Marvel Cinematic Universe: Viides vaihe

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Viides vaihe
Phase Five
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
Perustuu Marvel Comicsin sarjakuvahahmoihin
Tuottaja
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö
Levittäjä
Ensi-ilta 20232025
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti Yhteensä (3 elokuvaa):
669,8–724,8 miljoonaa $
Tuotto Yhteensä (3 elokuvaa):
1,527 miljardia $
Edeltäjä Neljäs vaihe
Seuraaja Kuudes vaihe

Viides vaihe (engl. Phase Five) on sarja yhdysvaltalaisia Marvel Cinematic Universeen (MCU) sijoittuvia supersankarielokuvia ja -televisiosarjoja, jotka perustuvat Marvel Comicsin sarjakuviin. Viidenteen vaiheeseen kuuluu kuusi elokuvaa, vähintään kuusi uutta Disney+-sarjaa sekä kaksi uutta tuotantokautta vanhoille Disney+-sarjoille. Ensimmäisenä elokuvista julkaistiin Ant-Man and the Wasp: Quantumania helmikuussa 2023, kun taas Disney+-sarjoista julkaistiin ensimmäisenä Secret Invasion kesäkuussa 2023. Kevin Feige oli mukana kaikkien vaiheen elokuvien tuottajana ja kaikkien sarjojen vastaavana tuottajana. Hänen lisäkseen Stephen Broussard oli mukana tuottamassa Ant-Man and the Wasp: Quantumaniaa; Ryan Reynolds, Shawn Levy ja Lauren Shuler Donner ovat mukana tuottamassa Deadpool & Wolverinea; ja Nate Moore on mukana tuottamassa Captain America: Brave New Worldia.

Edellisten vaiheiden elokuvien ja Disney+-sarjojen päänäyttelijöistä Paul Rudd, Evangeline Lilly, Chris Pratt, Brie Larson, Teyonah Parris, Iman Vellani, Anthony Mackie ja Sebastian Stan palaavat näyttelemään Scott Langia / Muurahaismiestä, Hope van Dynea / Ampiaista, Peter Quilliä / Tähtilordia, Carol Danversia / Kapteeni Ihmettä, Monica Rambeau’ta, Kamala Khania / Neiti Ihmettä, Sam Wilsonia / Kapteeni Amerikkaa ja Bucky Barnesia. Lisäksi Samuel L. Jackson, Ben Mendelsohn, Tom Hiddleston, Jeffrey Wright, Alaqua Cox, Kathryn Hahn, Charlie Cox ja Dominique Thorne palaavat Disney+-sarjoihin näyttelemään Nick Furya, Talosta, Lokia, Seuraajaa, Maya Lopezia / Kaikua, Agatha Harknessia, Matt Murdockia / Daredeviliä ja Riri Williamsia / Rautasydäntä. Myös Vin Diesel palaa ääninäyttelemään Grootia lyhytelokuvasarjan I Am Groot toiselle tuotantokaudelle.

Uusina päänäyttelijöinä MCU:hun liittyy elokuvien puolella Ryan Reynolds ja Hugh Jackman, jotka palaavat X-Men-elokuvasarjasta näyttelemään Wade Wilsonia / Deadpoolia sekä James ”Logan” Howlettia / Wolverinea.

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva[1] Ensi-ilta Ohjaaja(t) Käsikirjoittaja(t) Tuottaja(t) Status
Ant-Man and the Wasp: Quantumania Suomi 2023-2-1515. helmikuuta 2023
Yhdysvallat 2023-2-1717. helmikuuta 2023
Peyton Reed[2] Jeff Loveness[3] Kevin Feige ja Stephen Broussard Julkaistu
Guardians of the Galaxy Vol. 3 Suomi 2023-5-33. toukokuuta 2023
Yhdysvallat 2023-5-55. toukokuuta 2023
James Gunn[4] Kevin Feige
The Marvels Suomi 2023-11-88. marraskuuta 2023
Yhdysvallat 2023-11-1010. marraskuuta 2023
Nia DaCosta[5] Nia DaCosta, Megan McDonnell ja Elissa Karasik[6]
Deadpool & Wolverine Suomi 2024-7-2424. heinäkuuta 2024
Yhdysvallat 2024-7-2626. heinäkuuta 2024
Shawn Levy[7] Ryan Reynolds, Rhett Reese, Paul Wernick, Zeb Wells ja Shawn Levy[8] Kevin Feige, Ryan Reynolds, Shawn Levy ja Lauren Shuler Donner[9] Jälkituotannossa
Captain America: Brave New World 2025-2-1414. helmikuuta 2025[10] Julius Onah[11] Malcolm Spellman, Dalan Musson, Julius Onah ja Matthew Orton[12][13] Kevin Feige ja Nate Moore
Thunderbolts* 2025-5-22. toukokuuta 2025[14] Jake Schreier[15] Eric Pearson, Lee Sung Jin ja Joanna Calo[16][17] Kevin Feige Kuvattavana

Ant-Man and the Wasp: Quantumania (2023)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Scott Lang, Hope van Dyne, Cassie Lang, Janet van Dyne ja Hank Pym päätyvät kvanttimaailmaan ja kohtaavat Kang Valloittajan.[18]

Ennen elokuvan julkaisua Peyton Reed ja Marvel olivat ”toiveikkaita” kolmannen elokuvan toteutumisen suhteen ja olivat keskustelleet mahdollisista tarinaelementeistä.[19] Marraskuussa 2019 Reed sitoutui virallisesti kolmannen Ant-Man-elokuvan ohjaajaksi. Samalla Paul Ruddin ja Evangeline Lillyn vahvistettiin palaavan Scott Langin / Muurahaismiehen ja Hope van Dynen / Ampiaisen rooleihin.[2][20] Huhtikuussa 2020 Jeff Loveness palkattiin käsikirjoittajaksi.[3] Elokuvan virallinen nimi ja näyttelijät vahvistettiin joulukuussa 2020 Disneyn Investor Day -tapahtumassa.[21] Esikuvaukset alkoivat Turkissa helmikuussa 2021,[22][23] ja varsinaiset kuvaukset alkoivat heinäkuun lopulla Buckinghamshiressa.[24][25] Kuvaukset päättyivät saman vuoden marraskuussa.[26] Elokuva julkaistiin maailmanlaajuisesti Regency Village Theatressa, Los Angelesissa 6. helmikuuta 2023[27] ja Pohjois-Amerikassa 17. helmikuuta 2023.[28]

Ant-Man and the Wasp: Quantumania sijoittuu vuoteen 2026.[29] Jonathan Majors esiintyy elokuvassa Kang Valloittajan roolissa,[21] esiinnyttyään aiemmin hänen hyväntahtoisen varianttinsa, Jäljellä olevan, roolissa Lokin ensimmäisellä tuotantokaudella.[30][21] Majors näyttelee myös lukuisia Kangien Neuvostoon kuuluvia variantteja Kangista, mukaan lukien Immortusta, Rama-Tutia ja Vartijaa, elokuvan lopputekstien välissä näytetyssä kohtauksessa, sekä Victor Timelya lopputekstien jälkeen näytetyssä kohtauksessa, jossa myös Tom Hiddleston ja Owen Wilson palasivat Lokista tekemään cameoesiintymiset Lokina ja Mobius M. Mobiuksena.[31][32]

Guardians of the Galaxy Vol. 3 (2023)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Autettuaan avaruusolentoja ympäri galaksia Peter Quill ja Galaksin Vartijat päätyvät suorittamaan Rocketin menneisyyteen liittyvää vaarallista tehtävää, joka voi olla heidän viimeisensä yhdessä.[33]

Huhtikuussa 2016 Kevin Feige ilmoitti, että kolmas Guardians of the Galaxy -elokuva oli kehitteillä.[34] Vuosi myöhemmin James Gunnin ilmoitettiin palaavaan ohjaajaksi ja käsikirjoittajaksi, [35] mutta heinäkuussa 2018 Disney ja Marvel antoivat Gunnille potkut tämän vanhojen kontroversiaalien Twitter-julkaisujen vuoksi.[36][37] Maaliskuussa 2019 Disney ja Marvel kuitenkin peruivat päätöksensä ja palkkasivat Gunnin uudelleen ohjaajaksi,[4] vahvistaen myös aiempien elokuvien viiden päänäyttelijän paluut rooleihinsa.[38] Kuvausten kuitenkin kerrottiin alkavan vasta, kun Gunn saisi valmiiksi työnsä DC Extended Universen elokuvan The Suicide Squad: Suicide Mission (2021) ja sen spin-off-sarjan Peacemaker (2022) parissa.[39] Feige vahvisti vuoden 2019 San Diego Comic-Con Internationalissa elokuvan olevan yhä kehitysvaiheessa.[40] Kuvaukset alkoivat marraskuussa 2021 ja päättyivät seuraavan vuoden toukokuussa.[41][42] Guardians of the Galaxy Vol. 3 julkaistiin maailmanlaajuisesti Pariisin Disneylandissä 22. huhtikuuta 2023[43] ja Pohjois-Amerikassa 5. toukokuuta 2023.[44]

Guardians of the Galaxy Vol. 3:n tapahtumat sijoittuvat The Guardians of the Galaxy Holiday Specialin (2022) tapahtumien jälkeen.[45] Keskustellessaan elokuvan yhteyksistä Multiversumi-saagaan Feige kertoi Vol. 3:n olevan enemmän Vartijoiden oman tarinan päätösosa, ja ettei se ole osa suurempaa maailmanrakentamista, vaikka hän silti piti sitä osana suurempaa ”palapeliä”.[46]

The Marvels (2023)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: The Marvels

Kriiden avaama siirtymäpiste aiheuttaa Carol Danversin, Monica Rambeaun ja Kamala Khanin voimien kietoutumisen toisiinsa, ja kolmikko vaihtaa paikkoja keskenään voimiensa käytön seurauksena.[47][48]

Feige vahvisti vuoden 2019 San Diego Comic-Con Internationalissa elokuvan olevan kehitteillä.[49] Tammikuussa 2020 Megan McDonnell osallistui neuvotteluihin elokuvan käsikirjoittamisesta, mutta Fleck ja Boden eivät palanneet jatko-osan ohjaajiksi, joten Marvel Studios etsi uutta naispuolista ohjaajaa.[50][51] Elokuussa 2020 Nia DaCosta palkattiin ohjaajaksi,[5] ja hän myös osallistui elokuvan käsikirjoittamiseen yhdessä McDonnellin ja Elissa Karasikin kanssa.[6] Elokuvan julkistettiin alun perin työnimellä Captain Marvel 2 joulukuussa 2020 Disneyn Investor Day -tapahtumassa.[52] Second unit -kuvaukset alkoivat huhtikuussa 2021 New Jerseyssä,[53] ja elokuvan virallinen nimi The Marvels paljastettiin toukokuussa 2021.[44] Varsinaiset kuvaukset alkoivat elokuussa 2021 Pinewood Studiosin tiloissa Buckinghamshiressa,[54][55][24] ja ne sijoittuivat myös Longcross Studiosin tiloihin Surreyyn,[56] sekä Tropeaan.[57] Elokuvaa kuvattiin myös Los Angelesissa.[58][59] Kuvaukset päättyivät toukokuussa 2022.[60] The Marvels julkaistiin maailmanlaajuisesti Las Vegasissa 7. marraskuuta 2023[61] ja Pohjois-Amerikassa 10. marraskuuta 2023.[62]

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat loppuvuodelle 2026, Disney+-sarjojen Ms. Marvel (2022) ja Secret Invasion (2023) tapahtumien jälkeen,[63][64][65] Iman Vellanin, Saagar Shaikhin, Zenobia Shroffin ja Mohan Kapurin palatessa kyseisestä sarjasta näyttelemään Kamala Khanin / Neiti Ihmettä, Aamir Khania, Muneeba Khania ja Yusuf Khania.[52][66] Lisäksi Teyonah Parris, joka näytteli aikuista Monica Rambeau’ta Disney+-sarjassa WandaVision (2021), palaa rooliinsa,[44] Akira Akbarin näyteltyä aiemmin 11-vuotiasta Monicaa ensimmäisessä elokuvassa,[52] minkä lisäksi Lashana Lynch, Tessa Thompson ja Hailee Steinfeld palaavat MCU-rooleihinsa Maria Rambeau’na, Valkyyriana ja Kate Bishopina.[67][68][69] Lisäksi Kelsey Grammer näytteli lopputekstien välissä näytetyssä kohtauksessa tohtori Hank McCoyta / Petoa, näyteltyään aiemmin erillistä versiota hahmosta X-Men-elokuvasarjan elokuvissa X-Men: Viimeinen kohtaaminen (2006) ja X-Men: Days of Future Past (2014), ja Lynch näytteli Marian varianttia, joka tunnettiin omassa universumissaan Binarina.[69]

