Marileen Dogterom
| Marileen Dogterom | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 20. marraskuuta 1967 Utrecht, Alankomaat |
| Kansalaisuus | alankomaalainen |
| Ammatti | bionanotieteen professori, molekyylifysiikan professori |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot | Groningenin yliopisto (M.Sc. 1990), Université Paris-Sud (Orsay, Ph.D. 1994) |
| Väitöstyön ohjaaja | professori Stanislas Leibler |
| Instituutti | Delftin teknillinen yliopisto, Leidenin yliopisto |
| Tutkimusalue | bionanotiede |
| Palkinnot | mm. ERC Synergy Grant (7,1 M€, 2013), Academia Europæa (2015-), Alankomaiden kuninkaallinen tiedeakatemia (KNAW, 2016-), Spinoza-palkinto (2018) |
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivu | |
Marileen Dogterom (s. 20. marraskuuta 1967 Utrecht[1]) on alankomaalainen teoreettinen fyysikko ja bionanotieteilijä, joka työskentelee Delftin teknillisen yliopiston professorina.[2] Hänellä on molekyylifysiikan professuuri myös Leidenin yliopistossa.[3]
Hänestä tuli maailmankuulu solun tukirankaa eli sytoskeletonia ja sen synnyttämiä voimia koskevista kokeellisista tutkimuksistaan. Dogterom mittasi ensimmäisenä maailmassa solun tukirangan mikroputkien tuottamia voimia solujen jakaantuessa. Tämä auttaa ymmärtämään sekä terveiden solujen toimintaa että mikä molekyylitasolla käyttäydy normaalisti esimerkiksi syövän ilmaantuessa. Tietoa voi soveltaa esimerkiksi hoitomahdollisuuksia kehitettäessä tai synteettisessä biologiassa, jossa voidaan rakentaa keinotekoisia, tietyillä tavoilla toimivia soluja molekyylikoon palasista.[2] Synteettinen solu on eräs Dogteromin tutkimusryhmän useista tutkimusaiheista.[4] Tutkimustyönsä tuloksia Dogterom on yhteistyökumppaneineen julkaissut luonnontieteen arvostetuimmissa tiedelehdissä (Science, Cell ja Nature). Hän esiintyy verraten usein myös alankomaalaisten tiedotusvälineiden haastateltavana.[2]
Dogterom tuli ylioppilaaksi vuonna 1985 (Stedelijk Gymnasium, Leeuwarden). Hän valmistui teoreettiseksi fyysikoksi Groningenin yliopistosta 1990. Fysiikan tohtoriksi (PhD, 1994) hän valmistui ranskalaisesta Université Paris-Sud:stä (Orsayn yliopistosta). [5] Väitöskirjatyönsä ensimmäiset kaksi vuotta (1990-1992) hän työskenteli pääasiassa Ranskassa, ja kesän 1991 hän oli Heidelbergissä Euroopan molekyylibiologian laboratoriossa (EMBL). Vuonna 1992 Dogterom siirtyi väitöskirjaohjaajansa professori S. Leibleria seuraten Princetonin yliopistoon seuraavaksi kahdeksi vuodeksi (1992-1994).[5] Dogteromin väitöskirjatutkimus oli otsikoitu Physical Aspects of Microtubule Growth and Mitotic Spindle Formation.[5]
Väitöskirjan jälkeen Dogterom oli post-doc tutkijana Yhdysvalloissa Bell-laboratorioissa (Murray Hill NJ, 1994-1996). Sieltä hän siirtyi projektinjohtajaksi Alankomaiden tutkimusneuvoston (NWO) ylläpitämän AMOLF-tutkimuslaitoksen biorakenteiden tutkimusryhmään (Bio-assembly and organization; 1997-2000). Hän eteni tutkimusryhmän johtajaksi (2000-2013) ja oli vuodesta 2003 lähtien biofysiikaalisten systeemien laitoksen johtaja. Samanaikaisesti vuodesta 2000 lähtien hän työskenteli Leidenin