Masai Ujiri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Masai Ujiri vuonna 2014.

Masai Ujiri (7. heinäkuuta 1970) on nigerialainen entinen koripalloilija ja nykyinen NBA-seura Toronto Raptorsin toimitusjohtaja.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Masai Ujiri on nigerialaisen isän ja kenialaisen äidin poika, jonka takia hänen nimensä on Masai. Hän varttui nuorukaiseksi Zarian kaupungissa Nigerian pohjoisosassa. Masai pelasi muiden nigerialaispoikien tavoin jalkapalloa. 13-vuotiaana hän luki amerikkalaisesta urheilulehdestä NBA:ssa pelaavasta nigerialaisesta Hakeem Olajuwonista, ja sai innostuksen koripalloon, ja halun päästä pelaamaan NBA:han.[1]

Ura koripalloilijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Masain vanhemmat päästävät hänet matkustamaan Yhdysvaltoihin opiskelemaan ja pelaamaan yliopistokoripalloa. NBA:n ovet eivät avautuneet, ja 193-senttinen takamies päättää lähteä etsimään pelipaikkaa Euroopasta. Hän matkustaa ensin Englantiin ja sieltä edelleen Belgiaan. Syksyllä vuonna 2000 hän saapuu Suomeen ja Nokialle. Siellä Masai Ujiri yrittää päästä pelaamaan BC Nokian joukkueeseen. Hän osallistui neljään harjoitukseen ja kahteen harjoituspeliin, jonka jälkeen hän matkusti Tanskaan hakemaan pelipaikkaa. Sitä ei kuitenkaan auennut, ja hän palasi takaisin Nigeriaan, jossa ryhtyi nuorten valmentajaksi. [1]

Kykyjenetsijästä toimitusjohtajaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Masai Ujiri yritti saada lahjakkaalle nigerialaispelaajalle pelipaikkaa NBA:han. Hän matkusti tämän kanssa Orlando Magicin leirille. Seura kiinnostui Masaista, ja kiinnitti hänet kansainväliseksi kykyjenetsijäksi, tosin ilman palkkaa. Tämän jälkeen hän toimi Denver Nuggetsin kykyjenetsijänä. Vuonna 2008 Toronto Raptors kutsui hänet toimitusjohtajan kakkosmieheksi. Hän kuitenkin palasi Denver Nuggetsiin vuonna 2010 toimitusjohtajaksi, ja vuonna 2013 hänet valittiin NBA:n parhaaksi seurajohtajaksi. Hän on ainoa tämän palkinnon voittanut joka ei ole yhdysvaltalainen. Samana vuonna 2013 hänestä tuli Toronto Raptorsin toimitusjohtaja miljoonasopimuksella. Vuonna 2019 hän voitti NBA-mestaruuden Toronto Raptorsin kanssa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]