Deadpool & Wolverine (2024)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Deadpool & Wolverine

Aikavarianssiviraston (AVV) pidättämäksi joutunut Wade Wilson / Deadpool päätyy muuttamaan Marvel Cinematic Universen historiaa yhdessä Loganin / Wolverinen kanssa.[70]

Disneyn paljastettua joulukuussa 2017 yhtiön aikovan ostaa suurimman osan 21st Century Foxista, Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger sanoi, että hahmoa X-Men-elokuvasarjan elokuvissa Deadpool (2016) ja Deadpool 2 (2018) näytellyt Ryan Reynolds palaisi rooliinsa näyttelemään MCU:hun sijoittuvassa R-ikärajoitetussa (Suomessa 16) elokuvassa, kun taas muut MCU-elokuvat ovat ikärajaltaan PG-13 (Suomessa 12).[71][72] Joulukuussa 2019 Reynolds vahvisti Marvel Studiosin kehittelevän kolmatta Deadpool-elokuvaa.[73] Marraskuussa 2020 Wendy Molyneux ja Lizzie Molyneux-Logelin palkattiin elokuvan käsikirjoittajiksi.[74] Samalla vahvistettiin Reynoldsin palaavan hahmon näyttelijäksi sekä elokuvan R-ikärajoitus.[74][75] Maaliskuussa 2022 Rhett Reese ja Paul Wernick, kahden ensimmäisen elokuvan käsikirjoittajat, palkattiin tekemään uusi käsikirjoitus, kun taas Shawn Levy paljastettiin elokuvan ohjaajaksi.[7] Zeb Wells, Reynolds ja Levy osallistuivat myös käsikirjoittamiseen.[8] Reynolds tuottaa elokuvan tuotantoyhtiönsä Maximum Effortin kautta,[76] ja Levy oman tuotantoyhtiönsä 21 Laps Entertainmentin kautta[77], minkä lisäksi myös Lauren Shuler Donner on yksi elokuvan tuottajista.[9] Elokuvan toisessa pääosassa on Hugh Jackman, joka palaa X-Men-elokuvasarjasta näyttelemään James ”Logan” Howlettia / Wolverinea.[78] Kuvaukset alkoivat toukokuun 2023 lopulla Lontoossa,[79][80] mutta ne keskeytettiin heinäkuussa Hollywoodin näyttelijöiden lakon 2023 vuoksi.[81] Kuvaukset jatkuivat jälleen marraskuussa, kun lakko päättyi,[82][83] ja ne saatiin päätökseen tammikuun 2024 lopulla.[84] Elokuvan virallinen nimi, Deadpool & Wolverine, paljastettiin helmikuussa 2024,[9] Deadpool & Wolverine saa ensi-iltansa 26. heinäkuuta 2024.[10][9]

Karan Soni, Leslie Uggams, Morena Baccarin, Stefan Kapičić, Rob Delaney, Brianna Hildebrand, Shioli Kutsuna ja Lewis Tan palaavat aiemmista Deadpool-elokuvista näyttelemään Dopinderia, Sokeaa Alia, Vanessa Carlylea, Kolossia, Peteriä, Negasonic Teenage Warheadiä, Yukiota ja Rustya / Pirstotähteä,[85][86] Aaron Stanfordin palatessa X-Men -elokuvasarjasta näyttelemään Pyroa.[87], sekä Jennifer Garnerin palatessa näyttelemään elokuvien Daredevil (2003) ja Elektra (2005) versiota Elektra Natchiosista.[88] Disney+-sarjassa Loki aiemmin esiintynyt Aikavarianssivirasto (AVV) esiintyy myös elokuvassa.[89]

Captain America: Brave New World (2025)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huhtikuussa 2021 paljastettiin, että neljäs Captain America -elokuva on kehitteillä. Kyseinen elokuva tulee toimimaan jatkona Disney+-sarjan The Falcon and the Winter Soldier (2021) tarinalle. Sarjan parissa työskennelleet Malcolm Spellman ja Dalan Musson käsikirjoittavat elokuvan.[90] Anthony Mackie vahvistettiin elokuvan pääosan esittäjäksi elokuussa 2021.[91] Julius Onah valittiin heinäkuussa 2022 elokuvan ohjaajaksi.[11] ja hän osallistui käsikirjoittamiseen Spellmanin kanssa.[12] Elokuva tutkii miten maailma reagoi Sam Wilsonin ryhtymiseen uudeksi Kapteeni Amerikaksi.[92] Myöhemmin saman kuukauden aikana elokuvan viralliseksi nimeksi paljastettiin Captain America: New World Order,[93] mutta kesäkuussa 2023 nimeksi vaihdettiin Captain America: Brave New World.[12] Kuvaukset aloitettiin maaliskuussa 2023, Trilith Studiosin tiloissa, Atlantassa,[94] ja ne saatiin päätökseen saman vuoden kesäkuussa.[95] Matthew Orton palkattiin joulukuussa uudeksi käsikirjoittajaksi uudelleenkuvauksia varten, jotka alkaisivat tammikuussa 2024.[13] Captain America: Brave New World saa ensi-iltansa 14. helmikuuta 2025.[10]

Danny Ramirez ja Carl Lumbly palaavat The Falcon and the Winter Solderista näyttelemään Joaquin Torresia ja Isaiah Bradleyä, Tim Blake Nelsonin ja Liv Tylerin palatessa The Incredible Hulkista (2008) näyttelemään Samuel Sternsiä / Johtajaa ja Betty Rossia.[96][97] Lisäksi Harrison Ford näyttelee Thaddeus Rossia, korvaten aiemmiessa MCU-elokuvissa hahmoa näytelleen ja edesmenneen William Hurtin.[98]

Thunderbolts* (2025)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Thunderbolts*

Kesäkuussa 2022 paljastettiin, että tekeillä on elokuva Ukonnuolista, entisten superroistojen muodostamasta supersankariryhmästä. Jake Schreier oli kiinnitetty ohjaajaksi ja Eric Pearson käsikirjoittajaksi. Syyskuussa 2022 paljastettiin, että edellisistä elokuvista Sebastian Stan, Hannah John-Kamen, Wyatt Russell, Florence Pugh, David Harbour ja Olga Kurylenko palaisivat näyttelemään Ukonnuolten jäseniksi värvättyjä Bucky Barnesia / Talvisotilasta, Ava Starria / Aavetta, John Walkeria / USAgenttia, Yelena Belovaa / Mustaa Leskeä, Alexei Shostakovia / Punavartijaa ja Antonia Dreykovia / Urakoitsijaa, Julia Louis-Dreyfusin palatessa näyttelemään CIA:n johtajaa ja Ukonnuolten perustajaa, Valentina Allegra de Fontainea.[99] Lee Sung Jin liittyi maaliskuussa 2023 mukaan projektiin uudeksi uusikirjoittajaksi,[16] ja Joanna Calo liittyi helmikuussa 2024 mukaan uudelleenkirjoittamaan käsikirjoitusta.[17] Kuvaukset aloitettiin Trilith Studiosin ja Atlanta Metro Studiosin tiloissa, Atlantassa, helmikuussa 2024,[100][101][102] ja niiden odotetaan tulevan sijoittumaan myös Utahiin ja New Yorkin osavaltioon.[103][104] Thunderbolts* saa ensi-iltansa 5. toukokuuta 2025.[14]

Harrison Ford palaa Captain America: Brave New Worldistä (2025) näyttelemään Thaddeus Rossia.[98] Lisäksi Laurence Fishburne ja Rachel Weisz palaavat MCU-rooleihinsa Bill Fosterina ja Melina Vostokoffina.[105]

Televisiosarjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarja Tuotantokausi Jaksot Alkuperäinen julkaisu Pääkäsikirjoittaja /
showrunner[a]
Ohjaaja(t) Status
Alkoi Päättyi Verkko
Secret Invasion 1 6 2023-6-2121. kesäkuuta 2023 2023-7-2626. heinäkuuta 2023 Disney+ Kyle Bradstreet[108] Ali Selim[109] Julkaistu
Loki 2 6 2023-10-55. lokakuuta 2023 2023-11-99. marraskuuta 2023 Eric Martin[110] Justin Benson, Aaron Moorhead, Dan DeLeeuw ja Kasra Farahani[111]
What If...? 2 9 2023-12-2222. joulukuuta 2023 2023-12-3030. joulukuuta 2023 A. C. Bradley[112] Stephan Franck ja Bryan Andrews[113]
Echo[b] 1 5 2024-1-99. tammikuuta 2024 Disney+ ja Hulu Marion Dayre ja Amy Rardin[115] Sydney Freeland ja Catriona McKenzie[116]
Eyes of Wakanda 1 Ei tiedossa 2024[117] Ei tiedossa Disney+ Ei tiedossa Todd Harris[118] Tuotannossa
Agatha 1 9[119] syksy 2024[120] Ei tiedossa Jac Schaeffer[112] Jac Schaeffer, Gandja Monteiro ja Rachel Goldberg[121] Jälkituotannossa
Your Friendly Neighborhood Spider-Man 1[112] Ei tiedossa 2024[117] Ei tiedossa Jeff Trammell[112] Ei tiedossa Tuotannossa
Daredevil: Born Again 1 18[122] 9[122] 2025[122] Ei tiedossa Dario Scardapane[107] Justin Benson ja Aaron Moorhead[107][c] Jälkituotannossa
9[122] Ei tiedossa Ei tiedossa Esituotannossa
Marvel Zombies 1[112] 4[124] Ei tiedossa Ei tiedossa Zeb Wells[112] Bryan Andrews[112] Tuotannossa
Ironheart 1 6[125] Ei tiedossa Ei tiedossa Chinaka Hodge[125] Sam Bailey ja Angela Barnes[126] Jälkituotannossa

Secret Invasion (2023)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nick Furyn ja Taloksen on pysäytettävä skrullit, jotka ovat muodonmuutoskyvyillään soluttautuneet ihmiskunnan keskuuteen.[127]

Syyskuussa 2020 paljastettiin, että Nick Furyyn keskittyvä Disney+-sarja oli kehitteillä, Samuel L. Jacksonin tullessa palaamaan rooliinsa ja Kyle Bradstreetin tullessa toimimaan sarjan pääkäsikirjoittajana ja vastaavana tuottajana.[108] Joulukuussa 2020 Disneyn Investor Day -tapahtumassa sarjan viralliseksi nimeksi paljastettiin Secret Invasion, perustuen sarjakuvatarinaan Salainen invaasio, ja Ben Mendelsohnin paljastettiin palaavan MCU-elokuvista skrullikenraali Taloksen rooliin.[128] Kuvaukset alkoivat Lontoossa syyskuussa 2021,[129] Ali Selimin ohjatessa sarjan jaksot.[109] Kuvaukset sijoittuivat myös West Yorkshireen ja Liverpooliin ennen kuin ne saatiin päätökseen huhtikuussa 2022.[130][131][132] Secret Invasion koostuu kuudesta jaksosta,[133] joista ensimmäinen julkaistiin 21. kesäkuuta 2023 ja loput viikoittain 26. heinäkuuta 2023 asti.[134][135]

Secret Invasionin tapahtumat sijoittuvat vuoden 2026 lopulle,[29] yli 30 vuotta Captain Marvelin tapahtumien jälkeen.[136] Don Cheadle, Cobie Smulders, Martin Freeman ja O-T Fagbenle palaavat aiemmista MCU-medioista tuttuihin rooleihinsa James ”Rhodey” Rhodesina,[137] Maria Hillinä,[138] Everett Rossina,[139] sekä Rick Masonina.[140] Emilia Clarke näyttelee sarjassa aikuista versiota Taloksen tyttärestä, G’iahista,[141] joka oli vielä lapsi esiintyessään elokuvassa Captain Marvel (2019), näyttelijöinään Auden L. Ophuls ja Harriet L. Ophuls.[142] Charlotte Baker ja Kate Braithwaite näyttelevät sarjassa Sorenia, Taloksen vaimoa,[143] jota Sharon Blynn näytteli Captain Marvelissa ja Spider-Man: Far From Homessa (2019).[144]

Loki kausi 2 (2023)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Loki (televisiosarja)

Loki, Mobius M. Mobius ja metsästäjä B-15 käyvät taisteluun Aikavarianssiviraston (AVV) sydämestä ja etsivät kadoksissa olevia Sylvietä, Ravonna Renslayeriä ja Neiti Minuuttia.[111]