yliopiston Fysiikan laitoksella professorin urapolulla, ja nimitettiin vuonna 2010 varsinaiseksi professoriksi. Vuonna 2006–2007 hän perehtyi, ollessaan sapattivapaalla päätöistään, tohtori Anna Akhmanovan opastuksella Rotterdamissa sijaitsevan Erasmus-lääketieteellisen keskuksen solubiologian laitoksen menetelmiin ja tutkimukseen. Vuodesta 2014 lähtien Dogterom on ollut ensisijaisesti Delftin teknillisen yliopiston Kavlin nanotieteen instituutin Bionanotieteen laitoksen professori ja esimies. Samalla hänellä on toinen eli molekyylifysiikan professuuri Leidenin yliopistossa.[5]
Dogterom on vastaanottanut useita merkittäviä apurahoja ja tunnustuksia työstään. Vuonna 2013 hän voitti yhdessä professori Anna Akhmanovan kanssa poikkitieteelliselle tutkimukselle myönnettävän 7,1 miljoonan euron suuruisen ERC Synergy Grant -rahoituksen Euroopan tutkimusneuvostolta (ERC).[6] Dogterom on ollut EMBOn (European Molecular Biology Organization) jäsen vuodesta 2013, Academia Europæan jäsen vuodesta 2015 ja Alankomaiden kuninkaallisen tiedeakatemian (KNAW) jäsen vuodesta 2016.[7][8] Vuonna 2018 Dogteromille myönnettiin Spinoza-palkinto, joka on Alankomaiden korkein tieteellinen tunnustus.[2][9] Palkinto sisältää pronssipatsaan ja henkilökohtaisen 2,5 miljoonan euron suuruisen tutkimusapurahan palkitun vapaasti määrittelemään tutkimusaihepiiriin.[10]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Marileen Dogterom Leidenin yliopisto, universiteitleiden.nl. Viitattu 9.4.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d Prof. dr. A.M. (Marileen) Dogterom Alankomaiden tiedeneuvosto, nwo.nl. Viitattu 9.4.2021. (englanniksi)
- ↑ Marileen Dogterom new KNAW board member 21.3.2017. Leidenin yliopisto, universiteitleiden.nl. Viitattu 9.4.2021. (englanniksi)
- ↑ Marileen Dogterom Lab - Research projects Delftin teknillinen yliopisto, tudelft.nl. Viitattu 10.4.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d Marileen Dogterom - Curriculum Vitae Academia Europæa, ae-info.org. Viitattu 9.4.2021. (englanniksi)
- ↑ 7,1 M€ ERC Synergy Grant for prof. Anna Akhmanova and prof. Marileen Dogterom 13.12.2013. Utrechtin yliopisto, uu.nl. Viitattu 9.4.2021. (englanniksi)
- ↑ Marileen Dogterom Academia Europæa, ae-info.org. Viitattu 9.4.2021. (englanniksi)
- ↑ Marileen Dogterom The Royal Netherlands Academy of Arts and Sciences, knaw.nl. Arkistoitu 20.9.2021. Viitattu 9.4.2021. (englanniksi)
- ↑ NWO Spinoza Prize 2018 2018. The Dutch Research Council (NWO), nwo.nl. Viitattu 9.4.2021. (englanniksi)
- ↑ Spinoza Prize The Dutch Research Council (NWO), nwo.nl. Viitattu 9.4.2021. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Marileen Dogteromin julkaisuja Google Scholarin mukaan (englanniksi) (scholar.google.com)
- Nienke Beintema (2018) Pushing and pulling inside a cell (englanniksi) (nwo.nl)
- Marileen Dogterom lab (englanniksi) (tudelft.nl)
- Marileen Dogterom: Bringing Synthetic Cells to Space? Breakthrough Discuss 2019 (UC Berkeley April 11-12, 2019) (englanniksi) (youtube.com)
- About BaSyC (Building a Synthetic Cell) (englanniksi) (basyc.nl)
| ||||||||||||||||||
