Markku Pulli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo näyttelijästä. Markku Pulli kertoo jääkiekkoilijasta.
Markku Pulli
Henkilötiedot
Syntynyt27. tammikuuta 1988 (ikä 33)
Helsinki
Ammatti näyttelijä, kirvesmies, ohjaaja, käsikirjoittaja
Näyttelijä
Taiteilijanimet Roinatan
Aktiivisena 2007–
Merkittävät roolit Joonatan Sievinen
(Salatut elämät)
Mikael
(Lukio)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Markku Pulli (s. 27. tammikuuta 1988 Helsinki) on näyttelijänäkin toiminut kirvesmies. Hän tuli tunnetuksi saippuasarjasta Salatut elämät, jossa hän näytteli Joonatan Sievistä. Pulli esiintyi sarjassa vuodesta 2007 alkaen, joskin hän oli poissa sarjan kuvauksista asepalveluksensa ajan vuosina 2010–2011. Pullin roolihahmo palasi sarjaan syksyllä 2011[1] ja poistui sarjasta keväällä 2015.[2] Pulli näytteli vuonna 2008 myös Mikael-nimistä lukiolaispoikaa Yle TV2:lla esitetyssä nuorille suunnatussa sarjassa Lukio. Pulli on mukana myös vuoden 2021 Big Brother Vip -ohjelmassa.

Pulli on myös esiintynyt rap-artisti Matin musiikkivideoilla Hulk, BULK ja Roju, joista viimeisimmässä hän myös räppää nimellä Roinatan. Rojuun tehtyä musiikkivideota oli katsottu YouTubessa toukokuuhun 2021 mennessä yli kolme miljoonaa kertaa[3]. Pulli on myös ohjannut ja käsikirjoittanut kyseisen videon.[4]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pulli on suorittanut ammatillisen tutkinnon ammattioppilaitoksessa, jossa hän valmistui kirvesmieheksi.[5] Pulli suoritti varusmiespalveluksen Kaartin Jääkärirykmentissä, Santahaminassa, jossa hän aloitti heinäkuussa 2010. Sotilasarvoltaan Pulli on alikersantti. Hän toimi Kaartin Jääkäritoimikunnan (KJTK) puheenjohtajana.[6] Pulli suoritti yksityislentäjän lentolupakirjan PPL (A) joulukuussa 2019.[7]

Pulli oli avoliitossa näyttelijä Venla Savikujan kanssa, joka näytteli myös Salatut elämät -televisiosarjassa.[8] Vuoden 2021 Big Brother Suomi -ohjelmassa Pulli viittasi olevansa sinkku. [9]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmestymisvuosi/
Ensiesiintyminen
Nimi Tyyli Rooli
2021 Big Brother VIP televisiosarja oma itsensä
20072010, 20112015[1] Salatut elämät televisiosarja Joonatan Sievinen
2008 Lukio Mikael
20112012 Tuuliranta nettisarja Joonatan Sievinen
2012 Nightmare – painajainen merellä Elokuva
2015 Fitnesspäiväkirjat televisiosarja oma itsensä

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Tässä tulevat uudet Salkkari-tähdet! 26.8.2011. Iltalehti.fi. Viitattu 26.8.2011.
  2. Pariskunta karkaa Salkkareissa – luvassa koskettavat jäähyväiset MTV.fi. 8.4.2015. Viitattu 8.4.2015.
  3. Yksi BB-asukas nousi katsojien suosikiksi – julkisuudesta vetäytynyt osallistuja sai somessa yksimielisen vastaanoton Ilta-Sanomat. 3.5.2021. Viitattu 7.5.2021.
  4. Markku Pulli debytoi räppärinä Iltalehti.fi. 7.12.2013. Alma Media. Viitattu 22.2.2014.
  5. Koulukiusattu Joonatan aloittaa uuden elämän (Arkistoitu sivu Internet Archivessa) MTV3.fi. 2007. MTV Oy. Viitattu 23.9.2014.
  6. Salkkarisuosikki armeijassa. Ruotuväki, 3.3.2011, 49. vsk, nro 5, s. 15. Artikkelin verkkoversio Viitattu 17.8.2020.
  7. Muistatko Salkkareiden Joonatania näytelleen Markku Pullin? Tältä hän näyttää nyt Iltalehti. 12.1.2020. Viitattu 17.1.2020.
  8. Salkkarit-pari Venla Savikuja ja Markku Pulli yhteiskuvassa – ”Treffi-ilta” Iltalehti. 11.7.2016. Viitattu 12.7.2016.
  9. BB-tähti Markku Pullin salattu ero näyttelijärakkaasta - paljastaa nyt BB-talossa naismakunsa! Metropoli.net. 7.5.2021. Viitattu 12.5.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]