Lokin ensimmäinen tuotantokausi koostui kuudesta jaksosta,[145] joista ensimmäinen julkaistiin 9. kesäkuuta 2021 ja loput viikoittain 14. heinäkuuta 2021 asti.[146] Toisen tuotantokauden kehitystyö alkoi marraskuussa 2020.[147] Kyseinen tuotantokausi vahvistettiin virallisesti heinäkuussa 2021, Tom Hiddlestonin palatessa Lokin rooliin.[148][149] Helmikuussa 2022 Eric Martin valittiin sarjan uudeksi pääkäsikirjoittajaksi, Waldronin jatkaessa kuitenkin yhä yhtenä sarjan vastaavista tuottajista.[110] Kuvaukset alkoivat kesäkuussa 2022,[150] Pinewood Studiosin tiloissa, Iso-Britannissa,[151] Justin Bensonin, Aaron Moorheadin, Dan DeLeeuw’n ja Kasra Farahanin ohjatessa sarjan jaksot.[110][111] Kuvaukset saatiin päätökseen lokakuussa.[152] Lokin toinen tuotantokausi koostuu kuudesta jaksosta,[110] joista ensimmäinen julkaistiin 5. lokakuuta 2023 ja loput viikoittain 9. marraskuuta 2023 asti.[153][154]

Toisen tuotantokauden tapahtumat alkavat heti ensimmäisen tuotantokauden päätösjakson tapahtumien jälkeen, sijoittuen ajan ja avaruuden ulkopuolelle, vaikka jotkut tapahtumat sijoittuvat menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen.[155] Jonathan Majors palaa Ant-Man and the Wasp: Quantumaniasta näyttelemään Victor Timelya.[156]

What If...? kausi 2 (2023)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Multiversumin Vartijoiden perustamisen jälkeen, Seuraaja jatkaa vaihtoehtoisten universumien ja niiden sankarien tutkimista.

What If...?:n ensimmäinen tuotantokausi koostui yhdeksästä jaksosta,[157] joista ensimmäinen julkaistiin 11. elokuuta 2021 ja loput viikoittain 6. lokakuuta 2021 asti.[158] Marvel Studios Animation alkoi toteuttaa toista tuotantokautta, joka tulee koostumaan yhdeksästä jaksosta, jo joulukuussa 2029.[159][160] A. C. Bradley ja Bryan Andrews palaavat pääkäsikirjoittajaksi ja ohjaajaksi,[112] Stephan Franckin toimiessa tuotantokauden toisena ohjaajana,[113] ja Jeffrey Wrightin palatessa sarjan kertojana toimivan Seuraajan ääneksi.[120] Toinen tuotantokausi koostuu yhdeksästä jaksosta,[161] jotka julkaistiin päivittäin 22. joulukuuta 2023 alkaen ja 30. joulukuuta 2023 asti.[162]

Echo (2024)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Echo (minisarja)

Maya Lopez on palannut entiseen kotiinsa Tamahaan, Oklahomaan, missä hänen on kohdattava uudelleen menneisyytensä ja perheensä.[116]

Hawkeyelle (2021) alettiin jo maaliskuussa 2021 toteuttaa Alaqua Coxin näyttelemään Maya Lopeziin / Kaikuun spin-off -sarjaa.[163] Echo julkistettiin virallisesti Disney+-päivänä, marraskuussa 2021,[112] jolloin paljastettiin, että Marion Dayre toimii sarjan pääkäsikirjoittajana.[164] Amy Rardin toimii sarjan toisena pääkäsikirjoittajana Dayren ohella.[115] Kuvaukset alkoivat huhtikuussa 2022,[165] ja sijoittuvivat Atlantan metropolialueelle,[165] Social Circleen,[166] sekä Grantvilleen, Georgiaan,[167] ennen kuin ne saatiin päätökseen elokuussa 2022.[168] Sydney Freelandin ja Catriona McKenzien ohjatessa sarjan jaksot.[116] Echo koostuu viidestä jaksosta,[169] jotka julkaistiin sekä Disney+:aan että Huluun 9. tammikuuta 2024.[170] Se on katsottavissa Hulussa vain 9. huhtikuuta 2024 asti.[171] Sarja on myös ensimmäinen ”Marvel Spotlight” -sarjoista.[114]

Echon tapahtumat sijoittuvat viisi kuukautta Hawkeyen tapahtumien jälkeen, toukokuulle 2025,[172] ja johdattavat Daredevil: Born Againin tapahtumiin.[116][173] Zahn McClarnon palaa Hawkeyesta William Lopezin rooliin,[174] minkä lisäksi Vincent D’Onofrio ja Charlie Cox palaavat aiemmista MCU-medioista näyttelemään Wilson Fiskiä / Kingpiniä ja Matt Murdockia / Daredeviliä.[175] Jeremy Renner esiintyy sarjassa Clint Bartonina / Haukansilmänä / Roninina Hawkeyesta otetun arkistokuvamateriaalin kautta,[176] kun taas Richie Palmer, Sr. ja Mary Louise Gemmill ääninäyttelevät takaumakohtauksessa Fiskin vanhempia, Bill ja Marlene Fiskiä, korvaten Domenick Lombardozzin ja Angela Reedin, jotka näyttelivät heitä Daredevilin (2015–2018) takaumakohtauksissa.[177]

Eyes of Wakanda[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Eyes of Wakanda

Wakandalaisia sotureita ovat historian aikana lähetetty eri puolille maailmaa etsimään ja noutamaan vaarallisia vibraniumista tehtyjä artefakteja.[113]

Marvel Studios Animation julkisti sarjan virallisesti joulukuussa 2023.[113] Se on luotu yhteistyössä Ryan Cooglerin yhtiön, Proximity Median, kanssa. Tammikuussa 2024 paljastettiin, että Marvel Studiosin kuvakäsikirjoittajana aiemmin työskennellyt Todd Harris oli esitellyt sarjaidean Marvel Studiosille ja Cooglerille.[178] Harris toimii myös sarjan ohjaajana.[118] Eyes of Wakanda tullaan julkaisemaan Disney+:aan vuonna 2024.[117]

Agatha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Agatha (minisarja)

WandaVisionille alettiin lokakuussa 2021 toteuttaa Kathryn Hahnin näyttelemään Agatha Harknessiin keskittyvää spin-offia, Jac Schaefferin palatessa pääkäsikirjoittajaksi ja vastaavaksi tuottajaksi.[179] Sarjan julkistettiin virallisesti vuoden 2021 Disney+-päivänä nimellä Agatha: House of Harkness,[112] kunnes sen nimeä muutettiin kahdesti, ensin heinäkuussa 2022 muotoon Agatha: Coven of Chaos,[112] ja sitten syyskuussa 2023 muotoon Agatha: Darkhold Diaries.[120] Marvel Studiosin lisäksi myös 20th Television on mukana tuottamassa sarjaa.[180][181] Kuvaukset alkoivat Trilith Studiosin tiloissa tammikuussa 2023,[182][121][183] Schaefferin, Gandja Monteiron ja Rachel Goldbergin ohjatessa sarjan jaksot,[121] ennen kuin ne saatiin päätökseen toukokuussa 2023.[184] Agatha: Darkhold Diaries koostuu yhdeksästä jaksosta,[119] jotka tullaan julkaisemaan syksyllä 2024.[120]

Emma Caulfield Ford, Debra Jo Rupp, David Payton, David Lengel, Asif Ali, Amos Glick, Brian Brightman ja Kate Forbes palaavat WandaVisionista Sarah Proctorin, Sharon Davisin, Harold Proctorin, Abilash Tandonin, ”Denniksen”, šeriffi Millerin ja Evanora Harknessin rooleihin.[121][119][185]

Your Friendly Neighborhood Spider-Man kausi 1[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peter Parker on juuri saanut hämähäkkivoimat ja opettelee niiden käyttöä Norman Osbornin opastamana.[112][186]

Sarja julkistettiin virallisesti Disney+-päivänä, marraskuussa 2021, nimellä Spider-Man: Freshman Year, Jeff Trammelin toimiessa sarjan pääkäsikirjoittajana ja vastaavana tuottajana. Sarjan tyyli muistuttaa varhaisia The Amazing Spider-Man -sarjakuvia.[112] Hudson Thames ääninäyttelee Peter Parkeria / Hämähäkkimiestä, tehtyään niin aiemmin myös sarjassa What If...?.[187] Joulukuussa 2023, sarjan nimeksi muutettiin Your Friendly Neighborhood Spider-Man.[113] Your Friendly Neighborhood Spider-Manin ensimmäinen tuotantokausi tullaan julkaisemaan vuonna 2024.[117][188] Lisäksi sarjalle on tekeillä toinen tuotantokausi, joka julkistettiin alun perin nimellä Spider-Man: Sophomore Year.[188]

Your Friendly Neighborhood Spider-Man sijoittuu vaihtoehtoiseen universumiin, jossa Norman Osbornista tuli Peter Parkerin mentori Tony Starkin sijasta.[186] Charlie Cox palaa aiemmista MCU-medioista ääninäyttelemään Matt Murdockia / Daredeviliä.[188] Sarjassa esiintyvät myös Norman Osborn ja Otto Octaviusta, hahmojen vaihtoehtoisten versioiden esiinnyttyä aiemmin elokuvassa Spider-Man: No Way Home (2021); Mac Gargan / Skorpioni, joka esiintyi aiemmin elokuvassa Spider-Man: Homecoming (2017); useista MCU-elokuvista tuttu Stephen Strange / Tohtori Outo; sekä Marvel Televisionin sarjassa Runaways (2017–2019) aiemmin esiintynyt Nico Minoru.[188]

Daredevil: Born Again[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Daredevil: Born Again

Maaliskuussa 2022 paljastettiin, että uusi Daredevil-sarja oli suunnitteilla,[189][190] kun Disney oli saanut takaisin Netflixiltä Marvel Televisionin sarjan Daredevil oikeudet, ja julkaissut sen Disney+:aan.[191][192] Toukokuussa Matt Corman ja Chris Ord olivat kiinnitetty pääkäsikirjoittajiksi ja sarjan vastaaviksi tuottajiksi.[193] Sarja julkistettiin virallisesti vuoden 2022 San Diego Comic-Con Internationalissa ja Charlie Coxin vahvistettiin palaavan Matt Murdockin / Daredevilin rooliin.[194] Marvel Studiosin lisäksi myös 20th Television on mukana tuottamassa sarjaa.[195] Tuotanto keskeytettiin kesäkuussa käsikirjoittajien lakon vuoksi,[196] jolloin alle puolet sarjan jaksoista oli saatu kuvattua. Syyskuun 2023 lopulla, Marvel Studios päätti tehdä isoja luovia muutoksia sarjaan, erottaen Cormanin ja Ordin pääkäsikirjoittajien paikalta sekä erottaen ne ohjaajat, jotka eivät olleet vielä ohjanneet kaikkia jaksojaan. Osa jo kuvatuista elementeistä päätettiin kuitenkin pitää sarjassa.[106] Ennen näitä muutoksia, Michael Cuesta oli valittu ensimmäisen jakson ohjaajaksi, Clark Johnson oli valittu ohjaamaan kaksi jaksoa, ja Jeffrey Nachmanoff sekä David Boyd olivat valittu ohjaamaan loput sarjasta.[123] Lokakuussa, Dario Scardapane palkattiin showrunneriksi, jatkaen jo kuvattujen jaksojen työstämistä sekä uusien jaksojen työstämistä Justin Bensonin ja Aaron Moorheadin kanssa, jotka valittiin sarjan kuvaamatta olevien jaksojen uusiksi ohjaajiksi.[107] Kuvaukset jatkuivat jälleen tammikuussa 2024.[197] Sarja tullaan julkaisemaan kahtena erillisenä osana,[122] joista ensimmäisen kuvaukset saatiin päätökseen huhtikuussa.[198][199] Daredevil: Born Again koostuu 18 jaksosta, joista ensimmäiset yhdeksän jaksoa tullaan julkaisemaan vuoden 2025 alussa.[122]

Daredevil: Born Again sijoittuu aikaan Echon tapahtumien jälkeen.[173] Lisäksi Vincent D’Onofrio palaa aiemmista MCU-medioista näyttelemään Wilson Fiskiä / Kingpiniä,[194] Jon Bernthalin, Deborah Ann Wollin, Elden Hensonin ja Wilson Bethelin palatessa Marvelin Netflix-sarjoista näyttelemään Frank Castlea / Tuomaria, Karen Pagea, Foggy Nelsonia ja Benjamin ”Dex” Poindexteriä.[200][201][202]

