kookas perhonen, jonka siipiväli on 60–80 mm. Naaras on hiukan koirasta kookkaampi. Etusiipien pohjaväri on vaaleankeltainen. Siiven etu- ja takareunassa on leveä, yhtenäinen, ruskea alue ja raja ruskean ja kellertävän värin välillä on melko terävä. Takasiiven poikki kulkee leveä, kellertävä vyö, joka muuttuu punaiseksi siiven takaosaa kohti. Siiven reunassa vyö muuttuu valkoiseksi. Vyön molemmin puolin on selvät, tummat raidat. Perhosen vartalo on tukeva, väritykseltään ruskea ja keskiruumiin ulkolaidoilla on valkoiset raidat. Takaruumiin sivuilla on mustaa ja vaaleanruskeaa raidoitusta. Muistuttaa hyvin paljon viirukiitäjää.[2] Kuivilla paikoilla elävien populaatioiden perhosyksilöt ovat värisävyltään vaaleampia kuin kosteilla tai viileillä paikoilla elävät.[3]
Toukka on nuorena vihreä ja vanhempana likaisen vihreänkirjava tai tummanruskea ja sen sivuilla on rivi kookkaita, vaaleankeltaisia täpliä. Toukan peräpäässä oleva sarvi on ainakin osittain punainen. Täysikasvuinen toukka on 75–85 mm pitkä.[4]
-
♀ -
♀ -
♂ -
♂
Levinneisyys ja lentoaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Matarakiitäjä lienee Suomen yleisin kiitäjäperhoslaji ja sitä tavataan ainakin eteläiseen Lappiin saakka. Pohjoisempana sitä tavataan ilmeisesti vaeltajana. Varmimmin perhosen tapaa paikoissa, missä kasvaa mataroita tai horsmaa. Lentoaika on yhtenä sukupolvena kesäkuun alusta heinäkuun puoleenväliin[5] mutta elo-syyskuussa on tavattu joko etelästä vaeltaneita tai täällä kehittyneitä toisen sukupolven yksilöitä.[6] Levinneisyys ulottuu Pohjois-Espanjasta Euroopan poikki Siperiaan, Japaniin ja Kiinaan aina Himalajalle saakka. Lisäksi matarakiitäjää tavataan Pohjois-Amerikassa.[4]
Elinympäristö ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Perhosen ravintoa on esimerkiksi syreenien ja muiden runsaasti mettä erittävien kukkien mesi. Se viihtyy hyvin monenlaisissa ympäristöissä, mutta tyypillisimmin kuivilla tai kosteilla niityillä, puutarhoissa ja puistoissa. Perhonen lentää useimmiten iltahämärästä keskiyöhön, mutta joskus myös päivänvalossa, silloin tavallisesti aamupäivisin. Häirittynä perhonen lähtee herkästi lentoon ympäri vuorokauden. Monista muista kiitäjistä poiketen matarakiitäjä ei lennä kovin innokkaasti valolle ja koiraat tulevat valolle naaraita useammin. Laji on voimakas ja nopea lentäjä ja sillä on jonkin verran vaellustaipumusta.[4] Alpeilla matarakiitäjää tavataan 2000 m:n korkeuteen saakka mutta Keski-Aasiassa se on tiukasti vuoristolaji.[3]
Parittelu tapahtuu aamuyön tunteina ja kestää noin kaksi tuntia. Muutamaa päivää myöhemmin naaras aloittaa munimisen ja munii noin 10 päivän aikana 300–400 munaa yksitellen ja munat kuoriutuvat vajaata kahta viikkoa myöhemmin. Naaras jättää munia eniten lämpimillä ja kuivilla paikoilla kasvaviin ravintokasveihin. Pienet toukat syövät sekä päivällä että yöllä ja lepäilevät piilotellen joko lehden alapinnalla tai kasvin vartta vasten painautuneina. Isommat toukat ovat erittäin laiskoja liikkumaan ja liikkuvat vain sen verran että ulottuvat uuteen lehteen. Täysikasvuinen toukka on liikkuvampi ja voi vaeltaa melko pitkänkin matkan ravintokasvin luota koteloitumispaikalle. Sopivan paikan löydettyään se kaivautuu maan alle ja koteloituu harvan kotelokopan sisään. Talven perhonen viettää maan alla koteloituneena, kotelo talvehtii joskus kahdesti.[4]
Ravintokasvi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toukka on polyfagi, jonka ravintoa ovat erityisesti matarat (Galium) sekä maitohorsma (Epilobium angustifolium).
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Lauri Kaila, Marko Mutanen: Matarakiitäjä – Hyles gallii Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
- ↑ http://www2.nrm.se/en/svenska_fjarilar/h/hyles_gallii.html
- ↑ a b http://tpittaway.tripod.com/sphinx/h_gal.htm
- ↑ a b c d Nationalnyckeln till Sverges flora och fauna. Fjärilar: Ädelspinnare–tofsspinnare Lepidoptera: Lasiocampidae–Lymantriidae. ISBN 978-91-88506-58-0 s.200–202
- ↑ http://213.139.166.224/Lepidoptera/Sphingidae/Hyles/gallii/Hyles%20gallii.htm[vanhentunut linkki]
- ↑ http://www.perhostutkijainseura.fi/historia/sphingidae/hyl-gallii.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen Perhoset: Matarakiitäjä
- Suomen Perhostutkijain Seura: Matarakiitäjä (Hyles gallii) (Arkistoitu – Internet Archive)
- Puranen, H.: Matarakiitäjä (Hyles gallii) (harrastajan sivu)
- ITIS: Hyles gallii (englanniksi)
- UK Moths: Bedstraw Hawk-moth (englanniksi)
|