Marjorie Main

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Marjorie Main
Marjorie Main 1940-luvulla.
Marjorie Main 1940-luvulla.
Henkilötiedot
Koko nimi Mary Tomlinson
Syntynyt 24. helmikuuta 1890
Acton, Indiana, Yhdysvallat
Kuollut 10. huhtikuuta 1975 (85 vuotta)
Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä
Puoliso Stanley LeFevre Krebs (1921–1935)
Näyttelijä
Ehdokkuudet

parhaan naissivuosan Oscar-palkinto (1948)
parhaan naissivuosan Golden Globe -palkinto (1957)

Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Marjorie Main, alk. Mary Tomlinson (24. helmikuuta 1890 Acton, Indiana, Yhdysvallat10. huhtikuuta 1975 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän aloitti uransa teatterissa ja vaudevillessä. Hollywoodiin hänet palkattiin Dead End -näytelmän elokuvaversioon. Hän jätti Broadwayn 1930-luvulla ja keskittyi vuodesta 1937 elokuvauraansa. Mainin tunnetuin roolihahmo on maatilan emäntä Ma Kettle, jota hän näytteli kymmenessä elokuvassa. Main oli uransa aikana kertaalleen ehdolla Oscar- ja Golden Globe -palkintoon.

Nuoruus ja opiskelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marjorie Main syntyi vuonna 1890 Actonissa. Hänen alkuperäinen nimensä oli Mary Tomlinson. Hän muutti nimensä myöhemmin, koska ei halunnut nolata perhettään, joka ei hyväksynyt hänen uravalintaansa.[1] Hänen vanhempansa olivat pastori Samuel J. Tomlinson ja Mary McGaughey.[2]

Main kiinnostui näyttelemisestä jo nuorena, kun hänen perheessään luettiin Charles Dickensiä, jonka kohtauksia hän säännöllisesti näytteli perheelle. Hän valmistui 1909 Hamilton Collegen näyttämötaiteen linjalta ja toimi tämän jälkeen vuoden alan opettajana. Main opiskeli useita vuosia näyttelemistä Chicagossa ja New Yorkissa.[1] Tuona aikana hänen ”omalaatuinen äänensä” huomattiin, kun hän voitti joitakin elokuutiokilpailuja.[2]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teatteriseurueista Broadwaylle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mainin ensimmäinen teatteriseurue oli erikoistunut William Shakespearen näytelmiin. Seurue oli mukana Chautauqua-kiertueella.[2] Ensimmäinen rooli, josta Main sai palkkaa, oli Katherine näytelmässä Kuinka äkäpussi kesytetään.[1]

Main kiersi myös Orpheum Circuitin teattereita ja työskenteli fargolaisessa teatteriseurueessa.[3] Hän tapasi Fargossa The Family Ford -tuotannon yhteydessä W. C. Fieldsin, joka toi hänet mukanaan New Yorkin Palace Theatreen, joka oli tuolloin Yhdysvaltain merkittävin vaudevilleteatteri.[2]

Mainin ensimmäinen Broadway-näytelmä oli vuoden 1916 tuotanto Cheating Cheaters. Seuraavana vuonna hän esiintyi näytelmässä Yes or No.[3] Siinä hän korvasi Adrienne Morrisonin päähenkilönä. Mainilla oli roolit myös näytelmissä Salvation (1927) ja Burlesque (1928).[2]

Main piti useita vuosia taukoja teatterista, sillä hänen miehellään oli vaikeuksia yhdistää töitänsä vaimonsa aikatauluun.[3] Stanley Krebs oli opettaja, jonka luennoitsijan tehtävät olivat lisääntymässä.[2] Main palasi teatteriin vuonna 1935 näytelmässä Dead End, kun hänen miehensä oli kuollut vuonna 1934.[3] Hän oli teatteritaukonsa aikana ehtinyt kuitenkin tehdä ensimmäisen elokuvansa. Hänellä oli pieni rooli elokuvassa A House Divided (1931).[1]

Keskittyminen elokuviin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dead End -näytelmää esitettiin Broadwayllä 687 kertaa, ja Main näytteli niistä 460:ssä. Samuel Goldwyn osti vuonna 1937 näytelmän elokuvaoikeudet, ja Main toisti oman roolinsa elokuvassa Varjojen kadut (1937). Hän näytteli vuoden 1937 aikana peräti 13 elokuvassa ja oli yhtä ahkera elokuva-alalla seuraavinakin vuosina.[1] Hän keskittyikin vuodesta 1937 eteenpäin lähinnä elokuviin.[3]

Näyteltyään elokuvassa Kalliovuorten kostaja (1940) Main sai ensimmäisen pitkän sopimuksensa Metro-Goldwyn-Mayerin kanssa.[3] Hän näytteli 1940-luvulla muun muassa elokuvissa Morsian harhateillä (1942), Johnny Come Lately (1943), Taivas odottakoon (1943) ja Tyttö ja kosija (1944).[2]

Main sai vuonna 1948 Oscar-ehdokkuuden elokuvasta Muna ja minä (1947), jossa hän näytteli uupunutta maatilanemäntää, jolla oli 13 lasta ja laiska aviomies. Betty MacDonaldin romaanin perustuvaa komediaa seurasi yhdeksän spin-off-elokuvaa Ma ja Pa Kettle -sarjassa. Niissä Main toisti roolinsa Percy Kilbriden puolisona. Pienellä budjetilla tehdyt elokuvat eivät saaneet kritiikoilta myönteistä vastaanottoa, mutta yleisö piti niistä.[3]

Main teki vuosina 1949–1957 roolin yhdeksässä Ma ja Pa Kettle -elokuvassa.[1] Hän muisteli myöhemmin, että Ma Kettle oli hänen suosikkihahmonsa, koska sen ansiosta hän sai ihmiset nauramaan. Mainin viimeinen elokuva oli Ma ja Pa Kettle -sarjaan kuulunut The Kettles on Old MacDonald’s Farm (1957), jonka jälkeen hän jäi eläkkeelle.[3] Main teki 1950-luvulla myös muita elokuvia ja oli ehdolla vuonna 1957 parhaan naissivuosan Golden Globeen elokuvasta Onnellisen laakson kansa.[4]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Main oli naimisissa psykologi ja opettaja Stanley LeFevre Krebsin kanssa. He olivat tavanneet Chautauqua-kiertueella ja menneet naimisiin vuonna 1921. Heidän liittonsa kesti Krebsin kuolemaan 1935 asti.[1]

Main tunnettin Hollywoodin vaatimattomampana näyttelijänä. Hän teki itse kotityönsä ja valmisti ruokansa. Eläkkeellä hän jakoi aikansa Los Angelesin ja Palm Springsin asuntojen välillä.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Marjorie Main: From Farm Girl to Film Star Indiana Historical Society. Viitattu 19.4.2018. (englanniksi)
  2. a b c d e f g Freeman, William M.: Marjorie Main, Actress, Dies; Ma Kettle of Movies Was 85 NYTimes Archives. 11.4.1975. The New York Times Company. Viitattu 19.4.2018. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i Main, Marjorie (1890–1975) Women in World History: A Biographical Encyclopedia. Encyclopedia.com. Viitattu 19.4.2018. (englanniksi)
  4. Marjorie Main Hollywood Foreign Press Association. Viitattu 19.4.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]