Marvel Zombies[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuden sukupolven sankarit käyvät taisteluun zombipandemiaa vastaan, jolle monet Kostajista ja muista sankareista ovat altistuneet.[112]

Marvel Zombies julkistettiin virallisesti Disney+-päivänä, marraskuussa 2021, Bryan Andrewsin ohjatessa sarjan jaksot ja Zeb Wellsin toimiessa pääkäsikirjoittajana.[112] Sarja perustuu samannimiseen sarjakuvaan,[203] ja toimii jatkona What If...?:n viidennen jakson, ”Mitä jos...zombeja!?”, tarinalle.[204] Siinä esiintyy MCU:ssa neljännessä vaiheessa esiteltyjä hahmoja.[204][188] Marvel Zombies koostuu neljästä jaksosta.[124]

Ironheart[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Ironheart (minisarja)

Joulukuussa 2020 Disneyn Investor Day -tapahtumassa paljastettiin, että Riri Williamsiin / Rautasydämeen keskittyvä Disney+-sarja on kehitteillä, Dominique Thornen tullessa palaamaan rooliinsa elokuvasta Black Panther: Wakanda Forever.[128][205] Huhtikuussa 2021 Chinaka Hodge palkattiin sarjan pääkäsikirjoittajaksi.[125] Ryan Coogler, Black Pantherin ja Black Panther: Wakanda Foreverin ohjaaja ja käsikirjoittaja, on mukana sarjan toteuttamisessa tuotantoyhtiönsä Proximity Median kautta.[126] Kuvaukset alkoivat Trilith Studiosin tiloissa, Atlantassa, kesäkuussa 2022.[206] Sam Baileyn ja Angela Barnesin ohjatessa sarjan jaksot,[126] ennen kuin ne saatiin päätökseen marraskuussa 2022.[207][208] Ironheart tulee koostumaan kuudesta jaksosta.[125]

Ironheart sijoittuu Black Panther: Wakanda Foreverin tapahtumien jälkeen.[209]

Lyhytelokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

I Am Groot kausi 2 (2023)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: I Am Groot
Sarja Tuotantokausi Jaksot Alkuperäinen julkaisu Pääkäsikirjoittaja Ohjaaja(t)
Alkoi Päättyi
I Am Groot 2 5 2023-9-66. syyskuuta 2023 Kirsten Lepore[210]

Jokainen lyhytelokuva seuraa pikku-Grootiin seikkailuja, kun hän kasvaa ja joutuu ongelmiin epätavallisten olentojen kanssa.[211][112]

I Am Grootin ensimmäisen tuotantokauden kaikki viisi lyhytelokuvaa julkaistiin elokuussa 2022.[212] Heinäkuussa 2022 alettiin toteuttaa toista tuotantokautta,[213] joka koostuu viidestä uudesta lyhytelokuvasta.[214][215] Kirsten Lepore palaa pääkäsikirjoittajaksi, ohjaajaksi ja vastaavaksi tuottajaksi, Vin Dieselin palatessa jälleen pikku-Grootin ääneksi.[210] I Am Grootin toinen tuotantokausi julkaistiin Disney+:aan 6. syyskuuta 2023.[216]

Jeffrey Wright palasi What If...?:stä ääninäyttelemään Seuraajaa.[217]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Budjetit ja tuotot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva Ensi-ilta Suomessa Tuotto Budjetti Viitteet
Yhdysvallat ja Kanada Muu maailma Maailmanlaajuisesti
Ant-Man and the Wasp: Quantumania 15. helmikuuta 2023 $214 504 909 $261 566 271 $476 071 180 $200 miljoonaa [218][219]
Guardians of the Galaxy Vol. 3 3. toukokuuta 2023 $358 995 815 $486 559 962 $845 555 777 $250 miljoonaa [220][221]
The Marvels 8. marraskuuta 2023 $84 493 947 $121 153 414 $205 647 361 $219,8–274,8 miljoonaa [222][223]
Yhteensä $657 994 671 $869 279 647 $1 527 274 318 $669,8–724,8 miljoonaa [224][225]

Arvostelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva Rotten Tomatoes Metacritic
Ant-Man and the Wasp: Quantumania 46% (410 arvostelua)[226] 48 (61 arvostelua)[227]
Guardians of the Galaxy Vol. 3 82% (403 arvostelua)[228] 64 (62 arvostelua)[229]
The Marvels 61% (343 arvostelua)[230] 50 (57 arvostelua)[231]

Televisiosarjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarja Tuotantokausi Rotten Tomatoes Metacritic
Secret Invasion 1 53% (197 arvostelua)[232] 63 (24 arvostelua)[233]
Loki 2 82% (167 arvostelua)[234] 65 (23 arvostelua)[235]
What If...? 2 88% (26 arvostelua)[236] 79 (7 arvostelua)[237]
Echo 1 72% (71 arvostelua)[238] 62 (23 arvostelua)[239]

Muut mediat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marvel Studios: Legends kausi 2 (2023–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Marvel Studios: Legends

Sarja julkistettiin joulukuussa 2020 ja sen kerrottiin kertovan sankareiden, roistojen tai esineiden merkittävimpiä hetkiä ajalta Marvel Cinematic Universessa ajalta ennen neljännen ja viidennen vaiheen elokuvia tai televisiosarjoja.[240][241] Viidenteen vaiheeseen keskittyvät toisen tuotantokauden ensimmäiset jaksot Marvel Studios: Legendsistä julkaistiin 10. helmikuuta 2023.[241] Uudet jaksot keskittyvät Muurahaismieheen, Ampiaiseen, Hank Pymiin ja Janet van Dyneen,[241] Peter Quilliin, Gamoraan, Nebulaan, Rocketiin, Kragliniin, Grootiin,[242] Nick Furyyn, Maria Hilliin, Talokseen ja skrulleihin, Everett Rossiin, James Rhodesiin,[243] Aikavarianssivirastoon, variantteihin,[244] Carol Danversiin, Kamala Khaniin, Monica Rambeau’hun,[245] ja Multiversumin Vartijoihin.[246]

Marvel Studios: Assembled (2023–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmikuussa 2021 julkistettiin dokumenttisarja Marvel Studios: Assembled. Jokainen sen jaksoista keskittyy yhteen MCU:n elokuvaan tai televisiosarjaan ja kurkistaa näyttelijöiden sekä muun tuotantoryhmän kulissien taakse.[247] Viidennen vaiheen osuus dokumenttisarjasta alkoi, kun Ant-Man and the Wasp: Quantumanian kulissien taakse kurkistava spesiaali julkaistiin 19. heinäkuuta 2023.[248] Myös Guardians of the Galaxy Vol. 3, Secret Invasion,[249] Lokin toinen tuotantokausi,[245] Echo[250] ja The Marvels saivat omat spesiaalinsa.[251]

Huomioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Daredevil: Born Againin tuotannon alussa, Marvel Studios päätti muuttaa luovan menettelytapansa lähemmäs perinteistä televisiosarjojen tuotantoa, luopuen pääkäsikirjoittajista ja alkaen palkata sarjoille showrunnereita.[106] Dario Scardapane on Born Againin pääkäsikirjoittajan sijasta sarjan showrunner.[107]
  2. Yksi ”Marvel Spotlight” -sarjoista[114]
  3. Vaikka ohjaajat, joilla oli vielä jaksoja ohjattavana sarjaan, erotettiin suurten luovien muutosten yhteydessä syyskuussa 2023, osa kohtauksista ja jaksoista tulee yhä olemaan mukana sarjan lopullisessa versiossa.[106] Tiedettyjä ohjaajia ovat ainakin Michael Cuesta, Jeffrey Nachmanoff, Clark Johnson ja David Boyd.[123] Benson ja Moorhead valittiin ohjaamaan sarjan loput jaksot.[107]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bankhurst, Adam: She-Hulk and Black Panther: Wakanda Forever Will Conclude Phase 4 of the MCU, Phase 5 Revealed - San Diego Comic Con IGN. 23.7.2022. Arkistoitu . Viitattu 24.7.2022. (englanniksi)
  2. a b Kit, Borys: Peyton Reed to Direct 'Ant-Man 3' (Exclusive) The Hollywood Reporter. 1.11.2019. Arkistoitu . Viitattu 2.11.2019. (englanniksi)
  3. a b Kit, Borys: 'Ant-Man 3' Finds its Writer With 'Rick and Morty' Scribe (Exclusive) The Hollywood Reporter. 3.4.2020. Arkistoitu . Viitattu 4.4.2020. (englanniksi)
  4. a b Disney Reinstates Director James Gunn For ‘Guardians Of The Galaxy 3’ Deadline. 15.3.2019. Arkistoitu . Viitattu 15.3.2019. (englanniksi)
  5. a b Kroll, Justin: 'Captain Marvel 2': 'Candyman's Nia DaCosta To Direct Sequel Deadline Hollywood. 5.8.2020. Arkistoitu . Viitattu 6.8.2020. (englanniksi)
  6. a b Zogbi, Emily: The Marvels Adds She-Hulk, Comic Book Writer Zeb Wells Comic Book Resources. 2.1.2023. Arkistoitu . Viitattu 6.1.2023. (englanniksi)
  7. a b Shanfeld, Ethan: Shawn Levy to Direct 'Deadpool 3' Starring Ryan Reynolds variety.com. 11.3.2022. Arkistoitu . Viitattu 25.7.2022. (englanniksi)
  8. a b Grobar, Matt: 'Deadpool 3': Rob Delaney To Return As Human X-Force Member Peter Deadline Hollywood. 1.5.2023. Arkistoitu . Viitattu 28.5.2023. (englanniksi)
  9. a b c d First 'Deadpool & Wolverine' Teaser Debuts During The Big Game Marvel.com. 11.2.2024. Arkistoitu . Viitattu 12.2.2024. (englanniksi)
  10. a b c D'Alessandro, Anthony: Marvel's 'Deadpool 3' Moves To July 2024 & 'Captain America: Brave New World' To 2025 As Disney Shakes Up Schedule Due To Actors Strike Deadline Hollywood. 9.11.2023. Arkistoitu . Viitattu 10.11.2023. (englanniksi)
  11. a b Kit, Borys: Captain America 4 Finds Its Director in Filmmaker Julius Onah (Exclusive) The Hollywood Reporter. 8.7.2022. Arkistoitu . Viitattu 24.7.2022. (englanniksi)
  12. a b c Sharf, Zack: 'Captain America 4' Retitled 'Brave New World,' Drops First Look at Anthony Mackie and Harrison Ford on Set Variety. 6.6.2023. Arkistoitu . Viitattu 6.6.2023. (englanniksi)
  13. a b D'Alessandro, Anthony: ‘Captain America: Brave New World’ Hires Scribe Matthew Orton; Additional Shooting Planned For Mid 2024 Deadline Hollywood. 13.12.2023. Arkistoitu . Viitattu 14.12.2023. (englanniksi)
  14. a b Bradley, Ollie: Kevin Feige Comments On Marvel Adding An Asterisk To The Thunderbolts* Movie Title Screen Rant. 11.4.2024. Arkistoitu . Viitattu 12.4.2024. (englanniksi)
  15. Kroll, Justin: Marvel's 'Thunderbolts' Movie Taps Jake Schreier As Director Deadline Hollywood. 9.6.2022. Arkistoitu . Viitattu 24.7.2022. (englanniksi)
  16. a b Seo, Rachel: Marvel's 'Thunderbolts' Adds 'Beef' Creator Lee Sung Jin as Writer (Exclusive) Variety. 29.3.2023. Arkistoitu . Viitattu 6.4.2023. (englanniksi)
  17. a b Kit, Borys & Couch, Aaron: How Marvel Is Quietly Retooling Amid Superhero Fatigue The Hollywood Reporter. 21.2.2024. Arkistoitu . Viitattu 21.2.2024. (englanniksi)
  18. McPherson, Christopher: 'Ant-Man and the Wasp: Quantumania' Synopsis Details the Heroes' Adventure Into the Quantum Realm Collider. 24.10.2022. Arkistoitu . Viitattu 4.11.2022. (englanniksi)
  19. Couch, Aaron: 'Ant-Man and the Wasp' Director on Wooing Michelle Pfeiffer and His Marvel Future The Hollywood Reporter. 2.7.2018. Arkistoitu . Viitattu 19.5.2019. (englanniksi)
  20. Kroll, Justin: 'Ant-Man 3' Moving Forward With Director Peyton Reed Variety. 11.12.2019. Arkistoitu . Viitattu 11.12.2020. (englanniksi)
  21. a b c Gemmill, Allie: 'Ant-Man 3' Title and Kathryn Newton Casting for MCU Threequel Revealed Collider. 10.12.2020. Arkistoitu . Viitattu 6.1.2023. (englanniksi)
  22. Reed, Peyton: It begins. Day One - Principal Photography #AntManAndTheWaspQuantumania Twitter. 26.7.2021. Arkistoitu . Viitattu 27.7.2021. (englanniksi)
  23. Erao, Math: Ant-Man and the Wasp: Quantumania Director Shares Photo From The Mandalorian's Virtual Set Comic Book Resources. 17.5.2021. Arkistoitu . Viitattu 27.7.2021. (englanniksi)
  24. a b Captain Marvel 2 production will begin end of May Pursue News. 8.4.2021. Arkistoitu . Viitattu 23.4.2021. (englanniksi)
  25. Robertson, Michelle: Disney tried to be secretive about filming an upcoming Marvel movie in SF SFGate. 24.6.2021. Arkistoitu . Viitattu 27.7.2021. (englanniksi)
  26. Oddo, Marco Vito: 'Ant-Man and The Wasp: Quantumania' Has Wrapped Filming, Reveals Director Peyton Reed Collider. 23.11.2021. Arkistoitu . Viitattu 30.12.2021. (englanniksi)
  27. Watch the 'Ant-Man and The Wasp: Quantumania' Red Carpet Premiere Livestream on February 6, 2023! Marvel.com. 30.1.2023. Arkistoitu . Viitattu 7.2.2022. (englanniksi)
  28. D'Alessandro, Anthony: 'Ant-Man and the Wasp: Quantumania' & 'The Marvels' Swap Release Dates Deadline Hollywood. 29.4.2022. Arkistoitu . Viitattu 29.4.2022. (englanniksi)
  29. a b Smith, Chris: Secret Invasion timeline revealed – here’s why it’s so important BGR. 23.6.2023. Arkistoitu . Viitattu 4.8.2023. (englanniksi)
  30. Paige, Rachel: 'Loki': Meet the Man Behind the Curtain, He Who Remains Marvel.com. 14.7.2021. Arkistoitu . Viitattu 15.7.2021. (englanniksi)
  31. Erbland, Kate: 'Ant-Man and the Wasp: Quantumania' Director Peyton Reed Explains Those Very Kang-Centric Post-Credits Scenes IndieWire. 24.2.2023. Arkistoitu . Viitattu 6.3.2023. (englanniksi)
  32. Odman, Sydney: 'Ant-Man and the Wasp: Quantumania' End-Credits Scenes Tease Future MCU Villains The Hollywood Reporter. 18.2.2023. Arkistoitu . Viitattu 6.3.2023. (englanniksi)
  33. Bui, Hoai-Tran: Guardians of the Galaxy Vol. 3 Trailer Reveals Our First Very Shiny Look at Adam Warlock Inverse. 1.12.2022. Arkistoitu . Viitattu 6.1.2023. (englanniksi)
  34. Lussier,Germain: Avengers: Infinity War Parts 1 and 2 Will Be Very Different Movies io9. 11.4.2016. Arkistoitu . Viitattu 18.4.2016. (englanniksi)
  35. Couch, Aaron: 'Guardians of the Galaxy 3': James Gunn Returning to Write and Direct The Hollywood Reporter. 17.4.2017. Arkistoitu . Viitattu 6.1.2023. (englanniksi)
  36. Kit, Borys & Couch, Aaron: James Gunn Fired as Director of 'Guardians of the Galaxy Vol. 3' The Hollywood Reporter. 20.7.2018. Arkistoitu . Viitattu 20.7.2018. (englanniksi)
  37. Fleming Jr., Mike: James Gunn Fired From ‘Guardians Of The Galaxy’ Franchise Over Offensive Tweets Deadline Hollywood. 20.7.2018. Arkistoitu . Viitattu 20.7.2018. (englanniksi)
  38. Kit, Borys: Robert Downey Jr.'s Massive Payday Tops 'Avengers: Endgame' Star Deals The Hollywood Reporter. 30.4.2019. Arkistoitu . Viitattu 29.11.2021. (englanniksi)
  39. White, Peter: 'The Suicide Squad' TV Spinoff 'Peacemaker' Starring John Cena From James Gunn Ordered By HBO Max Deadline Hollywood. 23.9.2020. Arkistoitu . Viitattu 21.11.2020. (englanniksi)
  40. Agar, Chris: Guardians of the Galaxy Vol. 3 Confirmed By Marvel At SDCC Screen Rant. 20.7.2019. Arkistoitu . Viitattu 21.7.2019. (englanniksi)
  41. Gunn, James: It’s been a strange & long & at times challenging journey to get here, but the obstacles along the way have only made this moment more blissful. Back on set with my Guardians family for the first day of shooting #gotgvol3 Twitter. 8.11.2021. Arkistoitu . Viitattu 8.11.2021. (englanniksi)
  42. Jirak, Jamie: Marvel's Guardians of the Galaxy Vol. 3 Wraps Filming ComicBook.com. 6.5.2022. Arkistoitu . Viitattu 8.5.2022. (englanniksi)
  43. Behbakht, Andy: Guardians of the Galaxy Vol. 3's First Social Media Reactions Are In Screen Rant. 22.4.2023. Arkistoitu . Viitattu 28.4.2023. (englanniksi)
  44. a b c Couch, Aaron: Marvel Unveils 'Black Panther II' Title, First 'Eternals' Footage and More The Hollywood Reporter. 3.5.2021. Arkistoitu . Viitattu 3.5.2021. (englanniksi)
  45. Davis, Brandon: Guardians Of The Galaxy Director Finishes Holiday Special Script ComicBook.com. 22.4.2021. Arkistoitu . Viitattu 8.5.2023. (englanniksi)
  46. Bonomolo, Cameron: Kevin Feige on How Guardians of the Galaxy Vol. 3 Fits in Marvel's Phase 5 ComicBook.com. 2.5.2023. Arkistoitu . Viitattu 8.5.2023. (englanniksi)
  47. Reul, Katie: 'The Marvels' First Trailer: Brie Larson Leads an All-Female Superhero Trio in 'Captain Marvel' Sequel Variety. 11.4.2023. Arkistoitu . Viitattu 19.4.2023. (englanniksi)
  48. Carter, Justin: The Marvels' First Trailer Sticks Carol, Monica, and Kamala Into a Superhero Switcheroo Gizmodo. 11.4.2023. Arkistoitu . Viitattu 19.4.2023. (englanniksi)
  49. Hood, Cooper: Captain Marvel 2 Confirmed By Marvel Studios At SDCC 2019 Screen Rant. 20.7.2019. Arkistoitu . Viitattu 21.7.2019. (englanniksi)
  50. Kit, Borys: 'Captain Marvel 2' in the Works With 'WandaVision' Writer The Hollywood Reporter. 22.1.2020. Arkistoitu . Viitattu 23.1.2020. (englanniksi)
  51. Boucher, Geoff: 'Captain Marvel' Sequel Officially In Development At Disney's Marvel Studios Deadline Hollywood. 22.1.2020. Arkistoitu . Viitattu 23.4.2021. (englanniksi)
  52. a b c Millerm Liz Shannon: 'Captain Marvel 2' Reveals New Release Date, Roles for Ms. Marvel and Monica Rambeau Collider. 10.12.2020. Arkistoitu . Viitattu 12.8.2021. (englanniksi)
  53. Anderson, Jenna: Captain Marvel 2 Filming Could Set Up Ms. Marvel Meeting Comicbook.com. 21.4.2021. Arkistoitu . Viitattu 23.4.2021. (englanniksi)
  54. Ridgely, Charlie: The Marvels: Brie Larson Confirms Captain Marvel Sequel Is Currently Filming ComicBook.com. 10.8.2021. Arkistoitu . Viitattu 24.7.2022. (englanniksi)
  55. Agard, Chancellor: Director's Notes: Nia DaCosta on her journey from Little Woods to Candyman and Marvel Entertainment Weekly. 19.7.2021. Arkistoitu . Viitattu 24.7.2022. (englanniksi)
  56. Marc, Christopher: 'Doctor Strange 2' To Undergo Six Weeks Of Reshoots The Playlist. 13.11.2021. Arkistoitu . Viitattu 24.7.2022. (englanniksi)
  57. The new Marvel movie was shot in Tropea, Italy, and the superheroes landed strongly INF News. 6.9.2021. Arkistoitu . Viitattu 24.7.2022. (englanniksi)
  58. Park Seo Joon leaves for Los Angeles to shoot for Brie Larson starrer Captain Marvel 2 titled The Marvels Bollywood Hungama. 3.9.2021. Arkistoitu . Viitattu 24.7.2022. (englanniksi)
  59. Jay, Germaine: Actor Park Seo Joon returns home after filming 'The Marvels' Allkpop. 2.11.2021. Arkistoitu . Viitattu 24.7.2022. (englanniksi)
  60. Feitag, Lee: Captain Marvel's MCU Ensemble Sequel Has Wrapped Shooting Comic Book Resources. 12.5.2022. Arkistoitu . Viitattu 24.7.2022. (englanniksi)
  61. Giardina, Carolyn: ‘The Marvels’ to Take Over Las Vegas Sphere (Exclusive) The Hollywood Reporter. 7.11.2023. Arkistoitu . Viitattu 8.11.2023. (englanniksi)
  62. Couch, Aaron: Disney Pushes 'The Marvels' Out of Summer The Hollywood Reporter. 17.2.2023. Arkistoitu . Viitattu 18.2.2023. (englanniksi)
  63. Edwards, Molly: Where does The Marvels take place on the Marvel timeline? GamesRadar+. 10.11.2023. Arkistoitu . Viitattu 16.1.2024. (englanniksi)
  64. Moreau, Jordan: 'The Marvels' Shows First Footage With Brie Larson, Teyonah Parris, Iman Vellani at D23 Variety. 10.9.2022. Arkistoitu . Viitattu 6.1.2023. (englanniksi)
  65. D'Alessandro, Anthony: 'WandaVision': Elizabeth Olsen Character Will Head To 'Doctor Strange 2' Pic; No Season 2 Planned Yet Deadline Hollywood. 24.2.2021. Arkistoitu . Viitattu 28.2.2021. (englanniksi)
  66. Hussaini, Syed Fahadullah: Ms. Marvel Star Reveals Show Characters Return In Captain Marvel 2 Screen Rant. 7.9.2021. Arkistoitu . Viitattu 24.7.2022. (englanniksi)
  67. Oddo, Marco Vito: 'The Marvels' Images Reveal Brie Larson, Iman Vellani, and Teyonah Parris' Cosmic Adventure Collider. 11.4.2023. Arkistoitu . Viitattu 2.1.2024. (englanniksi)
  68. Jackson, Angelique: Tessa Thompson's Valkyrie to Appear in 'The Marvels,' New Trailer Confirms Variety. 6.11.2023. Arkistoitu . Viitattu 9.11.2023. (englanniksi)
  69. a b Coggan, Devan: The Marvels ending and post-credits scene, explained Entertainment Weekly. 10.11.2023. Arkistoitu . Viitattu 16.1.2024. (englanniksi)
  70. Behbakht, Adam: Deadpool 3's First Official Plot Synopsis Has Been Released Screen Rant. 29.1.2024. Arkistoitu . Viitattu 29.2.2024. (englanniksi)
  71. White, Peter & Hayes, Dade: Disney-Fox Deal: Bob Iger Discusses Digital Future, James Murdoch, Hulu and $2B Cost Savings Deadline Hollywood. 14.12.2017. Arkistoitu . Viitattu 14.8.2019. (englanniksi)
  72. Couch, Aaron: 'Deadpool' Can Stay R-Rated at Disney, Says Bob Iger The Hollywood Reporter. 14.12.2017. Arkistoitu . Viitattu 27.12.2019. (englanniksi)
  73. Ridgely, Charlie: Ryan Reynolds Confirms Deadpool 3 at Marvel Studios ComicBook.com. 27.12.2019. Arkistoitu 27.12.2019. Viitattu 27.12.2019. (englanniksi)
  74. a b Kroll, Justin: 'Deadpool 3': Marvel Studios And Ryan Reynolds Tap The Molyneux Sisters To Pen The Sequel Deadline Hollywood. 20.11.2020. Arkistoitu . Viitattu 21.11.2020. (englanniksi)
  75. Chitwood, Adam: Kevin Feige Confirms 'Deadpool 3' Is an MCU Movie; Teases R-Rating and When It's Filming Collider. 11.1.2021. Arkistoitu . Viitattu 19.1.2021. (englanniksi)
  76. Conway, Jeff: Ryan Reynolds On How MNTN And Maximum Effort Are Changing The Advertising World As We Know It Forbes. 19.3.2022. Arkistoitu . Viitattu 25.7.2022. (englanniksi)
  77. Welk, Brian & Jones, Marcus: Shawn Levy’s 21 Laps Built Its Own IP — Now the Production Shingle Has the Keys to the Castle IndieWire. 13.12.2023. Arkistoitu . Viitattu 18.12.2023. (englanniksi)
  78. D'Alessandro, Anthony: Hugh Jackman Returning As Wolverine In 'Deadpool 3', Pic Sets Fall 2024 Release Deadline Hollywood. 27.9.2022. Arkistoitu . Viitattu 29.9.2022. (englanniksi)
  79. Dick, Jeremy: Deadpool 3 Officially Starts Filming MovieWeb. 23.5.2023. Arkistoitu . Viitattu 28.5.2023. (englanniksi)
  80. Couch, Aaron: Marvel Delays 'Thunderbolts' Filming Amid Writers Strike The Hollywood Reporter. 25.5.2023. Arkistoitu . Viitattu 28.5.2023. (englanniksi)
  81. Scorziello, Sophia: 'Deadpool 3' Stops Production Due to SAG-AFTRA Strike Variety. 14.7.2023. Arkistoitu . Viitattu 14.7.2023. (englanniksi)
  82. Vary, Adam B.: 'Deadpool 3' to Restart Filming Before Thanksgiving Following End of SAG-AFTRA Strike Variety. 8.11.2023. Arkistoitu . Viitattu 12.11.2023. (englanniksi)
  83. Dick, Jeremy: Deadpool 3 Resumes Filming After Strike Delay Comic Book Resources. 23.11.2023. Arkistoitu . Viitattu 27.11.2023. (englanniksi)
  84. Moraeu, Jordan: 'Deadpool 3' Wraps Filming After Strike Delay, Ryan Reynolds Announces: 'It's Mostly Tears' Variety. 24.1.2024. Arkistoitu . Viitattu 24.1.2024. (englanniksi)
  85. Grobar, Matt: 'Deadpool 3': Brianna Hildebrand & Shioli Kutsuna Set To Return For Marvel Threequel Deadline Hollywood. 18.5.2023. Arkistoitu . Viitattu 28.5.2023. (englanniksi)
  86. Whitbrook, James: Breaking Down the Mutant Mayhem of Deadpool & Wolverine's Trailer – X-Force Lives, Kinda Gizmodo. 12.2.2024. Arkistoitu . Viitattu 20.2.2024. (englanniksi)
  87. Goslin, Austen: Deadpool and Wolverine's first trailer has a lot more Loki in it than you'd expect Polygon. 11.2.2024. Arkistoitu . Viitattu 20.2.2024. (englanniksi)
  88. Kit, Borys & Couch, Aaron: Jennifer Garner Returning as Elektra for 'Deadpool 3' (Exclusive) The Hollywood Reporter. 7.7.2023. Arkistoitu . Viitattu 8.7.2023. (englanniksi)
  89. Romano, Nick: Deadpool 3 trailer breaks the Marvel multiverse with Wolverine at Super Bowl 2024 Entertainment Weekly. 11.2.2024. Arkistoitu . Viitattu 20.2.2024. (englanniksi)
  90. Kit, Borys & Couch, Aaron: 'Captain America 4' in the Works With 'Falcon and the Winter Soldier' Showrunner Malcolm Spellman (Exclusive) The Hollywood Reporter. 23.4.2021. Arkistoitu . Viitattu 24.7.2022. (englanniksi)
  91. Fleming Jr, Mike: Anthony Mackie Closes Deal To Star In Disney/Marvel's 'Captain America 4' Film Deadline Hollywood. 18.8.2021. Arkistoitu . Viitattu 24.7.2022. (englanniksi)
  92. Davis, Brandon: Captain America 4: Nate Moore Reveals Exclusive New Movie Details ComicBook.com. 10.11.2021. Arkistoitu . Viitattu 24.7.2022. (englanniksi)
  93. Vary, Adam B.: Marvel Studios' Phases 5 and 6: Everything We Learned at Comic-Con About the Multiverse Saga Variety. 23.7.2022. Arkistoitu . Viitattu 11.10.2022. (englanniksi)
  94. Ho, Rodeny: 'Captain America: New World Order' to film at Georgia's Trilith Studios in 2023 The Atlanta Journal-Constitution. 22.10.2022. Arkistoitu . Viitattu 21.3.2023. (englanniksi)
  95. Peralta, Diego: 'Captain America: Brave New World' Wraps Filming Collider. 30.6.2023. Arkistoitu . Viitattu 8.7.2023. (englanniksi)
  96. Whitten, Sarah: 'Captain America: New World Order' Casts Shira Haas as Sabra and Tim Blake Nelson as The Leader Variety. 10.9.2022. Arkistoitu . Viitattu 11.9.2022. (englanniksi)
  97. Couch, Aaron & Kit, Borys: Liv Tyler Returns to Marvel for 'Captain America 4' The Hollywood Reporter. 27.3.2023. Arkistoitu . Viitattu 14.2.2024. (englanniksi)
  98. a b Mathai, Jeremy: Marvel Recruits Harrison Ford To Replace The Late William Hurt In Thunderbolts /Film. 13.10.2022. Arkistoitu . Viitattu 5.11.2022. (englanniksi)
  99. Panaligan, EJ: Marvel’s ‘Thunderbolts’ Recruits Florence Pugh, Sebastian Stan, David Harbour, Julia Louis-Dreyfus and More Variety. 10.9.2022. Arkistoitu . Viitattu 11.9.2022. (englanniksi)
  100. Ridgley, Charlie: Thunderbolts Star Florence Pugh Confirms Marvel Movie Is Now Filming ComicBook.com. 26.2.2024. Arkistoitu . Viitattu 27.2.2024. (englanniksi)
  101. Staropoli, Anna: This Walkable Georgia Town Uses Geothermal Energy to Power Its Homes Commercial Observer. 1.11.2023. Arkistoitu . Viitattu 27.2.2024. (englanniksi)
  102. Ho, Rodney: What's filming in Georgia in February 2024? The Atlanta Journal-Constitution. 7.2.2024. Arkistoitu . Viitattu 27.2.2024. (englanniksi)
  103. P. Means, Sean: A Marvel movie appears set to shoot in Utah, under a secret name The Salt Lake Tribune. 8.6.2023. Arkistoitu . Viitattu 27.2.2024. (englanniksi)
  104. Production Weekly – Issue 1383 – Thursday, January 4, 2024 / 140 Listings – 32 Pages Production Weekly. Arkistoitu . Viitattu 27.2.2024. (englanniksi)
  105. Perine, Aaron: Marvel's Thunderbolts Reportedly Has Surprise MCU Returns ComicBook.com. 27.1.2024. Arkistoitu . Viitattu 16.2.2024. (englanniksi)
  106. a b c Kit, Borys: ‘Daredevil’ Hits Reset Button as Marvel Overhauls Its TV Business The Hollywood Reporter. 11.10.2023. Arkistoitu . Viitattu 3.11.2023. (englanniksi)
  107. a b c d e Kit, Borys: 'Daredevil' TV Series Lands New Showrunner, Directors (Exclusive) The Hollywood Reporter. 27.10.2023. Arkistoitu . Viitattu 3.11.2023. (englanniksi)
  108. a b Otterson, Joe: Samuel L. Jackson to Play Nick Fury in New Marvel Disney Plus Series (Exclusive) Variety. 25.9.2020. Arkistoitu . Viitattu 11.12.2020. (englanniksi)
  109. a b Tinoco, Armando: Marvel's 'Secret Invasion' Trailer: Samuel L. Jackson Returns As Nick Fury For "One Last Fight" As Premiere Date Is Revealed Deadline Hollywood. 2.4.2023. Arkistoitu . Viitattu 7.4.2023. (englanniksi)
  110. a b c d Kroll, Justin: 'Loki': Justin Benson and Aaron Moorhead Tapped As Directors Of Season Two Of The Marvel Series Deadline Hollywood. 17.2.2022. Arkistoitu . Viitattu 17.3.2022. (englanniksi)
  111. a b c Shashwat: New 'Loki' Season 2 Cast Members, Extended Synopsis Revealed Covered Geekly. 22.6.2023. Arkistoitu . Viitattu 11.7.2023. (englanniksi)
  112. a b c d e f g h i j k l m n o p Hipes, Patrick: Disney+ Day: All The Streamer’s Film & TV News From Premiere Dates To Series Orders Deadline Hollywood. 12.11.2021. Arkistoitu . Viitattu 13.11.2021. (englanniksi)
  113. a b c d e Marvel Studios Celebrates New Season of 'What If...?' Marvel.com. 12.12.2023. Arkistoitu . Viitattu 12.12.2023. (englanniksi)
  114. a b Marvel Studios Unveils 'Echo' at Choctaw Day Celebration Marvel.com. 4.11.2023. Arkistoitu . Viitattu 7.11.2023. (englanniksi)
  115. a b Clark, Laura: 'Echo' Trailer Reveals Major Marvel Firsts: TV-MA Rating, Simultaneous Hulu Debut and Native American and Deaf Lead Variety. 3.11.2023. Arkistoitu . Viitattu 3.11.2023. (englanniksi)
  116. a b c d Paige, Rachel: 'Echo': Alaqua Cox Returns to the MCU as Maya Lopez in First-Look Image Marvel.com. 17.5.2022. Arkistoitu . Viitattu 24.7.2022. (englanniksi)
  117. a b c d Barnhardt, Adam: Marvel Studios Confirms X-Men '97 and Friendly Neighborhood Spider-Man Release Dates on Disney+ ComicBook.com. 11.12.2023. Arkistoitu . Viitattu 23.3.2024. (englanniksi)
  118. a b Polk, Milan: X-Men '97 Has Been In The Works Since What If...? Season 1 Men’s Health. 20.3.2024. Arkistoitu . Viitattu 21.3.2024. (englanniksi)
  119. a b c Behbakht, Andy: WandaVision's Agatha Spinoff Filming Start Date & Directors Revealed Screen Rant. 13.1.2023. Arkistoitu . Viitattu 6.4.2023. (englanniksi)
  120. a b c d Kit, Borys: Marvel Shuffles TV Calendar with New Dates for 'Agatha,' 'Echo,' X-Men '97' (Exclusive) The Hollywood Reporter. 1.9.2023. Arkistoitu . Viitattu 2.9.2023. (englanniksi)
  121. a b c d Kit, Borys: 'Agatha: Coven of Chaos' Sets Directors as Production Readies for Next Week The Hollywood Reporter. 13.1.2023. Arkistoitu . (englanniksi)
  122. a b c d e f Sneider, Jeff: 'Daredevil' Exclusive: Deborah Ann Woll and Elden Henson Are Back Again in Marvel’s 'Born Again' TheInSneider. 12.1.2024. Arkistoitu . Viitattu 14.1.2024. (englanniksi)
  123. a b Multiple sources:
  124. a b Nattrass, JJ: MCU Marvel Zombies Writer Reveals the Spinoff's Surprising Episode Count Comic Book Resources. 14.10.2022. Arkistoitu . Viitattu 15.10.2022. (englanniksi)
  125. a b c d Otterson, Joe: ‘Ironheart’: Marvel-Disney Plus Series Sets Chinaka Hodge as Head Writer (Exclusive) Variety. 27.4.2021. Arkistoitu . Viitattu 28.4.2021. (englanniksi)
  126. a b c Kit, Borys: Marvel's 'Ironheart' Finds Its Directors While Ryan Coogler Boards as Executive Producer The Hollywood Reporter. 11.4.2022. Arkistoitu . Viitattu 12.5.2022. (englanniksi)
  127. Brezican, Anthony: Secret Invasion Revealed: Inside Samuel L. Jackson's Eye-Opening New Marvel Series Vanity Fair. 31.3.2023. Arkistoitu . Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
  128. a b Gelman, Vlada: Secret Invasion, Marvel Series Starring Samuel L. Jackson, Coming to Disney+ TVLine. 10.12.2020. Arkistoitu . Viitattu 11.12.2020. (englanniksi)
  129. September 2021: London On Screen and Filming Film London. 1.9.2021. Arkistoitu . Viitattu 7.9.2021. (englanniksi)
  130. Gildea, Samantha & Norden, Jasmine & Port, Samuel: Live as Samuel L Jackson and Emilia Clarke in Leeds filming new Marvel series Leeds Live. 23.1.2022. Viitattu 2.5.2022. (englanniksi)
  131. Dumaraog, Ana: The MCU's New US President Revealed In Secret Invasion Set Photos Screen Rant. 28.2.2022. Arkistoitu . Viitattu 2.5.2022. (englanniksi)
  132. Erao, Math: Marvel's Secret Invasion Wraps Filming, Teases Nick Fury's New Organization Comic Book Resources. 25.4.2022. Arkistoitu . Viitattu 2.5.2022. (englanniksi)
  133. Chitwood, Adam: Kevin Feige Explains Why Marvel's 'Secret Invasion' Is a Disney+ Series and Not a Movie Collider. 11.1.2021. Arkistoitu . (englanniksi)
  134. Outlaw, Kofi: Marvel's Secret Invasion Release Date Revealed By Disney+ ComicBook.com. 27.3.2023. Arkistoitu . Viitattu 27.3.2023. (englanniksi)
  135. Petski, Denise: Marvel’s ‘Secret Invasion’: First Three Episodes Of Disney+ Series To Stream On Hulu Deadline Hollywood. 20.7.2023. Viitattu 4.8.2023. (englanniksi)
  136. Noronha, Remus: 'Secret Invasion' Episode 1 Recap: We Have a Situation Collider. 21.6.2023. Arkistoitu . Viitattu 15.7.2023. (englanniksi)
  137. Barnhardt, Adam: Secret Invasion Set Photos Reportedly Spoil Surprising Actor as New US President in the MCU ComicBook.com. 1.3.2022. Arkistoitu . Viitattu 31.3.2022. (englanniksi)
  138. Kroll, Justin: Cobie Smulders To Reprise Maria Hill Role in Marvel Series 'Secret Invasion' Deadline Hollywood. 1.12.2021. Arkistoitu . Viitattu 29.12.2021. (englanniksi)
  139. Bonomolo, Cameron: Black Panther Star Martin Freeman Returns in Marvel's Secret Invasion ComicBook.com. 12.3.2022. Arkistoitu . Viitattu 31.3.2022. (englanniksi)
  140. Seddon, Dan: Secret Invasion fans react to surprise Black Widow cameo in episode 5 Digital Spy. 19.7.2023. Arkistoitu . Viitattu 4.8.2023. (englanniksi)
  141. Brezican, Anthony: Secret Invasion Revealed: Inside Samuel L. Jackson's Eye-Opening New Marvel Series Vanity Fair. 31.3.2023. Arkistoitu . Viitattu 31.1.2023. (englanniksi)
  142. Lapin-Bertone, Joshua: Who is Veranke? Meet the Queen of the Skrulls Popverse. 3.1.2023. Arkistoitu . Viitattu 31.1.2023. (englanniksi)
  143. Marvel's 'Secret Invasion' Episodes 1 & 2 Non-Spoiler Review – Be Prepared To Embrace Change 15.6.2023. The Cinema Spot. Arkistoitu . Viitattu 15.7.2023. (englanniksi)
  144. Robinson, Joanna: That Spider-Man: Far From Home End of Credits Reveal, Explained Vanity Fair. 2.7.2019. Viitattu 15.7.2023. (englanniksi)
  145. Bonomolo, Cameron: Loki to Get Six 1-Hour Episodes Directed by Kate Herron Comicbook.com. 23.8.2019. Arkistoitu . Viitattu 24.7.2022. (englanniksi)
  146. Ramos, Dino-Ray: ‘Loki’ Premiere Date Moved Up By Two Days On Disney+ Deadline Hollywood. 5.5.2021. Arkistoitu . Viitattu 5.5.2021. (englanniksi)
  147. Laman, Douglas: Disney+'s Loki Reportedly Renewed for a Second Season Comic Book Resources. 5.11.2020. Arkistoitu . Viitattu 24.7.2022. (englanniksi)
  148. Kroll, Justin: 'Loki' Exec Producer Michael Waldron Tapped To Write Kevin Feige's 'Star Wars' Movie As Part Of New Deal With Disney Deadline Hollywood. 7.1.2021. Arkistoitu . Viitattu 1.2.2021. (englanniksi)
  149. Paige, Rachel: 'Loki' Will Return for Season 2 on Disney+ Marvel.com. 15.7.2021. Arkistoitu . Viitattu 24.7.2022. (englanniksi)
  150. Daniels, Nia: Loki season 2 starts UK shoot with Tom Hiddleston Kemps Film and TV Production Services Handbook. 13.6.2022. Arkistoitu . Viitattu 24.7.2022. (englanniksi)
  151. Cook, Laurence: UK Greenlit: Tom Hiddleston Returns in 'Loki' + Clooney's 'Boys in the Boat' Backstage.com. 31.1.2022. Arkistoitu . Viitattu 24.7.2022. (englanniksi)
  152. Rajput, Priyanca: Marvel's Loki season 2 wraps filming in London Kemps Film and TV Production Services Handbook. 17.10.2022. Arkistoitu . Viitattu 19.10.2022. (englanniksi)
  153. Whitbrook, James: Loki Season 2 Will Now Air on Thursday Nights Gizmodo. 18.9.2023. Arkistoitu . Viitattu 27.9.2023. (englanniksi)
  154. Shows A-Z – loki on disney plus The Futon Critic. Viitattu 27.9.2023. (englanniksi)
  155. Gallagher, Simon: New Loki Season 2 Footage Confirms First Scenes & Exactly When It Takes Place In The MCU Timeline screenrant.com. 10.9.2023. Arkistoitu . Viitattu 7.10.2023. (englanniksi)
  156. Anderson, Kyle: Ant-Man and the Wasp: Quantumania Ending and Post-Credits Scenes Explained Nerdist. 16.2.2023. Arkistoitu . ”...this post-credits scene is actually a scene from Loki season two.” Viitattu 28.9.2023. (englanniksi)
  157. Ridgely, Charlie: Marvel's What If...? Trailer Reveals Disney+ Premiere Date ComicBook.com. 8.7.2021. Arkistoitu . Viitattu 24.7.2022. (englanniksi)
  158. What If...? on Disney Plus The Futon Critic. Arkistoitu . Viitattu 24.7.2022. (englanniksi)
  159. Bonomolo, Cameron: Kevin Feige Reveals What If…? Has More Episodes Than Marvel Studios’ Other Disney+ Series Comicbook.com. 19.12.2019. Arkistoitu . Viitattu 24.7.2022. (englanniksi)
  160. Lee, Chris: Inside the VFX Union Brewing in Hollywood Vulture. 13.1.2023. Arkistoitu . ”Alonso heads up Marvel's dedicated "mini-studio," Marvel Studios Animation, which is behind such shows as What If ...? [...] and the summer 2022 series of Vin Diesel–voiced original shorts, I Am Groot.” Viitattu 20.11.2023. (englanniksi)
  161. Sneider, Jeff: Exclusive: Marvel's 'What If...?' Episode Count Revealed — And It's Not What You Think Collider. 2.8.2021. Arkistoitu . Viitattu 12.11.2021. (englanniksi)
  162. Adams, Timothy: What If...? Season 2 Premiere Date And Release Schedule Revealed ComicBook.com. 15.11.2023. Arkistoitu . Viitattu 15.11.2023. (englanniksi)
  163. Moreau, Jordan: 'Hawkeye' Spinoff Series About Echo in Early Development for Disney Plus (Exclusive) Variety. 22.3.2021. Arkistoitu . Viitattu 24.3.2022. (englanniksi)
  164. Davids, Brian: 'Hawkeye' EP Trinh Tran on Casting Hailee Steinfeld and the Influence of 'Better Call Saul' The Hollywood Reporter. 19.11.2021. Arkistoitu . Viitattu 8.12.2021. (englanniksi)
  165. a b King, Jack: Marvel's 'Blade' Reportedly Sets Filming Start Date for Summer 2022 Collider. 26.11.2021. Viitattu 24.3.2022. (englanniksi)
  166. Etheridge, Denise: Film production underway in Walton County The Walton Tribune. 8.3.2022. Arkistoitu . Viitattu 24.3.2022. (englanniksi)
  167. Dean, Jeffrey-Cullen: Marvel Studios production to film in Grantville The Newnan Times-Herald. 4.3.2022. Arkistoitu . Viitattu 24.3.2022. (englanniksi)
  168. Anderson, Jenna: Marvel's Echo Star Reveals Filming Has Wrapped ComicBook.com. 26.8.2022. Viitattu 5.9.2022. (englanniksi)
  169. 'Echo': First Trailer For Gritty, Action-Packed Series Arrives Marvel.com. 3.11.2023. Arkistoitu . Viitattu 3.11.2023. (englanniksi)
  170. Bankhurst, Adam: Echo Trailer Reveals Marvel's First TV-MA Show Will Debut a Day Earlier and a Glimpse of Daredevil IGN. 17.12.2023. Arkistoitu . Viitattu 17.12.2023. (englanniksi)
  171. McWhertor, Michael: Echo might be the most R-rated thing the MCU's done yet Polygon. 3.11.2023. Arkistoitu . Viitattu 4.11.2023. (englanniksi)
  172. Ayala, Nicolas: When Echo Is Set In The MCU Timeline Screen Rant. 10.1.2024. Arkistoitu . Viitattu 10.1.2024. (englanniksi)
  173. a b Parks, Adam: Marvel's Echo Leads Right Into Daredevil: Born Again, Reveals Vincent D'Onofrio Comic Book Resources. 23.11.2022. Arkistoitu . Viitattu 8.3.2023. (englanniksi)
  174. White, James: First Look At Marvel Disney+ Hawkeye Spin-Off Series Echo Empire. 17.5.2022. Arkistoitu . Viitattu 9.6.2023. (englanniksi)
  175. Arvedon, Jon: Marvel Leak Spoils Daredevil and Kingpin's Next MCU Appearance Comic Book Resources. 5.4.2022. Arkistoitu . Viitattu 26.4.2022. (englanniksi)
  176. Griffin, Louise: Echo sees appearance from Avenger as Hawkeye scene is revisited Radio Times. 10.1.2024. Arkistoitu . Viitattu 17.1.2024. (englanniksi)
  177. Lapin-Bertone, Joshua: Marvel Studios' Echo ending explained Popverse. 10.1.2024. Arkistoitu . Viitattu 17.1.2024. (englanniksi)
  178. Anderson, Jenna: Marvel Exec Offers Major Update on Black Panther TV Series ComicBook.com. 4.1.2024. Arkistoitu . Viitattu 14.2.2024. (englanniksi)
  179. Otterson, Joe: 'WandaVision' Spinoff Starring Kathryn Hahn in the Works at Disney Plus (Exclusive) Variety. 7.10.2021. Arkistoitu . Viitattu 24.3.2022. (englanniksi)
  180. Otterson, Joe: 'WandaVision' Head Writer Jac Schaeffer Sets Overall Deal With Marvel Studios, 20th Television Variety. 26.5.2021. Arkistoitu . Viitattu 6.1.2023. (englanniksi)
  181. Production Weekly – Issue 1305 – Thursday, June 30, 2022 / 161 Listings – 37 Pages Production Weekly. 29.6.202. Arkistoitu . Viitattu 6.1.2023. (englanniksi)
  182. The Credits: Marvel's "Agatha: Coven of Chaos" Set to Begin Filming Motion Picture Association. 17.1.2023. Arkistoitu . Viitattu 6.4.2023. (englanniksi)
  183. Ho, Rodney: Disney+'s 'Agatha: Coven of Chaos' starring Kathryn Hahn shooting in Atlanta The Atlanta Journal-Constitution. 20.10.2022. Arkistoitu . Viitattu 6.4.2023. (englanniksi)
  184. Rajput, Priyanca: Marvel's Agatha: Coven of Chaos series wraps filming in Atlanta for Disney+ Kemps Film and TV Production Services Handbook. 30.5.2023. Arkistoitu . Viitattu 9.6.2023. (englanniksi)
  185. Carter, Justin: Agatha: Coven of Chaos Conjures Up Its Directors and Supporting Cast Gizmodo. 14.1.2023. Arkistoitu . Viitattu 6.4.2023. (englanniksi)
  186. a b Davis, Brandon: How Spider-Man: Freshman Year Fits Into MCU Revealed (Exclusive) ComicBook.com. 28.7.2022. Arkistoitu . Viitattu 15.10.2022. (englanniksi)
  187. Hickson, Colin: Spider-Man: Freshman Year Synopsis Teases a 'New Era of Spider-Man' Comic Book Resources. 6.10.2023. Arkistoitu . Viitattu 16.1.2024. (englanniksi)
  188. a b c d e Moreau, Jordan: 'Marvel Zombies,' 'Spider-Man: Freshman Year,' 'What If?' Season 2 Get First Looks Variety. 22.7.2022. Arkistoitu . Viitattu 28.9.2023. (englanniksi)
  189. Production Weekly – Issue 1290 – Thursday, March 17, 2022 / 199 Listings – 45 Pages Production Weekly. 16.3.2022. Arkistoitu . Viitattu 24.7.2022. (englanniksi)
  190. Barnhardt, Adam: Daredevil Reboot Series Reported to Begin Filming This Year ComicBook.com. 17.3.2022. Arkistoitu . Viitattu 24.3.2022. (englanniksi)
  191. Andreeva, Nellie: Disney Preps Plans For Netflix’s ‘Daredevil’, ‘Jessica Jones’, ‘Luke Cage’ & Co. As It Is Set To Regain Control Of Marvel Series Deadline Hollywood. 11.2.2022. Arkistoitu . Viitattu 1.3.2022. (englanniksi)
  192. Sharf, Zack: 'Daredevil' and Other Marvel Shows to Stream on Disney Plus in March After Netflix Exit Variety. 1.3.2022. Arkistoitu . Viitattu 14.6.2022. (englanniksi)
  193. Otterson, Joe: 'Daredevil' Disney+ Series in the Works With Matt Corman, Chris Ord Set to Write (Exclusive) Variety. 19.5.2022. Arkistoitu . Viitattu 3.11.2023. (englanniksi)
  194. a b McWhertor, Michael: Daredevil returns with new Disney Plus series Daredevil: Born Again Polygon. 23.7.2022. Arkistoitu . Viitattu 28.9.2023. (englanniksi)
  195. Production Weekly – Issue 1310 – Thursday, August 4, 2022 / 164 Listings – 36 Pages Production Weekly. 4.8.2022. Arkistoitu . Viitattu 8.3.2023. (englanniksi)
  196. Rice, Lynette: 'Daredevil: Born Again' & 'The Penguin' Productions Paused Until After WGA Strike Deadline Hollywood. 14.6.2023. Arkistoitu . Viitattu 3.11.2023. (englanniksi)
  197. Kit, Borys: After Launch of 'Echo', Marvel Restarts Production on 'Daredevil: Born Again' The Hollywood Reporter. 19.1.2024. Arkistoitu . Viitattu 26.1.2024. (englanniksi)
  198. McPherson, Chris: Born Again' Has Wrapped Filming Määritä nimeke! Collider. 5.4.2024. Arkistoitu . Viitattu 6.4.2024. (englanniksi)
  199. BarnHardt, Sivusto=ComicBook.com: Daredevil: Born Again Wraps Filming comicbook.com. 6.4.2024. Viitattu 8.4.2024. (englanniksi)
  200. Kit, Borys & Couch, Aaron: Jon Bernthal Returning as The Punisher for 'Daredevil: Born Again' The Hollywood Reporter. 7.3.2023. Arkistoitu . Viitattu 8.3.2023. (englanniksi)
  201. Anderson, Jenna: Daredevil: Born Again Reportedly Bringing Back Major Marvel Netflix Stars ComicBook.com. 12.1.2024. Arkistoitu . Viitattu 14.1.2024. (englanniksi)
  202. Barnhardt, Adam: Wilson Bethel's Bullseye Returning for Daredevil: Born Again (Exclusive) ComicBook.com. 23.1.2024. Arkistoitu . Viitattu 24.1.2024. (englanniksi)
  203. Vary, Adam B.: Animated ‘X-Men,’ ‘Spider-Man,’ ‘Marvel Zombies’ Series Announced for Disney Plus Variety. 12.11.2021. Arkistoitu . Viitattu 24.3.2022. (englanniksi)
  204. a b Baculinao, Michael: What If...? Producer Confirms Marvel Zombies Animated Series Setting Epicstream. 17.11.2021. Arkistoitu . Viitattu 24.3.2022. (englanniksi)
  205. Davis, Brandon: Dominique Thorne's Riri Williams to Debut in Black Panther: Wakanda Forever (Exclusive) Comicbook.com. 19.8.2021. Arkistoitu . Viitattu 19.8.2021. (englanniksi)
  206. Andreeva, Nellie: 'Ironheart': Manny Montana Joins Marvel Studios' Disney+ Series Deadline Hollywood. 15.6.2022. Arkistoitu . Viitattu 18.6.2022. (englanniksi)
  207. O'Rourke, Ryan: Marvel's 'Ironheart' Series Has Almost Completed Filming, Reveals Producer Nate Moore Collider. 1.11.2022. Arkistoitu . Viitattu 9.6.2023. (englanniksi)
  208. Freitag, Lea: Disney+'s Ironheart Wraps Filming Comic Book Resources. 3.11.2022. Arkistoitu . Viitattu 9.6.2023. (englanniksi)
  209. Eisenberg, Eric: How Riri Williams' Part In Black Panther: Wakanda Forever Will Lead Into The Disney+ Ironheart Series CinemaBlend. 10.11.2022. Viitattu 9.6.2023. (englanniksi)
  210. a b Marvel Entertainment: Marvel Studios’ I Am Groot Season 2 | Official Trailer | Disney+ YouTube. 6.8.2023. ”From the video's description: "... Kirsten Lepore, writer/director of season one, returns in the same capacity for season two. The supervising producer is Danielle Costa; producers are Craig Rittenbaum and Alex Scharf; executive producers are Brad Winderbaum, Kevin Feige, Louis D’Esposito, Victoria Alonso and Kirsten Lepore. Dana Vasquez-Eberhardt is co-executive producer."” Viitattu 7.8.2023. (englanniksi)
  211. Anderton, Ethan: 'Guardians of the Galaxy' is Getting a Live-Action Holiday Special in 2022 Before Vol. 3 Arrives in 2023 /Film. 10.12.2020. Arkistoitu . Viitattu 7.8.2023. (englanniksi)
  212. Lerner, Jessica: Disney+ Adds I Am Groot to Summer Lineup Adweek. 6.6.2022. Arkistoitu . Viitattu 7.8.2023. (englanniksi)
  213. Paige, Rachel: SDCC 2022: Everything From the Marvel Studios Animation Panel Marvel.com. 22.7.2022. Arkistoitu . Viitattu 7.8.2023. (englanniksi)
  214. Nolan, Liam: SDCC Live: Marvel Studios Animation Panel Reveals Future of X-Men '97, What If and Marvel Zombies Comic Book Resources. 22.7.2022. Arkistoitu . Viitattu 7.8.2023. (englanniksi)
  215. Chapman, Wilson: 'I Am Groot' Drops Trailer, Renewed For Five Additional Episodes Variety. 22.7.2022. Arkistoitu . Viitattu 7.8.2023. (englanniksi)
  216. 'I Am Groot': First Trailer for Season 2 Reveals New Mischief Marvel.com. 6.8.2023. Arkistoitu . Viitattu 7.8.2023. (englanniksi)
  217. Babb, Tiffany: I Am Groot season 2 cameo adds a cosmic heavyweight to MCU PopVerse. 1.9.2023. Arkistoitu . Viitattu 6.9.2023. (englanniksi)
  218. Brueggemann, Tom: Both Critic and Audience-Proof? No One Loves 'Ant-Man,' but It Opens Huge Anyway IndieWire. 19.2.2023. Arkistoitu . Viitattu 5.3.2023. (englanniksi)
  219. Ant-Man and the Wasp: Quantumania Box Office Mojo. Viitattu 20.7.2023. (englanniksi)
  220. Rubin, Rebecca: For ‘Guardians of the Galaxy 3,’ It’s All About Box Office Staying Power Variety. 8.5.2023. Arkistoitu . Viitattu 10.5.2023. (englanniksi)
  221. Guardians of the Galaxy Vol. 3 Box Office Mojo. Viitattu 30.11.2023. (englanniksi)
  222. Rubin, Rebecca: For ‘Guardians of the Galaxy 3,’ It’s All About Box Office Staying Power Variety. 8.5.2023. Arkistoitu . Viitattu 10.5.2023. (englanniksi)
  223. The Marvels Box Office Mojo. Viitattu 1.1.2024. (englanniksi)
  224. Franchise Index Box Office Mojo. (englanniksi)
  225. Marvel Cinematic Universe Movies at the Box Office Box Office Mojo. (englanniksi)
  226. Ant-Man and the Wasp: Quantumania Rotten Tomatoes. Viitattu 9.11.2023. (englanniksi)
  227. Ant-Man and the Wasp: Quantumania Reviews Metacritic. CBS. Viitattu 5.3.2023. (englanniksi)
  228. Guardians of the Galaxy Vol. 3 Rotten Tomatoes. Viitattu 11.12.2023. (englanniksi)
  229. Guardians of the Galaxy Vol. 3 Reviews Metacritic. CBS. Viitattu 20.5.2023. (englanniksi)
  230. The Marvels Rotten Tomatoes. Viitattu 18.12.2023. (englanniksi)
  231. The Marvels Reviews Metacritic. CBS. Viitattu 30.11.2023. (englanniksi)
  232. Secret Invasion: Season 1 Rotten Tomatoes. Viitattu 9.11.2023. (englanniksi)
  233. Secret Invasion Metacritic. CBS. Viitattu 27.6.2023. (englanniksi)
  234. Loki: Season 2 Rotten Tomatoes. Viitattu 1.1.2024. (englanniksi)
  235. Loki - Season 2 Metacritic. CBS. Viitattu 9.11.2022. (englanniksi)
  236. What If...?: Season 2 Rotten Tomatoes. Viitattu 11.1.2024. (englanniksi)
  237. What If...? - Season 2 Metacritic. CBS. Viitattu 10.1.2024. (englanniksi)
  238. Echo Rotten Tomatoes. Viitattu 13.1.2024. (englanniksi)
  239. Echo Metacritic. CBS. Viitattu 12.1.2024. (englanniksi)
  240. Paige, Rachel: Marvel Studios Announces New Series Debuting Exclusively on Disney+ Marvel.com. 15.12.2020. Arkistoitu . Viitattu 8.2.2023. (englanniksi)
  241. a b c Johnson, Zac: Everything New You Can Stream on Disney+ in February 2023 D23. 17.1.2023. Arkistoitu . Viitattu 8.2.2023. (englanniksi)
  242. Revisit the Guardians of the Galaxy with 'Marvel Studios' Legends' on Disney+ Marvel.com. 28.4.2023. Arkistoitu . Viitattu 3.5.2023. (englanniksi)
  243. Prepare for 'Secret Invasion' With New 'Marvel Studios Legends' on Disney+ Marvel.com. 14.6.2023. Arkistoitu . Viitattu 19.6.2023. (englanniksi)
  244. Brail, Nathaniel: Loki Season 2: Disney+ Confirms Marvel Studios Legends Episodes ComicBook.com. 16.8.2023. Arkistoitu . Viitattu 29.9.2023. (englanniksi)
  245. a b Ridgely, Charlie: Disney+: Every Movie & TV Show Arriving in November 2023 ComicBook.com. 17.10.2023. Arkistoitu . Viitattu 29.10.2023. (englanniksi)
  246. Shows A-Z – marvel studios legends on disney plus The Futon Critic. Arkistoitu . Viitattu 17.12.2023. (englanniksi)
  247. Paige, Rachel: Marvel Studios Announces Assembled, a Behind-the-Scenes Look at the Making of the Marvel Cinematic Universe Marvel.com. 16.2.2021. Arkistoitu . Viitattu 19.6.2023. (englanniksi)
  248. Brail, Nathaniel: Disney+ Quietly Releases Marvel's Assembled: The Making of Ant-Man and The Wasp: Quantumania ComicBook.com. 19.7.2023. Arkistoitu . Viitattu 7.9.2023. (englanniksi)
  249. Barnhardt, Adam: Marvel Releasing Two Specials on Disney+ in September ComicBook.com. 19.8.2023. Arkistoitu . Viitattu 7.9.2023. (englanniksi)
  250. Next on Disney+: January 2024 18.12.2023. Disney+ Press. Arkistoitu . Viitattu 5.1.2024. (englanniksi)
  251. Listings – Marvel Studios Assembled on Disney+ | TheFutonCritic.com | Episode Title: (#120) "The Making of The Marvels" The Futon Critic. Arkistoitu . Viitattu 8.2.2024. (englanniksi)